Yhteystiedot

Tapio Puolimatka
Kasvatustieteiden laitos
PL 35 (RUU D435)
40014 Jyväskylän yliopisto

tapio.puolimatka (at) jyu.fi
p. (014) 2601670

Magia palaa tieteeseen

Uusi Tie 8.10. 2008

 Tapio Puolimatka

 

Naturalistit syyttävät joskus kristittyjä tutkijoita siitä, että nämä korvaavat tieteellisen selityksen maagiselle ajattelulle ominaisella selityksellä. Tarkempi analyysi kuitenkin osoittaa, että naturalistiset selitykset sisältävät maagiselle ajattelulle ominaisia piirteitä.

                      Magialla on kolme eri merkitystä. (1) Useat naturalistiset ajattelijat lukevat magian käsitteen alaan kaikki sellaiset selitykset, joissa luonnollisia ilmiöitä selitetään yliluonnollisella. Tämä on kuitenkin käsitteen perusteetonta käyttöä, koska siinä ei ole mitään maagista, että kaikkivaltias ja kaikkitietävä Jumala luo järjestyneen maailmankaikkeuden ja ihmisen, jonka älylliset kyvyt ovat sopivia tiedon hankkimiseen.

                      (2) Yleisemmällä tasolla magia voi tarkoittaa illuusion eli harhaanjohtamisen taidetta, jossa asiat saadaan näyttämään toisilta, kuin mitä ne ovat todellisuudessa. Tällaista magiaa esittävät täysin hyväksyttävässä muodossa jotkut viihdetaiteilijat.

                      (3) Kolmas magian muoto on näkemys, jossa tyhjän tai olemattoman oletetaan tuottavan jotakin konkreettista ja todellista. Tämä voi saada erilaisia muotoja. "Tyhjän" ei tarvitse tarkoittaa ehdotonta tyhjyyttä tai olemattomuutta. Tyhjän tai olemattoman muuttaminen joksikin todelliseksi saatetaan ajatella vaativan vähäisiä ponnisteluja. Magian harjoittajan täytyy ehkä sanoa "hokkus-pokkus", jotta toivottu muutos tapahtuisi.

 

Darwinistista magiaa

 

Monet darwinistien kertomukset ja selitysyritykset mutkikkaiden biologisten rakenteiden synnylle täyttävät magian kolmannen merkityksen tunnuspiirteet. Ne ovat joskus maagisten loitsujen kaltaisia, jotka tuottavat illuusion ongelman ratkaisemisesta, vaikka ne itse asiassa vain peittävät tietämättömyyttä.

                      Darwinistit selittävät esimerkiksi ihmisen silmän kehittyneen valoherkästä täplästä, joka tuli vähitellen monimutkaisemmaksi. Tällaisessa näennäisselityksen tehtävää palvelevassa kertomuksessa sivuutetaan kaikki silmän rakenteen kehittymisen historialliset ja biologiset yksityiskohdat. Miten kyseiseen kohtaan rakentui tarvittava hermorakenne, joka teki siitä valoherkän? Miten linssi muodostui pieneen kameraan? Mitä muutoksia tapahtui sikiön kehityksessä, niin että valoherkkä täplä kehittyi valoherkäksi kuopaksi? Mihinkään näihin kysymyksiin ei pystytä antamaan vastausta Darwinin teorian pohjalta.

