Yhteystiedot

Tapio Puolimatka
Kasvatustieteiden laitos
PL 35 (RUU D435)
40014 Jyväskylän yliopisto

tapio.puolimatka (at) jyu.fi
p. (014) 2601670

Tapio Puolimatka:

Itse itsensä todistava Sana

Artikkeli on julkaistu Uusi Tie -lehdessä 2005.

Mitä tarkoittaa väite, että Raamattu on itse itsensä oikeaksi todistava (autopistos) Jumalan ilmoitus? Tämähän on klassisen kristinuskon Raamatulle antama määritelmä. Luterilaisen puhdasoppisuuden merkittävimpiin ajattelijoihin kuuluva Johann Gerhard (1582-1637) on suomeksikin käännetyssä hienossa kirjassaan Oppi Jumalan Sanasta (Sley 2000) määritellyt asian seuraavasti:

... Pyhällä Raamatulla on meidän silmissämme arvovaltansa sisäisten arvioperusteiden nojalla johtuen varsinkin eräänlaisesta sisäisestä voimasta, joka tehokkaasti tekee vaikutuksen ihmismieleen ja vetää meitä puoleensa, ja sillä tavoin Pyhän Hengen sisäisen todistuksen vaikutuksesta ... (Gerhard 2000: 49)

Gerhardin mukaan on erityisen tärkeää, että vakaumus Raamatun jumalallisuudesta perustuu Jumalan omaan todistukseen. Miten tällainen vakuuttuminen on mahdollista? Eikö tässä tapauksessa Raamatun totuus tulee täysin riippuvaiseksi ihmisen subjektiivisesta kokemuksesta? Näin tietysti olisi, jos Jumalaa ei olisi olemassa ja jos Jumala ei todistaisi Raamatun sanojen myötä ja jos ihminen ei voisi tiedostaa Jumalan todistusta. Mutta jos ihmistä rakastava Jumala on olemassa, silloin on ymmärrettävää, että tällainen Jumala voi ilmoittaa itsensä ihmiselle tavalla, jonka ihminen voi tietää totuudeksi. On mielekästä olettaa, että tällainen ilmoitus toteutuisi nimenomaan sellaisen tekstin muodossa, jossa Jumala ilmoittaa itsensä.

On usein ajateltu, että ajatus Raamatusta itse oman jumalallisuutensa todistavana Jumalan ilmoituksena perustuu kehäpäättelyyn. Tällöin kuitenkin ymmärretään Raamatun sanat irrallaan Pyhän Hengen todistuksesta, joka välittää meille itse Jumalan todellisuuden. Raamatun sanoihin sisältyy voima aivan kuten maahan kylvettyyn siemeneen sisältyy voima kasvuun ja tuleen voima polttaa: "Evankeliumi ei tullut teidän luoksenne vain sanoina vaan myös Pyhän Hengen voimana." (1. Tess. 1: 5.)

Se usko, minkä Raamattu synnyttää, ei ole pelkkää uskottelua, kuten aikamme kielenkäyttö johtaisi ajattelemaan. Usko raamatullisessa mielessä on kaikinpuolisen älyllisen koettelun kestävä vakaumus, jonka alkuperä on Jumalan oma todistus.

Todistuksen, jonka on määrä luoda täydellinen, alati voimassa pysyvä ja erehtymätön usko, tulee olla puhtaasti jumalallinen, koska usko tulee sanan kuulemisesta, Room 10: 17. Sellainen ei kuitenkaan ole ulkoa tuleva ihmistodistus Raamatusta, vaan itse Raamatussa puhuvan Pyhän Hengen ääni. (Gerhard 2000: 49.)

Älyllinen koettelu ei voi tapahtua täysin neutraalilla tavalla, koska ihmisjärki on rajallinen. Kaikki ihmisen ajattelu, päättely ja tutkimus tapahtuu ennalta omaksutun viitekehyksen varassa. Ihminen tarvitsee tieteellisen tutkimuksensa pohjaksi kokonaisvaltaisen näkemyksen todellisuudesta. Jos ihminen ei ota tätä kokonaisvaltaista näkemystä Jumalan ilmoituksesta, hän joutuu jonkin myyttisen lähtökohtaoletuksen piiriin.

