Huomioita Lilja Tammisen blogista "Asiantuntijalausunto homoliitoista eduskunnalle on epätieteellistä puppua"

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut vastineen eduskunnan lakivaliokunnalle antamani asiantuntijalausuntoa vastaan esitettyyn kritiikkiin. Koska erityisesti Lilja Tammisen esittämä kritiikki on uudestaan noussut keskustelun kohteeksi, olen tähän kirjoitukseen koonnut joitakin huomioita sen osalta.

Esitän aluksi tiivistelmän ydinväitteistäni:

1.     1. Tamminen esittää harhaanjohtavan tulkinnan asiantuntijalausuntoni sisällöstä eikä analysoi asiantuntijalausuntoni rakennetta. Hän ehdottaa, että asiantuntijalausuntoni voidaan kiteyttää näin: "Homot ovat kyvyttömiä vanhemmuuteen, luonnottomia, saatanan luomuksia ja kuoleman airuita." Todellisuudessa asiantuntijalausuntoni ei esitä väitteitä homoseksuaalisuudesta tai homoseksuaalisista yksilöistä vaan lapsen oikeuksista, perherakenteista, perherakenteiden vaikutuksesta lapsen hyvinvointiin ja sukupuolineutraalin avioliittolain sosialisaatiovaikutuksista. Sukupuolineutraalissa avioliittolaissa ei ole kyse siitä, miten suhtaudumme homoseksuaalisuuteen tai homoseksuaalisiin yksilöihin vaan siitä, miten suhtaudumme lapsen yleismaailmallisesti tunnustettuun oikeuteen tuntea isänsä ja äitinsä ja kasvaa heidän hoidossaan. Asiantuntijalausunnossani ei myöskään viitata saatanaan tai kuoleman airueeseen. Tamminen pyrkii tukemaan epäuskottavaa tulkintaansa herättämällä sopivia mielikuvia assosiaatioiden välityksellä. Hän kirjoittaa: "Puolimatkan professuuri on ilmeisesti myös osasyy siihen, että Jyväskylän yliopistossa on hyväksytty kasvatustieteen pro gradu -töiksi ainakin kaksi hämärää tekstiä saatananpalvonnasta ja okkultismista, jotka käsittelevät nuorten uhkaa 'joutua tekemisiin pimeiden voimien kanssa pakonomaisesti'. Opettajakoulutuksessa." (LT) En ota kantaa kyseisiin graduihin, koska en ole niitä lukenut. Totean vain, että kyseiset gradut on hyväksytty jo vuosina 1999 ja 2002, eli vuosia ennen kuin astuin virkaani Jyväskylän yliopistossa 2005. Ennen vuotta 2005 toimin Helsingin yliopistossa. Tamminen siis olettaa, että professuurini on voinut vaikuttaa gradujen arviointiprosesseihin jo ennen kuin kyseistä professuuria oli olemassa.

2.     2. Koska Tamminen tulkitsee väärin asiantuntijalausuntoni sisällön, hän ei ymmärrä käyttämieni lähteiden relevanssia. Siksi hän toistuvasti väittää, että käyttämäni lähde ei liity käsiteltävään asiaan. Tätä väitettään hän lisäksi tukee esittämällä harhaanjohtavia väitteitä käyttämieni lähteiden sisällöstä. Tammisella on myös vääriä tietoja käyttämieni julkaisujen julkaisufoorumeista. Hän pitää esim. yhtä Harvard University Pressin julkaisua Valittujen Palojen julkaisuna.

3.     3. Tamminen väittää joitakin käyttämiäni julkaisuja "roskatutkimukseksi". Tammisen perustelu väitteelleen on erikoislaatuinen: hän perustelee kyseisten tutkimusten olevan roskatutkimusta, koska niitä googlatessa tulee enemmän kielteisiä kuin myönteisiä kommentteja: "Jos niitä nimittäin googlettaa, monen kohdalla tulee melkein enemmän debunkkauksia kuin linkkejä itse materiaaliin, ja monen viiteteoksen taso jää self-help -kirjan tasolle." (LT) Todellisuudessa hänen roskatutkimukseksi väittämänsä tutkimukset ovat vertaisarvioituja tieteellisiä julkaisuja.

4.     4. Yhtä käyttämääni tutkimuksellista yhteenvetoa Tamminen nimittää "poliittiseksi manifestiksi" sillä perusteella, että George W. Bush oli läsnä sen juhlistamistilaisuudessa. "Lähdeviite Marriage and the Public Good: Ten Principles, jota Puolimatka kehuu todelliseksi tieteentekijöiden suurkuoroksi ei ole tieteellinen julkaisu vaan poliittinen manifesti, joka liittyy amerikkalaiseen konservatiiviliikkeeseen. Niin sanotun 'Princeton Principles' -teoksen julkaisujuhlien kunniavieraana oli George W. Bush." (LT) Vastoin Tammisen oletusta tutkimuksen tieteellistä tasoa tuskin voidaan arvioida sen perusteella, keitä on läsnä sen julkistamisjuhlassa. Tutkimuksesta ei tule poliittista manifestia edes sillä perusteella, että se saa tukea valtiovallalta. Muutenhan esim. Suomen yliopistoissa tehtävä tutkimus olisi suurelta osin luettava pelkäksi poliittiseksi manifestiksi. On luonnollista, että valtiovalta on kiinnostunut perhetutkimuksesta, koska perhe on yhteiskunnan elinvoimaisuuden perusta. Tammisen logiikalla meidän pitäisi ilmeisesti päätellä Human Genome -projektin loppuraportin olevan pelkkä "poliittinen manifesti", koska sen julkistamistilaisuudessa oli läsnä presidentti Bill Clinton. Pitäisikö meidän olettaa, että Human Genome -projektin raportti ei siis kerrokaan meille mitään ihmisen genomin rakenteesta vaan lähinnä kyseisen presidentin poliittisista mielipiteistä?

5.     5. Tammisen blogi näyttäisi myös ilmentävän rotuennakkoluuloja. Tamminen pitää yhtä käyttämääni lähdettä asiaankuulumattomana, koska siinä huomion keskipisteessä on avioliiton merkitys afrikkalais-amerikkalaisten kannalta. "Blackman & Clayton & Glenn et al (2005) analysoi vain amerikkalaisten tummaihoisten avioitumiskäyttäytymistä; ei liity käsiteltävään aiheeseen." (LT) Se, että Blackman et al käsittelee erityisesti avioliiton merkitystä afrikkalais-amerikkalaisten ja mustien siirtolaisten kannalta, ei tee siitä epärelevanttia. Suomessakin on laajoja yhteisöjä, joiden alkuperä on Afrikassa ja avioliittolaki koskettaa myös heitä. Sitä paitsi vastoin Tammisen oletusta kyseinen artikkeli ei käsittele pelkästään afrikkalais-amerikkalaisten näkökulmaa vaan tekee myös vertailua avioliiton merkityksestä valkoisille ja mustille.

6.     6. Tamminen pitää joitakin käyttämiäni tutkimuksia asiaankuulumattomina, koska niiden kirjoittajina on teologeja eikä esimerkiksi sosiologeja. Tamminen näyttäisi suhtautuvan kielteisesti kaikkiin sellaisiin asiantuntijoihin, joilla on jokin kytkös teologiaan tai uskontotieteeseen. Hän ei näytä tiedostavan, että teologit voivat käyttää yhteiskuntatieteellisiä metodeja tutkimuksissaan. Bloginsa keskusteluosiossa hän pitää Matti Kamppista kristillisenä apologeettana sillä perusteella, että Kamppinen on uskontotieteilijä. Todellisuudessahan Kamppinen sijoittuu jonnekin ateismin lähimaastoon. On muistettava, että Charles Darwinkin oli koulutukseltaan teologi. Useat tieteen kehitykseen merkittävästi vaikuttaneet tutkijat kuten Isaac Newton ja Michael Faraday olivat samalla amatööriteologeja. Viimeisten vuosikymmenien aikana tieteenhistorioitsijat kuten Geoffrey Cantor (1991) ja Betty Jo Dobbs (1988) ovat lisäksi osoittaneet, että näiden tieteen uranuurtajien teologiset vakaumukset olivat omalta osaltaan perustana heidän tieteellisille löydöilleen.

