Yhteystiedot

Tapio Puolimatka
tapio.puolimatka (at) gmail.com


Sukupuolineutraali avioliittolaki loukkaa lasten ihmisoikeuksia

Sukupuolineutraalin avioliittolain tarkoituksena on yhdistää yhden ja saman instituution piiriin kaksi erilaista parisuhde- ja perhemuotoa. Tätä voidaan kritisoida, koska nämä parisuhde- ja perhemuodot eroavat olennaisesti toisistaan erityisesti suhteessa lapsen oikeuteen tuntea molemmat biologiset vanhempansa ja kasvaa heidän hoidossaan.  

Erilainen perhe- ja parisuhdedynamiikka

Homoseksuaalisen ja heteroseksuaalisen parisuhteen välillä on olennainen ero lasten näkökulmasta. Heteroseksuaalisesta seksuaalisuhteesta voi syntyä lapsia ja heteroseksuaalisen avioparin suhteesta syntyvä lapsi saa luonnostaan tuntea molemmat vanhempansa ja kasvaa heidän hoidossaan. Samaa sukupuolta olevan parin seksuaalisuhde ei ole hedelmällinen: sen tuloksena ei synny lapsia. Lasten tuottamiseen tarvitaan kolmas osapuoli. Niinpä samaa sukupuolta olevassa perheessä kasvava lapsi on aina erotettu joko biologisesta isästään tai äidistään.

Tämä ero vaikuttaa parisuhteiden dynamiikkaan. Koska heteroseksuaalisesta suhteesta voi syntyä lapsia, heteroseksuaalinen pari sitoutuu avioliiton solmiessaan moraaliseen vastuuseen suhteesta syntyvien lasten hoitamisesta. Puolisouskollisuuden ja elinikäisyyden normien tarkoituksena on turvata se, että lapsi saa kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä hoidossa koko kehityskautensa ajan. 

Koska homoseksuaalisesta suhteesta ei luonnollista tietä synny lapsia, se ei moraalisesti velvoita lapsia koskevaan moraaliseen sitoutumiseen. Homoseksuaaliseen parisuhteeseen hankittu lapsi erotetaan lähtökohtaisesti joko biologisesta isästään tai äidistään.

Lapsen normaalitilan uudelleenmäärittely

Sukupuolineutraali avioliittolaki määrittelee lapsen normaalitilaksi sen, että hän kasvaa irrallaan joko biologisesta isästään ja äidistään. Tämä on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen vastaista, jonka mukaan lapsella on ”oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan”.  Sopimuksen sananmuoto viittaa biologisiin vanhempiin, koska sosiaaliset vanhempansa lapsi tietysti tuntee aina.

YK:n lapsen oikeuksien sopimus soveltaa YK:n ihmisoikeuksien julistusta lasten maailmaan. Tämän sopimuksen mukaan oikeus tuntea biologiset vanhempansa ja kasvaa heidän hoidossaan on lapsen ihmisoikeus. Koska sukupuolineutraali avioliittolaki määrittelee lapsen normaalitilaksi sen, että hänet on erotettu joko isästään ja äidistään, se loukkaa tätä lapsen perusoikeutta poistaessaan luonnollisen vanhemmuuden laista.

Lainsäätäjät ovat tiedostaneet tämän ja siksi he ovat sukupuolineutraalia avioliittolakia säätäessään liittäneet siihen kannanottoja, joiden mukaan lapsi ei oikeastaan tarvitse yhteyttä biologiseen isäänsä ja äitiinsä, vaan nämä ovat korvattavissa. Esimerkiksi sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksyneet Iowan korkeimman oikeuden tuomarit kirjoittivat päätöksessään: ”Tutkimus − − osoittaa, että perinteinen käsitys, jonka mukaan lapsi tarvitsee sekä isän että äidin kasvaakseen terveeksi ja hyvin sopeutuneeksi aikuiseksi perustuu enemmän stereotypiaan kuin mihinkään muuhun.” Tämä lausuma perustuu tutkimuksiin, joita ideologisesti motivoitunut tutkijajoukko on tuottanut tätä lainsäädännöllistä muutosprosessia varten. Olen analysoinut tätä tutkimusjoukkoa kirjassani Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin. Osoitan, että kyseinen tutkimusjoukko sisältää vakavia metodologisia ongelmia eikä oikeuta Iowan tuomareiden sen pohjalta tekemää yleistystä.

Sukupuolineutraali avioliittolaki heikentää kulttuurista tietoisuutta biologisen isän ja äidin merkityksestä ja näin se heikentää isien ja äitien sitoutumista lapsiinsa. Se muuttaa avioliiton merkitystä niin, että luonnollisen vanhemman käsite korvataan juridisen vanhemman käsitteellä. Kun tämä muuttunut avioliiton merkitys tulee sosialisaation välityksellä osaksi yleistä ajattelua, se heikentää isien ja äitien sitoutumista lapsiinsa. Tällä tavalla sukupuolineutraali avioliittolaki heikentää lapsen asemaa myös heteroperheissä.

