Yhteystiedot

Tapio Puolimatka
Kasvatustieteiden laitos
PL 35 (RUU D435)
40014 Jyväskylän yliopisto

tapio.puolimatka (at) jyu.fi
p. (014) 2601670

Aikamme uskonnottomuuden ruumiinavaus

Tapio Puolimatka

Julkaistu Sanansaattaja-lehdessä 2010

 

Monet aikamme ateistit tai agnostikot eivät paljasta todellista vakaumustaan vaan sanovat olevansa ”uskonnottomia”. Tarkempi analyysi kuitenkin osoittaa, että taustalla vaikuttaa ateismille tai agnostismille ominainen uskonnollinen vakaumus, joka piilotetaan näennäisesti neutraalin ”uskonnottomuuden” taakse.

Yksi esimerkki tällaisesta ajattelijasta on kosmologian professori Kari Enqvist. Hän sulkee Jumalaa koskevat väitteet järkiperäisen keskustelun ulkopuolelle väittämällä, ettei niillä ole tiedollista sisältöä, koska ne eivät ole todennettavissa aistihavaintojen pohjalta. Tältä osin Enqvist nojautuu filosofiseen periaatteeseen (positivistiseen todennettavuusehtoon), jonka on jo puoli vuosisataa sitten osoitettu olevan itsensä kumoava.

Todennettavuusehdon mukaan väitteen mielekkyyden ehtona on, että väitteen totuus tai epätotuus voidaan osoittaa aistihavaintojen perusteella. Väitteet, joita ei voida havaintojen avulla todentaa, ovat vailla mielekästä merkitystä: niiden merkitystä ei voida edes ymmärtää.

Ongelmana on se, että itse todennettavuusehtoa on mahdotonta todistaa empiirisesti, joten se määrittelee itsensä kuuluvaksi niiden lauseiden joukkoon, jotka ovat vailla mieltä ja joita ei siksi voi ymmärtää. Enqvistin ”uskonnottomuuden” perustana oleva positivistinen todennettavuusehto on siis luonteeltaan itsensä kumoava.

Todennettavuusehdon luoja positivistifilosofi Alfred Ayer pohdiskeli myöhemmin: ”Minä vain ilmaisin [todennettavuusehdon] dogmaattisesti ja monet ihmiset näyttivät vakuuttuvan väitteestäni.” Ayer hämmästelee, että ihmiset uskoivat hänen oppinsa auktoriteettiuskoisesti vailla järkiperusteita. Todennettavuusehdon vetovoima on siinä, että se vapauttaa ihmisen kokonaan pohtimasta Jumalan olemassaoloa.

Vaikka todennettavuusehto on hylätty tieteellisessä keskustelussa, monet ihmiset pitävät siitä kiinni voidakseen sen avulla torjua Jumalan. Esimerkiksi Enqvist katsoo voivansa sivuuttaa väitteet kuten ”Jumala on olemassa” pelkästään vetoamalla siihen, etteivät ne herätä hänessä lämpimiä tunteita: ”Olen uskonnoton. Lauseet kuten ’Jumala on olemassa’ tai ’Kristus on ylösnoussut’ jättävät minut kylmäksi.”

Enqvistin mukaan uskonnoton ei ole agnostikko. Yleisen käsityksen mukaan Ayerin näkemys, johon Enqvist sanoo pitäytyvänsä, kuitenkin luokitellaan radikaaliksi agnostismiksi. Vaikka agnostismi merkitsee pidättäytymistä kannanotosta teismin ja ateismin välisessä kiistassa, sekin on eräänlainen kannanotto. Itsekin Enqvist luonnehtii Ayeria ”julkiateistiksi”.

Uskonnoton on siis ateisti tai agnostikko, joka ei halua määritellä itseään suhteessa Jumalaan. Hän ei halua määritellä itseään jumalankieltäjäksi, vaikka hän pitääkin itsestään selvyytenä, ettei Jumalaa ole olemassa ja ettei itse ajatusta Jumalasta voida edes ymmärtää. Enqvistin tapauksessa tämä uskonnoton välinpitämättömyys jumalakysymystä kohtaan saa mielenkiintoisen lisävivahteen. Yhtäältä Jumala on mieletön ja käsittämätön, jotain sellaista, josta ei voi puhua, ja toisaalta Enqvist puhuu Jumalasta läpi koko tuotantonsa.

Enqvist pyrkii siis suojaamaan oman uskonnottomuutensa kritiikiltä kahdella erillisellä mutta toisiinsa liittyvällä siirrolla. Ensinnäkin hän siirtää oman vakaumuksensa määritelmien ja luokitusten ulkopuolelle: se ei ole sen enempää ateismia kuin agnostismiakaan. Suojattuaan itsensä epämääräisen uskonnottomuuden verhon taakse, hän sieltä käsin voi näennäisen neutraalisti suorittaa toisen siirtonsa. Hän siirtää älyllisesti kumoutuneeseen positivistiseen ajatteluun nojaten jumaluskon tiedon alueen ulkopuolelle erityiselle uskonnollisen uskon alueelle, joka on vailla tiedollista merkitystä. Myös tämä toinen siirto on Ayerin sanoja lainaten dogmaattinen, vailla älyllisiä perusteita oleva siirto. Positivisteja seuraten hän pyrkii karkottamaan jumaluskon pois paikaltaan tieteellisen tiedon ja luonnon selittämisen lähtökohtana vetoamalla näennäisesti havaintoihin, vaikka hän itse asiassa nojautuu uuteen kokonaisvaltaiseen uskonvakaumukseen havaintojen luonteesta ja niiden paikasta ihmisen tietojärjestelmässä.

 

Aiheesta tarkemmin www.perustelu.fi (haku: Kari Enqvist)