Tammisen blogi perustuu siis harhaiseen tulkintaan asiantuntijalausunnon sisällöstä. Sitä täydennetään kokoelmalla asiavirheitä, ennakkoluuloja ja googlaamalla saatuja mielikuvia käytetyistä lähteistä. Yhteenvetona voin todeta, että en löytänyt Tammisen blogista yhtään paikkansa pitävää väitettä, joka olisi kyseenalaistanut käyttämieni lähteiden relevanssin, asianmukaisuuden tai tieteellisen pätevyyden. Eduskunnan lakivaliokunnalle antamani asiantuntijalausunnon lähdeviitteet ovat kaikilta osin hyvän tieteellisen käytännön mukaisia.

Tammisen blogi sisältää monia yksityiskohtaisia väitteitä, joita analysoin seuraavassa. Jotta vastineen rakenteen hahmottaminen kävisi helpommaksi, olen laatinut vastineelleni sisällysluettelon.

Sisällysluettelo: 

1.   Mitä asiantuntijalausunnossa väitetään ja mitä ei väitetä?

2.   Ovatko lähteet asiaankuulumattomia. 7

2.1.   Onko suurin osa lähteistä asiaankuulumattomia?. 7

2.2.   Käsitteleekö kolme lähdettäni pakkohuostaanottoja?. 8

2.3.   Lähdeviite La Sala (2002) 9

2.4.   Sara McLanahanin ja Gary Sandefurin tutkimukset 10

2.5.   Biologisen isän merkitys lapsen hyvinvoinnille. 11

2.6.   Mooren tutkimus. 12

2.7.   Mitä asiantuntijalausunnossa vertaillaan?. 13

2.8.   Onko yksi päälähde peräisin Valituista Paloista?. 14

2.9.   Ovatko teologien kirjoittamat tutkimukset arvottomia?. 15

3.   Ovatko Sarantakosin, Regneruksen ja Allenin tutkimukset "roskatutkimusta"?  16

3.1.   Sarantakosin tutkimus. 16

3.2.   Mark Regneruksen tutkimus. 17

3.3.   Douglas W. Allenin tutkimus. 18

3.4.   Blankenhorn (2007) ja Girgis & Anderson & George (2012) 26

4.   Loppupäätelmä. 26

 

1.     Mitä asiantuntijalausunnossa väitetään ja mitä ei väitetä?

 

Tamminen olettaa, että asiantuntijalausuntoni tarkoituksena on esittää väitteitä homoseksuaalisuudesta tai homoseksuaalisista yksilöistä. Todellisuudessa väitteeni ei koske homoseksuaalisuutta tai homoseksuaalisia yksilöitä vaan sukupuolineutraalin avioliittolain vaikutusta lapsen asemaan, erityisesti lapsen mahdollisuuksiin kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä hoidossa.

Avioliitto on historiallisesti ymmärretty instituutioksi, jonka julkinen tehtävä on suojella lasta, koska eläinkuntaan verrattuna ihmislapsen hauras kehityskausi kestää poikkeuksellisen kauan. Tätä suojelua on pyritty edistämään liittämällä mies ja nainen yhteen mahdollisimman pysyvästi, niin että lapsella olisi läheinen yhteys biologiseen isäänsä ja äitiinsä koko sen ajan, jonka hän on kehittymässä aikuiseksi. Isän suhde lapseen on luonnostaan irrallisempi kuin äidin, koska äiti synnyttäjänä on sidoksissa lapseen jo raskauden aikana ja syntymän jälkeen. Avioliiton avulla mies pyritään sitomaan äidin tueksi ja lasta hoitamaan vahvistamalla sosiaalisia normeja, jotka tekevät isälle vaikeaksi jättää perheensä: sosiaalinen ympäristö paheksuu sitä, että isä laiminlyö tai hylkää lapsensa.

Miten sitten sukupuolineutraali avioliitto heikentäisi isän sitoutumista lapseen? Sukupuolineutraalin avioliiton perusidea on vanhemmuuden sukupuolineutraalius, eli isää tai äitiä ei välttämättä tarvita vaan joku toinen lapsesta kiinnostunut aikuinen voi korvata hänet. Kun tämä sosialisaation kautta välittyy osaksi kulttuuria, isän (ja äidin) sitoutuminen perheeseen heikkenee. Hän voi perustella lapsensa hylkäämistä sillä, että hän on korvattavissa: joku toinen voi ottaa hänen paikkansa eikä hänen merkityksensä lapselle ole elintärkeä. Tämä voi johtaa lapsensa hylkäävien isien määrän nousuun.

Oma argumenttini perustuu sen oletuksen varaan, että todellisuudessa isä tai äiti eivät ole korvattavissa, vaan että isättömäksi tai äidittömäksi jääneen lapsen hyvinvoinnin taso ja kehitysedellytykset laskevat. Lapsen elämän laadun heikkeneminen on liian suuri hinta maksettavaksi aikuisen vapausoikeuksien laajentamisesta.

Kuten jo edellä totesin, Lilja Tammisen (LT) kritiikin retorisena huipentumana on ehdottaa, että asiantuntijalausuntoni voidaan kiteyttää näin: "Homot ovat kyvyttömiä vanhemmuuteen, luonnottomia, saatanan luomuksia ja kuoleman airuita." Niin paljon kuin arvostankin värikästä kielenkäyttöä ja luovaa kekseliäisyyttä, Tammisen lausuman retoriset ansiot ja tunnevaikutukset eivät tässä täysin korvaa analyysin puutteita. Tammisen retorinen maalailu tekee hänelle vaikeaksi hahmottaa, millä tavalla käyttämäni lähteet tukevat argumenttiani.

Miten Tamminen voisi tehdä näin äärimmäisestä kiteytyksestä uskottavan? Eihän koko asiantuntijalausunnossani edes määritellä homoseksuaalisuutta tai oteta kantaa homoseksuaalisuuteen. Siellä ei myöskään puhuta saatanasta tai kuoleman airuesta. Tammisen ratkaisuna on herättää sopivia mielikuvia assosiaatioiden välityksellä.

"Puolimatkan professuuri on ilmeisesti myös osasyy siihen, että Jyväskylän yliopistossa on hyväksytty kasvatustieteen pro gradu -töiksi ainakin kaksi hämärää tekstiä saatananpalvonnasta ja okkultismista, jotka käsittelevät nuorten uhkaa 'joutua tekemisiin pimeiden voimien kanssa pakonomaisesti'. Opettajakoulutuksessa." (LT) (Lihavointi tässä kuten muissakin lainauksissa on alkuperäisessä tekstissä.)

Tässä ei väitetä, että olisin ohjannut kyseisiä töitä tai toiminut niiden tarkastajana. Ei edes väitetä, että ne olisi tehty samalla yliopistolaitoksella. Eikä väitetä, että olisin henkilökohtaisesti vaikuttanut asiaan. Syykin on ilmeinen. Kyseisiä graduja ei ole hyväksytty sinä aikana, jona olen toiminut professorina Jyväskylässä. Siksi Tamminen sanoo vain, että professuurini on osaltaan vaikuttanut. Tammisen olisi vaikea perustella, että professuurini olisi vaikuttanut tällä tavalla vuosia ennen kuin sitä oli perustettu tai kun astuin virkaani: kyseiset gradut hyväksyttiin vuosina 1999 ja 2002, ja astuin virkaani vuonna 2005. Epäuskottavan tulkintansa tueksi Tammisen on kuitenkin kirjoitettava ikään kuin professuurini olisi vaikuttanut tällä tavalla ennen kuin sitä oli olemassa, koska hänen tulkintansa asiantuntijalausuntoni sisällöstä on niin epäuskottava. Lukijalle välittyy mielikuva hämäräperäisistä yhteyksistä. Tämä mielikuva tukee muuten epäuskottavalta tuntuvaa kiteytystä.

Tämän epäuskottavan tulkintansa pohjalta Tamminen sitten arvioi lähteitä. Lähteiden tarkoituksena on tietysti tukea pääargumenttia, joka on edellä jo määritelty näennäistieteelliseen muotoon puetuksi homofobiseksi ennakkoluuloksi. Kun ilmenee, että lähteet systemaattisesti puhuvat jostakin aivan muusta kuin näin määritellystä pääargumentista, voidaankin virheellisesti päätellä, että lähteitä on käytetty väärin. Ne ovat pelkkää näennäisperustelua homofobialle.