Lasta suojellaan liittämällä isä ja äiti yhteen

Avioliitto on historiallisesti ymmärretty instituutioksi, jonka julkinen tehtävä on suojella lasta, koska ihmislapsen hauras kehityskausi kestää poikkeuksellisen kauan. Lasta suojellaan liittämällä mies ja nainen pysyvästi yhteen, niin että lapsen läheinen yhteys isäänsä ja äitiinsä säilyy koko hänen kehityskautensa ajan. Isän suhde lapseen on luonnostaan irrallisempi kuin äidin, koska äiti synnyttäjänä on sidoksissa lapseen jo raskauden ja synnytyksen kautta. Avioliiton avulla mies pyritään sitomaan äidin tueksi ja lasta hoitamaan vahvistamalla sosiaalisia normeja, jotka tekevät isälle vaikeaksi jättää perheensä: sosiaalinen ympäristö paheksuu lapsiaan laiminlyövää isää.

Biologinen vanhemmuus tuo oman lisävoimansa ja -värinsä siihen kiintymykseen, jota vanhemmat tuntevat lapsiaan kohtaan. Esimerkiksi odottavan äidin hormonaaliset muutokset valmistavat häntä antamaan lapselleen erityistä kiintymystä ja läheisyyttä. Jos miespari haluaa lapsia, heidän täytyy ostaa yhdeltä naiselta munasolu ja vuokrata samalta tai toiselta naiselta kohtu saadakseen lapsia. Tällöin äidille maksetaan siitä, että hän hylkää lapsensa, mikä on lapselle yksi kaikkein traumatisoivimmista kokemuksista. Tällaista käytäntöä voidaan tuskin pitää lainsäädännöllisesti normaalitilana ja samanarvoisena kuin miehen ja naisen välistä avioliittoa, jossa äitiä rohkaistaan ja tuetaan kaikin tavoin sitoutumaan oman biologisen lapsensa hoitamiseen.

Biologisten vanhempien merkitys lapsen itsetuntemukselle

Lapsen tarkoituksellinen erottaminen biologisista vanhemmistaan jättää lapsen vaille äidin ja isän lapseensa kokemaa biologispohjaista kiintymystä ja läheisyyttä. Lisäksi lapsen erottaminen biologisista vanhemmistaan jättää hänet vaille informaatiota, joka olisi tärkeää lapsen identiteetin kehittymisen ja terveyden näkökulmasta. Se DNA-koodi, jonka pohjalta lapsi biologisesti rakentuu, on yhdistelmä hänen isänsä ja äitinsä DNA-koodista. Niinpä lapsen biologisella isällä ja äidillä on paljon sellaista informaatiota, jota lapsi tarvitsee ymmärtääkseen itseään biologisena ja psykologisena olentona. Monet lapsen reaktiot ja luontaiset taipumukset saavat selityksensä hänen biologisten vanhempiensa vastaavien piirteiden pohjalta. Monet lääketieteelliset hoitoratkaisut riippuvat suvun sairaushistoriasta, joten tähän historiaan sisältyvän tiedon saattaminen lapsen saavuttamattomiin on epäedullista lapsen informoidun terveydenhoidon näkökulmasta. Lapsi tarvitsee kaikkea tätä informaatiota tunteakseen itsensä ja elääkseen terveenä ihmisenä.

Lapsen kasvattaminen samaa sukupuolta olevassa parisuhteessa vähentää myös lapsen sukupuoli-identiteetin rakentumisen kannalta tärkeän mallioppimisen pohjaksi tarvittavan informaation määrää. Isän ja äidin, miehen ja naisen, välinen dynamiikka on tärkeää erityisesti lapsen kyvylle luoda oma sukupuolinen identiteettinsä ja kehittää itsessään kykyä luoda suhteita vastakkaiseen sukupuoleen. Samalla kun uuden lain puolustajat pitävät täysin poissuljettuna sitä, että heidän sukupuoliset mieltymyksensä voitaisiin sivuuttaa, he pakottavat monet lapsen luopumaan sukupuolittuneesta mieltymyksestään: joko isästään tai äidistään. Lapsi ei luonnostaan valitse toista äitiä korvaamaan ainoaa isäänsä tai toista isää korvaamaan ainoaa äitiään.

Lapsen ihmisoikeuksien loukkaus ei ole perusteltua

Sukupuolineutraalia avioliittolakia perustellaan sillä, että homoseksuaaleja kiusataan yhteiskunnassa ja avioliittostatuksen myöntäminen homoseksuaalisille pareille antaa homoseksuaaliselle suhteelle legitimiteetin, joka tulee poistamaan tai vähentämään homoseksuaaleihin yhteiskunnassa kohdistettua syrjintää. Tässä väitteessä on kuitenkin vakava ongelma: Ei ole moraalisesti perusteltua pyrkiä vähentämään yhden ihmisryhmän (homoseksuaalien) väärinkohtelua loukkaamalla toisen ryhmän (lasten) ihmisoikeuksia. Ihmisoikeudet ovat oikeuksia, jotka ihmisellä on pelkästään sillä perustella, että hän on ihminen, eikä ihmisoikeuksia voida loukata sen perusteella, mitä hyötyä tai mahdollisia hyviä seurauksia ihmisoikeuksien loukkauksista voisi olla. Homoseksuaalien kokemaa syrjintää on pyrittävä vähentämään sellaisen moraalisen kasvatuksen avulla, jossa korostetaan jokaisen ihmisen ehdotonta ihmisarvoa. 

Olen kehitellyt tätä argumentaatiota tarkemmin kirjassa Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin. (Suuntakirjat 2014.)

Avainsanat: sukupuolineutraali avioliittolaki, lasten oikeudet, kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista,