Jumalalle jokainen lapsi on toivottu

Elämme parhaillaan humanistisen ja ns. ”jälkikristillisen” ihmiskuvan läpitunkemaa aikakautta, jolloin yhteiskunnassa vallitsevat itsekkyyden ja oman edun tavoittelun päämäärät. Kristinuskon arvomaailmasta ollaan palaamassa takaisin pakanuuden pimeyteen. Jumalalle selkänsä kääntänyt yksilö on kaiken ainoa mittapuu ja näin ihminen uskottelee olevansa vapaa itse määrittelemään oikean ja väärän omista näkökulmistaan käsin. Ihmisen arvoa mitataan suoritusten ja onnistumisten kautta. Monet perheet voivat huonosti tämän egoismin keskellä, sillä juuri perheissä tulisi toteuttaa toisesta välittämisen ja toisen hyvinvoinnin edestä uhrautumisen kristillisiä periaatteita. Tähän postmoderniin suorituskeskeiseen ihmiskuvaan eivät helposti sovi lapset, sillä he heikentävät vanhempien mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja juosta sulavasti alati kiihtyvässä työelämän oravanpyörässä. Erityisen huonosti tähän ihmiskäsitykseen sopivat vammaiset ja eri tavoin sairaat lapset. Näitä teemoja käsittelee kasvatustieteiden tohtori Mia Puolimatka tuoreessa kirjassaan: ”Minkä arvoinen on ihminen?”(2013, KKJMK Oy). Kirjan ravisuttava sanoma on, että Suomessa vammaisten lasten ihmisarvo ja oikeudet on lakaistu maton alle.

Arjen rohkeutta

Mian aviomies, Jyväskylän yliopiston kasvatuksen teorian ja tradition professori Tapio Puolimatka, on tuottelias tutkija ja Suomen kristikunnan keskuudessa laajalti tunnettu klassisen kristinuskon puolustaja. Tämän akateemisen perheen molemmat vanhemmat ovat kirjoissaan uskaltautuneet käsittelemään kristillisen ihmiskuvan kannalta monia kriittisiä ja keskeisiä kipukohtia, esimerkiksi ihmisarvoa, aborttia, tieteen asemaa, evoluutioteoriaa ja Raamatun auktoriteettia. Aihepiirejä, joista kristillisen kentän sisälläkin mielellään vaietaan. Puolimatkan perheessä on vanhempien lisäksi kaksi iloista poikaa, 8-vuotias Asriel ja pari vuotta nuorempi Mikael. Mikaelilla on Downin oireyhtymä, mikä tekee tämän lapsiperheen arjen tavallistakin haastavammaksi.

Lämmin inspiraatio

Mia kokee saaneensa noin neljä vuotta sitten sisäisen kutsun kirjoittaa tämä nyt ilmestynyt tärkeä kirja.  Projektin ensimmäinen vuosi kului rukouksessa. Seurasi polvileikkaus ja kolmen kuukauden kuntoutus. Huumorilla Mia toteaa perheessä olleen tuolloin kaksi kävelyä yhdessä opettelevaa jäsentä, Mia ja perheen nuorempi poika Mikael. Kirjan synnyttäminen on vaatinut paljon työtä, sillä siinä on hyödynnetty valtaisaa määrää erilaisia tieteellisiä lähteitä, mutta myös suurta joukkoa eri ihmisten käytännön kokemuksia ja elämäntarinoita. Vastukset alkoivat jo kirjoitusprosessin ensimmäisistä hetkistä. Tietokone hajosi ennen kuin ensimmäinenkään täysi lause oli muodostunut kuvaruudulle. Pian sen jälkeen vanhemmalta pojalta murtui jalka ja Mia työnsi pari kuukautta hänen rullatuoliaan kuopuksen vaunujen vierellä. Syksyllä 2010 rukous ja aineiston keruu jatkui. Mia sai eri verkostojen kautta kerättyä eri lailla kovia kokeneiden ihmisten tarinoita. Nämä kuvaukset ovat perheiltä, joiden lapsilla on erityisiä haasteita, vammaisuutta, sairautta tai erilaisia syviä henkisiä haavoja. Niistä huokuu elämän koko kirjo, iloineen ja suruineen.