Raamattu on tärkein lähde, välitön sekä välttämätön ja ainoa syy ja ohje uskolle. Inhimillisten tieteiden alalla pidetään tiettyjä lähtökohtia itsestään uskottavina ja todistamattomina täysin varmoina, jotka eivät riipu muista, vaan muut niistä. Tällainen lähtökohta on jumalallisissa asioissa Pyhä Raamattu, koska sen alkuunpanija on Pyhä Henki, totuuden Henki. (Gerhard 2000: 45.)

Raamatun kirjat voidaan "jälkikäteen tuntea jumalallisiksi erinäisten perustelujen ja todistusten nojalla" (mt. 46), mutta ihmisen ajattelun rajallisuuden tähden nämä perustelut aina edellyttävät annettua lähtökohtaa, joka ilman Jumalan ilmoitusta vääristyy ihmisen tietämättömyyden seurauksena, jolloin myös väärän lähtökohtaoletuksen varaan rakentuvat perustelut vääristyvät.
   

Lähtökohtana on ajatus, että ainoastaan Jumala itse voi riittävällä tavalla todistaa Raamatun olevan Hänen ilmoitustaan. Mikään inhimillinen todistus ei ole riittävä, koska kaikkea ihmisen ajattelua vaivaa rajallisuus ja erehtyväisyys. Ainoastaan Jumala itse voi osoittaa Raamatun tekstin lukijalle, että teksti on Jumalan ilmoitusta. Mikään määrä todisteita Raamatun historiallisesta luotettavuudesta, sen ihmiskuvauksen realistisuudesta, tai sen tarjoaman elämänkäsityksen toimivuudesta jne. ei yksin riitä, vaikka tällaiset todisteet ovat tärkeitä ihmisen älyllisen eheyden näkökulmasta. Tarvitaan Jumalan oma todistus. Ihminen voi älyllisesti rehellisellä ja kriittisellä tavalla vakuuttua siitä, että hän lukiessaan Raamattua on tekemisissä itse Jumalan puheen kanssa. Edellytyksenä on kuitenkin, että Sana itse synnyttää ihmisessä rakkauden totuuteen, joka on voimakkaampi kuin halu saada ihmisten suosiota ja hyväksyntää.

Koska Raamatun arvovalta perustuu sen omaan sisäiseen todistukseen, jonka kuuleminen riippuu ihmisen valmiudesta kuulla Jumalan ääntä, siitä tulee myös koetinkivi, joka koettelee jokaisen ihmisen. Kaikki ihmiset asetetaan samanarvoiseen asemaan. Kaikkein oppinein ja älykkäin ihminen ei ole tässä suhteessa paremmassa asemassa kuin kuka tahansa meistä. Kysymys on siitä, että ihminen on valmis kuulemaan Jumalan puheen. Sana koettelee ihmisen sydämen sen syvyyksiä myöten. Jumalan todistus on niin hiljainen, ettei se pakota ketään kuuntelemaan. Ihminen voi hukuttaa sen äänen ja olla kuuntelematta. Hän voi löytää älykkään kuuloisia argumentteja, joilla hän voi saada kunniaa ihmisten silmissä, mainetta ja rikkautta, ulkonaisesti helpon elämän. Mikään ei kuitenkaan voi koskaan korvata Jumalan omaa todistusta. Ilman sitä ihmisen älyllinen etsintä ei löydä lepoa. Vain Jumalan todistus voi lopullisessa mielessä vakuuttaa ihmisen.

Lähteet:
Gerhard, Johannes (2000) Oppi Jumalan Sanasta. Suom. Heikki Koskenniemi. Helsinki: SLEY-kirjat.
Puolimatka, Tapio (2005) Usko, tieto ja myytit. Helsinki: Tammi.