Yhteystiedot

Tapio Puolimatka
Kasvatustieteiden laitos
PL 35 (RUU D435)
40014 Jyväskylän yliopisto

tapio.puolimatka (at) jyu.fi
p. (014) 2601670

Naturalismi ja sen kritiikki. Esitelmä Skepsis-yhdistyksen kokouksessa 4.2. 2009

Tapio Puolimatka

 

Naturalistisen lähestymistavan yksinoikeutta tieteelliseen tutkimukseen on yritetty perustella vetoamalla tieteenfilosofiseen rajanvetokriteeriin ja määrittelemällä teistisestä lähtökohdasta lähtevä tutkimus tuon rajanvetokriteerin pohjalta näennäistieteeksi, antamalla yksipuolinen kuva tieteen kehityksestä ja viestimällä myyttistä kuvaa tieteentekijästä, joka voi tehdä tutkimustyötään ilman laaja-alaisia perususkomuksia.

 

Naturalistinen rajanvetokriteeri on vailla älyllisiä perusteita

 

Naturalistisen rajanvetokriteerin mukaan kaikki Jumalaan ja hänen toimintaansa liittyvä kuuluu tieteen ulkopuolelle. Naturalistinen rajanvetokriteeri ei tarjoa perustetta sulkea teististä tutkimusta tieteellisen keskustelun ulkopuolelle seuraavista syistä:

  • (1) Naturalistista rajanvetokriteeriä ei ole onnistuttu perustelemaan älyllisesti. Naturalistiset tieteenfilosofit kuten Michael Ruse myöntävät tämän ammatillisissa julkaisuissaan, mutta vetoavat naturalistiseen rajanvetokriteeriin kuitenkin julkisissa kannanotoissaan. Tieteenfilosofi Larry Laudan kritisoi: "Yllättäen (tai kyynisesti ajatellen, aivan odotetusti) uskottavan rajanvetokriteerin puute ei estänyt vuosisadan lopun tieteentekijöitä ja filosofeja saarnaamasta mahtipontisesti kaikkea sitä vastaan, mitä he pitivät näennäistieteellisenä huuhaana (nonsense)." ("Demise of the Demarcation Problem".)
  • (2) Yritys sulkea teismi tieteen ulkopuolelle on ongelmallista, koska tällä tavalla ateismi (tai agnostismi) voidaan suojata niiden perususkomuksia vastaan esitetyiltä kumoajilta. Tämä tekee ateismista (tai agnostismista) älyllisesti sulkeutuneen näkemyksen, jonka totuutta ei enää olla valmiita koettelemaan tosiasioiden valossa.
  • (3) Teismin sulkeminen tieteen ulkopuolelle on huonosti perusteltua myös siksi, että modernin kokeellisen luonnontieteen vallankumous rakentui juutalais-kristillisestä ilmoituksesta saatujen perususkomusten varaan.

Tieteellinen tutkimus ja teorianmuodostus joutuvat nojautumaan laaja-alaisiin perususkomuksiin, jotka voidaan kiteyttää kolmiosaiseen perusideaan: ideaan todellisuuden alkuperästä, sen kokonaistarkoituksesta ja sen yhtenäisyyden perustasta. Nämä perususkomukset toimivat tieteen perimmäisinä lähtökohtina, joiden valossa kaikki tosiasiat tulkitaan. Pyrkimys tutkimuksen perususkomusten salaamiseen vaarantaa tieteen itsekriittisyyden.

 

Perususkomukset on altistettava kumoajille

 

Perususkomuksista voidaan pitää kiinni älyllisesti perustellulla tavalla vain altistamalla ne kumoajille, eli vasta-argumenteille, joissa perususkomukset kyseenalaistetaan. Naturalistinen rajanvetokriteeri merkitsee pyrkimystä suojata naturalistiset perususkomukset kumoajilta. Näin se johtaa älyllisesti sulkeutuneeseen keskustelukulttuuriin.

Teistisen perususkomusajattelun mukaan tieteellistä tutkimusta tulisi luonnehtia dialoginen pluralismi, jossa erilaisista lähtökohdista toimivat tutkijat oppivat toisiltaan ja haastavat toistensa tulkintoja. Filosofinen ja tieteellinen kritiikki pyrkii paljastamaan ajatusjärjestelmien välisen perimmäisen vastakkainasettelun. Hollantilainen kristitty filosofi Herman Dooyeweerd piti "inhimillisen tiedonhankinnan perustavana sääntönä sitä, että totuus saavutetaan vain erilaisten mielipiteiden välisen avoimen konfliktin kautta". Kun kunkin ajatusjärjestelmän perimmäinen lähtökohta paljastetaan, tulee helpommaksi käydä avointa kriittistä keskustelua eri lähtökohtaoletusten pohjalta muodostettujen tieteellisten ja filosofisten järjestelmien kyvystä tehdä oikeutta todellisuuden asiaintiloille.