Sen lisäksi lähteitä voidaan kyseenalaistaa toisellakin tavalla: googlaamalla ja katsomalla mitkä sivut tulevat ensimmäisiksi. Ensimmäiset sivut ovat suosituimpia. Siispä ne kertovat totuuden. Tamminen kirjoittaa: "Jos niitä nimittäin googlettaa, monen kohdalla tulee melkein enemmän debunkkauksia kuin linkkejä itse materiaaliin, ja monen viiteteoksen taso jää self-help -kirjan tasolle." (LT)

Miten Tamminen arvioi lähteiden tieteellistä pätevyyttä? Ensin hän googlaa lähdettä. Jos googlauksen tuloksena ei ensisijaisesti olekaan itse lähde vaan sivustoja, joissa pyritään kumoamaan lähteen tieteellinen uskottavuus, silloin voimme päätellä, että kyseiset lähteet ovatkin Tammisen sanoilla ilmaistuna "roskatutkimusta".  Vaikka tutkimus olisi julkaistu vertaisarvioidussa tiedejulkaisussa, vertaisarvioinnin prosessia on ilmeisesti täytynyt näissä tapauksissa manipuloida. Internetin skeptikkopalstoilla sen sijaan kukoistaa kriittinen ajattelu. Niinpä sieltä voidaan parhaiten löytää luotettava arvio kyseisten tutkimusten laadusta. Jos kyseessä ei oikeasti olisi roskatutkimusta, miten voisi olla mahdollista, että niin monella sivustolla toistetaan samoja väitteitä niitä vastaan, ja niitä luonnehditaan adjektiiveilla kuten typerä tai merkityksetön?

Tällä tavalla perustelu on valmis ja "tieteellisesti todistettu" oikeaksi. Tämän jälkeen tätä googlaamalla tehtyä lähdeanalyysia siteerataan laajalti internetissä esimerkkinä kriittisestä lähdekritiikistä. Tuskin kenellekään tulee mieleen avata itse ensimmäistä lähdettä tai tarkistaa ensimmäistä tosiasiaa.

Jokin tämänkaltainen tulkinta on välttämätön, jotta homofobia -mielikuvan alle voitaisiin sijoittaa sellainen teksti, joka ei pyri ottamaan moraalista kantaa homoseksuaalisuuteen. Samalla tällainen tulkinta kadottaa lausunnon varsinaisen juonen ja keskeisen kysymyksen: Millä tavalla sukupuolineutraali avioliittolaki muuttaa avioliiton merkitystä kaikille ja miten avioliiton merkityksen muuttaminen heijastuu kaikkiin lapsiin? Hyvin konkreettisesti ilmaistuna yksi sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen viesteistä on: ei sen enempää biologinen äiti kuin isäkään ole välttämätön lapsen terveelle kehitykselle. Biologinen äiti ja isä voidaan korvata, ilman että lapsi kärsii vahinkoa. Väitteeni mukaan tällä on sosialisaatiovaikutuksia, jotka johtavat isättömien ja äidittömien lasten määrän kasvuun. Siksi käyn alussa läpi tutkimuksia, jotka korostavat biologisen isän ja äidin korvaamattomuutta lapsen terveelle kehitykselle.

Pitäen tämä kokonaiskuva mielessä voimme lähteä tarkastelemaan asiantuntijalausunnon väitteitä yksityiskohtaisemmin.

2.     Ovatko lähteet asiaankuulumattomia

 

Koska Tamminen tulkitsee väärin asiantuntijalausuntoni sisällön, hän ei ymmärrä käyttämieni lähteiden relevanssia. Siksi hän toistuvasti väittää, että käyttämäni lähde ei liity käsiteltävään asiaan. Tätä väitettään hän tukee esittämällä harhaanjohtavia väitteitä käyttämieni lähteiden sisällöstä. Tammisella on myös vääriä tietoja käyttämieni julkaisujen julkaisufoorumeista. Hän pitää esim. yhtä Harvard University Pressin julkaisua Valittujen Palojen julkaisuna.

2.1.                   Onko suurin osa lähteistä asiaankuulumattomia?

Tammisen mukaan asiantuntijalausunnon 48 lähteestä 14 ei liity aiheeseen, vaan käsittelee jotakin aivan muuta asiaa. Mikä sitten on Tammisen mielestä asiantuntijalausunnon aihe? Edellä jo todettiin, että Tammisen retorisen kuvauksen mukaan asiantuntijalausunnon tarkoituksena on todistaa seuraava väite: "Homot ovat kyvyttömiä vanhemmuuteen, luonnottomia, saatanan luomuksia ja kuoleman airuita." Tamminen on oikeassa, ettei yksikään käyttämistäni lähteistä tue tätä väitettä siitä yksinkertaisesta syystä, että se ei ole väitteeni. Argumenttini ei esitä väitteitä homoseksuaalisuudesta tai homoseksuaalisista yksilöistä vaan lapsen oikeuksista, perherakenteista, perherakenteiden vaikutuksesta lapsen hyvinvointiin ja sukupuolineutraalin avioliittolain sosialisaatiovaikutuksista. Sukupuolineutraalissa avioliittolaissa ei ole kyse siitä, miten suhtaudumme homoseksuaalisuuteen tai homoseksuaalisiin yksilöihin vaan siitä, miten suhtaudumme lapsen yleismaailmallisesti tunnustettuun oikeuteen tuntea isänsä ja äitinsä ja kasvaa heidän hoidossaan.

Tammisen lähdekriittiset kommentit perustuvat siis hänen oletukseensa tekstin juonesta. Sen mukaan tekstissä pyritään lähinnä argumentoimaan, että lapset voivat huonommin homo- kuin heteroparien muodostamissa perheissä. Näin ollen kaikki lähteet, joihin ei sisälly tätä vertailua ovat asiaankuulumattomia.

Yritän selventää tässä alaluvussa käyttämääni argumenttia seuraavan pelkistyksen avulla:

1.     Sukupuolineutraali avioliittolaki loukkaa lapsen oikeutta tuntea vanhempansa ja kasvaa heidän hoidossaan, koska se muuttaa avioliiton merkitystä niin, että avioliitto ei enää takaa lapselle syntymäoikeutta biologisten vanhempiensa muodostamaan perheeseen. Luonnollisen vanhemman käsite korvataan laissa juridisen vanhemman käsitteellä. Tällä on vaikutusta juridisiin kiistoihin esimerkiksi lasten huoltajuudesta: biologisten vanhempien juridinen asema heikkenee huoltajuuskiistoissa. Hiljalleen muuttunut avioliiton merkitys tulee sosialisaation välityksellä osaksi yleistä ajattelua.

2.     Laaja tutkimusaineisto osoittaa, että perherakenteella on merkitystä kasvavien lasten hyvinvoinnille.

3.     Suurin osa tästä tutkimuksesta on tehty vertailemalla eheitä biologisen isän ja äidin perheitä yksinhuoltajaperheisiin, uusperheisiin, ja adoptioperheisiin. Näille vaihtoehtoisille heteroseksuaalisille perhemuodoille on ominaista, että niissä korkeintaan toinen puolisoista on lapsen biologinen vanhempi.

4.     Laaja tutkimusaineisto tukee sitä, että lapset voivat parhaiten kahden biologisen vanhemman muodostamassa avioperheessä.

5.     Koska samaa sukupuolta olevien parien perheissä on määritelmän mukaan korkeintaan yksi lapsen biologinen vanhempi, edellä esitettyjä tutkimuksia voidaan epäsuorasti soveltaa myös niihin.

6.     Sateenkaariperheiden vaikutuksesta lapsen hyvinvointiin on olemassa vain vähän suoranaista tutkimusta. Erityisesti miesparien kasvatustyötä on tutkittu tuskin ollenkaan. Vielä vähemmän on olemassa satunnaisotantaan perustuvaa pitkittäistutkimusta. Satunnaisotantaan perustuvat Regneruksen ja Allenin tutkimukset tukevat näkemystä, jonka mukaan lapsella on parhaat edellytykset kehittyä tasapainoiseksi aikuiseksi eheässä kahden biologisen vanhemman muodostamassa perheessä.

7.     Avioliiton merkityksen muuttaminen sukupuolineutraaliksi vaikuttaa sosialisaation kautta isien ja äitien sitoutumiseen lastensa kasvattamiseen. Sukupuolineutraali avioliiton määrittely viestii, että isä ja äiti voidaan korvata − kummankaan panos ei ole välttämätön. Tämä tekee isille ja äideille sosiaalisesti hyväksyttävämmäksi hylätä puolisonsa ja lapsensa. Voidaan olettaa, että tämä uusi ajattelutapa ja siitä seuraava normisto tulee johtamaan siihen, että monet lapset altistuvat isän ja äidin hylkäämiselle ja tulevat näin kokemaan isättömyyden ja äidittömyyden tuskaa.

