Yhteystiedot

Tapio Puolimatka
Kasvatustieteiden laitos
PL 35 (RUU D435)
40014 Jyväskylän yliopisto

tapio.puolimatka (at) jyu.fi
p. (014) 2601670

Ajan ideologia polkee ihmisarvoa

Vuokko Vänskä


Yleinen pyrkimys nykyään on mitata ihmisen arvo tehokkuudella ja näkyvällä asemalla.
Ihminen on kelvollinen, kun hän on terve, vastaa yleisiä kauneusihanteita ja on menestynyt. Kristinuskon mukaan ihmisen arvo kuitenkin perustuu siihen, että hän on Pyhän Jumalan
kuvaksi luotu ja Kristuksen ristinuhrilla lunastettu.

– Kun tämä perusta hylätään, ihmisarvoa aletaan mitata hyötyarvoilla. Yhteiskunta laskee, kannattaako vammaista lasta synnyttää tai raihnaista vanhusta hoitaa, toteaa jyväskyläläinen kasvatustieteen tohtori, erityisopettaja ja kotiäiti Mia Puolimatka.

– Kukaan ei ole tähän mennessä onnistunut oikeuttamaan ehdotonta ihmisarvoa uskonnottomasta lähtökohdasta, Mia Puolimatka toteaa.

Häneltä on ilmestynyt teos Minkä arvoinen on ihminen? Se puolustaa ehdotonta ihmisarvoa, joka ei ole riippuvainen henkilön ominaisuuksista. Puolimatka muistuttaa, että ihminen on luotu iankaikkisuutta varten ja että ihmisen maanpäällisetkin kärsimykset palvelevat iankaikkista tarkoitusta.

Perheenäiti ja tutkija ei allekirjoita ajan hengen mukaista käsitystä, jonka mukaan elämän pitäisi olla helppoa,jotta voisi olla onnellinen. Tähän onnellisuuskuvaan eivät kuulu uraputken katkaisevat lasten syntymät, puhumattakaan vammaisen lapsen syntymästä, mikä vaatii vanhemmilta tavallista enemmän voimavaroja.

Mia Puolimatka ei puhu teoriaa. Perheen kahdesta pojasta nuorempi, kuusivuotias Mikael, on Downlapsi. Tapio ja Mia Puolimatka eivät ole kokeneet vammaista lasta taakkana. Päinvastoin. He ovat nähneet hänen tuovan iloa ja siunausta monille ihmisille.

– Sitä ei voi rahassa mitata, mitä poikamme Mikael on lähipiirissään antanut, Mia Puolimatka sanoo.

Kärsimystä ja kustannuksia?

Puolimatkan mukaan yhteiskunta on vallitsevan ideologian ohjaamana päätynyt surmaamaan syntymättömiävammaisia siksi, että heidän syntymänsä ajatellaan tuottavan heidän vanhemmilleen ja lapselle itselleen tuskaa ja kärsimystä. Vammaisen lapsen
arvellaan estävän vanhempiaan nauttimasta elämästään.Kaiken lisäksi vammaisten sanotaan aiheuttavan lisäkustannuksia yhteiskunnalle.

Vuodesta 2010 jokainen suomalainen kunta on velvoitettu toteuttamaan sikiöseulontoja. Down-raskauksista keskeytettiin kyseisenä vuonna Helsingissä ja Uudellamaalla noin 90 prosenttia. Jos sikiön vammaisuus todetaan, raskaus voidaan keskeyttää jopa
24. raskausviikolla. Toisaalta keskosena 22.–23. raskausviikolla syntyneitä pienokaisia on jäänyt eloon. Yleisesti raskauksia keskeytetään vuosittain Suomessanoin 10 000. Näistä suurin osa tehdään sosiaalisinperustein.

Mia Puolimatka toteaa, että nykyajan ihminen etsii oikeutuksia sellaisille teoilleen, kuten abortti ja eutanasia, jotka sotivat Jumalan kymmenessä käskyssä ilmaisemaa tahtoa vastaan. Puolimatka on havainnut, että kristinuskon totuudesta irtautuminen johtaa kaupankäyntiin ja itsepetokseen.