                      Lisäksi darwinistiset kertomukset sivuuttavat olennaisen kysymyksen: Miten itse näkeminen voidaan selittää pelkästään fysikaalisten, kemiallisten ja biologisten prosessien pohjalta? Darwin tunnusti silmän syntyprosessin suuresti askarruttaneen häntä. Darwinin ajatteli voivansa ratkaista ongelman antamalla esimerkkejä välittävistä näköelimistä eri puolilla eläinmaailmaa. Darwinin perustelussa oli mielenkiintoista se, ettei se ollenkaan koskettanut keskeistä asiaa. Ratkaiseva ongelma syntyy siitä, että silmä ei ole pelkkä biologinen elin, vaikka se varmasti on sitäkin. Silmä on biologinen elin, jonka avulla luontokappaleet pystyvät näkemään. David Berlinski toteaa: "Jos emme pysty sanomaan, mitä näkeminen merkitsee fysikaalisessa tai aineellisessa mielessä, emme pysty sanomaan, onko mikään teoria riittävä selittämään näkemisen mahdollistavan elimen ilmaantumisen. Ja juuri tätä emme pysty sanomaan. Miten värähtelevät hermot, kemialliset prosessit, sähköreaktiot ja laskennalliset rutiinit tuottavat ihmiselle hänen kokemuksensa?"

                      Se, että pystymme selittämään näkemisen perustana olevat fysikaaliset, kemialliset ja biologiset prosessit, ei tarkoita, että pystyisimme selittämään itse näkemisen. Biologisen organismin ja näköhavainnon välillä on mittaamaton ja ylittämätön kuilu.

                      Darwinistiset näennäisselityksen virkaa palvelevat kertomukset eivät ole yhtään valaisevampia kuin Rudyard Kiplingin alkuperäiset kertomukset siitä, miten elefantti sai kärsänsä tai kirahvi pitkän kaulansa. Tällaiset kertomukset ovat viihdyttäviä mutta älyllisesti merkityksettömiä.

 

Maaginen jotakin-ei-mistään ajattelu

 

Tämän kolmannen magian muodon vetovoima on siinä, että se antaa niin paljon niin vähällä. Ehkä juuri siksi tällaista maagista ajattelua on yllättävän paljon tieteen piirissä. Kosmologiassa Alan Guth, Lee Smolin ja Peter Atkins väittävät, että ihmeellinen maailmankaikkeutemme on saanut alkunsa hyvin mitättömistä alkutekijöistä. Guthin mukaan alkuun riitti teelusikallinen tavallista tomua, Smolinin mukaan tarvittiin mustan aukon muodostelma ja Atkinsin mukaan alkuun riitti joukko-opillisia operaatioita tyhjällä joukolla. Biologiassa Jacques Monod, Richard Dawkins ja Stuart Kauffman väittävät, että koko elämän moninaisuus voidaan selittää yksinkertaisten mekanismien pohjalta. Monodin mukaan selitykseksi riittää sattuma ja välttämättömyys, Dawkinsille kasautuva luonnonvalinta, ja Kauffmannille autokatalyysi.

                        Olemme niin tottuneita tällaiseen jotakin-ei-mistään ajattelutapaan tieteessä, ettemme enää tiedosta sen maagista luonnetta. Esimerkiksi Melvin Konnerin mukaan ihmisen hermoanatomia "on seurausta puolen miljardin vuoden pituisesta huolimattomasta ja tilanteisiin mukautuvasta evoluutiosta". Ja koska ihmisen tietoisuuden ja älykkyyden sanotaan johtuvan ihmisen hermojen anatomiasta, nekin ovat oletettavasti seurausta huolimattomasta evoluutioprosessista.

                      Jos uskomme Konneria, sokea evoluutioprosessi on kyhännyt kokoon ihmisen hermostollisen anatomian, joka puolestaan on synnyttänyt ihmisen tietoisuuden, joka puolestaan tuottaa tietokoneiden kaltaisia luomuksia, jotka puolestaan eivät ole kokoonkyhättyjä vaan huolellisesti suunniteltuja. Tarkoitus, älykkyys ja suunnitelmallisuus tulla tupsahtavat prosessista, joka lähti liikkeelle ilman tarkoitusta, älykkyyttä tai suunnitelmallisuutta. Tällainen lähestymistapa perustuu magialle ominaiseen ajatteluun.

 

Aihetta on käsitelty tarkemmin kirjassa Usko, tiede ja evoluutio (Uusi tie 2008).