Kun hyveistä tuli paheita ja paheista hyveitä

Moderni feminismi vääristää ihmisen kauneuden

Mia Puolimatka

Ihmisen kritiikitön luottamus omaan kokemukseensa vie hänet harhaan Jumalan suunnitelmista. Siksi Jumalasta vieraantunut naisasialiike ei kykene tunnustamaan moraalista kauneutta eikä puolustamaan ihmisarvoa kuin ehdollisesti.

Vihreä feministi Rosa Meriläinen kirjoitti vastikään Helsingin Sanomiin (21.1.2014) kolumnin otsikolla Seksuaalisella pidättyväisyydellä ei ole mitään arvoa. Hänen mielestään seksuaalinen pidättyvyys ennen avioliittoa on tekopyhää ja likaista. Hän ihmetteli, miksei ihminen voi olla vapaa ja toteuttaa seksuaalisuuttaan hyväksi kokemallaan tavalla, jotta voisi kokea itsensä onnelliseksi: ”On kerta kaikkiaan päätöntä kieltäytyä esiaviollisesta seksistä. Juuri siinä iässä, kun seksin iloihin voisi tutustua vapaasti monenlaisten kumppanien kanssa.”

Sitä, millaisia seurauksia näillä vapauksilla on ihmisen koko elämänkaareen ja tuleviin sukupolviin, Meriläinen ei tule pohtineeksi.

Meriläisen kolumni on hyvä esimerkki siitä, miten nykyaikaisen feminismin äänenpainot kuuluvat yhteiskunnassamme. Samalla se kertoo siitä, kuinka kauas se on etääntynyt juutalais-kristillisestä arvomaailmasta.

Unohdetut juuret

Feminismi herättää monen tajunnassa mielikuvan vapaata seksiä suosivasta vastarintaliikkeestä, jonka kannattajaksi harva suostuu tunnustautumaan julkisesti ja jonka ajankohtaisuus liitetään aatesotien leimaaman 1900-luvun lopulle.

Todellisuudessa feminismi on muuntunut yhden ainoan sukupolven aikana radikaalista kansanliikkeestä kulttuuriseksi mielentilaksi. Samalla se on suurelta osin luopunut historiallisista juuristaan, kristinuskon Jumalasta, hänen kymmenestä käskystään ja syntymättömän elämän kunnioittamisesta. Moraalisen mahalaskun tehnyt moderni feminismi on juurtunut meidänkin maassamme jo kulttuuriseksi asenteeksi.

Barrikadeille ei ole enää tunkua, sillä keskeiset tavoitteet on jo saavutettu.

Ilon ja nautinnon ihannointi, taloudellinen menestys ja henkilökohtaiset saavutukset ovat astuneet modernin feminismin siivellä kristillisten hyveiden sijalle. Niistä, kuten palvelemisesta, uhrautumisesta, nöyryydestä ja siveellisestä puhtaudesta, on puolestaan kovaa vauhtia tulossa moraalisia paheita.

Se, että aikamme feminismi peräänkuuluttaa naisten oikeuksia jopa elämän ja kuoleman yli ja pyrkii määrittelemään Jumalan ja iankaikkisuuden omilla ehdoillaan ja toisen puolesta, tekee siitä syvästi hengellisen aatteen – sen näennäisestä uskontovastaisuudesta huolimatta.

Patriarkaatti kaiken pahan takana

Modernin feminismin ytimessä kytee ajatus, että ollakseen onnellinen ihmisen on vapauduttava aikansa eläneestä kristillisestä sukupuolikäsityksestä – ja ollakseen vielä onnellisempi – koko kristinuskosta. Modernin radikaalifeminismin perustana on vääristynyt ideologia, jonka mukaan sukupuolta, moraalia, avioliittoa ja vanhemmuutta ei ole siinä merkityksessä kuin kristinusko ne ymmärtää. Moderni feminismi on myös kieltänyt kristillisen käsityksen syntiinlankeemuksesta ja pyhästä, täydellisen hyvästä Isä Jumalasta
– Jumalasta, joka on luonut naisen kirkastamaan omaa kunniaansa.

Eräs feministien käyttämä argumentti Raamattua vastaan on leimata se kielteisessä mielessä patriarkaaliseksi, estäähän ”jäykkään hierarkkisuuteen” perustuva patriarkaalisuus heidän mielestään persoonallisuuden tasapainoista kehitystä ja elämään luonnollisesti kuuluvaa iloa. Moderni feminismi uskottelee siis itselleen, että patriarkaaliset kristilliset arvot sisäistänyt nainen on harhautunut eikä voi niistä käsin koskaan saavuttaa aitoa yhteyttä sieluunsa.

Lyhyesti sanottuna: patriarkaatti on koko naisen elämän tuskan ja arvon menetyksen alkuperäinen syy.