– Ilman Kristuksen tarjoamaa täydellistä anteeksiantamusta ihminen ei kykene tunnustamaan omia vääryyksiään vaan yrittää oikeuttaa tekonsa. Ihmisen epäjohdonmukaisuus voi johtaa erikoiseen päätelmään:syntymättömän lapsen vanhemmat uskovat etsivänsä lapsensa parasta silloinkin, kun he lopettavat tämän elämän, Puolimatka sanoo.

Iloinen esikoulupoika

Sikiöseulonnoista seuraa, että vanhempia voidaan painostaa, jos äiti haluaa synnyttää vammaisen lapsen. On tapauksia, joissa vammaisen lapsen vanhempia on syyllistetty vastuuttomuudesta. Heidän ei ole aina helppo saada lain edellyttämiä palveluja lapselleen, vaan esimerkiksi lääkärin vastaanotolle pääsystä joutuu joskus taistelemaan ja käymään muutenkin paperisotaa. Mia Puolimatka on kokenut, että ruohonjuuritasolla ihmiset suhtautuvat heidän Mikaelpoikaansa yleensä ystävällisesti, vaikka on hänellä ikäviäkin kokemuksia.

– Mitä enemmän ihmiset ovat tekemisissä poikamme kanssa, sitä luontevampaa on myös suhtautuminen, Puolimatka sanoo.

Suomessa vammaiset lapset tulivat oppivelvollisuuden piiriin vuonna 1985. Mikael käy 16 lapsen integroidussa päiväkotiryhmässä, jossa puolet on ”taviksia” ja puolet erityistarpeisia lapsia. Lapset ystävystyvät luonnollisella tavalla ja oppivat suhtautumaan toisiinsa mutkattomasti.

Mikael oppi kävelemään kaksivuotiaana, nelivuotiaana hän pystyi syömään itse, ja puhetaito kehittyy jatkuvasti. Huumorillaan hän luo iloa ympärilleen.

– Mikael pyöräilee lenkkejä ja hiihtää talvella. Kirjoista hän pitää valtavasti. Eilen illallakin minun oli luettava hänelle kuusi kertaa sama raamatunkertomus Mooses-lapsesta, Mia Puolimatka nauraa.

Vihantunteista suruun ja rakkauteen

Puolimatkan pariskunta sai tietää lapsensa vammaepäilystä kolme viikkoa ennen synnytystä, ja diagnoosi varmistui vasta synnytystä edeltävänä päivänä. Tieto oli sokki odottavalle äidille, vaikka kristittynä hän tiesi taivaan Isän suunnitelleen tämänkin lapsen.

Mia Puolimatka joutui tunnemyrskyyn, jossa hän painiskeli vihassa Jumalaa, lasta ja itseään kohtaan.

– Vihantunteita seurasi suru. Suru muun muassa siitä, että minunkin sydämessäni asuu murhaaja. Mukavuusvyöhykkeeni sai kolauksen ja törmäsin Jumalan todellisuuteen.

– Mutta sitten kun vastasyntynyt lapsi annettiin hetkeksi kainalooni, kaikki muuttui. Kuinka ihana ja söpö poika! Siinä hän hymyili minulle sinisillä silmillään, Mia Puolimatka kertoo kyyneleet silmissä.

Puolimatka sanoo, että kulttuurimme syöttää meille mielikuvia, jotka eivät käytännössä pidä paikkaansa. Hän viittaa väitteisiin, joiden mukaan vammaisen lapsen elämä olisi onnetonta tai vanhemmat joutuisivat panemaan ”oikean elämän” syrjään.

– Down-lapsi voi olla hyvin onnellinen. Mikael on erittäin iloinen ja avoin. Hänessä on herkkyyttä ja rakkautta, joka riisuu roolit ihmisiltä. Näin on käynyt myös perheessämme. Mikaelilla on hämmästyttävän herkkä oikeudentaju, ja siksi hän voi loukkaantua
pienestä varomattomasta äänenpainostakin. Olen joutunut opettelemaan äidinvaistolla erityisesti tunnekieltä. Koen tämän Jumalan armona. En edes halua tietää, mitä elämä olisi ilman tätä lasta, Mia Puolimatka sanoo. 

Avainsanat: ihmisarvo, Down-lapsi, Mia Puolimatka