Yhteystiedot

Tapio Puolimatka
Kasvatustieteiden laitos
PL 35 (RUU D435)
40014 Jyväskylän yliopisto

tapio.puolimatka (at) jyu.fi
p. (014) 2601670

Luonnollinen vanhemmuus ja sukupuolineutraali avioliittoajattelu

Tapio Puolimatka

Perhe on länsimaisessa kulttuurissa ilmennyt kolmessa eri perusmuodossa: suvun hallitsemana "edustusperheenä", perheen yhtenäisyyttä korostavana perheyksikkönä ja yksilön itsetoteutusta korostavana atomistisena perheenä.

Atomistinen perheajattelu ei miellä perhettä niinkään yhtenäiseksi perusyksiköksi kuin erillisistä yksilöistä koostuvaksi sopimuksenvaraiseksi ja vaihtuvaksi yhteiselämän muodoksi. Atomistinen perheajattelu on saanut länsimaissa yhä lisääntyvää vaikutusvaltaa 1800-luvulta lähtien. Yhtenä atomistisen perheajattelun ilmentymänä on sukupuolineutraali ajattelu. Tässä kirjoituksessa on tarkoituksena tarkastella atomistisen perhemallin ongelmallisuutta erityisesti lapsen oikeuksien ja korkeakulttuurin jatkuvuuden näkökulmasta.

Perhe yhteiskunnan perusyksikkönä

Nykyisenkaltaisessa pitkälle organisoidussa ja keskusjohtoisesti toimivassa yhteiskunnassa ei ole aina helppo tiedostaa, että perhe on yhteiskunnan perusyksikkö. Tämä tosiasia tulee kuitenkin helpommaksi ymmärtää kun muistamme, että jokainen yhteiskunnassa toimiva henkilö on saanut perustavat persoonallisuutensa vaikutteet perheestään. Perheessä luodaan se perusluottamus, joka on yhteiskuntaelämän perusta, tai perheessä tämä luottamus tuhotaan.

Sosiologi Carle Zimmermanin (2008: 194) mukaan perhe-elämä on merkittävin yksittäinen tekijä kulttuurin eheyden ja yhteyden perustana. Sikäli kuin perhe voi hyvin, perheen hyvinvointi heijastuu koko yhteiskuntaan. Jos perhe voi huonosti, sen pahoinvointi heikentää ja rappeuttaa koko yhteiskuntaa.

Perhe on luonnollinen yksikkö, joka on olemassa jo ennen valtiota. Puolisoiden välinen seksuaalinen suhde ja vanhempien ja lasten välinen biologinen side luovat luonnollisen perustan perheen yhteydelle. Kaikissa suurissa maailmankulttuureissa yhteiskunta on pyrkinyt vahvistamaan ja tukemaan perheen biologista perustaa.

Perheellä on niin suuri vaikutus yksilön tottumuksiin ja arvoihin, että yhteiskuntaelämän käytännöt ja arvot heijastavat suurelta osin perheiden arvoja. Jos perheen eheys ja yhtenäisyys heikkenee, yhteiskuntaelämän perustaksi tarvittavat tottumukset ja arvot eivät pääse kehittymään korkeakulttuurin edellyttämällä tavalla.

Perheessä kohtaavat toisensa kolme arvojärjestelmää: arvot, jotka ohjaavat (a) puolisoiden välistä suhdetta, (b) vanhempien ja lasten suhdetta ja (c) ydinperheen ja laajemman suvun välistä suhdetta. Sikäli kuin perheeseen kuuluu vanhemmille yhteisiä lapsia, perhe-elämässä alkavat luonnostaan vaikuttaa uskollisuuden ja yhtenäisyyden normit, koska vanhempien välisten suhteiden rikkoutuminen uhkaa perustavalla tavalla lasten hyvinvointia. Sikäli kuin nämä normit hallitsevat perhe-elämää, ne ulottavat vaikutuksensa myös yhteiskuntaan laajemmin.

Suvun vallasta itsenäiseen perheyksikköön

Länsimaisessa kulttuurissa on perheellä ollut Carle Zimmermanin analyysin mukaan kolme eri olomuotoa. (1) Ensinnäkin on suvun, klaanin tai heimon ehdoilla toimiva "edustusperhe", jossa valta on suvuilla ja heimoilla. Perhe on alistettu suvulle ja siksi perhe on velvoitettu toimimaan suvun tai heimon edustajana konfliktitilanteessa toisten sukujen ja heimojen kanssa. Perheen on esimerkiksi osallistuttava toimiin, joilla kostetaan suvun jäseniin kohdistuvat loukkaukset. Tämä asetelma kuluttaa niin paljon perheen voimavaroja ja jättää niin vähän liikkumavaraa perheyksikölle ja yksilöllisyydelle, että korkeakulttuurin on vaikea menestyä tällaisen perhemuodon hallitsemassa yhteiskunnassa.

(2) Sekä antiikin Kreikan, Rooman että kristikunnan historiassa on vaihe, jolloin suvun valta murtui ja perhe pääsi toimimaan itsenäisenä yksikkönä. Tämä mahdollistaa perheelle suuremman liikkuvuuden ja antaa perheen jäsenille enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia suuntautua yksilöllisten lahjojensa edellyttämällä tavalla. Tässä perheyksikkömallissa perheen yhtenäisyys on hallitseva arvo ja yksilön odotetaan olevan valmis uhrautumaan perheen hyväksi.

Tällainen familistinen eli perhearvoja korostava ja toteuttava perheyksikkömalli on terveen yhteiskunnan perusta. Niin kauan kuin perheyhteys sitoo puolisot toisiinsa ja vanhemmat lapsiinsa luodaan optimaaliset edellytykset sekä aikuisten että lasten hyvinvoinnille. Perheen yhtenäisyys ja toimivuus edellyttää sitä, että yksilöt ovat valmiit tekemään uhrauksia perheyhteisön ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.

Niin kauan kuin perhe-elämä tällä tavalla muokkaa yksilöitä, familistinen lähestymistapa leimaa koko yhteiskuntaa ja sen instituutioita.  Yhteiskuntamoraali korreloi vahvasti familismin kanssa: moraali kuuluu familismin ytimeen ja familismi luo hyvän kasvualustan moraaliselle kehitykselle. Ilman moraalista perustaa demokratia ei toimi optimaalisesti, koska yhteiskuntamoraalin heiketessä eliitit kasvattavat häikäilemättömästi valtaa ja etuja itselleen, keskitettyjä valvontajärjestelmiä täytyy kehittää ja poliisin valtaa kasvattaa.

Perheen atomisoituminen

(3) Kolmatta perhemuotoa Zimmerman kutsuu atomistiseksi. Tässä perhemuodossa yksilön merkitys korostuu perheyksikön kustannuksella. Atomismissa on myönteinen ja kielteinen muoto. Atomismin myönteinen muoto sallii yksilölle niin paljon vapautta, että hän pääsee toteuttamaan yksilöllisiä taipumuksiaan ja kehittämään lahjojaan taipumustensa mukaisesti. Tämä mahdollistaa yhteiskunnan lahjakkuuspotentiaalin laajamittaisen käytön. Yksilöllisyyttä ei tässä myönteisessä muodossa kuitenkaan ole vielä viety niin pitkälle, että se uhkaisi perheen yhtenäisyyttä.

Atomismin kielteinen vaihe kehittyy siinä vaiheessa, kun yksilöllisyys alkaa saada muotoja, jotka uhkaavat perheen yhtenäisyyttä ja pysyvyyttä ja jossa perhe-elämää alkaa hallita vahvemman oikeus perheen hauraampien ja puolustuskyvyttömämpien jäsenten kustannuksella. Perinteisesti perhe on ymmärretty äitien ja lasten suojaksi, mutta perheyksikön heikentyessä heidän perustavia ihmisoikeuksiaan loukataan yksilöllisen vapauden nimissä.

