Tapio Puolimatka:

Uusateismin suljettu keskustelukulttuuri

Artikkeli on julkaistu Sanansaattaja-lehdessä 15.1.2009.

 

Suljettu ateistinen keskustelukulttuuri on minulle tuttua jo opiskeluajoilta. Ne luennot ja seminaarit, joihin itse osallistuin filosofian opintojen perustutkintovaiheessa, toteutettiin lähes poikkeuksetta tunnustuksellisesti ateistisessa tai agnostisessa ilmapiirissä, johon pitäydyttiin kyselemättömästi. Oli hämmentävää kuulla joidenkin ateistiprofessorien puolustavan kantaansa keskeyttämällä älyllisten kysymysten pohdinta puolitiehen: perimmäisiä kysymyksiä ei saanut esittää, koska ne eivät ole ”mielenkiintoisia” tai ne ”eivät kuulu tieteen piiriin”. Seurauksena oli paikalleen pysähtynyt ja älyllisesti tukahduttava ilmapiiri.

Älyllisesti sulkeutunut asennoituminen on saanut vielä hämmentävämpiä muotoja viimeaikaisessa keskustelussa uuden ateismin edustajien kanssa, jotka mielellään puhuvat tieteen nimissä ja esittävät omia vakaumuksiaan ikään kuin tieteen tutkimustuloksina. Vaikka kyseessä on monipuolisesti lahjakkaita ihmisiä, jotka pystyvät älykkääseen pohdintaan omalla erikoisalallaan, he näyttävät menettävän tämän kykynsä siirtyessään pohtimaan kysymystä Jumalasta ja hänen tiedollisesta merkityksestään. He eivät enää tee huolellista ja systemaattista analyysia vaan esittävät ennakkoluuloisia sutkauksia ja perusteettomia yleistyksiä.

Tähän ilmiöön kiinnittää huomiota Antony Flew’n ja Roy Varghesen kirja There is a God: How the World’s Most Notorious Atheist Changed His Mind (2007). Kirja on saanut monet ateistit närkästymään, koska tunnettu ateistifilosofi Antony Flew kertoo joutuneensa tieteellisen todistusaineiston valossa korjaamaan näkemyksiään niin, että hän nyt katsoo mahdottomaksi selittää esimerkiksi solun DNA:n monimutkaista rakennetta ilman, että oletetaan Jumalan olemassaolo. Human Genome -projektin johtaja Francis Collins kommentoi Flew’n mielenmuutosta: ”Elämän mittaisen filosofisen tutkimustyön jälkeen tämä huomattava ja rohkea äly on nyt päätellyt, että todistusaineisto johtaa selkeästi Jumalaan. Flew’n kollegat fundamentalistisen ateismin seurakunnassa tulevat järkyttymään hänen kertomuksestaan.”

Varghese kiinnittää huomiota siihen, että samalla kun huomattavat kristityt filosofit kuten Alvin Plantinga, William Alston, Peter van Inwagen ja Richard Swinburne kirjoittavat sofistikoituneita ja täsmällisesti argumentoituja tutkimuksia, ”ateistiset fundamentalistit” kuten Richard Dawkins ja Sam Harris turvautuvat yhä enemmän retoriikkaan argumenttien sijasta. ”Paradoksaalisesti nämä kirjat ovat kuin fundamentalistisia saarnoja. Niiden tekijät kuulostavat enimmäkseen tulikivenkatkuisilta saarnaajilta, jotka varoittavat meitä vakavista rangaistuksista ja jopa maailman lopulta, jos emme tee parannusta harhaisista uskomuksistamme ja niihin liittyvistä käytänteistä.” Uusateistien kysymyksenasettelu on mustavalkoinen: Joko olet kokonaan meidän kanssamme, tai sinun ajatuksiasi ei tarvitse ottaa vakavasti.

Miten tällaista ilmiötä voisi selittää? Olisiko syynä maallistuneen ihmisen tarve luoda turvallinen maailma, jossa Jumala ei uhkaa hänen itsemääräämisoikeuttaan. Julian Huxley ilmaisi tämän kaipauksen sanoessaan: ”Omalta osaltani koen valtavaa henkistä huojennusta voidessani hylätä ajatuksen Jumalasta yliluonnollisena olentona.” Maallistunut ihminen pönkittää omaa turvallisuuden tunnettaan rajaamalla tieteen nimissä todellisuuden siten, että Jumala suljetaan tiedon ja todellisuuden ulkopuolelle ja määritellään pelkäksi toiveajatteluun perustuvaksi illuusioksi.