Koska Tammisen tulkinnan mukaan asiantuntijalausunnon tarkoituksena on sanoa jotakin kielteistä homoseksuaalisista yksilöistä, hän pitää asiaankuulumattomina kaikkia sellaisia lähteitä joissa tarkastellaan perherakenteiden vaikutusta lasten hyvinvointiin ja kehitysmahdollisuuksiin sellaisessa kontekstissa, jossa vertailukohteina ei ole samaa sukupuolta olevia pareja. Lain sosialisaatiovaikutusten ajatus näyttää jääneen hänelle hämäräksi. Hän ei tiedosta, että tutkin lain sosialisaatiovaikutuksia myös heteroseksuaalisiin perheisiin ja oletan, että laki lisää isättömien ja äidittömien lasten määrää.

2.2.                  Käsitteleekö kolme lähdettäni pakkohuostaanottoja?

 

Tamminen väittää, ettei kolme lähdettäni millään tavalla liity käsittelemääni asiaan. Vaikka väitän kyseisten lähteiden käsittelevän lasten hyvinvointia erilaisissa perherakenteissa, Tammisen mukaan kyseiset lähteet käsittelevät yksiselitteisesti pakkohuostaanottoja.

Tämän väitteen voima on sen dramaattisuudessa. Pakkohuostaanoton ajatus on niin kaukana käsiteltävästä asiasta, että pakkohuostaanottoja käsittelevien lähteiden käyttö kertoisi täydellisestä piittaamattomuudesta ja tietämättömyydestä.. Niiden käyttäminen kertoisi siitä, ettei tekstin kirjoittaja ole edes avannut kyseisiä lähteitä, tai edes kunnolla lukenut niiden otsikkoa.

"Lähdeviitteet Brown (2004), Manning et al (2004), McLanahan & Sandefur (1994); kuten yllä, ei liity käsiteltävään aiheeseen. Liittyisi, jos lakiesityksessä määrättäisiin lapset pakkohuostaanotettaviksi syntymästä lähtien. Näin ei nyt satu olemaan." (LT)

Tämän dramaattisen väitteen ongelma on siinä, ettei se pidä paikkaansa. Kyseiset lähteet eivät käsittele pakkohuostaanottoja. Kuten asiantuntijalausunnossani totean, Brown (2004), Manning et al (2004), McLanahan & Sandefur (1994) perustelevat kaikki väitettä, että eheät biologisten vanhempien muodostamat perheet ovat lasten kannalta parhaita "kun vertailukohteina ovat yksinhuoltajaperheet, uusperheet tai avosuhteet."

Susan L. Brownin artikkeli vuodelta 2004 "Family structure and child well-being: the significance of parental cohabitation" Journal of Marriage and Family 66 (2), 351−367 käsittelee perherakenteen vaikutusta lapsen hyvinvointiin, ja tuo esille sen, että lapset voivat parhaiten biologisten vanhempiensa avioliiton sisällä. McLanahanin ja Sandefuring (1994) kirjan juonena on tarkastella perherakenteiden vaikutusta lapsen hyvinvointiin ja käsittelen tätä lähdettä tarkemmin myöhemmin.

2.3.                 Lähdeviite La Sala (2002)

 

Tamminen väittää, että "Lähdeviite La Sala (2002); artikkeli ei edes käsittele homomiesten avioliittoja; ei liity käsiteltävään aiheeseen." (LT)

La Sala (2002) ei käsittele homomiesten avioliittoja, mutta se käsittelee homomiesten epämuodollisia sitoutumismekanismeja, joita myös käsittelen kyseisessä kohdassa. Käsittelen kyseisessä kohdassa siis kahta asiaa: epämuodollisia sitoutumismekanismeja, joista puhutaan LaSalan artikkelissa ja avioerotilastoja, joita käsitellään Anderssonin et al (2004) artikkelissa. Viittaan kyseisessä kohdassa molempiin. lähteisiin. Michael C. LaSalan artikkeli vertailee parisuhdeuskollisuuteen sitoutuneita ja seksuaalisesti avoimia miespareja ja heidän erilaisia sitoutumismekanismejaan.: "Extradyadic Sex and Gay Male Couples: Comparing monogamous and Nonmonogamous Relationships." Families in Society: The Journal of Contemporary Social Sciences. 2004 ss. 405-412.

Artikkelissa tuodaan esille, että osa miespuolisista pareista sitoutuu yksiavioiseen suhteeseen, mutta monet kehittävät seksuaalisesti avoimen suhteen. Itse asiassa seksuaalisesti avoimen suhteen kehittäminen saattaa olla monille miespareille edellytys parisuhteen pitkäikäisyydelle. Tässä suhteessa homoseksuaalisten miesparien parisuhteen dynamiikka on erilainen kuin heteroseksuaalisten parien: heteroseksuaalinen avioliitto usein hajoaa uskottomuuden vaikutuksesta, kun taas homoseksuaalinen parisuhde saattaa olla pitkäikäinen juuri uskottomuuden voimalla ja sen tarjoaman seksuaalisen vaihtelun voimalla. Tämä on yksi syy siihen, miksi homoseksuaalisia ja heteroseksuaalisia parisuhteita ei ole mielekästä yhdistää yhden ja saman avioliittoinstituution alaisuuteen. Jos seksuaalisen avoimuuden normit saavat lisää valtaa heteroseksuaalisissa avioliitoissa, ne heikentävät avioliiton pysyvyyttä, tuovat ristiriitoja avioliittoihin, traumatisoivat perheriitojen keskellä eläviä lapsia ja tuottavat lisää isiensä hylkäämiä lapsia.

2.4.                  Sara McLanahanin ja Gary Sandefurin tutkimukset

 

Tamminen kommentoi: "Lähdeviite McLanahan & Sandefur (1994) analysoi yksinhuoltajuuden ongelmia; ei liity käsiteltävään aiheeseen." (LT)

Edellä Tamminen sanoi McLanahan & Sandefurin (1994) käsittelevän pakkohuostaanottoja. Tässä hän sanoo niiden käsittelevän yksinhuoltajuuden ongelmia. Tämä jälkimmäinen määritelmä on lähempänä totuutta. Kyseinen tutkimus käsittelee erilaisten perherakenteiden vaikutusta lasten hyvinvointiin ja vertailee erityisesti biologisen isän ja äidin avioperhettä yksinhuoltajiin ja uusperheisiin.

Sara McLanahan toimii sosiologian professorina Princetonin yliopistossa. Hän johtaa tutkimuskeskusta, jonka tutkimustyö kohdistuu lapsen hyvinvointiin. Hän on erityisesti kiinnostunut siitä, miten perheiden rakenne vaikuttaa yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon. Hän on myös Future of Children nimisen aikakauskirjan toimittaja.

Aloittaessaan tutkimustyötään Sara McLanahan oli yksinhuoltajaäiti, joka ei halunnut sulkea silmiään niiltä ongelmilta, joita isättömät lapset kohtaavat. Hän korosti, että vanhempien on kohdattava omien valintojensa seuraukset lapsen hyvinvoinnille, koska muuten he eivät pysty tukemaan lapsiaan näiden kamppaillessaan esimerkiksi isättömyyden tuskan kanssa. Lapselle on annettava tilaa prosessoida omaa tuskaansa ja tätä tilaa ei tule, jos vanhemmat eivät itse pysty rehellisesti kohtaamaan omien valintojensa seurauksia.

Sara McLanahanin ja Gary Sandefurin kirja käsittelee perherakenteen merkitystä lapsen hyvinvoinnille. Se perustuu 10 vuoden pituiseen tutkimustyöhön. Tutkijat kumoavat näkemyksen, jonka mukaan kaikki erilaiset perhemuodot ovat yhtä hyviä kasvuympäristöjä lapselle. He argumentoivat, että tälle käsitykselle ei ole perusteita tieteellisessä tutkimuksessa, vaikka joskus niin annetaan ymmärtää. Kaikkein selvimmin perherakenteen merkitys lapsen hyvinvoinnille näkyy tutkimuksissa, jossa verrataan yksinhuoltajien (useimmiten yksinhuoltajaäitien) kasvattamia lapsia ehjiin biologisen isän ja äidin muodostamien perheiden lapsiin. Yksinhuoltajaperheiden lapset saavat kolme kertaa todennäköisemmin avioliiton ulkopuolisen lapsen, he keskeyttävät yläasteen ja lukion kaksi kertaa todennäköisemmin, he ovat 1.4. kertaa todennäköisemmin vailla työtä tai opiskelupaikkaa ja heistä tulee 2,5 kertaa todennäköisemmin teiniäitejä. Uusperheissä kasvavat lapset eivät voi yksinhuoltajaperheissä kasvaneita lapsia paremmin. McLanahan ja Sandefur saivat selville, että äidin ja isoäidin kanssa kasvavat lapset voivat huonommin kuin nuoret, jotka elivät yksinhuoltajavanhemman kanssa.