Perheen yhtenäisyyden heikentyessä tulee yhä vaikeammaksi kehittää tulevassa sukupolvessa niitä valmiuksia, tietoja ja taitoja, joita korkeakulttuuri edellyttää. Niinpä perheen atomismin eteneminen tähän hajottavaan vaiheeseen uhkaa korkeakulttuurin jatkuvuutta.

Vaikka atomismin myönteinen vaihe ei sinänsä vielä vaikuta rappeuttavasti kulttuuriin, tämä vaihe on luonteensa puolesta epävakaa ja kehittyy luonnostaan kohti yhä suurempaa yksilöllisyyden korostusta perheyhteisön ja perheen heikoimpien jäsenten kustannuksella. Niinpä atomismi sisältää aina rappeuttavan kehityspotentiaalin, joka ennen pitkää alkaa heikentää yhteiskunnan hauraimpien jäsenten ihmisoikeuksia ja kuluttaa kulttuurin elinvoimaisuutta.

Perheen atomismi rappeuttaa kulttuuria

Carle Zimmermanin mukaan antiikin Kreikan ja Rooman kulttuurien rappeutuminen alkoi perhemuodon saavutettua atomistisen perheen kielteisen muodon. Ensimmäisessä vaiheessa korostettiin yksilön vapautta perheen yhtenäisyyden kustannuksella. Vähän kerrassaan atomistinen perhe tuli kyvyttömäksi vastustamaan yksilökeskeisyyden hajottavaa vaikutusta perheeseen.  Parin sukupolven sisällä perheyksikön heikkeneminen alkaa näkyä hajottavana voimana yhteiskuntaelämän dynamiikassa. Kun perhe hajosi, korkeakulttuurin edellyttämien valmiuksien kasvattaminen ei enää onnistunut riittävän laajamittaisesti ja kulttuuri alkoi vähitellen rappeutua.

Kreikkalainen valtiomies Perikles antaa vuonna 430 eKr. pitämässään puheessa kuvan yhteiskunnasta, joka oli kasvanut voimakkaaksi, koska sillä oli vahva perusta familistisessa perheessä ja sen lisäksi mahdollisuus kehittää kauppaa, taiteita ja korkeakulttuuria.

275 vuotta myöhemmin kreikkalainen historioitsija Polybius väittää, että kreikkalaiset olivat epäonnistuneet takaamaan korkeakulttuurinsa jatkuvuuden, koska he olivat luopuneet perhekeskeisestä elämäntavasta: "Ihmiset olivat ajautuneet sellaiseen teeskennellyn suurentelun, ylellisyyden ja joutilaisuuden tilaan, että he eivät halunneet mennä naimisiin, ja jos he menivät naimisiin, he eivät halunneet kasvattaa lapsia . . .". (Polybius; sit. Zimmerman 2008: 41.)

Polybiuksen aikana perhearvot olivat vahvoja roomalaisten parissa. Myös Rooman kulttuuri alkoi aikanaan rappeutua, koska familistinen perhemalli vaihtui atomistiseksi ja saavutti lopulta atomismin kielteisen vaiheen. Siirtymävaihetta ennakoi, että perheen ulkopuoliset seksuaalisuhteet lisääntyivät, ylempien yhteiskuntaluokkien seksuaalimoraali rappeutui, seksuaalisesti poikkeava käyttäytyminen lisääntyi, aviorikoksia vähäteltiin, avioerojen määrä kasvoi. Lopulta seksuaalinen vapaus eteni niin pitkälle, että lapsille ei enää taattu turvallista ja vakaata perheympäristöä.

Rooman valtakunnan hajoamista seuraavassa kaaoksessa länsimainen kulttuuri palasi takaisin suvun hallitsemaan edustukselliseen perhemalliin, jota edustivat valta-asemaan nousseet germaaniset heimot. Kristillisen kirkon vaikutuksesta kulttuurissa sai uudestaan vallan familistinen perhemalli 900-luvulla.

Uusi atomistinen vaihe alkoi 1800-luvulla. Yksilön itsetoteutus asetettiin perheen yhtenäisyyden ja sen heikoimpien jäsenten hyvinvoinnin edelle. Suhteellisen pieniä erimielisyyksiä alettiin pitää perusteena avioerolle. Perhesiteiden tärkeyttä vähäteltiin erityisesti sivistyneistön parissa. Atomistista perhemallia puolustettiin sekä valistuksen ajattelun inspiroimassa Ranskan vallankumouksessa että Marxin teorioiden inspiroimassa bolsevistisessa kumouksessa Venäjällä. Atomistisessa mallissa luontaiset perhesiteet nähdään kahleeksi, joka rajoittaa ihmisen vapautta ja estää ihmisen hyvyyttä pääsemästä esiin.

Sigmund Freudin teorian mukaan seksuaalisten halujen torjuminen voi olla yksilön kannalta epätervettä, vaikka se on kulttuurin edellytys. Marxilaisuus näki perheen taantumukselliseksi voimaksi, joka esti tasa-arvoa ja ihmisyyden kehitystä. Freudilaisuus ja marxilaisuus yhdistyivät Theodor Adornon, Max Horkheimerin ja Herbert Marcusen kulttuurimarxismissa. Terveen ihmisyyden ajateltiin edellyttävän seksuaalisten halujen vapaata toteutusta. Siksi vaadittiin sellaisen lainsäädännön purkamista, mikä estää yksilöä vapaasti ilmaisemasta seksuaalisuuttaan.  Marcusen mukaan juutalaiskristilliset perhearvot aiheuttavat psykopatologisia seurauksia, jotka vahvistavat kapitalistisen yhteiskunnan sortavia rakenteita ja estävät vapautuneen tietoisuuden kehittymistä. (Ahvio 2013.)

Yhtenä atomistisen perhenäkemyksen ilmentymänä on sukupuolineutraali avioliittoideologia. Sen keskeisiä piirteitä ovat biologisen vanhemmuuden merkityksen alasajo, luonnollisen vanhemmuuden poistaminen laista ja avioliiton uudelleen määrittely aikuisten ehdoilla niin, että aikuisten oikeus toteuttaa seksuaalista suuntautumistaan kumoaa lapsen oikeuden tuntea biologinen isänsä ja äitinsä ja kasvaa heidän hoidossaan.

Biologisen vanhemmuuden merkityksen alasajo

Sukupuolineutraali avioliittoideologia on yksi oire atomismin kielteisestä vaiheesta, jossa biologisen ydinperheen hajottaminen ulotetaan vanhemman ja lapsen suhteeseen.  Sukupuolineutraalin ajattelun mukaan lapsi tarvitsee vain kaksi rakastavaa aikuista: biologisella suhteella isään ja äitiin ei ole merkitystä. Tältä pohjalta argumentoidaan, ettei sen enempää äidillä kuin isälläkään ole välttämätöntä merkitystä lapsen terveelle kehitykselle. Tätä ajatusta puolustettiin esimerkiksi Silversteinin ja Auerbachin (1999) julkaisussa, jossa argumentoidaan, että "sen enempää äidit kuin isätkään eivät ole välttämättömiä lapsen kehitykselle ja että vastuullinen vanhemmuus voi toteutua erilaisten perherakenteiden viitekehyksessä" (s. 397).

Sukupuolineutraali lainsäädäntö hajottaa ydinperheajattelua määrittelemällä vanhempien ja lasten biologisen suhteen merkityksettömäksi. Sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksyneet Iowan korkeimman oikeuden tuomarit kirjoittivat päätöksessään: "Tutkimus −− osoittaa, että perinteinen käsitys, jonka mukaan lapsi tarvitsee sekä isän että äidin kasvaakseen terveeksi ja hyvin sopeutuneeksi aikuiseksi perustuu enemmän stereotypiaan kuin mihinkään muuhun." Kirjassani Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin (2014) olen analysoinut yksityiskohtaisesti tutkimusta, jonka varaan tämä väite perustuu. Osoitan kirjassani, että tutkimus ei anna perusteita tehdä Iowan korkeimman oikeuden ilmaisemaa johtopäätöstä. Päinvastoin, tutkimus osoittaa biologisen isän ja äidin eheän avioliiton olevan lapsille paras kasvuympäristö.

Sukupuolineutraaliin lähestymistapaan kuuluu kaksijakoinen suhde biologiaan ja aineellisuuteen. Yhtäältä biologinen isä ja äiti ovat korvattavissa toisella aikuisella: vanhemman sukupuolella ei ole merkitystä. Kuitenkin samaa sukupuolta olevat parit pitävät sukupuolta tärkeänä silloin, kun on kyse heidän parisuhteestaan. He katsovat itse olevansa biologisesti määräytyneitä seksuaalisuhteeseen samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa ja katsovat muiden näkökohtien olevan alisteisia tälle biologiselle määräytyneisyydelle. Lapsen biologista suhdetta isäänsä ja äitiinsä sen sijaan kohdellaan toisarvoisena ja korvattavana, ikään kuin lapsella olisi suuremmat henkiset valmiudet kohota oman biologisen määräytyneisyytensä yläpuolelle. Tämä näkemys voi johtaa siihen, että lasta estetään prosessoimasta omaa isän- tai äidinkaipuutaan.

Sukupuolineutraali näkemys kohtelee lasta tältä osin puhtaasti henkisenä olentona, jonka ruumiillista yhteyttä biologiseen isäänsä ja äitiinsä pidetään merkityksettömänä. Ennemminkin ruumiillisuus nähdään ongelmaksi, koska isän ja äidin heteroperheissä elävät vanhemmat ja lapset ovat omiaan kokemaan heteroseksuaalisen avioliiton normaaliksi ja vaihtoehdot epänormaaleiksi. Näihin aikuisiin ja lapsiin on siksi kohdistettava tehokasta sosialisaatiota, jotta heidät saadaan luopumaan tästä vakaumuksestaan.

Gnostilaisuus lapsikäsityksessä

Näin ymmärretty sukupuolineutraali ideologia ilmentää joitakin piirteitä filosofisesta gnostilaisuudesta. Filosofisessa mielessä gnostilaisuuteen ei välttämättä sisälly lähestymistapaa, jossa pyritään vapautumaan aineellisesta todellisuudesta sinänsä. Oleellista on aineellisten tekijöiden tulkitseminen toisarvoisiksi. Oireellista on kuitenkin se epäjohdonmukaisuus, jolla tätä ajattelua sovelletaan. Sukupuolineutraalissa ajattelutavassa pidetään yhtäältä kiinni siitä, että homoseksuaalisesti suuntautuneet ihmiset ovat sidottuja omaan biologis-psykologiseen seksuaaliseen suuntautumiseensa eivätkä voi siitä vapautua. Kuitenkin vanhemmuuden kannalta perheen biologista perustaa pidetään epäolennaisena tai merkityksettömänä.