Kristitty tutkija ja raamatunopettaja Mary Kassian on tutkinut feminismin kehitystä vuosikymmenten ajan. Hänen mukaansa moderni feminismi on asettunut nykykulttuurissa yhä avoimempaan hyökkäykseen Jumalan Sanaa ja koko luomisjärjestystä vastaan. Samalla nykyinen humanistisesti orientoitunut feminismi ylikorostaa inhimillisen kokemuksen merkitystä. Jumalan ilmoituksen sijaan ihmisen subjektiivisen kokemuksen tulisi määritellä todellisuuden kriteerit. Humanistisesti orientoitunut ihminen uskoo, että hänen tietonsa arvoista ja moraalista on pätevämpää kuin Raamatussa oleva Jumalan ilmoitus.

Todellisuudessa tällainen ihminen voi suhtautua omiin subjektiivisiin kokemuksiinsa ja intuitioihinsa hyvin epäkriittisesti, sillä ihminen ei saa realistista käsitystä itsepetostaipumuksestaan ja sen intuitioita vääristävästä vaikutuksesta ilman Jumalan Sanan valoa.

Tämä näkyy myös alussa mainitussa Rosa Meriläisen kolumnissa. Hänkään ei tunnu ymmärtävän, ettei ihminen tule koskaan heräämään Ruususen unestaan kristillisistä hyveistä ja arvoista luopumalla.

Kuolemankulttuurin viattomat lapsiuhrit

Vielä viime vuosisadan alussa feministinen aate sai innoituksensa monista kristillisistä arvoista, ja historiansa aikana se on tuonut mukanaan paljon yhteiskunnallisesti rakentavia ja arvokkaita asioita. Modernissa muodossaan se on kuitenkin johtanut lähinnä itsekkäisiin, irrallisiin ja hetken mielihyvää etsiviin seksuaalisuhteisiin, jotka käytännössä usein päätyvät ei-toivottuihin raskauksiin ja abortteihin.

Texasin yliopiston filosofian professorin J. Budziszewskin mukaan feminismin mahalasku alkoi 1960-luvulla sen alkaessa ajaa vapaata aborttia. Moraalittomuuden kourat tunkeutuivat oikeudenmukaisuutta etsivään naisasialiikkeeseen. Tärkeimmäksi arvoksi nousi oman onnellisuuden tavoittelu ja sen ehdoilla ”rehellisesti eläminen”, ja vapaata aborttia pidettiin yhtenä omavoimaisen naisen sisäisen eheyden, puhtauden ja eettisyyden edellytyksenä. Väkivallattomuutta puolustaneen feminismin hyvät tavoitteet alkoivat muuttua ihmiselämää tuhoaviksi voimiksi, jotka loivat vääristyneen kuvan ihmisen kauneudesta ja puhtaudesta. Koko ihmiskuva turmeltui.

Kuten tunnettu katolinen brittikirjailija G. K. Chesterton (1874–1936) on todennut: ”Ihmiset pystyvät pitämään tietyn hyvyyden tason, mutta kukaan ei ole koskaan onnistunut säilyttämään yhtä tiettyä pahuuden tasoa. Se tie vie alas ja alas.”

Jotkut kristityt kirjoittajat ovat vakuuttuneita, ettei maapallolla voi olla suurempaa helvetin ilmentymää kuin viattomien lasten uhraaminen. Verenhimoinen Molok-jumala, jolle muinaiset Lähi-idän asukkaat uhrasivat lapsia rikkaamman sadonkorjuun toivossa, on monien kristittyjen mukaan saanut vain uuden pintasilauksen. Nyt tätä palvottua kohdetta kutsutaan ehkä uraksi, parisuhteeksi, mielihyväksi, työksi tai nautinnoksi. Sivistynytkin ihminen voi tänä päivänä – esimerkiksi suomalaisen nykylainsäädännön sen salliessa – käytännössä uhrata ja abortoida lapsensa esimerkiksi siksi, että hän uskoo parisuhteensa kokevan lapsen syntymän myötä vakavan romahduksen tai lapsen uhkaavan tulevaa uraa – tai että hänen kauan odotettu lomamatkansa ulkomaille peruuntuisi.

Ja silti tähän kuolemankulttuuriin sopeutunut ihminen voi samaan aikaan kuvitella voivansa välttää esi-isiensä lankeemukset: hän on esimerkiksi hyvin tietoinen natsien kauhuteoista ja uskoo ottaneensa niihin ratkaisevaa etäisyyttä.

Todellinen kauneus

Jumalasta vieraantunut ihminen altistuu vähitellen elämän tuhovoimille, jotka vieraannuttavat hänet itsestään Jumalan kuvaksi luotuna olentona, murentavat hyvän elämän edellytyksiä ja vievät kohti hengellistä kuolemaa. Ilman Jeesuksen tarjoamaa pelastusta kulttuuri ohjautuu vääristyneisiin elämäntapoihin, jotka orjuuttavat ihmistä ja rajoittavat ihmisyyden mahdollisuuksia.

Toisin kuin moderni feminismi uskottelee, ihmisen todellinen kauneus perustuu siihen, että hän herää näkemään oman syntisyytensä ja kunniattomuutensa ja syntyy uskomaan ilosanoman Jumalasta, joka on luonut ihmisen pyhän ja iankaikkisen persoonansa lunastetuksi kuvaksi.

