Mielipidekirjoittajat (KSML 26.3.) haluavat suomalaisiin yliopistoihin amerikkalaista "paapomiskulttuuria", joka vaalii poliittista korrektiutta ja suojaa opiskelijoita omien käsitystensä vastaisilta käsityksiltä ja luennoitsijoilta. He väittävät minun luennoillani kertoneen seksuaalipoliittisista näkemyksistäni niin epäkorrektisti, että eräs opiskelija joutui pidättelemään kyyneliä luennollani viisi vuotta sitten. He eivät pohdi sitä, miksi opiskelija vaikeni asiasta aina vaalikampanjansa alkuun asti vuonna 2018.

Tosiasiassa kyseisellä luennolla en ollenkaan käsitellyt seksuaalipoliittisia näkemyksiäni enkä ole koskaan puhunut syrjivästi sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöistä. Sen sijaan olen puolustanut YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen periaatetta, että kaikissa lasta koskettavissa lainsäädäntätoimissa "on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu".

Yksi aikamme aikuiskeskeisen elitismin harhoista on pitää syrjintänä sitä, että lasten oikeus isään ja äitiin asetetaan aikuisten seksuaalioikeuksien edelle.

PAAPOMISKULTTUURIN KASVATIT kuvaavat ahdistustaan ja turvattomuuttaan kohdatessaan ideoita, jotka haastavat heidän uskomuksiaan. He taantuvat lapsiksi ja vaativat omien tarpeidensa asettamista etusijalle.

Professori Jonathan Haidtin mukaan tällainen reaktiotaipumus vahvistaa opiskelijoissa asenteita, jotka lopulta tekevät heille vaikeaksi selvitä normaalissa elämässä, jossa he eivät voi välttää kohtaamasta eri mieltä olevia ihmisiä ja käsityksiä.

Henkilöön kohdistuvien vihakampanjoiden välineeksi otettu uhriutuminen luo sosiaalisen paineen, joka rajoittaa kriittistä keskustelua ja johtaa yhteiskunnallisesti epätarkoituksenmukaisiin ratkaisuihin. Siksi Popperin suvaitsevuusparadoksi antaa perusteen sen torjumiseksi.

Uhriutuja pakenee avointa keskustelua ja järkiperusteita ja turvautuu mustamaalaamiseen. Hän vaientaa eri mieltä olevat väittämällä, että erilaisten mielipiteiden olemassaolo tekee opiskelupaikasta hänelle turvattoman. Mielipidevainon uhriksi tekeytymällä hän ottaa itselleen oikeuden turvautua henkilökohtaisiin hyökkäyksiin ja vihapuheeseen.

NYKYINEN LAINSÄÄDÄNTÖMME ei tunne käsitettä vihapuhe, mutta rikoslain säännökset kunnianloukkauksesta ja kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan luovat riittävät reunaehdot toisia kunnioittavalle keskustelulle.

Kirjoittajien toive poliittisen korrektiuden tueksi luotavasta erityisestä vihapuhelainsäädännöstä muuttuu helposti totalitaariseksi keinoksi rajoittaa asiallista keskustelua ja sananvapautta ideologisilla perusteilla.

Poliittisen korrektiuden kulttuuri luopuu sokraattisesta ihanteesta oppia ajattelemaan kriittisesti keskustelemalla vastakkaisten näkemysten kanssa. Yliopisto-opetuksen perustaksi tulisi tällöin periaate: yliopiston tarkoituksena ei ole opettaa ajattelemaan, vaan saada opiskelijat tuntemaan olonsa turvallisiksi.

Tapio Puolimatka

professori

kansanedustajaehdokas (kd.)

Jyväskylä