Tieteellisen tutkimuksen peruslähtökohtia koskevan keskustelun välttely, rajoittaminen ja kieltäminen on tieteellisen avoimuuden ja itsekriittisyyden vastaista. Oman näkemyksen selitysvoima pitäisi osoittaa järkiperusteluilla tasapuolisessa väittelyssä, ei vastustajia halventavilla retorisilla heitoilla.

 

Kristinuskon merkitys tieteelliselle vallankumoukselle

 

Naturalistinen pyrkimys teistisen lähtökohdan rajaamiseksi tieteen ulkopuolelle on ongelmallista myös tieteen historian näkökulmasta. Modernissa merkityksessään tiede on syntynyt ainoastaan yhden kerran historiassa ja yhdessä tietyssä kulttuurissa, 1500-1700 -lukujen kristillisessä Euroopassa. Viimeisten vuosikymmenten aikana useat merkittävät tieteen historioitsijat ovat tuoneet esille, että nimenomaan Raamatun maailmankuvasta nousevat perususkomukset olivat omalta osaltaan luomassa pohjaan modernin luonnontieteen synnylle.

Tällaisista tieteen syntyyn vaikuttaneista raamatullista perususkomuksista voidaan tässä ottaa esille vain joitakin esimerkkejä: Jumala on luonut maailman tyhjästä, niin että hän voinut täysin ilmaista siinä älykkyytensä. Niinpä maailmankaikkeudesta on mielekästä etsiä järjestystä ja aineen rakennetta voidaan analysoida matemaattisesti ja loogisesti. Jumala on luonut ihmisen kuvakseen, niin että ihmisen älylliset kyvyt kuten järki ja havainto antavat luotettavan kuvan todellisuudesta. Jumala oli vapaa maailmaa luodessaan, niin että hän on voinut luoda sen erilaiseksi kuin mitä odottaisimme, joten maailmaa on tutkittava kokeellisesti ja kokemusperäisesti. Jumala tuli ihmiseksi, tavalliseksi köyhäksi käsityöläiseksi, joten ruumiillinen työ on arvokasta. Tieteentekijöidenkin on oltava valmis likaamaan kätensä laboratorioissa.

Matemaatikko Alfred North Whiteheadin mukaan tiede ei ole mahdollinen ilman syvää intuitiivista vakaumusta, että maailmankaikkeus on perimmältään järjestynyt. Vakaumus luonnon lainomaisesta järjestyksestä on Whiteheadin mukaan puolestaan historiallisesti peräisin vakaumuksesta, että maailmankaikkeuden Luoja on järjellinen Olento. Tältä pohjalta on ymmärrettävää, miksei kokeellinen luonnontiede koskaan päässyt kehittymään naturalismin pohjalta, jonka mukaan todellisuus on perimmältään sattumanvarainen.

Ihmisillä on yleensä epämääräinen vakaumus, että tietyt asiat toistuvat luonnossa, mutta tämä ei tavallisesti johda näkemykseen, että todellisuus on lainomaisesti järjestynyt. Vasta keskiajan lopun Euroopassa kehittyi laaja-alainen vakaumus luonnon lainomaisesta järjestyksestä. Keskiajan ihmiset oli saanut valtaansa vakaumus, että maailmankaikkeuden Luoja on järjellinen Olento. Whitehead toteaa: "Selitykseni mukaan usko tieteen mahdollisuuteen - - on tiedostamaton johdannainen keskiajan teologiasta."

Tätä vaistomaista vakaumusta ei ole toistaiseksi pystynyt horjuttamaan edes sellainen naturalistisen filosofian kehitys, jossa on tietoisella tasolla luovuttu uskosta järjelliseen Jumalaan. Naturalismin perustavien oletusten pohjalta tarkasteltuna syiden ja seurausten välinen yhteys on perimmältään mielivaltainen ja sattumanvarainen. Tällaisen näkemyksen pohjalta ei ole syytä uskoa, että tiede pääsee selville todellisuuden rakenteesta. Naturalistinen filosofia ei kuitenkaan vielä ole pystynyt horjuttamaan juutalais-kristillisestä perinteestä omaksuttua vaistomaista vakaumusta luonnon perimmäisestä järjestyksestä.