Olipa hän mies tai nainen, omissa silmissään hän voi olla edelleen rujo ja viallinen, mutta Jumala katsoo häntä Jeesuksen kauneuden ja puhtauden läpi.

Kirjallisuus:

Kassian, M. 2005. The Feminist Mistake – The Radical Impact of Feminism on Church and Culture. Crossway Books.

Kassian, M. & Demoss, N. L. 2012. True Woman 101 – Divine Design. Moody Publishers.

Budziszewski, J. 2011. Tätä emme voi olla tietämättä. Uusi Tie.

Chesterton, G. K. 1981. The Flying Stars. Penguin.

Seppälä, S. 2010. Kauneus – Jumalan kieli. Kirjapaja.

Kirjoittaja on kasvatustieteen tohtori, tietokirjailija ja erityisopettaja. Hän on tarkastellut aihetta myös kirjassaan Minkä arvoinen on ihminen? (KKJMK 2013).

 Avainsanat: Mia Puolimatka, feminismi, ihmisarvo

Kristinuskolla merkittävä rooli feminismin historiassa

Tutkijoiden mukaan feminismin kehityksessä voidaan erottaa ainakin neljä eri vaihetta, joista kolmea ensimmäistä innoittivat monet kristinuskosta saadut vaikutteet.

Ensimmäinen vaihe sijoittuu 1700-luvulle Yhdysvaltojen itsenäistymisen aikaan. Brittiläinen kirjailija Mary Wollstonecraft (1759–1797) oli vahva feministi, joka tunnettiin voimakkaana kristinuskon vastustajana ja humanismin kannattajana. Eräs Wollstonecraftin ihailijoista ja lukijoista oli Yhdysvaltojen ensimmäisen presidentin John Adamsin kristitty vaimo Abigail Adams, joka luki ja tulkitsi Wollstonecraftin ajatuksia kristillisessä viitekehyksessä.

Adams ymmärsi naisen olevan luotu Jumalan kuvaksi ja tasa-arvoiseksi miehen kanssa. Hän rohkaisi pohtimaan tarkasti naisten laillista asemaa uutta liittovaltiota perustettaessa. Hän innoitti maansa ensimmäistä naisasialiikettä, joka myötävaikutti naisten omaisuudenjako-oikeuden ja äänestysoikeuden saavuttamiseen.

Feminismin toinen aalto taisteli orjuuden lakkauttamisen puolesta 1800-luvun alkupuolella ja puolivälissä. Näissä joukoissa vaikutti muun muassa vahva ja vakaumuksellinen kristitty Lucy Stone (1818–1893), joka kehotti amerikkalaisia kirkkoja parantamaan naisen kohtelua ja toimi aktiivisesti orjuuden lakkauttamisen, verouudistuksen ja raittiusliikkeen puolesta.

Stone ja muut 1800-luvun amerikkalaisfeministit toimivat pitkälti sen kristillisen perusvakaumuksen pohjalta, että jokaisella ihmisellä on ehdoton arvo Jumalan kuvaksi luotuna olentona. He pyrkivät vahvistamaan naisten oikeuksia yhteiskunnan piirissä, markkinataloudessa sekä yksityiseen omaisuuteen ja äänestämiseen liittyvässä lainsäädännössä. He korostivat naisten oikeutta olla edustettuina hallituksissa ja oikeusistuimissa sen lisäksi, että heillä olisi työmarkkinoilla ja lain edessä yhtäläiset oikeudet miesten rinnalla.

1900-luvun alussa kolmas merkittävä feministinen liikehdintä esitti kysymyksen: ”Mitä merkitsee olla nainen?” Kolmas liikehdintä nosti esille kysymykset naisten äänioikeudesta sekä rodullisista ja taloudellisista oikeuksista. Yhdysvalloissa liikkeessä vaikutti näkyvästi erityisesti neljä kristittyä ja päättäväistä naista: Sojouner Truth oli baptisti ja vapautettu orja, joka haastoi ihmisiä ottamaan selvää Jumalan naiselle antamista mahdollisuuksista, Dorothy Day piti köyhien, maahanmuuttajien, työläisten sekä sorrettujen puolta, Ida Wells kirjoitti kriminaalikysymyksistä erityisesti afrikkalais-amerikkalaisten yhteisöjen parissa, ja Alice Paul teki merkittävän elämäntyön taloudellisten, rodullisten ja sukupuoleen liittyvien oikeuksien puolustajana.

Neljäs, erityisesti 1970-luvulle sijoittuva feministiliike tunnetaan parhaiten vapaan abortin ja syntyvyyden säännöstelyn puolustajana, mutta senkin sisällä tehtiin arvokasta työtä moraalisesti tärkeiden asioiden puolesta. Feministiliikettä alun perin innoittaneet hyvät tavoitteet alkoivat kuitenkin turmeltua. Vaikka radikaali feminismi ja kristillinen perinne joutuivat aborttikysymyksen myötä ristiriitaan, niillä oli edelleen ainakin kolme yhteistä haastetta: perheväkivallan, lasten hyväksikäytön ja seksiturismin vastustaminen. (MP)