Lanahanin ja Sandefurin tutkimukset antavat tukea väitteelle, että biologinen isä ei ole korvattavissa. Edes äidin uusi miespuolinen puoliso ei korvaa biologisen isän puutetta. Tältä pohjalta ei ole luultavaa, että toinen nainen voisi korvata isän puutetta.

2.5.                 Biologisen isän merkitys lapsen hyvinvoinnille

Yksi keskeisiä väitteitäni on, että biologisen isän puute heikentää lapsen hyvinvointia. Koska sukupuolineutraali avioliitto välittää avioliittokäsitystä, jonka mukaan isän panos ei ole ainutlaatuinen ja välttämätön, sen sosialisaatiovaikutuksena on heikentää isien sitoutumista ydinperheeseen ja lastensa kasvattamiseen. Koska Tamminen ei hahmota tätä perustelua, hän pitää asiaankuulumattomina kaikkia tutkimuksia, joissa tuodaan esille biologisen isän merkitys lapsen hyvinvoinnille. Niiden relevanssi tulee siitä, että sukupuolineutraalilla avioliittolailla on pitkäaikaisvaikutuksia heteroseksuaaliseen avioliittoon ja isän ja lapsen suhteeseen.

"Lähdeviite Frank Furstenberg et al (2003:48); viittaus harhaanjohtava, koska viitattu teksti ei tee vertailua samaa sukupuolta olevien avioliittojen ja eri sukupuolta olevien avioliittojen välillä, vaan vertailee heteroavioliitossa kasvaneita lapsia yksinhuoltajien ja kenties sosiaalihuollon kasvattamiin lapsiin. En ota kantaa väitteeseen biologisen vanhemmuuden mahdollisesta edusta, koska en ole evoluutiobiologian ja sosiologian tutkija. Puolimatka toki haluaa ottaa kantaa." (LT)

Lähdeviite Furstenberg, Frank Jr. & Heuveline, Patrick & Timberlake, Jeffrey M.  (2003) "Shifting Childbearing to Single Mothers: Results from 17 Western Countries" liittyy keskeisesti asiantuntijalausunnon perusargumenttiin: lapsen hyvinvoinnin kannalta on parasta, että hän saa kasvaa biologisten vanhempiensa eheässä avioperheessä. Väite biologisten vanhempien eheän avioperheen merkityksestä lapsen kehitykselle ja hyvinvoinnille on yksi ydinväitteistäni ja tämä on tärkeä kysymys pohdittaessa sukupuolineutraalin avioliittolain mielekkyyttä ja sen vaikutuksia tasa-arvoon.

Kirjoitan asiantuntijalausunnossani:                            

"Tutkimusten mukaan biologisen isän ja äidin muodostama avioliitto on lapsen kannalta paras vaihtoehto, joten sen lainsäädännöllinen suosiminen on perusteltua lapsen oikeuksien näkökulmasta. Tutkija Frank Furstenbergin (et al 2003: 48) mukaan lukuisat tutkimukset osoittavat, että yksilöt yleisesti ottaen voivat parhaiten sekä lapsuudessa että myöhemmin elämässä, kun he kasvavat molempien biologisten vanhempiensa kanssa. "Yksinkertaisesti sanoen, lapset hyötyvät yhdessä jatkuvasti asuvien vanhempien taloudellisesta ja emotionaalisesta panoksesta, ja tämä panostus on yleisesti ottaen suurempaa biologisten vanhempien kuin korvaavien vanhempien kohdalla." Tällaista tutkimustietoa on olemassa paljon, kun vertailukohteina ovat yksinhuoltajaperheet, uusperheet tai avosuhteet (Brown 2004, Manning et al 2004, McLanahan & Sandefur 1994).  Näiden tutkimusten mukaan lapset voivat parhaiten eheissä biologisten vanhempiensa perheissä ainakin seuraavilla ulottuvuuksilla (ks. tutkimustulosten yhteenvetoa 70 tieteentekijän allekirjoittamassa julkaisussa Marriage and the Public Good: Ten Principles): Koulutukselliset saavutukset: koulutustaso. Tunne-elämän terveys: ahdistuksen taso, masennus, aineiden väärinkäyttö ja itsemurha. Perhe-elämä ja seksuaalinen kehitys: vahva identiteetti, teiniraskaudet ja avioliiton ulkopuoliset raskaudet, seksuaalisen hyväksikäytön yleisyys. Käyttäytyminen lapsena ja aikuisena: aggressiivisuuden aste, tarkkaavaisuushäiriöt, rikollisuus, pidätykset."

Tuon selvästi esille, että tässä vaiheessa argumenttiani vertaan eheitä biologisten vanhempien muodostamia perheitä yksinhuoltajaperheisiin, uusperheisiin ja avosuhteisiin.

"Lähdeviite Marriage and the Public Good: Ten Principles, jota Puolimatka kehuu todelliseksi tieteentekijöiden suurkuoroksi ei ole tieteellinen julkaisu vaan poliittinen manifesti , joka liittyy amerikkalaiseen konservatiiviliikkeeseen. Niin sanotun 'Princeton Principles' -teoksen julkaisujuhlien kunniavieraana oli George W. Bush."

Kyseessä on tutkijoiden ryhmän tekemä yhteenveto yhteiskuntatieteellisistä tutkimuksista. Sen tieteellisiä ansioita ei voida arvioida julkaisujuhlien osanottajien perusteella, kuten jo edellä totesin.

2.6.                 Mooren tutkimus

            

LT kritisoi sitä, että käytän raporttia: Kristin Anderson Moore & Susan M. Jekielek & Carol Emig (2002) "Marriage from a Child's Perspective: How Does Family Structure Affect Children and What Can We Do about It",  Child Trends Research Brief, vaikka tekijät suoranaisesti kieltävät käyttämästä lähdettä debatissa sukupuolineutraalista avioliittolaista.

"Moore:n ei liity aiheeseen myöskään mitenkään. Artikkeli löytyy sitäpaitsi ChildTrends:in koosteesta, jonka ensimmäisellä sivulla lukee isoin kirjaimin: '..no conclusions can be drawn from this research about the well-being of children raised by same-sex parents or adoptive parents.' Silti Puolimatka haluaa käyttää sitä juuri noin." (LT)

Mooren et al (2002) raportti liittyy kysymykseen perherakenteen vaikutuksesta lasten hyvinvointiin. Tekijät kirjoittavat: "Tutkimus osoittaa selvästi, että perheen rakenteella on merkitystä lapsen kannalta ja parhaiten häntä auttaa perherakenne, jota johtaa kaksi biologista vanhempaa avioliitossa, jonka konfliktitaso on alhainen. Lapsilla yksinhuoltajaperheissä, naimattomille äideille syntyneillä lapsilla, ja lapsilla kasvattiperheissä tai avoperheissä on suurempi riski kehittyä huonoon suuntaan − − Lasten kannalta on siksi arvokasta edistää vahvoja, vakaita biologisten vanhempien välisiä avioliittoja." (Moore et al 2002) Tästä voidaan tehdä epäsuoria päätelmiä sukupuolineutraalin avioliittolain yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, koska sosialisaation välityksellä avioliiton sukupuolineutraali uudelleentulkinta heikentää isien ja äitien ymmärrystä omasta merkityksestään lapselle ja siten vähentää heidän sitoutumistaan lasten hoitoon.

Tietyllä tavalla maailmankatsomuksellisesti ja poliittisesti suuntautuneista tutkijoista voi tietysti tuntua epämukavalta, jos heidän tutkimustuloksensa paljastavat tosiasioita, jotka murentavat perustaa heidän tavoittelemiltaan poliittisilta päämääriltä. Tosiasiat kuitenkin pysyvät tosiasioina, vaikka niihin viittaaminen kiellettäisiin. Sen jälkeen kun tutkijat ovat tehneet löydöksensä julkisiksi, ne ovat kaikkien käytettävissä.