Kiinalaisessa ja intialaisessa ajattelussa oli järjestyksen käsite, mutta niistä puuttui käsitys luonnonlaista. Kiinan tieteen ja teknologian asiantuntija Joseph Needham pitää luonnonlain käsitteen puuttumista kiinalaisesta ajattelusta yhtenä selityksenä sille, ettei Kiinassa tapahtunut tieteellistä vallankumousta. Länsimaissa luonnonlaki ymmärrettiin 1600-luvulle tultaessa sekä (a) ihmiselämää että (b) koko ei-inhimillistä luomakuntaa ohjaavaksi laiksi. Needham käy läpi kiinalaiset filosofiat ja päättelee, etteivät yhdenkään keskeiset käsitteet tule riittävän lähelle näitä kahta luonnonlain merkitystä. Konfutselaiset eivät olleet kiinnostuneita luonnon tutkimisesta. Heidän mielestään yhteiskunnallisen järjestyksen takeena ei ole laki vaan asianmukainen rituaali (li). Taolaiset olivat kiinnostuneet luonnosta, mutta heidän käsityksensä mukaan Tao on lopullisessa mielessä tutkimaton. Sama pätee 1000-1100 -lukujen uuskonfutselaisuuteen, joka uskoo luonnon järjestykseen mutta ei luonnonlakiin.

            Needhamin mukaan tämä käsitys on yhteydessä siihen, että kiinalaisesta ajattelusta puuttuu persoonallisen Jumalan käsite. Korkeinta Olentoa ei kiinalaisessa ajattelussa mielletty Luojaksi. Vaikka tämä Olento varhaisessa kiinalaisessa ajattelussa sai joitakin persoonallisia piirteitä, hänet hyvin nopeasti alettiin käsittää persoonattomaksi. "Kyse ei ole siitä, ettei kiinalaisten mielestä luonnossa olisi järjestystä. Kyse on ennemminkin siitä, että mikään persoonallinen olento ei ole määrännyt tätä järjestystä. Siksi ei ole mitään takeita siitä, että muut järjelliset persoonalliset olennot pystyisivät omalla maallisella kielellään ilmaisemaan sitä jumalallisten lakien järjestelmää, jonka tämä olento olisi määritellyt." Kiinan tieteen oli vaikea kehittää luonnonlain käsitettä, koska se oli vieras kiinalaiselle uskonnolliselle tietoisuudelle. 

 

Naturalismi vs. älykkään suunnitelman teoria

 

Naturalistinen näkemys ei perustu tieteelliseen tietoon vaan se on ikivanhan uskonnollinen uskomus. On ongelmallista käyttää rajanvetokriteeriä yhden uskonnollisen lähtökohdan (tässä tapauksessa naturalismin) tekemiseksi tieteen ainoaksi hyväksyttäväksi lähestymistavaksi. Uskonnolla ymmärrän tässä yhteydessä käsitystä, joka ottaa kantaa siihen, mikä on todellisuuden perimmäinen olemus, sen itseriittoinen perusta, josta kaikki riippuu, mutta joka ei itse riipu mistään. Tämän määritelmän pohjalta myös naturalismia voidaan pitää uskonnollisena oppina, koska se pitää luonnollisia prosesseja itseriittoisina ja katsoo kaiken olevan selitettävissä luonnollisten syiden perusteella. Tällaista tietoa ei saada pelkän kokemuksen tai tieteellisen tiedon varassa, koska se edellyttää tietoa todellisuuden perimmäisestä olemuksesta ja merkitsee samalla kannanottoa Jumalan olemassaoloon. On illuusiota kuvitella, että tieteellinen tutkimus voisi olla ottamatta kantaa Jumalaan käyttämällä ateistista tai agnostista metodia.

David Sedley osoittaa tutkimuksessaan Creationism and its Critics in Antiquity (University of California Press 2007), että vastakkainasettelu naturalistisen todellisuuskäsityksen ja älykkään suunnitelman idean välillä vaikutti jo antiikin Kreikassa.

Leukippos, Demokritos (460-371 eKr.) ja Epikuros (341-271 eKr.) kannattivat naturalistista teoriaa, jonka mukaan todellisuus on rakentunut kokonaan ilman järjellisen luojan vaikutusta. Kaikki voidaan selittää atomien sattumanvaraisista yhdistelmistä pelkästään luonnollisten syiden pohjalta. Mitkään yliluonnolliset voimat eivät ole vaikuttaneet luomakunnan syntyyn tai sen kehitykseen. Roomalainen runoilija Lucretius popularisoi tätä näkemystä kirjassaan Maailmankaikkeudsta.