  Vuosina 2011-2012 Puolimatkan perhe vietti kaksi tutkimusjaksoa yhdysvaltalaisissa yliopistoissa Michiganin osavaltiossa ja tuolloin tieteellisen materiaalin hankinta sai uutta virtaa. Antikvariaatit ja mielenkiintoiset amishien ylläpitämät kirjojen kirpputorit tulivat tutuiksi. Syntyi tärkeitä kontakteja alan ihmisiin. Puolimatkan perheen palattua Suomeen, alkoi varsinainen kirjoitustyö. Jumalan antama kipinä auttoi kirjoitustyössä, jolle lapsiperheen arkikiireiden vuoksi jäi aikaa oikeastaan vain öisin. Aviopuoliso oli tärkeänä tukijana tässä prosessissa. Jumalan antama kipinä ja Mian kuvaama ”valtavan lämmin inspiraatio” kannatteli yön hiljaisina tunteina, silloin häntä ei kirjoittaessa edes nukuttanut. Monet ystävät rohkaisivat kirjoittamiseen ja rankka kaksoiselämä jatkui, kunnes kirja oli valmis.

Jumalan pyhyys heijastuu jokaisesta

Kirjan alkusanoissa kuvataan sen tarkoituksena olevan ”tuoda esille Kristuksen merkitystä sellaisen elämäntavan perustana, jossa suhtaudutaan kaikkiin ihmisiin suvaitsevasti, armollisesti ja rakastavasti heidän ominaisuuksistaan riippumatta. Jumala, joka hallitsee kaikkea tapahtumista yksityiskohtaisesti, ilmaisee itsensä salatulla tavalla erityisesti sellaisissa ihmisissä, jotka eivät täytä yleisiä mittoja ja jotka ovat riippuvaisia toisten ihmisten tuesta.”

Mia painottaa vammaisen lapsen kauneutta Jumalan ainutlaatuisena kuvana. Jumalan pyhyys heijastuu jokaisesta ihmisestä, ja se on jokaisen yksilön ihmisarvon perimmäinen lähde. Jokainen ihmiselämän vammakin voi olla pyhitetty Jumalalle, Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen tähden. Herramme ylösnousemus mahdollistaa myös ilon arkipäiväisestäkin elämästä jossa ei tarvitse vajota katkeruuteen. Jumalan pyhyys on elämän kunnioituksen perusta, sillä hän itse on elämän luoja. Jokainen ihminen on sikiämisestään saakka pyhä olento katsomatta ominaisuuksiinsa. Jumala on luonut ihmisen itsensä tähden omaa kunniaansa kirkastaakseen. Elämän tarkoitus on kirkastaa Jumalaa ja kasvaa Jumalan kaltaisuuteen. Jokaisen lapsen syntymä ilahduttaa Jumalaa. Siksi Jumalalle jokainen lapsi on toivottu lapsi.

Valinta elämän puolesta

Tieto Mikaelin ylimääräisestä kromosomista varmistui vain päivää ennen synnytystä. Seurasi tunteiden myrsky, myös pettymyksen ja vihan tunteineen. Oma riittämättömyys nousi tunteiden kirjossa pintaan. Mia turvautui kiirastulessaan rukoukseen. Kun osaston hälinä ei tarjonnut riittävää rauhaa, naistenhuoneessa oli sentään rauhallisempaa. Raamatun sanan edessä Jumala johdatti valinnan paikalle. Miten suhtautua käsillä olevaan tilanteeseen? Raamatusta nousivat silmille kuvaukset monista ratkaisun hetkistä, joissa oli tehtävä valinta elämän ja kuoleman välillä. Seuratako Jumalan tahtoa vai kulkeako oman tahdon tietä (5.Moos. 30:19)? Jeesuksen esikuva antoi rohkeutta rukoilla: "Isä, ellei tämä malja voi mennä ohitseni minun sitä juomatta, niin toteutukoon sinun tahtosi” (Matt. 26:42). Mia tarrautui tähän Jeesuksen esikuvaan ja rukoukseen. Jeesuksen opetuslapsina meitä kutsutaan kulkemaan Hänen askeleissaan. Tämän rukouksen jälkeen synnytysosastolle laskeutui yliluonnollinen syvä rauha. Kaikki viha ja katkeruus haihtui pois. Jumalan antama levollisuus ja rauha elämän mysteerin edessä on säilynyt tähän päivään asti.

