Yhteystiedot

Tapio Puolimatka
tapio.puolimatka (at) gmail.com


Onko avioliitto ihmisoikeuskysymys

Julkaistu Kalevassa 3.11. 2014 

 

Avioliittolain muutosta sukupuolineutraaliksi on puolustettu ihmisoikeuskysymyksenä. Esimerkiksi valtiovarainministeri Antti Rinne väittää, että nykyinen avioliittolaki syrjii epäreilusti homoseksuaaleja ja loukkaa näin perustuslaissa olevaa yhdenvertaisuuden periaatetta: ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan minkään henkilöön liittyvän syyn perusteella.

 

Mikä on avioliiton tarkoitus?

 

Keskustellessamme oikeudesta avioliittoon olemme kiinnostuneita avioliittoinstituution tarjoamien etujen kuten tulonsiirtojen, hyvinvoinnin ja mahdollisuuksien oikeudenmukaisesta jakamisesta. Millä perusteella tulisi päättää, kenellä on oikeus mennä naimisiin?

 

Ensi silmäyksellä vastaus näyttää ilmiselvältä − kaikilla tulisi olla yhtäläinen oikeus mennä avioliittoon ilman erotusta. Mikä tahansa muu tapa olisi syrjivä. Lyhyen pohdinnan jälkeen tämä vastaus on ilmiselvästi väärä: alaikäisillä ja lähisukulaisilla ei ole oikeutta mennä naimisiin.

 

Jo Aristoteles selittää tätä asiantilaa ja muistuttaa, että jakaessamme instituutioiden tarjoamia etuja ja arvostusta joudumme aina syrjimään joitakin ihmisiä. Olennainen kysymys koskee sitä, mitkä syrjimisen tavat ovat oikeudenmukaisia. Ja vastaus tähän kysymykseen riippuu kyseessä olevan toiminnan tarkoituksesta. Jotta voisimme määritellä oikeudenmukaisen tavan myöntää oikeus mennä naimisiin, meidän täytyy vastata kysymykseen: ”Mitä varten avioliitto on olemassa?”

 

Lapsen ihmisoikeus

 

Avioliitto luo juridisen viitekehyksen pysyville seksuaalisuhteille. Koska seksuaalisuhteista voi syntyä lapsia, avioliiton tarkoitusta määriteltäessä on otettava huomioon lapsen oikeudet. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus ”tuntea vanhempansa ja kasvaa heidän hoidossaan”. Muotoilu ”oikeus tuntea vanhempansa” viittaa vahvasti biologisiin vanhempiin, koska sosiaaliset vanhempansa lapsi tietysti tuntee aina.

 

Lapsen oikeuksien sopimus soveltaa YK:n ihmisoikeuksien julistusta lapsen maailmaan. Ihmisoikeus on määritelmän mukaan oikeus, joka ihmisellä on pelkästään sillä perusteella, että hän on ihminen. Avioliiton solmiminen ei ole ihmisoikeus, mutta oikeus isään ja äitiin on. Sukupuolineutraali avioliittolaki loukkaa tätä lapsen ihmisoikeutta määritellessään isättömyyden ja äidittömyyden lapsen normaalitilaksi. Tässä mielessä avioliitto on ihmisoikeuskysymys.

 

Lapsen oikeus isään ja äitiin tarjoaa perustelun rajoittaa avioliitto miehen ja naisen väliseksi. Vaikka kaikkiin avioliittoihin ei synny lapsia, naisen ja miehen avioliitto turvaa, että lapsi aina syntyy biologisen isänsä ja äitinsä perheeseen. Luonnollisen vanhemmuuden säilyminen laissa turvaa myös sateenkaarilasten yhteyttä toiseen biologiseen vanhempaansa. Adoptio tarjoaa korvaavan kodin lapsille, jotka ovat jääneet isättömiksi ja äidittömiksi.

 

Lapsia toki syntyy myös avioliiton ulkopuolella, mutta avioliiton juridinen viitekehys turvaa lapsen oikeutta kasvaa isänsä ja äitinsä hoidossa koko kehityskautensa ajan. Avioero rikkoo lapsen oikeutta, mutta ei lainsäädännöllisesti kumoa lapsen oikeutta suojelevaa normia: avioerossa lapsen yhteys isään ja äitiin pyritään säilyttämään. Avioero ei sukupuolineutraalin avioliittolain tavoin määrittele isättömyyttä ja äidittömyyttä lapsen normaalitilaksi eikä poista luonnollista vanhemmuutta laista.

 

Mikä ero on normin rikkomisella ja normin kumoamisella? Otetaan esimerkiksi normi, että terveyden ylläpitämiseksi on hyvä harrastaa liikuntaa. Jos en harrasta liikuntaa (rikon normia), vahingoitan terveyttäni, mutta jos sosiaali- ja terveysministeriö tiedottaa julkisesti liikunnan olevan tarpeetonta (kumoaa normin), se vahingoittaa kansalaisten terveyttä.

 

Sukupuolivaatimus ei ole mielivaltainen

 

Avioliittoinstituution perustana oleva sukupuolivaatimus (avioliitto on miehen ja naisen liitto), ei siis ole mielivaltainen. Perusteluna on se, että ainoastaan miehen ja naisen suhteeseen syntyvä lapsi voi kasvaa molempien biologisten vanhempiensa hoidossa. Samaa sukupuolta olevien parisuhteessa kasvava lapsi on aina erotettu joko isästään tai äidistään. Tämä selittää sitä, että Euroopan ihmisoikeussopimuksessa avioliitto on määritelty miehen ja naisen väliseksi.

 

Ainoastaan naisen ja miehen suhteesta voi luonnollista tietä syntyä lapsia, sukurakenteita  ja sukupolvien ketjuja, jotka ovat ihmisyhteisön ja yksilön identiteetin perusta. Koska samaa sukupuolta olevien parisuhteesta ei synny luonnollisella tavalla lapsia, ne eivät luo biologisen sukulaisuuden varaan rakentuvaa perustaa lasten identiteetin ja hyvinvoinnin kehittymiselle. Suurin osa sateenkaarilapsista on peräisin puolisoiden aikaisemmista heteroseksuaalisista suhteista, mikä sekin korostaa heteroseksuaalisen avioliiton erityisluonnetta ja sitä, ettei homoseksuaalisesti suuntautuneita yksilöitä syrjitä ihmisinä.

 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan nykyinen avioliittolaki ei syrji samaa sukupuolta olevia pareja, koska rekisteröity parisuhde luo juridisen viitekehyksen homopareille. Homo- ja heterosuhteen erilaisen parisuhdedynamiikan takia instituutioiden erillisyys on perusteltu: ainoastaan heterosuhteesta voi syntyä parille biologisesti yhteisiä lapsia.

 

Tapio Puolimatka

Kirjoittaja on kasvatuksen teorian ja tradition professori

Jyväskylän yliopistossa