Yhteystiedot

Tapio Puolimatka
tapio.puolimatka (at) gmail.com


Tapio Puolimatka

Onko tieteen lähtökohtien pohdiskelu huuhaata?

Artikkeli on julkaistu Uusi Tie -lehdessä.

Skepsis ry antaa minulle odottamatonta tunnustusta todetessaan, että olen onnistunut hämmentämään vallitsevia käsityksiä tieteen ja uskon suhteesta. Olen iloinen, jos kirjasarjani Usko, tieto ja myytit, Usko, tiede ja Raamattu, Usko tiede ja evoluutio, on onnistunut herättämään kysymyksiä asioista, joita usein pidetään itsestään selvyyksinä. 

Tieteenfilosofiassa tunnustetaan yleisesti, ettei tieteellistä tutkimusta ole mahdollista tehdä ilman laaja-alaisia oletuksia. Monet ateistifilosofit, viimeksi Thomas Nagel, myöntävät avoimesti, että tieteenfilosofisesti keskeiset oletukset maailmankaikkeuden alkuperästä ja sen yhtenäisyyden perustasta ovat välittömään kokemukseen perustuvia perususkomuksia. Tämä asia ei ole mikään uutinen tieteenfilosofista kirjallisuutta lukevalle, eikä sen ääneen sanomisella ansaita palkintoja, niin laajasti tunnustettu se on. Miten siis on ymmärrettävä, että tämän asian esittämisestä ja julkituomisesta annetaan palkinto, jonka perusteluissa puhutaan uskon ja tieteen sekoittamisesta?

Asian ymmärtämiseksi on hyvä tiedostaa, että ajassamme elää yhä voimakkaana tieteisuskoinen näkemys, jonka mukaan tiede on puolueetonta tutkimusta, jonka perustaksi ei tarvita laaja-alaisia oletuksia todellisuuden alkuperästä, sen yhtenäisyyden perustasta ja perimmäisestä järjestyksestä. Tämän tieteisuskoisen näkemyksen mukaan raja tieteen ja ei-tieteen välillä voidaan ja tulee vetää siten, että myönteiset väitteet Jumalasta todellisuuden alkuperänä kuuluvat tieteellisen keskustelun ulkopuolelle ja kielteiset väitteet samasta asiasta kuuluvat tieteen sisäpuolelle. Niinpä monet ateistit ja agnostikot mielellään esittävät tieteen nimissä oman uskonnollisen vakaumuksensa, että maailmankaikkeus on vailla tarkoitusta eli että Jumala ei ole luonut maailmankaikkeutta tiettyä tarkoitusta varten. Sen sijaan tälle vastakkaisen väitteen he sijoittavat tieteen ja tieteellisen keskustelun ulkopuolelle. Tällä tavalla he voivat esittää oma uskonnollisen vakaumuksensa tieteen nimissä, ikään kuin itse tieteellisyyteen kuuluvana, ja näin tehdä sen immuuniksi kritiikille.

Tieteisuskoisen näkemyksen laaja kannatus voi johtua kolmesta syystä. Ensinnäkin sillä on ollut jo yli vuosisadan ajan valta-asema länsimaisessa kulttuurissa ja ihmiset ovat tottuneet siihen. Toiseksi se sopii naturalistiseen ideologiaan, jonka mukaan koko todellisuus selittyy pelkästään luonnollisten tekijöiden pohjalta eikä Jumalalla ole todellisuuden ohjaamisessa mitään merkitystä. Tieteisuskoisen mallin avulla syvälliset tieteenfilosofiset ongelmat voidaan ratkaista helpon tuntuisesti ja myös opettaa tuossa yksinkertaisessa muodossa kouluissa ja kaikkialla missä tieteen popularisointia harjoitetaan. Sen avulla voidaan kätevästi sulkea kaikki naturalismille vastakkaiset väitteet tieteen ulkopuolelle, niin että naturalistinen vakaumus tehdään immuuniksi kritiikille. Kaikki kritiikkihän voidaan torjua sanomalla, ettei tieteessä voida vedota muihin kuin luonnollisiin syihin. Taustalla vaikuttaa se perustelematon uskonnollinen oletus, ettei Jumala ohjaa luonnollisten prosessien kulkua. Näin kielletään kriittinen keskustelu tieteellisen tutkimuksen kaikkein perustavimmista oletuksista.

Niinpä Skepsis ry voi määritellä yli tuhatsivuisen kirjasarjani argumentit huuhaaksi niitä lukematta ja esittämättä yhtään argumenttia niitä vastaan pelkästään sillä perusteella, että tukeudun teistisiin filosofeihin, jotka lähtevät siitä, että Jumala on todellisuuden perimmäinen alkuperä. Vaikka Skepsiksen hallituksessa onkin korkeasti oppineita ihmisiä kuten insinöörejä ja psykologeja, he tuskin pystyvät pelkän intuition varassa tietämään, että kirjoissani esiteltyjen kansainvälisesti merkittävien ammattifilosofien kuten Charles Taylorin, Alvin Plantingan, William Alstonin, Michael C. Rean, William Lane Craigin,  ja Nicholas Wolterstorffin  argumentit ovat vailla järkiperusteita. Skepsiksen kommenteista voidaan lukea, etteivät he ole tutustuneet kyseisiin argumentteihin.

Skepsis katsoo myös voivansa ilman historiallista tutkimusta ja ilman yhtään perustelua määritellä viimeisten vuosikymmenien johtavien tieteenhistorioitsijoiden argumentit huuhaaksi, koska kyseiset tieteenhistorioitsijat kuten Peter Harrison,  Floris H. Cohen,  Jo Teeter Dobbs ja Margaret Osler  ovat tutkimuksissaan päätyneet siihen, että kristinuskolla oli tärkeä merkitys modernin tieteen vallankumoukselle 1500-1700 –luvuilla.


Ei ole tarpeellista ymmärtää palkintoa pahantahtoiseksi pyrkimykseksi tai haluksi vääristellä asioita. Skepsiksen ajattelua ohjaava väärinymmärrys voi olla yksinkertaisesti seurausta aikamme naturalistisesti orientoituneen koulutusjärjestelmän puutteista ja siihen sisäänrakennetuista myyttisistä käsityksistä. Ajassamme vallitseva myyttinen rajanveto tieteen ja ei-tieteen välillä on niin syvälle iskostettu ihmisten mieleen, ettei sille pystytä näkemään vaihtoehtoja.

Pidän Skepsiksen kannanottoa siihen liittyvistä tieteenfilosofisista ongelmista huolimatta myönteisenä avauksena, jonka toivon johtavan syvenevään dialogiin ihmisten välillä, jotka tarkastelevat todellisuutta erilaisista peruslähtökohdista.

Totuuden löytämisen ja tieteellisen työskentelyn näkökulmasta on joka tapauksessa tärkeää pyrkiä luomaan keskusteluyhteyttä nimenomaan niiden kanssa, jotka ovat eri mieltä tieteen peruslähtökohdista, koska vain moniäänisessä dialogissa pääsemme kehittämään omia näkemyksiämme ja lähestymään totuutta niissä puitteissa, mikä tieteelliselle työskentelylle on mahdollista.