Yhteystiedot

Tapio Puolimatka
Kasvatustieteiden laitos
PL 35 (RUU D435)
40014 Jyväskylän yliopisto

tapio.puolimatka (at) jyu.fi
p. (014) 2601670

Nihilismi ja ihmisarvo

Kaleva 18.11. 2008

Tapio Puolimatka

 

Kulttuurimme on keskittynyt taloudellisten arvojen tuottamiseen niin yksipuolisesti, että koulutusjärjestelmämme muokataan yhä enemmän tätä tarkoitusta palvelemaan. Ihmisen henkistä olemusta luonnehtii kuitenkin tarve kokea elämänsä tarkoitukselliseksi. Jos kasvatusjärjestelmä ei tarjoa aineksia elämän tarkoituksen löytämiseen, se on vaarassa tuottaa ihmisiä, jotka eivät koe elämää riittävän mielekkääksi voidakseen kestää vastoinkäymisiä ja kärsimyksiä menettämättä elämänhaluaan.

 

Myytti elämän objektiivisesta tarkoituksettomuudesta

 

Elämän tarkoituksen käsitettä voidaan selventää kohdistamalla huomio tarkoituksettomuuden käsitteeseen. Tarkoituksettomuuden käsitteeseen sisältyy ajatus arvottomuudesta, päämäärättömyydestä, vähäpätöisyydestä ja turhuudesta. Tarkoitukseton elämä on sellainen, jolla ei ole arvoa, päämäärää, riittävän arvokasta sisältöä tai edellytyksiä näiden saavuttamiseen.

Klassinen esimerkki tarkoituksettomasta elämästä on myytti Sisyfoksesta. Sisyfos tuomittiin vierittämään kiveä vuoren huipulle, josta kivi heti vieri takaisin alas. Sisyfoksen tehtävänä on yhä uudestaan ikuisesti työntää kivi takaisin ylös, josta se taas vierii alas.

On hämmentävää, että monet aikamme merkittävät tutkijat julistavat tieteen nimissä ihmiselämän olevan tällä tavalla perimmältään tarkoitukseton. Esimerkiksi Nobel-palkittu fyysikko Steven Weinberg pitää maailmankaikkeuden tarkoituksettomuutta tieteellisenä tosiasiana. Koska ihmiselämä on vain "enemmän tai vähemmän koominen tulos sarjasta sattumanvaraisia tapahtumia", emme oletettavasti voi olla päätymättä käsitykseen, että mitä enemmän tiedämme maailmankaikkeudesta "sitä tarkoituksettomammalta se näyttää." Weinbergin mukaan tiedostamme maailmankaikkeuden tarkoituksettomuuden sitä syvemmin, mitä paremmin ymmärrämme sitä.

Koska Weinberg esittää väitteensä tieteen nimissä, hän vaatii sen tueksi tieteisuskoisen aikamme korkeinta mahdollista tiedollista auktoriteettia. On tuskin mielekästä olettaa, että nuori tällaisen viestin saatuaan pystyisi analyyttisesti erittelemään, mikä tässä viestissä on varsinaisesti tieteen tutkimustulosta ja mikä siinä on pelkästään Weinbergin omaa maailmankatsomuksellista tulkintaa. Tässä tapauksessa aikamme sivistys antaa nuorelle viestin, ettei hänen elämällään ja teoillaan ole väliä, koska koko hänen olemassaolonsa on täysin vailla mielekkyyttä. Tällaisen näkemyksen pohjalta nuoren ihmisen voi olla vaikea motivoitua rakentavaan ja pitkäjänteiseen toimintaan ja vaivannäköön.

