Tomas von Martensin arvio kirjasta Kasvatus, arvot ja tunteet
Professori Tapio Puolimatkan ”Kasvatus, arvot ja tunteet” (2011) on toinen, monella tavalla uudistettu ja uusimman tutkimuksen valossa ajankohtaistettu painos, kirjasta joka ilmestyi vuonna 2004 Tammen kustantamana. Toinen painos tuli oikeaan saumaan ja todelliseen puutteeseen, jos katsomme mitä ajatuksia on tarjolla tänä päivänä ja kun analysoimme yhteiskuntamme nykytilannetta laajalti ja syvällisesti.
Kulttuurissamme puhutaan paljon arvoista ja niiden tärkeydestä. Julkisessa keskustelussa moni taho on havainnut myös sen tosiasian että yhteiskunnassa näyttää vallitsevan koko ajan suureneva arvotyhjiö joka nakertaa ikään kuin sisältäpäin kaikki ne perusarvot jotka yleensä pitävät ja ovat pitäneet yhteiskuntamme pystyssä. Kovasti ihmetellään tämän arvotyhjiön aikaansaamaa tuhotyötä. Henkinen pahoinvointi näkyy lisääntyvän samassa tahdissa kun monet tahot yhdessä ja vakavasti etsivät vastauksia vaikeisiin arvokysymyksiin.
Puolimatkan kirja on niitä harvoja tältä alalta josta näyttää löytyvän sitä vakavaa ja perinpohjaista pohdiskelua, mistä voisi löytää kestäviä ratkaisuja ja lääkkeitä, tai ainakin tähän asti uskottavin diagnoosi kulttuurimme ja yhteiskuntamme arvotyhjiön valtaviin haasteisiin. Ratkaisuja ei nimittäin löydy jos niitä etsitään samoista peruslähtökohdista kuin mistä yhä uhkaavampi arvotyhjiö alun perin on syntynyt.
Puolimatka näyttää kirjassaan selkeästi mutta samalla moniulotteisesti pohdiskellen, miten vallitseva naturalistinen maailmankatsomus vie pohjan kaikilta todellisilta ja kestäviltä arvoilta. Inhimilliset tunteet ovat menettäneet merkityksensä, samalla kun perimmäisen tarkoituksen ja arvojen perusta on kadonnut. Luonnontieteellinen tieto kun ei pysty antamaan perimmäisen kuvauksen inhimillisen todellisuuden kaikista ulottavuuksista. Ne asiat jotka ovat olennaisia inhimillisessä todellisuudessa, naturalistinen lähestymistapa ei pysty tavoittamaan.
Näennäisen neutraali ja puolueeton asenne ei pysty avaamaan oikeaa käsitystä todellisuudesta. Mikä saa sitten ihmisen kiinnostumaan ja tutkimaan todellisuutta niin perusteellisesti ja monipuolisesti, että hän lopulta saa siitä luotettavan käsityksen?
Tähän Puolimatka vastaa: ”Tunteiden välityksellä saatavan tiedon totuudellisuus on riippuvainen siitä, millä tavalla ihmisen rakkaus on suuntautunut, ja miten syvällisesti ihminen tajuaa omat ennakkoluulonsa ja oman pahuutensa. Ihminen voi nähdä todellisuuden oikein ainoastaan, jos hän on syvästi kiinnostunut totuudesta, hyvyydestä, kauneudesta ja pyhyydestä.”
Naturalistisessa todellisuuskäsityksen valossa arvot menettävät objektiivisen perustansa. Arvot pohjautuvat tunteisiin ja välittömään tietoon. Itsepetoksen mahdollisuus vaanii aina meitä rajallisia ihmisiä, mutta tunteet ovat se perusaines jota järjellinen päättely, harkinta ja toiminta käyttävät hyväkseen. Voimakkaammat ja vaikuttavimmat tuntemukset ovat seurausta jumalallisen todellisuuden kohtaamisesta.
Ihminen on mielekkyyttä ja merkityksellisyyden perustaa etsivä olento. Lapsi tarvitsee maailmankatsomuksellisen ja uskonnollisen viitekehityksen, jonka valossa arvotunteiden mielekkyys saa oikeutuksensa.
Kristinuskon pohjalta on kehittynyt kulttuuri, jossa lapselle annetaan täysi ihmisarvo. ”Lapsen persoona luonnehtii pyhyys ja ehdoton ihmisarvo ainutlaatuisena Jumalan kuvaksi luotuna”, kirjoittaa Puolimatka.