Erityisen lähellä Jeesusta

Terveydenhuollon henkilökunnan näkemykset saattavat olla liian pessimistisiä vammaisten lasten kehityksen suhteen. Jotkut heistä ennustivat Mikaelin kävelevän ehkä vasta 5-vuotiaana, mutta hän oppi tuon taidon jo kahden ja puolen vuoden iässä fysioterapeutti Birgitta Pöyhösen erinomaisessa ohjauksessa. Itsenäinen syöminen alkoi sujua neljän ja puolen vuoden iässä, polkupyöräily noin puoli vuotta myöhemmin. Tänään Mikael käy esikoulua ja ensi syksynä on aika aloittaa oppivelvollisuuden suorittaminen erityiskoulussa. Puheen kehitys on ollut hidasta ja parhaillaan harjoitellaan vaatteiden pukemista. Vaikka Mikaelin motorinen ja intellektuaalinen kehitys jää keskimääräistä suomalaista heikommaksi, pystyy down-lapsi kokemaan monia sosiaalisia tilanteita hyvin syvällisesti. Hänen ihmistuntemuksensa ja kykynsä avata ihmisten tunneprofiilien lukkoja on keskimääräistä vahvempaa. Hän on oma ainutlaatuinen ja huumorintajuinen persoonansa, joka tuo päivittäin paljon iloa ja elämää koko perheeseen. Mikael on perheen ilopilleri, joka elämänilollaan tulee samalla hoitaneeksi koko perheen tunnelukkoja. Jeesus elää voimakkaasti tämän vammaiseksi luokitellun lapsen sydämessä. Mikael tuo tullessaan Jumalan läsnäolon. Mia lainaa kirjassaan erään down-lapsen vastausta, kun tältä kysyttiin mitä hän tekee rukoillessaan. Hän vastasi: ”Minä kuuntelen.” Kun pojalta vielä kysyttiin mitä Jumala hänelle puhuu, vastasi Peter-poika: ”Jumala vain sanoo: Sinä olet minun rakas poikani.”

Ruhjottu kipujen Jumala

Jumala on luonut jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen. Siksi vammainen ihminen on Jumalan silmissä yhtä kaunis ja rakas kuin ”terve” ihminen. Jumala suostui tulemaan ihmiseksi, kaltaiseksemme. Myös Jeesuksen kerrotaan itkeneen ja kokeneen ihmiselämän kivut ja sairaudet. Jeesus otti taakakseen meidän sairautemme. Ristillä hänet vammautettiin ja ruhjottiin meidän iankaikkisen pelastuksemme vuoksi. Profeetta Jesaja kuvaa Jeesusta: ”Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois” (Jes. 53:2-3). Vammaisen Jumalan läsnäolo tekee mahdolliseksi kantaa epäsovinnaista ruumista kiitollisuudella. Ylösnousseen Kristuksen käsissä ja jaloissa on edelleen jäljet ristiinnaulitsemisesta. Näiden kuoleman jälkien kautta hän on lunastanut ihmisen, tarjoten täydellistä syntien anteeksiantamusta. Jeesuksen vammojen ja veren kautta Jumala vanhurskauttaa uskovan. Jos pysymme uskossa ylösnousseeseen Kristukseen, meitäkään ei seulota tai abortoida Jumalan valtakunnasta.