Gnostilaisuuden tavoin tällainen sukupuolineutraali ajattelu olettaa, että aineellisessa maailmassa vaikuttaa periaate tai lainalaisuus, joka turmelee ihmiselämän ja tekee siitä epätasa-arvoista: sikäli kuin vanhemmuus sidotaan biologiaan ja biologisiin sukupuolieroihin, siitä tulee epätasa-arvon ja pahuuden lähde. Tältä pohjalta sukupuolineutraali ajattelu haluaa erottaa vanhemmuuden biologisesta perustastaan. Lisäksi sukupuolineutraali ajattelu määrittelee hyvän ja pahan sen mukaan, mikä edistää tätä vallitsevan biologiseen vanhemmuuteen perustuvan perheajattelun kumoamista ja uuden luomista: kaikki jotka vastustavat sukupuolineutraalia ajattelua ovat pahuuden, ennakkoluuloisuuden, homofobian ja rasismin edustajia. Sukupuolineutraali avioliittokäsitys saa joskus julkisessa keskustelussa maallistuneen messianismin piirteitä, jonka ydinoivallus on vakaumus sukupuolineutraalin lähestymistavan koko yhteiskuntaa uudistavasta merkityksestä.

Gnostilaishenkinen sukupuolineutraali lähestymistapa on kuitenkin ristiriidassa kasvatuksen todellisuuden kanssa, joka on vahvasti ankkuroitunut biologiaan ja sukupuolieroihin. Tutkimuksessa on näyttöä sen puolesta, että kaikkein tehokkain vanhemmuus on samanaikaisesti sekä voimakkaasti tunteita ilmaisevaa että hyvin vaativaa (Baumrind 1991). Tunteitaan ilmaisevat ja rajoja asettavat vanhemmat luovat lapsille sellaisen yhteisön, jota luonnehtii yhteenkuuluvuus ja samanaikainen pyrkimys itsenäisyyteen ja yksilöllisyyteen. Miehen tai naisen on yksin käytännöllisesti katsoen mahdotonta onnistua yhdistämään näitä tekijöitä kasvatuksessa tehokkaasti.

Biologisen vanhemmuuden merkitys

Sukupuolten ja niille ominaisten roolien ja näkökulmien välinen ero ja toisiaan täydentävyys on yksi syy siihen, että avioliitto on toiminut vuosituhansien ajan niin, että se on muodostanut poikkeuksellisen voimakkaan siteen puolisoiden välille. Nämä erot perustuvat ruumiillisille eroille, joilla on psyykkisiä vastineita. Tämä toisiaan täydentävien erojen pohjalta syntyvä vuorovaikutus parantaa olennaisesti siihen kuuluvien ihmisten elämän laatua. Sukupuolten toisiaan täydentävyys on olennaista sekä luonnolliselle että kulttuuriselle järjestykselle.

Miksi nimenomaan sukupuolten erilaisuus ja kahden eri sukupuolen välinen rakkaussuhde on tärkeä avioliitossa ja lasten kasvatuksessa? Aviollisen rakkauden ideana on yhdistää erilaisia yksilöitä ja mahdollistaa tämän erilaisuuden ja ainutlaatuisuuden kehittyminen ja korostuminen. Rakkaus luo siis tilaa erilaistumiselle ja yksilöllistymiselle, samalla kun se yhdistää puolisot toisiinsa. Sukupuolten välinen erilaisuus antaa aviosuhteen osapuolille mahdollisuuden laajentua johonkin sellaiseen, mitä he eivät luonnostaan tunne.

Luonnollisen vanhemmuuden poistaminen

Sukupuolineutraali lähestymistapa poistaa luonnollisen vanhemmuuden avioliittolaista, jotta samaa sukupuolta olevia pareja voitaisiin pitää verrannollisina eri sukupuolta olevien parien kanssa. Samaa sukupuolta olevat parit voivat saada lapsia vain kolmannen, usein nimettömäksi jäävän osapuolen avulla, jolle ei kuitenkaan haluta antaa vanhemman oikeuksia. Niinpä tämän kolmannen osapuolen luonnollinen vanhemmuus täytyy lainsäädännöllisesti mitätöidä. Tämä toteutetaan yhdenmukaisuuden nimissä poistamalla koko luonnollinen vanhemmuus laista.

