Yhteystiedot

Tapio Puolimatka
tapio.puolimatka (at) gmail.com


Ylioptimistinen ihmiskäsitys voi vääristää kasvatusta

Sana 8.12. 2005

Yhteiskuntajärjestelmien ja instituutioiden ongelmat juontuvat paljolti ylioptimistisesta ihmiskäsityksestä. Edistyksellisiltä kuulostavat näkemykset saattavat olla ilmausta epärealistisesta todellisuuskäsityksestä. Kauniin retoriikan varjolla ihmiset voivat tietämättään antaa pahuudelleenemmän liikkumavaraa, koska väärinkäytösten vaaroja ei tiedosteta.

Raamatullinen oppi ihmisen syntisyydestä ja rajallisuudesta koetaan usein kielteiseksi. Aikamme kulttuuri ajattelee ihmisestä mieluummin optimisesti. Optimismi on kuitenkin johtanut osin tuhoisiin seurauksiin. Jos yhteiskuntajärjestelmä perustuu liian optimistiselle ihmiskuvalle, se ei toimi käytännössä. Jos oletetaan ihmisen olevan perimmältään hyvä, päädytään epärealistisiin yhteiskunnallisiin ratkaisuihin. On parempi avoimesti tunnustaa ihmisen pahuus ja luoda yhteiskunnallisia rakenteita, jotka rajaavat sen liikkumavaraa.

Voimme ottaa esimerkiksi kommunistisen yhteiskuntajärjestelmän julmuudet. Kommunistien ongelmana ei ollut se, että he olisivat olleet poikkeuksellisen pahoja. Kommunistien ongelmana oli, että he uskoivat ihmisestä niin hyvää, etteivät he osanneet suojata ihmisiä toistensa pahuudelta.

Ylioptimismin ongelma näkyy myös kasvatusta koskevissa käsityksissä. Nykyisin vallalla olevan konstruktivistisen lähestymistavan pohjana on optimistinen käsitys lapsen mahdollisuuksista kehittyä ilman ulkopuolista ohjausta. Lapsen oletetaan olevan suhteellisen kypsä ja arvostelukykyinen olento. Kun konstruktivistinen vapaus ulotetaan yhä varhaisempaan vaiheeseen lapsen kehityksessä, otetaan suuria riskejä, koska lapsi ei ehkä selviäkään yksin.

Kehityksensä varhaisvaiheessa lapsi tarvitsee apua osatakseen hahmottaa maailman oikein. Jos kukaan ei määrittele lapselle maailman rakennetta ja ihmisen paikkaa maailmassa, on seurauksena psyykkinen kuormittavuus, joka ylittää kehittymättömän mielen kyvyt ja johtaa turvattomuuden tunteeseen.

Vapaus voi vahingoittaa

Konstruktivistinen malli on optimistinen uskossaan lapsen kykyyn ohjata omaa kasvu- ja sivistymisprosessiaan. Luottamus lapsen arvostelukykyyn johtaa siihen, että hänelle annetaan enemmän vapautta ja kasvattajan ohjaavaa roolia vähennetään. Vapaudessa elävällä lapsella näyttäisi olevan enemmän mahdollisuuksia ilmaista itseään ja toteuttaa omaa persoonallisuuttaan.

Voidaan kuitenkin kysyä, antaako käytännön kasvatuskokemus meille syytä näin optimistiseen asenteeseen. Ovatko lapset näin vastuuntuntoisia ja arvostelukykyisiä olentoja jo kehityksensä varhaisvaiheessa? Jos heiltä puuttuu kehittynyt vastuuntunto ja arvostelukyky, rajaton vapaus voi vahingoittaa sekä lasta itseään että yhteisöä.

Esimerkiksi koulukiusaamisen yleisyys kertoo siitä, ettei vapautta aina käytetä rakentavasti. Todellisuus ei muokkaudu epärealististen oletustemme mukaisesti. Todellisuus ei muutu miellyttävämmäksi vain siksi, että käytämme kauniita sanoja sen kuvaamiseen.

Itsemäärääminen vai ohjaus

Kun korostetaan lapsen vapautta ja itsemääräämisoikeutta, rajoitetaan samalla vanhempien oikeutta ohjata ja rajoittaa lapsen toimintaa. Kun korostetaan lapsen kykyä selvitä yksin, vähennetään vanhempien velvollisuutta huolehtia lapsesta. Jos lapsi selviää yksinkin, hänet voidaan jättää selviytymään yksin. Tällainen uskomus sopii yhteen vanhempien mukavuudenhalun kanssa.

Suomalaisessa lapsi- ja perhelainsäädännössä on alettu korostaa lapsen itsemääräämisoikeutta. Tällainen korostus saattaa heikentää vanhempien sitoutumista kasvatustehtävään, koska vanhempien tukea, ohjausta ja kontrollia ei oletettavasti tarvita samassa määrin kuin aikaisemmin uskottiin.

Vanhempien välinpitämättömyys vaarantaa lasten hyvinvoinnin, jos lapset eivät selviäkään yksin niin hyvin kuin luullaan. Lapsen optimaalinen henkinen hyvinvointi perustuu siihen, että vanhemmat suovat lapselle sekä hänen kehitysvaiheelleen sopivan itsenäisyyden että riittävän huolenpidon,suojelun ja kontrollin.