Evoluutiota todistellaan teologisesti

Tapio Puolimatka

Julkaistu Hakehila-lehdessä 3/2009, 5/5769

Naturalistinen lähestymistapa esitetään nykyisessä tiedekeskustelussa mielellään neutraaliin tietoon perustuvana lähtökohtana, jolle ei ole olemassa varteenotettavaa tiedollista vaihtoehtoa. On kuitenkin olemassa vahvoja viitteitä siitä, että naturalistinen päättely perustuu tietynlaiseen jumalakäsitykseen ja tiettyihin arvoihin. Vaikka naturalistinen rajanvetokriteeri vaatii, että Jumalaa koskevat käsitykset on jätettävä tieteellisen keskustelun ulkopuolelle, naturalistit itse perustavat tosiasioille antamansa tulkinnan tietynlaiselle käsitykselle Jumalasta.

Otan esimerkiksi darwinistien yleisesti käyttämän teologisen argumentin, joka liittyy käsitykseen Jumalan vapaudesta. Argumentin rakenne on seuraava: Täysin suvereeni, kaikkitietävä ja kaikkivaltias luoja olisi vapaa luomaan eliöitä lukemattomilla erilaisilla tavoilla. Nyt kuitenkin huomaamme eliöryhmien välillä selviä samankaltaisuuksia muodon (morfologia), sisäisen rakenteen (anatomia), aineenvaihdunnan (biokemia) ja perimän (genetiikka) alueilla.  Koska Jumala olisi täydellisessä luomisen vapaudessaan voinut luoda kunkin eliöryhmän täysin erilaiseksi, niin darwinistien mukaan hänen olisi pitänyt luoda kukin eliöryhmä täysin erilaiseksi. Koska eliöryhmien välillä on todellisuudessa samankaltaisuuksia, darwinistit katsovat voivansa päätellä tällä perusteella, etteivät eliöt ole luotuja, vaan että niiden polveutuminen on seurausta täysin ohjaamattomasta prosessista.

 

Darwinkin tukeutui teologiaan

 

Monet darwinistit katsovat voivansa todistaa makroevoluution tapahtuneen vetoamalla siihen, että eliöt voidaan luokitella perusryhmiksi. Perusryhmiä voidaan sitten käyttää rakennettaessa oletuksia eri ryhmien polveutumisesta toisistaan sen mukaan, miten paljon yhteisiä piirteitä niillä on toistensa kanssa, miten läheistä sukua ne ovat toisilleen. Darwinin mukaan eliöiden ryhmittymistä luonnolliseksi järjestelmäksi on mahdotonta selittää luomisopin avulla. ”Tämä suurenmoinen tosiasia, kaikkien eliöiden ryhmittyminen ns. luonnolliseksi järjestelmäksi, on aivan selittämätön luomisopin kannalta.” (Lajien synty, s. 643.) Eliöiden muodostuminen luonnolliseksi järjestelmäksi on Darwinin mielestä selittämätöntä luomisopin pohjalta, koska hän olettaa, että täysin vapaa Luoja käyttäisi vapauttaan siten, että hän ei loisi eläimiä luonnolliseen järjestelmään. On kuitenkin vaikea ymmärtää, miksei Luoja voisi käyttää vapauttaan, niin kuin hän itse näkee hyväksi, sen sijaan että hän käyttäisi sitä, niin kuin Darwin näkee hyväksi.

Tähän teologiseen kysymykseen on perustellusti mahdollista ottaa aivan toisenlainen kanta. On esimerkiksi mahdollista argumentoida, että Luoja käytti samankaltaisissa rakenteissa ilmeneviä malleja, niin että tieteentekijöiden olisi helpompi analysoida luomakuntaa. Tällöin oletettaisiin, että Luoja on rakentanut luomakuntansa sellaiseksi, että ihmisen olisi helpompi hankkia siitä tietoa.

            Darwin pitää eri eliölajien samankaltaisuutta niin merkittävänä todisteena luomista vastaan, että hän olisi valmis empimättä omaksumaan uskon makroevoluutioon, vaikka muita todisteita ei olisikaan. Hän päättää luonnon samankaltaisuuksia käsittelevän luvun seuraaviin sanoihin: ”Tässä luvussa käsittelemämme ilmiöt näyttävät siis minusta selvästi puhuvan sen puolesta, että kaikki maapalloa kansoittavat lukemattomat lajit, suvut ja heimot polveutuvat kukin omassa luokassaan tai ryhmässään yhteisistä esivanhemmista ja ovat kaikki aikojen alussa kehittyneet näistä eroaviksi. Yksistään näiden ilmiöiden nojalla olisin valmis empimättä omaksumaan tässä esitetyt käsitykset, vaikka muut tosiasiat ja todisteet eivät niitä tukisikaan.” (Lajien synty, s. 627–628.)

