Lari Launonen: Teistiteitelijän ei tarvitse leikkiä ateistia

Julkaistu RV-lehdessä 18.8. 2010

Puolimatka, Tapio: Tiedekeskustelun avoimuuskoe. Uusi tie 2010. 546 sivua.

Kasvatustieteen professori Tapio Puolimatkan uskon ja tieteen jännitteitä purkavat teokset ovat saaneet suomalaisessa tiedekeskustelussa osakseen ankaraa kritiikkiä. Uusin kirja asettaa kritiikin suurennuslasin alle ja vastaa samalla mitalla.

Puolimatkan mukaan elämän syntyyn ja kehitykseen liittyvä tutkimus pysyy älyllisesti ahdasmielisessä karsinassa, jos Jumalan olemassaolon mahdollisuutta ei voida ottaa huomioon. Yksisilmäisyyden vaihtoehdoksi Puolimatka ehdottaa dialogista pluralismia. Paradigman perusidea ponnistaa ateistifilosofi Thomas Nagelin ajatuksesta, jonka mukaan kaikki tosiasiat saavat erilaisen tulkinnan riippuen siitä, onko lähtökohtana usko Jumalaan vai ateismi.

Draaman perusaineksista johdetaan kirjan juoni: Kaikki tiede perustuu joillekin maailmankaikkeuden perimmäistä olemusta ja rakennetta koskeville perususkomuksille. Tieteenhistorian valossa tieteellisen vallankumouksen pohjalla vaikuttivat teistiset perususkomukset, varsinkin se, että maailma on järjestyksenmukainen, koska se on älykkään Jumalan luoma. Sen sijaan nykytieteessä yleisesti hyväksytty ateistinen metodologia, jossa Jumalan olemassaoloon ei oteta kantaa, sisältää implisiittisen kannanoton, että meillä ei ole riittävää tietoa Jumalan olemassaolosta. Koska näennäisesti neutraali metodologinen nykyote sisältää perususkomuksen Jumalan olemattomuudesta, ei ole syytä kieltää jumalauskoista metodologiaakaan, etenkin, kun se on aikaisemmin tuottanut hyvä tuloksia.

Puolimatka ei vastusta metodologisesta ateismista käsin tehtyä tutkimusta, vain sen itsevaltiutta. Erilaisista lähtökohdista (teismi/ateismi) tehdyn tutkimuksen tulokset tulisi alistaa laajan tiedeyhteisön kritiikille, ja teorioiden selitysvoima ratkaisisi niiden pätevyyden. Tämä on dialogista pluralismia.

Puolimatka jatkaa aikaisempaa evoluutiokritiikkiään listaamalla seitsemän tunnetuinta evoluution tueksi esitettyä argumenttia. Hän ei tyydy vain listaamaan niiden heikkouksia, vaan katsoo myös niiden pohjalla olevien empiiristen tutkimustulosten selittyvän paremmin teistiseltä kantilta.

Lisäksi Puolimatka kritisoi ”suunnittelemattomuusargumentteja”, jotka kuvailevat huonosti toimivia ja epäloogiselta vaikuttavia rakenteita eläimissä ja ihmisissä ja joita käytetään todisteina luomista ja suunnittelua vastaan. Evoluution kannattajat väittävät esimerkiksi, että jos Jumala olisi luonut maailman, hän ei olisi tehnyt ihmisille nykyisen kaltaista pientä aukkoa munasarjojen ja munajohtimen välille.

Puolimatka käy läpi myös sosiaalidarvinismin vaikutusta natsifilosofiaan, Freudin ja Marxin kehittämiä myyttejä sekä naturalismin kykenemättömyyttä selittää ihmisyyteen liittyviä tärkeitä elementtejä kuten moraali ja ihmisoikeudet.

Tavalliselle helluntaikreationistille lienee uutta, ettei luomisusko ole pelkästään yhtä kuin Aadamin yhtäkkinen ilmestyminen Edeniin; kreationismeja on erilaisia. Esimerkiksi progressiivisessa luomisteoriassa Jumalan uskotaan tuottaneen aluksi makromutaatioita luomissaan yksisoluisissa eliöissä, luoneen seuraavaksi monisoluiset eliöt ja niin edelleen. Teorian mukaan eliöt polveutuvat yhteisestä ”kantaisästään” toisiaan seuraavien ”luomistekojen” välityksellä.

Puolimatkan puheenvuoron ajankohtaisuus korostuu siinä, että teoksen keskusteluttama kirjallisuus on enimmäkseen uutta, usein vuodelta 2009. Kirja on tehty maallikkoa ajatellen: ylimääräistä tiedesanastoa on vältelty, lauseet ovat selkeitä ja lyhyitä ja perusajatusta toistetaan jatkuvasti. Kirja sopii hyvin jokaiselle, joka haluaa luoda katsauksen nykyhetken evoluutio-kreationismi -keskusteluun.