Feminismin mahalasku

Kristinusko on aina toiminut naisten oikeuksien puolestapuhujana. 1960-luvulla voittokulkunsa aloittanut maallinen feminismi sen sijaan johti mahalaskuun, itsekeskeiseen mielihyvän etsintään. Tähän kulttuuriseen mielentilaan ei sovi lähimmäisen taakkojen kantaminen, itsensä uhraaminen perheen hyvinvoinnin edestä, toisten palveleminen tai vammainen lapsi. Uhrautumista lähimmäisten hyväksi ja toisten palvelemista ei enää nähdä yhteiskunnassamme vain hyveellisenä, vaan tietyssä mielessä jopa paheena. Humanismi etsii antiikin pakanuudesta roolimalleja, joissa ihminen toimii uhmakkaasti oman elämänsä ja kuolemansa herrana. Mia Puolimatkan kirja kuitenkin osoittaa selkeästi, että ilman Jumalan Sanan valoa ihminen ei voi saada oikeaa ja realistista kuvaa todellisuudesta. Hylätessään Jumalan ja turvautuessaan naturalistisen ja humanistisen tiedeuskon illuusioon ihmisestä tulee paradoksaalisesti epäkriittinen. Hän tietoisesti syrjäyttää kaiken olevaisen Luojan ja keskuksen, ajautuen väistämättä hengelliseen kuolemaan.

Perheet Jumalan sydämellä

Tähän mennessä Mian kirja on otettu medioissa hyvin vastaan ja hän on saanut kirjasta ja esiintymisistään paljon myönteistä palautetta. Ehkä näkyvimpiä mediaesiintymisiä on ollut päätoimittaja Leif Nummelan haastattelu ”Cafe Raamattu”-ohjelmassa TV7-kanavalla. Mialle on välittynyt viestejä naisilta, jotka ovat olleet kosketettuja ohjelmasta ja tulleet synnintuntoon nähtyään lähetyksen. He ovat kokeneet vapautuksen synneistään ja ahdistavista muistoistaan turvauduttuaan ylösnousseeseen Vapahtajaan. Näin Mian kirjaprojekti on saavuttanut varsinaisen tavoitteensa, johdattaa ihmisiä hyvän ja armahtavan Jumalan yhteyteen ja olla lohduttamassa ja rohkaisemassa äitejä ja perheitä arjen keskellä. Näin perheet voivat paremmin ymmärtää arkisten askareidensa suuren arvon, sen että lasten kasvattaminen on upea, Jumalan sydämeltä annettu luottamustehtävä. Ja erityislapsen syntymää ei tule nähdä taakkana tai rangaistuksena, vaan Jumalan erityisenä luottamuksen osoituksena. Jumala kutsuu uskovia rohkeasti toimimaan elämän ja perheiden hyvinvoinnin puolesta.

Armon varassa

Mia Puolimatka toivoo kirjansa voivan olla myös varoittamassa aborttia harkitsevia äitejä teon rankoista seurauksista äidin oman psyykkisen ja moraalisen hyvinvoinnin väistämättä kärsiessä. Yhteiskuntamme ja sekulaari kulttuurimme on harhauttanut vuosikymmenien ajan maamme äitejä ja perheitä väheksymään syntymättömien lasten ja vammaisten ihmisarvoa. Äiti Teresa on sanonut: ”Jos äiti voi tappaa lapsensa, mikä estää minua ja sinua tappamasta toisiamme?” 1970-luvulla säädetyn sallivan aborttilain jälkeen Suomessa on tehty yli puoli miljoonaa aborttia. Tällä hetkellä keskeytetään noin 10.000 raskautta vuodessa eli yli 30 jokaisena päivänä. Jeesus Kristus tarjoaa anteeksiantamuksen sanomaa erehtyneille ja harhaan johdetuille. Jeesus rukoilee: ”Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät.” Tarvitsemme parannuksen teon ihmettä koko kansakuntana. 

Esa Mangeloja

Avainsanat: Mia Puolimatka, Minkä arvoinen on ihminen