Sukupuolineutraali ajattelu päätyy vähättelemään esimerkiksi äitiyteen liittyvän biologian merkitystä. Kun äiti odottaa lasta, hänen ruumiinsa valmistuu lapsen vastaanottamiseen ja hoitamiseen. Kun sijaisäiti kantaa kohdussaan lasta ja luovuttaa sen esimerkiksi miesparille näin jättäen lapsensa vaille äidin rakkautta, koko tämä biologian tuoma tuki muodostuu äidille ahdistavaksi taakaksi, koska hän joutuu hylkäämään lapsensa, jonka hoitamiseen koko hänen biologiansa on valmistunut.

Lapsen kannalta tämä biologisen siteen rikkominen vie lapselta kokemuksen itsestään rakkauden hedelmänä ja sen suojan, minkä vanhempien ja lasten välinen biologinen side tarjoaa lapsen ja vanhemman voimaepätasapainossa.  Lisäksi lapsen tavoittamattomiin joutuu paljon sellaista informaatiota, joka olisi lapselle tärkeää hänen identiteettinsä ja jopa terveytensä näkökulmasta.

Luonnollisen vanhemmuuden poistamisella lainsäädännöstä on laajakantoisia juridisia seurauksia. Se vaikuttaa esimerkiksi jokaiseen huoltajuuskiistaan: biologisella vanhemmalla ei enää ole itsestään selvästi etusijaa ei-biologiseen vanhempaan nähden. Tämä merkitsee sitä, että valtion virkamiesten valta kasvaa ja ylittää periaatteessa luonnollisten vanhempien määräysoikeuden suhteessa lapsiinsa. Tämä sisältää vaaran, että virkamiehet eivät pysty tätä valtaansa käyttämään lasten parhaaksi, koska gnostilaishenkinen sukupuolineutraali ajattelu johtaa heitä sivuuttamaan vanhempien ja lasten biologisen suhteen merkityksen.

Ristiriita ihmisen luontaisen kokemuksen kanssa

Vaikka biologialla on kulttuurissamme muuten suuri merkitys, sukupuolineutraalissa avioliittonäkemyksessä sitä pidetään merkityksettömänä vanhemman ja lapsen välisen suhteen osalta. Tässä suhteessa sukupuolineutraali avioliittoajattelu on kuitenkin jyrkässä ristiriidassa ihmisen luontaisen kokemuksen ja moraalitajun kanssa. Siitä saamme hyvän kuvan Raamatun kertomuksesta, jossa Salomon eteen tuotiin kaksi naista, jotka kiistelivät lapsen huoltajuudesta.

Noihin aikoihin kuninkaan puheille tuli kaksi porttoa. He astuivat hänen eteensä, ja toinen heistä sanoi: "Herrani, kuule minua! Minä ja tuo nainen asumme samassa talossa. Hän oli läsnä, kun minä synnytin lapsen, Ja kun oli kulunut kaksi päivää siitä kun minä synnytin, silloin myös tuo nainen sai lapsen. Me olimme kahden, talossa ei ollut ketään muuta. Tuon naisen poika kuoli yöllä, hän oli nukkuessaan tukahduttanut sen. Silloin hän nousi keskellä yötä ja otti poikani minun vierestäni. Minä nukuin, ja niin hän pani lapsen viereensä makaamaan ja asetti kuolleen poikansa minun viereeni. Kun aamulla nousin imettämään poikaani, se oli kuollut. Minä tutkin silloin lapsen tarkoin, eikä se ollut minun synnyttämäni poika!" Toinen nainen sanoi: "Tuo ei ole totta! Minun poikani elää, sinun poikasi kuoli!" Toinen vastasi: "Ei, tuo kuollut on sinun poikasi, minun poikani elää!" Näin he riitelivät kuninkaan edessä.