Darwinin varmuus tässä yhteydessä perustuu hänen sisäiseen vakaumukseensa tiettyjen teologisen väitteiden totuudesta: Jumala ei koskaan toistaisi rakennemalleja luomakunnassa. Rakennemallien toistumisen täytyy olla seurausta siitä, että eläimet polveutuvat yhteisestä kantaisästä. Darwin uskoo varmasti voivansa tietää, miten kaikkitietävä, kaikkivaltias ja täysin vapaa Jumala olisi toiminut, jos Hän olisi luonut maailman.

 

Olisiko Jumala tehnyt asiat toisin?

 

Sama teologinen päättely ilmenee aikamme evolutionistien ajattelussa. Yhtenä esimerkkinä voidaan käyttää molekyylibiologian tosiasioita. Elävien olentojen perinnöllinen tieto on kirjoitettu pitkään ketjumaiseen molekyyliin nimeltä DNA. Modernit darwinistit vetoavat usein geneettisen koodin ja DNA-molekyylin samankaltaisuuteen eri eliölajeilla todisteena siitä, että Jumala ei ole luonut maailmaa. Esimerkiksi Mark Ridley on sitä mieltä, että geneettinen koodi ei olisi samanlainen eri lajeilla, jos Jumala olisi luonut eläimet lajiensa mukaan. Ridley uskoo, että älykkään Luojan täytyisi käyttää erilaista geneettistä koodia eri eläinlajeja varten. Samaan tapaan Tim Berra argumentoi, että evoluutioteoria on ”ainoa järkevä selitys” sille tosiasialle, että lähes kaikkien organismien geneettinen koodi on DNA-molekyylissa. Toisin sanoen, Berran mukaan geneettisen koodin samanlaisuus eri eläinlajeilla todistaa, ettei Jumala ole luonut eläimiä lajiensa mukaan. Berralla on argumenttinsa taustalla tietynlainen oletus Jumalasta ja siitä, miten hän loisi maailman. Tällä teologisella oletuksella on kyseenalaistamaton asema hänen päättelyssään.

Yhtenäisen geneettisen koodin käyttäminen todisteena evoluution puolesta on hämmentävää, koska evolutionisteilla ei ole mitään selitystä sille, miten geneettinen koodi olisi voinut syntyä luonnollisten prosessien tuloksena. Olisi ennemminkin luullut, että 1950-luvulla tehty geneettisen koodin löytö olisi herättänyt epäilyksiä naturalistisen teorian kyvystä selittää elämän syntyä. Aikaisemmat darwinistit saattoivat vielä toivoa, että elämän alku on yksinkertainen. Nyt tiedetään, että solu on äärimmäisen monimutkainen ja ettei sillä ole mitään yksinkertaisia alkumuotoja.

Geneettisen koodin yhtenäisyyttä ei voida käyttää todisteena evoluution puolesta, koska evoluutioteoria ei ollenkaan ennusta geneettisen koodin olemassaoloa. Evoluutioteorian pohjalta emme olettaisi kaikkein alkeellisimpienkin solujen sisältävän monimutkaista informaatiota.

Toinen syy, miksi geneettisen koodin yhtenäisyyttä ei voida käyttää todisteena evoluution puolesta, on se, ettei evoluutioteoria ennusta geneettisen koodin yhtenäisyyttä. Itse asiassa johtavat evolutionistit kuten Francis Crick ja Leslie Orgel ovat hämmästyneitä siitä, ettei luonnossa ole useita eri koodeja. Entä miten evolutionistit reagoisivat, jos luonnossa olisi itse asiassa useita geneettisiä koodeja? Entä jos kasveilla, eläimillä ja bakteereilla olisi erilaiset koodit? Tällainen löytö ei johtaisi evoluutioteorian hylkäämiseen. Se vain liitettäisiin osaksi teoriaa. Sillä jos koodi on mielivaltainen, miksi niitä pitäisi olla ainoastaan yksi? Evoluution sokea prosessi selittäisi useiden koodien olemassaolon. Itse asiassa vuonna 1979 saatiin selville, että geneettisissä koodeissa on joitakin vähäisiä eroavuuksia ja evolutionistien näkemyksen mukaan muunnelmat ovat seurausta universaalin geneettisen koodin jatkuvasta evoluutiosta. Tätä selitystä varmaan käytettäisiin, jos havaittaisiin, että on olemassa useita eri koodeja. Ei ole mitään väärää siinä, että erilaiset tulokset sopivat yhteen teorian kanssa, mutta on ongelmallista käyttää yhtä näistä tuloksista todisteena teorian totuuden puolesta. Jos teoria voi ennustaa sekä tuloksen A että sen vastakohdan ei-A, silloin kumpaakaan tulosta ei voida käyttää todisteena teorian totuuden puolesta. Geneettisen koodin osalta evoluutioteoria voi sovittaa itseensä monia erilaisia löytöjä, mutta se ei sitten voi käyttää yhtä näistä löydöistä todisteena teorian totuuden puolesta.