2.7.                 Mitä asiantuntijalausunnossa vertaillaan?

 

LT kirjoittaa:

"Lähdeviitteet Moore (2004) ja Manning & Lamb (2003); McLanahan & Donahue & Haskins (2005); Park 2003; Wilcox & Doherty & Fisher et al (2005); kuten yllä - viite ei liity siihen, mitä sillä yritetään todistaa, koska vertailu ei kohdistu Puolimatkan ilmaisemalla tavalla. Manning & Lamb vertailee adoptioperheiden avo- ja avioliittostatuksia, mikä ei taaskaan liity käsiteltävään aiheeseen (oikeus avioliittoon). ." (LT)

Manning, Wendy D. & Lamb, Kathleen A. (2003) "Adolescent Well-Being in Cohabiting, Married, and Single-Parent Families", Journal of Marriage and Family 65, no. 4 (November 2003).

McLanahan, Sara & Donahue, Elizabeth & Haskins, Ron (2005) "Introducing the Issue", The Future of Children 15.

Parke, Mary (2003) "Are Married Parents Really Better for Children? What Research Says about the Effects of Family Structure on Child Well-Being." CLASP Policy Brief no. 3, May 2003.

Wilcox, W. Bradford & Doherty, William J. & Fisher, Helen et al (2005) Why Marriage Matters: Twenty-Six Conclusions from the Social Sciences. 2nd ed. New York: Institute for American Values.

Kaikki nämä lähteet liittyvät argumenttini todentamiseen. Niissä kaikissa on kyse tutkimuksista, jotka selventävät perherakenteen vaikutusta lapsen hyvinvointiin. Tämä on asiantuntijalausuntoni ydinajatus: lainsäädännön pitäisi suosia kahden biologisen vanhemman muodostamia perheitä, koska ne ovat parhaita lapsen hyvinvoinnin kannalta. Yksinhuoltajaperheet, avoperheet, uusperheet ja adoptioperheet eivät ole lapselle optimaalisia. Ne eivät kuitenkaan muuta avioliiton tai vanhemmuuden merkitystä eivätkä siten uhkaa biologisten vanhempien juridista asemaa. Sen sijaan samaa sukupuolta olevan perhemallin ottaminen osaksi avioliittoa merkitsee avioliiton ja vanhemmuuden merkityksen muuttamista niin, että se heikentää lapsen biologisten vanhempien asemaa lainsäädännössä ja poistaa laista lapsen oikeuden syntyä molempien biologisten vanhempiensa muodostamaan avioliittoon. Näin se heikentää lapsen suhdetta biologisiin vanhempiinsa, mikä loukkaa lapsen perusoikeuksia. Sosialisaatiovaikutustensa kautta tämä heikentää isien sitoutumista avioliittoon ja siten lapsen hyvinvointia ja kehitysmahdollisuuksia, kuten kaikki nämä tutkimukset osoittavat.

"Lähdeviite Wilcox & Doherty & Fisher et al (?); viite epätarkka; viite ei tieteellinen. Kyseessä ei ole tieteellinen artikkeli tai tutkimus, vaan avioerovastaisen Institute for American Values:in ideologinen manifesti. Blackman & Clayton & Glenn et al (2005) analysoi vain amerikkalaisten tummaihoisten avioitumiskäyttäytymistä; ei liity käsiteltävään aiheeseen."

Wilcoxin et al kirjoittama lähde on useiden tutkijoiden yhdessä kirjoittama yhteenveto relevanteista yhteiskuntatieteellisistä tutkimustuloksista.  Se, että Blackman et al käsittelee tummaihoisten avioitumiskäyttäytymistä, ei tee siitä epärelevanttia, kuten jo edellä todettiin.  

Kirjoitan asiantuntijalausunnossani: "On olemassa kaksi yleistä perustetta olettaa, ettei samaa sukupuolta olevien parien vanhemmuus yleisesti ottaen yllä myönteiseltä vaikutukseltaan avioliitossa olevien biologisten vanhempien tasolle.  Ensinnäkin, luotettavat tutkimukset osoittavat, että äidit ja isät tukevat − ja poissa ollessaan haittaavat − lapsen kehitystä eri tavoilla, kuten jo edellä todettiin. Toiseksi, kaikki tähän asti korkeatasoisissa tutkimuksissa tutkitut vaihtoehdot avioliitossa eläville biologisille vanhemmille ovat johdonmukaisesti osoittautuneet vähemmän onnistuneiksi: tämä pätee yksinhuoltajaperheisiin, uusperheisiin ja avoperheisiin (Brown 2004, Manning & Smock & Majumdar 2004.) Samaa sukupuolta olevat parit sisältävät aina korkeintaan vain toisen biologisista vanhemmista. Kuten Princetonin ja Wisconsinin yliopistojen sosiologit Sara McLanahan ja Gary Sandefur (1997: 1) totesivat, perustautuen neljään pitkittäistutkimukseen, joissa oli kansallisesti edustavat 20 000 tutkittavan otokset: "Lapset, jotka kasvavat kotitalouksissa ainoastaan yhden biologisen vanhemman kanssa voivat keskimäärin huonommin kuin lapset, jotka kasvavat talouksissa molempien biologisten vanhempiensa kanssa − − riippumatta siitä, meneekö lasten kanssa asuva vanhempi uudestaan naimisiin." Tämän tosiasia-aineiston valossa on perusteltua, että avioliittolainsäädännön ensisijaisena tavoitteena tulisi olla tukea sellaisia avioliiton normeja, jotka pitävät biologiset vanhemmat yhdessä. (Girgis & Anderson & George 2012: 61−62.) "

2.8.                  Onko yksi päälähde peräisin Valituista Paloista?

Tamminen kirjoittaa: "Lähdeviite David Popenoe (1996); ei liity; väärinkirjoitettu muotoon "Papenous"; ei tieteellinen artikkeli vaan kirjallisuusviitteellinen ideologinen pohdiskeleva essee, jossa sosiologi Popenoe esittää pohdintojaan äitien ja isien ominaisroolien hyvistä ja huonoista vaikutteista lapsen kasvuun. Hieman mieskriittinen näkökulma. Käsittääkseni alun perin julkaistu populaariaikakausilehti Reader's Digest:issä, jonka suomenkielinen vastine on nimeltään Valitut Palat." (LT)

David Popenoe on maailman eturivin perhetutkija ja perhesosiologi Rutgersin Yliopistosta Yhdysvalloista. Hänen kirjoittamansa teos Life Without Father ("Elämä ilman isää") on lähes 300-sivuinen tieteellinen monografia, jonka Euroopassa on julkaissut Harvard University Press. Pelkät kirjallisuusviitteet vievät kirjasta 35 sivua. Koska teoksen on julkaissut tunnettu yliopistopaino, se on läpikäynyt tieteellisen vertaisarvioinnin. Popenoe tekee monografiassaan selkoa sadoista perhesosiologisista tutkimuksista neljän vuosikymmenen ajalta.

2.9.                 Ovatko teologien kirjoittamat tutkimukset arvottomia?

 

Tamminen suhtautuu torjuvasti teologien ja erityisesti kristilliskonservatiivien tutkijoiden tutkimustuloksiin:

 "Lähdeviite Prof. Don Browning & Elizabeth Marquardt (2006). Viite ei liity; viittaus epätarkka; viite ei tieteellinen; viitatut henkilöt ovat teologeja - eivät esimerkiksi sosiologeja, eikä heidän esittämänsä näkökantoja tai asiantuntemustasoa ole perusteltu tekstissä. Kirja, jossa tämä essee esiintyy, on eräänlainen amerikkalaisten kristilliskonservatiivien yritys koota näennäistieteellinen tiiliskivi, jotta voisivat (valheellisesti) väittää vastustavansa homoliittoja tiedemaailma takanaan." (LT)

Don S. Browning (1934−2010) toimi 40 vuoden ajan etiikan ja yhteiskuntatieteiden professorina Chicagon yliopiston teologian laitoksella. Hän tutki psykologian, moraalifilosofian, juridiikan ja uskonnon yhteyksiä. Yksi hänen suurista tutkimusprojekteistaan selvitti avioliiton merkityksen heikkenemisen yhteiskunnallisia vaikutuksia. Elizabeth Marquardt on tutkinut perherakenteiden vaikutusta lapsiin. Viittaan heidän yhteisartikkeliinsa "What About the Children? Liberal Cautions on Same-Sex Marriage", joka on julkaistu Princetonin yliopiston oikeustieteen professorin Robert P. Georgen ja Chicagon yliopiston yhteiskunnallisen ja poliittisen etiikan professorin Jean Bethke Elshtainin toimittamassa kirjassa The Meaning of Marriage. Koko teos on akateemisesti korkeatasoinen ja ammattitaitoinen analyysi avioliiton merkityksestä.