Tarkempi analyysi kuitenkin osoittaa, ettei Weinberg pysty perustelemaan väitteitään tieteellisesti. Tässä tapauksessa hän käyttää tieteentekijän arvovaltaansa esittääkseen omia maailmankatsomuksellisia vakaumuksiaan. Ammattifilosofien parissa on viimeisen puolen vuosisadan aikana tapahtunut voimakas käänne näkemykseen, jonka mukaan arvoilla on objektiivinen perusta. Tämä käänne johtuu järjellisyyden vaatimuksista. Subjektiivisuus on itsensä kumoava. Jos arvosubjektivismi on totta, emme koskaan voi tietää sen olevan totta, koska ilman arvoja (esimerkiksi rationaalisuuden arvoja) meillä ei ole mitään mahdollisuutta perustella mitään käsitystä pätevästi.

                      Viktor Frankl, joka itse vietiin teini-ikäisenä Auschwitziin, katsoi suuren osan 1900-luvun epäinhimillisyydestä johtuvan ihmiskäsityksestä, jossa ihmisyys pelkistetään yksinkertaisiin biologisiin mekanismeihin. "Saatamme helposti turmella ihmisen tarjoamalla hänelle ihmiskäsitystä, joka ei ole tosi. Jos esitämme ihmisen refleksien pohjalta toimivana automaattina, vaistokimppuna, mieli-koneena, viettien ja reaktioiden sätkynukkena, pelkkänä vaistojen, perimän ja ympäristön tuotteena, ruokimme sitä nihilismiä, johon moderni ihminen on muutenkin taipuvainen."

 

Elämän tarkoituksen henkilökohtainen luonne

 

Länsimainen kasvatus on viimeiset pari tuhatta vuotta rakentunut vahvasti kristinuskon perinnön varaan. Elämän tarkoituksen käsite on keskeinen kristinuskossa, jonka mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Tämän näkemyksen mukaan elämän tarkoitus on henkilökohtainen, koska jokaisen ihmisen on tarkoitus omassa persoonassaan ilmentää jotakin ainutlaatuista äärettömän persoonallisen Jumalan olemuksesta.

Tämän näkemyksen mukaan elämän tarkoituksen kokeminen ei ole riippuvainen suorituksista. Ihminen voi olla pysyvästi halvaantunut ja kykenemätön huolehtimaan edes itsestään ja silti hän voi omassa persoonassaan toteuttaa ainutlaatuisen tarkoituksen: löytää kärsimyksensä kautta joitakin sellaisia ulottuvuuksia ihmisyydestä, jotka jäävät tavoittamatta ihmisiltä, jotka elävät suorituskeskeistä elämää.

 

Tarkoituksen näkökulman älyllinen perusta

 

Myytti elämän objektiivisesta tarkoituksettomuudesta on ollut luomassa pohjaa kulttuurille, jossa taloudelliset arvot nostetaan kaikkein korkeimmiksi ja niille annetaan keskeisiä inhimillisiä arvoja tärkeämpi asema. Pelkästään aineellisen vaurauden kasvattamiseen tähtäävää kulttuuria voidaan perustellusti verrata Sisyfoksen loputtomaan ja tarkoituksettomaan kivien vierittämiseen. Taloudellisten arvojen hallitsemalla kulttuurilla on vaarana luisua kohti käytänteitä, jossa ihmiselämän arvoa mitataan hänen taloudellisen suorituskykynsä pohjalta.

            Tässä kulttuurisessa tilanteessa on tärkeä tuoda esille se tosiasia, ettei meillä ole mitään tieteellistä tai muuta älyllistä syytä pitää ihmiselämää objektiivisesti tarkoituksettomana. Hiukkasfysiikan pohjalta tehdyt päätelmät ihmiselämän perimmäisestä tarkoituksettomuudesta perustuvat pitkälle vietyyn pelkistykseen, joka on terveen järjen vastainen. Terveen järjen vastainen teoria voi olla tosi, mutta sen puolesta esitettyjen perustelujen pitäisi olla erityisen vahvoja. Kukaan ei toistaiseksi ole pystynyt esittämään tällaisia perusteluja. Järkisyyt näyttäisivät tukevan näkemystä, jonka mukaan ihmiselämällä on tarkoitus silloinkin, kun se suoritusarvoilla mitattuna jää vajaaksi.