Kuningas sanoi: "Tämä nainen väittää, että elävä poika on hänen ja kuollut tuon toisen. Tämä toinen taas sanoo, ettei se ole totta, kuollut poika on toisen ja elävä hänen." "Hakekaa minulle miekka", kuningas sanoi. Miekka tuotiin kuninkaan eteen. Hän antoi käskyn: "Halkaiskaa elävä lapsi kahtia ja antakaa toinen puoli toiselle, toinen toiselle." Silloin rakkaus lapseen pani elävän pojan äidin puhumaan, ja hän huudahti kuninkaalle: "Herrani! Anna lapsi hänelle, älä anna surmata sitä!" Mutta toinen sanoi: "Ei minulle eikä sinulle. Halkaiskaa vain!" Silloin kuningas lausui: "Antakaa lapsi tuolle, joka ensin puhui, älkää tappako sitä. Hän on lapsen äiti." (1. Kun. 3: 16-27)

Jos tämä kiista olisi noussut sukupuolineutraalin avioliittolain voimassa ollessa, luonnollisella vanhemmuudella ei olisi ollut merkitystä. Kuitenkin kertomus antaa aavistaa, että äidin ja lapsen biologisella siteellä on ratkaiseva merkitys sen kannalta, minkälaista kohtelua lapsi tulee samaan. Siksi maailmankulttuureissa on johdonmukaisesti annettu biologiselle vanhemmalle etusija huoltajuuskiistoissa, koska biologinen side on niin voimakas, että sen lainsäädännöllinen tukeminen suurella todennäköisyydellä ennustaa lapselle parempaa tulevaisuutta kuin tämän siteen katkaiseminen ja huoltajuuden luovuttaminen jossakin suhteessa edistyneemmälle yksilölle.

Lopuksi

Sukupuolineutraali avioliittolaki käsittelee vanhempia ja lapsia toisistaan irrallisina yksikköinä. Luonnollisille vanhemmille ei enää anneta etusijaa lapsen huoltoon ja kasvatukseen, koska samaa sukupuolta olevat parit tarvitsevat lapsen tuottamiseen kolmannen osapuolen, jolle he eivät kuitenkaan halua antaa vanhemman oikeutta.

Tämä merkitsee ratkaisevaa muutosta siinä, miten vanhempien ja lasten suhdetta tarkastellaan. Perhettä ei enää tarkastella luonnollisena yksikkönä, jonka valtio tunnustaa, vaan valtion luomuksena, joka rikkoo vanhempien ja lasten välisen biologisen siteen.

Vanhempien ja lasten välisen biologisen siteen rikkominen ei rajoitu vain samaa sukupuolta olevien parien perheisiin. Lainsäädännön tasolla tämä side rikotaan kaikkien perheiden kohdalla silloin, kun sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksytään, koska silloin luonnollinen vanhemmuus katoaa laista.

Vanhemmuuden tehtävä on niin vaativa ja pitkäkestoinen, että keskiverto ihminen tarvitsee biologian tuomaa apua onnistuakseen tässä tehtävässä. Voi olla olemassa joitakin poikkeusyksilöitä, jotka selviävät tehtävästä olosuhteissa kuin olosuhteissa, mutta lainsäädännön pohjana tulisi olla keskivertoihmisen voimavarat ja mahdollisuudet.

Kirjallisuus

Ahvio, Juha (2013) Miten tähän on tultu? Seksuaalivallankumouksen kulttuurimarxilaiset juuret. Helsinki: Kuva ja Sana.

Baumrind, D. (1991) "The Influence of Parenting Style on Adolescent Competence and Substance Use", Journal of Adolescence 11 (11), 59-95.

Puolimatka, Tapio (2014) Lapsen ihmisoikeus, oikeus isään ja äitiin. Ryttylä: Suunta-kirjat.

Silverstein, Louise B. & Auerbach, Carl F. (1999) "Deconstructing the Essential Father", American Psychologist 54 (6), June 1999, 397−407.

Zimmerman, Carle (2008) Family and Civilization. Wilmington, Del: Intercollegiate Studies Institute Books.


Avainsanat: sukupuolineutraali avioliittolaki, tasa-arvoinen avioliittolaki, perhe, Carle Zimmerman