Kirjoitan lausunnossani: "Prof.  Don Browningin ja Elizabeth Marquardtin (2006) edustaman kriittisen familismin mukaan sukupuolineutraali avioliitto loukkaa lapsen oikeuksia, koska se edellyttää avioliiton merkityksen muuttamista siten, ettei avioliittoinstituution olennaisena tarkoituksena ole avioparin kokonaisvaltainen yhteys ja heidän seksuaalisuhteestaan syntyvien lastensa hoitaminen. Koska tutkimusten mukaan lapset voivat parhaiten biologisen isän ja äidin vakaan, pysyvän ja liiallisista konflikteista vapaan avioliiton sisällä, lainsäädännön tulisi pyrkiä tukemaan tällaista perhemallia eikä muuttaa lainsäädännöllä avioliiton merkitystä niin, että lapsille jää siinä marginaalinen asema."

Viite Browningin ja Marquardtin teokseen liittyy siis keskeiseen argumenttiini, jonka mukaan sukupuolineutraali avioliittolaki loukkaa lapsen oikeuksia. Kirjoittajat ovat akateemisesti ansioituneita tutkijoita, joiden tutkimustyöstä tärkeä osa on keskittynyt perherakenteiden vaikutukseen lapsen hyvinvoinnin kannalta. Heidän artikkelinsa on julkaistu kirjassa, jonka toimittajat ovat johtavien amerikkalaisten yliopistojen professoreita.

 

3.     Ovatko Sarantakosin, Regneruksen ja Allenin tutkimukset "roskatutkimusta"?

 

Tamminen kyseenalaistaa Sarantakosin, Regneruksen ja Allanin tutkimusten tieteellisyyden nimittämällä niitä "roskatutkimukseksi". Kaikista puutteistaan huolimatta kyseiset tutkimukset ovat laadullisesti korkeatasoisia. Tamminen kirjoittaa: "Jos analysoin tätä väitettä koko artikkeliin ja tämän viitteisiin nähden, yrittää Puolimatka tällä puolustaa kolmea metodologisesti sabotoitua suuren otannan roskatutkimusta - kyseessä ovat Sarantakos (1996), Regnerus (2012) ja Allen (2012), joihin hän viittaa myöhemmin todisteina homojen kelvottomuudesta." (LT)

Sarantakos, Regnerus tai Allen eivät pyri todistamaan homojen kelvottomuutta, vaan vertailemaan erilaisia perherakenteita lapsen hyvinvoinnin ja kehitysedellytysten näkökulmasta.

3.1.                  Sarantakosin tutkimus

 

Sarantakosin tutkimus on vain mainittu APA:n tutkimusraportissa, ja Paul Amato (2012) myöntää, ettei sille siellä annettu riittävää huomiota. Sekä Regneruksen että Allenin tutkimukset on julkaistu korkeatasoisissa vertaisarvioiduissa tieteellisissä aikakausjulkaisuissa.

Tamminen kuitenkin katsoo Sarantakosin tutkimuksen taustalta löytyvän homofobiaa:

"Lähdeviite Sarantakos (1996) on yksin vastaan huomattavasti suurempaa tutkimusten joukkoa, ja on tunnettu sen vakavista metodologisista puutteista, jotka ennustettavalla tavalla johtavat tulosten vääristymään. Esimerkiksi se, ettei siinä ollut minkäänlaista sokkoutusta ja aineisto perustuu epäneutraalien osapuolten subjektiivisiin raportteihin homovastaisessa ympäristössä, jolloin sosiaalinen stigma pääsee vaikuttamaan tutkimusta harhaanjohtavalla tavalla.  Se, että Puolimatka haluaa siteerata Sarantakosta kertoo jotain."

Sarantakosin tutkimus on tutkimusasetelmaltaan ja otokseltaan luotettavampi kuin useimmat vastaavat tutkimukset. Kritiikki epäneutraalien osapuolten subjektiivista raporteista sopii Sarantakosiin huonommin kuin useimpiin vastaaviin tutkimuksiin. Sarantakos eroaa muista APA:n viittaamista tutkimuksista sikäli, että siinä on käytetty vanhempien itsearviointien lisäksi myös opettajien arviointeja lasten koulumenestyksestä ja sosiaalisuudesta.

Tamminen väittää, että koulut ovat "homovastaisia ympäristöjä".  Näin yleistävä väite tuskin pitää paikkansa. On muistettava, että kaikki ympäristöt ovat jollakin tavalla ennakkoluuloisia.  Ei liene perusteltua pitää opettajien arviointeja sen puolueellisempina kuin vanhempien arviointeja. Vanhempien arviointeja saattaa leimata toiveajattelu, koska he tunnesyistä haluavat nähdä lastensa tilanteen myönteisessä valossa. Vanhempien ajattelua saattaa ohjailla myös tietty poliittinen pyrkimys. Sarantakosin tutkimuksen opettajat saattavat olla toiseen suuntaan kallellaan tai sitten ei. Sitä emme tiedä. Emme löydä mistään neutraaleja haastateltavia.  Opettajat pystyvät ottaman vanhempia enemmän etäisyyttä lapsiin, vaikka toisaalta heidän kaukaisempi suhteensa lapsiin voi johtaa virheellisiin arviointeihin.

3.2.                  Mark Regneruksen tutkimus

 

Vain 10 niistä noin 60 tutkimuksesta, joissa on vuosien 19952013 välillä tutkittu samaa sukupuolta olevia pareja suhteessa lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin ovat kovaan aineistoon perustuvia tilastollisia tutkimuksia. Kaikki muut 50 tutkimusta perustuvat enimmäkseen noin 3060 lumipallo-otannalla hankitun haastateltavan itsearviointeihin. Lisäksi tutkimukset tekijät ovat yleensä ihmisiä, jotka pyrkivät myös poliittisella tasolla vaikuttamaan lainsäädäntöön sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta.

Yksi mainituista 10 satunnaisotantaan perustuvista tutkimuksista on Texasin yliopiston (Austin) sosiologian professorin Mark Regneruksen tutkimus. Regnerus oli tutustunut samaa sukupuolta olevien parien lapsivaikutusta tutkivaan kirjallisuuteen ja niiden puutteisiin ja päätti välttää aikaisemmissa tutkimuksissa ilmenneitä ongelmia. Aikaisemmissa tutkimuksissa oli käytetty pieniä otoksia, joten hän päätti hankkia ison otoksen. Aikaisemmissa tutkimuksissa otos valikoitui ja vääristyi niin, että ennakkoluulot pääsivät vaikuttamaan. Regnerus käytti satunnaisotantaa. Aikaisemmissa tutkimuksissa käytettiin huonosti todennettavia pehmeitä kysymyksenasetteluja. Regnerus tutki mitattavia ja julkisesti todennettavia asioita. Regnerus pyrki siis nostamaan tutkimuksen tasoa.

Regneruksen tutkimuksen varsinainen ongelma oli siinä, että hänen tutkimuksensa tuotti "vääriä tuloksia", eli sellaisia tuloksia, jotka eivät sopineet valtaeliitin poliittisiin pyrkimyksiin. Hänen tutkimuksensa aiheutti voimakkaita kielteisiä reaktioita erityisesti sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajien parissa, vaikka he olivat ilolla hyväksyneet aikaisemmat, metodologisesti paljon huonommat tutkimukset. Jos Regnerus olisi saanut toisenlaisia tuloksia, hänen tutkimustaan olisi ylistetty uraauurtavaksi edistykseksi tutkimusalalla, jota se todellisuudessa oli.

Regnerus julkaisi tieteellisesti vertaisarvioidun artikkelinsa perherakenteiden vaikutuksesta lapsiin yhdessä sosiologian huippujulkaisussa Social Science Research. Regneruksen (2012a) tekemä tutkimus perustui laajaan, satunnaisotannalla hankittuun kansallisesti edustavaan otokseen. Siinä seulottiin 15 000 amerikkalaista nuorta aikuista, jotka olivat iältään 18−39 vuotiaita, joista 3000 haastateltiin.