Tälle vastakkainen ajatusperinne oli usko siihen, että maailmankaikkeus on älykkään olennon luomusta. Anaksagoras (500-428 eKr.), Empedokles (490-399 eKr.), Sokrates (469-399 eKr.) ja Platon (427-347 eKr.) uskoivat järjelliseen luojaan. Heidän käsityksensä erosi juutalais-kristillisestä mm. sikäli, että heidän käsityksensä mukaan maailmankaikkeutta ei ole luotu tyhjästä.

Sokrates esitti ensimmäisenä argumentin, jonka mukaan ihmisen on luonut älykäs olento. Tämä argumentti on kirjattu Ksenofonin kirjaan Muistelmia. Sedleyn (2007) mukaan argumentti on niin omaperäinen ja luova, että on syytä uskoa sen olevan Sokrateelta.

Kristillinen näkemys älykkäästä suunnittelijasta on ilmaistu Johanneksen evankeliumin alussa: "Alussa oli Sana (Logos), Sana oli Jumalan luona ja Sana oli Jumala. Jo Alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä." (Joh. 1:1-3.)

Puhuessani älykkään suunnitelman teoriasta tarkoitan tätä ajattelun perinnettä, joka on jo kahden vuosituhannen ajan vaikuttanut länsimaisessa kulttuurissa.

Lähes kaikki tieteellisen vallankumouksen toteuttajat 1500-1800 -luvuilla olivat älykkään suunnitelman kannattajia, mm. Francis Bacon, Robert Boyle, Galileo Galilei, Johannes Kepler, Isaac Newton, Michael Faraday, Blaise Pascal, James Clerk Maxwell, Carl von Linné, Louis Pasteur.

Teistiset älykkään suunnitelman kannattajat uskovat, että Jumala ohjaa kaikkia maailmassa tapahtuvia biologisia ja fysikaalisia prosesseja. He voivat olla avoimia sen osalta, millä tavalla Jumala ohjaa kyseisiä prosesseja. Niinpä teisti voi suhtautua avoimesti evoluutioteoriaan, kun taas naturalistilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin sitoutua johonkin muotoon ohjaamattoman evoluution ideaa eli sokean kellosepän teesiä.

Älykkään suunnitelman teoriaa kannatti mm. filosofi John Locke, jonka mukaan on mahdotonta, että "puhdas ei-ajatteleva aine pystyi tuottamaan ajattelevan älyllisen olennon" (An Essay Concerning Human Understanding IV, x, 10). On loogisesti mahdotonta (laajassa mielessä), että älykkyys olisi voinut kehittyä ei-ajattelevasta aineesta.

Darwinistinen luonnonvalinnan teoria ei kumoa tätä Locken väitettä, koska luonnonvalinnan teoria ei osoita, että älyllinen olento voisi syntyä ei-ajattelevasta aineesta. Tämä johtuu siitä, että luonnonvalinnan teoria ei osoita, ettei Jumala ohjaa kaikkia maailmassa tapahtuvia fysikaalisia ja biologisia prosesseja. Niinpä luonnonvalinnan teoria ei osoita, että elämän muodot ovat syntyneet ohjaamattomien prosessien tuloksena.

Ohjaamattoman evoluutioteorian puolustajat pystyvät tietysti kertomaan erilaisia kertomuksia siitä, miten erilaiset biologiset organismit olisivat voineet kehittyä ohjaamattomien prosessien tuloksena. Mutta he eivät pysty osoittamaan, etteivät nämä kertomukset ole tähtitieteellisen epätodennäköisiä.

Esimerkiksi Dawkins toteaa, että "elämän syntyä koskeva teoriamme luultavasti vaatii meidän näkökulmastamme katsoen erittäin epätodennäköisiä, jopa ihmeiksi katsottavia tapahtumia" (Sokea kelloseppä s. 159). Ihmeet "ovat vain kohdallemme osuvia onnenpotkuja" (151). Dawkinsin retorisena taidonnäytteenä voidaan pitää hänen väitettään (s 172), että mitä ihmeenomaisemmalta tietoisuuden kehitys näyttää, sitä vähemmän meillä on syytä uskoa, että kyseessä on Jumalan ihmeteko.