Regneruksen otos on vielä liian pieni, jotta hän olisi voinut saada riittävän suuren otoksen homoseksuaalisista parisuhteista muodostuvia kotitalouksia, joten hän laajensi ryhmää ottamalla mukaan kaikki ne kotitaloudet, joiden aikuisista jompikumpi oli joskus ollut homoseksuaalisessa suhteessa. Siksi hän voi sanoa jotakin tilastollisesti merkitsevää vain siitä ryhmästä, joka oli kasvanut sellaisessa kotitaloudessa, jonka toinen vanhempi oli joskus ollut homoseksuaalisessa suhteessa. Tämä tietysti rajaa sitä, mitä Regneruksen tutkimuksesta voidaan päätellä ja Regnerus tekee tämän rajoituksen selväksi tutkimusraportissaan. Tämä merkitsee sitä, että Regneruksen tutkimuksesta ei suoranaisesti voida tehdä tilastollisesti merkitseviä päätelmiä homoseksuaalisten parien muodostamien kotitalouksien vaikutuksesta lasten koulumenestykseen ja hyvinvointiin. Regnerus on tästä tietoinen ja hän tekee sen selväksi tutkimusraportissaan. Hänen tutkimuksensa kuitenkin kyseenalaistaa aikaisemman 50 paljon pienempiin aineistoihin perustuvan tutkimuksen päätelmän, että voimme tutkimuksen perusteella katsoa osoitetuksi, ettei homoseksuaalisten ja heteroseksuaalisten kotitalouksien lasten kehityksessä ja hyvinvoinnissa ole eroja. Saamansa palautteen pohjalta Regnerus (2012b) teki toisen tutkimuksen ja täsmensi käyttämäänsä terminologiaa ja saamiensa tutkimustulosten merkitystä.

Tamminen kirjoittaa: "Puolimatkan ylpeästi siteeraama Regnerus, Mark (2012) on tunnettu roskatiede-esimerkki, jossa toteutettiin suuri kyselytutkimus, jonka viattomaksi puetut ainoat vastausvaihtoehdot kysymykseen vanhempien parisuhdekäyttäytymisestä tarkoittivat Regnerus:in mielestä: A: Olen rikkinäisestä perheestä koska äitini on joskus rakastunut naiseen. B: Olen rikkinäisestä perheestä koska isäni on joskus rakastunut mieheen. C: Olen terveestä heteroavioperheestä. Tästä ilmiselvästä ansasta huolimatta sukupuolineutraalin avioliiton vastustajat linkittelevät tutkimusta innoissaan minkä ehtivät tueksi huuhaalleen."

Tammisen kuvaus Regneruksen kysymyksistä on retorisen värittävä. Yksi Regneruksen haastateltavilleen esittämä kysymys oli, onko jompikumpi heidän vanhemmistaan joskus ollut homoseksuaalisessa suhteessa. Tämä tietysti rajaa sitä, mitä Regneruksen tutkimuksesta voidaan päätellä ja Regnerus tekee tämän rajoituksen selväksi tutkimusraportissaan. Samalla on kuitenkin huomattava, että merkittävä osa samaa sukupuolta olevien parien lapsista on peräisin aikaisemmista heteroseksuaalisista suhteista.

Pennsylvanian valtionyliopiston sosiologian professori Paul Amato, joka itse on ideologisesti samalla puolella kuin Tamminen, arvioi Regneruksen tutkimusta yhdeksi parhaimmista, mitä aiheesta on tehty.  Artikkelissaan "The well-being of children with gay and lesbian parents" Social Science Research 41 (2012) ss. 771−774 Amato toteaa, että Regneruksen tutkimus "on todennäköisesti parasta mitä voimme odottaa, ainakin lähitulevaisuudessa" (s. 772). Myöhemmin artikkelissa hän kirjoittaa: "Regneruksen tutkimus antaa tärkeän panoksen ymmärrykseemme siitä, miten erilaiset lapsuuden perheympäristöt suhteutuvat tuloksiin nuorissa aikuisissa jälkeläisissä" (s. 774).

3.3.                 Douglas W. Allenin tutkimus

                      

Kolmas tutkimus, jonka Tamminen leimaa roskatutkimukseksi on Douglas W. Allenin vuonna 2013 julkaistu tutkimus "High school graduation rates among children of same-sex household". Review of Economics and Household, 11(4), 635−658.  Douglas Allen on taloustieteen professori Simon Fraser yliopistossa Kanadassa.

Allen (2013) teki Kanadassa laajalla otannalla (20 % väestöstä) tutkimuksen, jossa vertailtiin eri perhemuodoissa kasvaneiden lukiolaisten valmistumisasteita. Allenin tutkimuksen mukaan samaa sukupuolta olevien parien perheissä kasvaneiden lasten valmistumisaste on heteroseksuaalisten perheiden lasten valmistumisastetta alhaisempi. Samaa sukupuolta olevien vanhempien lapset valmistuivat 65 % todennäköisyydellä verrattuna eri sukupuolta olevien avioparien lapsiin. Samaa sukupuolta olevien perheiden tyttäret menestyvät poikia huonommin. Niinpä Allenin tutkimus haastaa väitteen, ettei perheen rakenteella ole merkitystä lapsen hyvinvoinnin ja kehitysmahdollisuuksien kannalta.

Vaikka tutkimus mittaa ainoastaan koulusta valmistumisen astetta eri perhemuodoissa, tämä antaa viitteen siitä, että kyseinen perhemuoto ei tarjoa sellaista tukea, mikä mahdollistaisi lapsen kehityspotentiaalin optimaalisen avautumisen. Jatkotutkimusta tarvitaan, jotta päästäisiin selville niistä monimutkaisista tekijöistä, jotka näissä perhemuodoissa vaikuttavat.

Kun Allenin (2013) tutkimus julkaistiin syksyllä 2013, siihen tuli heti useita reaktioita. Professori Charlotte Patterson kritisoi sitä oikeudelle antamassaan asiantuntijalausunnossa oikeustapauksessa Kitchen v. Herbert seuraavasti: "Allenin uusi tutkimus − − esittää tosiasia-aineistoa, joka väittää kumoavansa vallitsevan käsityksen, mutta ei onnistu tekemään sitä. Tämä tutkimus tutki lukion valmistumisasteita kanadalaisten nuorten parissa. Tutkimuksen mukaan lukiosta valmistui vähemmän niitä nuoria, jotka kuvasivat ainakin yhden vanhempansa olevan homoseksuaalinen, kuin samanikäisiä nuoria, joilla oli eheässä avioliitossa elävät heteroseksuaaliset vanhemmat. Tämä vertailu ei kuitenkaan ole asianmukainen, koska melkein kaikki homoseksuaalisiksi luonnehditut vanhemmat olivat myös kokeneet avioeron tai eron avopuolisosta, jonka tiedetään korreloivan kouluongelmien kanssa, kun taas muut vanhemmat olivat todennäköisemmin jatkuvasti naimisissa. Niinpä Allenin tutkimuksesta tehtävä pääasiallinen johtopäätös on, että nuoret, joiden biologiset vanhemmat eroavat, raportoivat todennäköisesti myös alhaisempia koulutuksellisia saavutuksia kuin samanikäiset nuoret perheissä, jotka pysyvät avioliitossa. Tämä päätelmä on osoitettu oikeaksi jo aikaisemmissa tutkimuksissa eikä sillä ole mitään tekemistä seksuaalisen orientaation kanssa. [s. 11, 2013]"

Pattersonin lausumassa on useita virheitä. Ensinnäkin Allenin käyttämät kanadalaiset tilastot identifioivat parin seksuaalisen suuntautumisen perusteella, ei sen perusteella, onko "ainakin toinen vanhempi homoseksuaalinen". Toiseksi vuoden 2006 väestörekisterin kirjaamista samaa sukupuolta olevista pareista ei pidä paikkaansa, että "lähes kaikki homoseksuaalisiksi luonnehditut vanhemmat ovat myös läpikäyneet eron". Monet heistä olivat, mutta ei "lähes kaikki".

Kolmanneksi, ja mikä kaikkein tärkeintä, Pattersonin johtopäätös on virheellinen. Hän väittää, että alhainen valmistumisaste samaa sukupuolta olevien parien kotitalouksissa olleiden nuorten parissa johtuu vanhempien aikaisemmasta aviollisesta epävakaudesta. Pattersonin arvion ylimalkaisuudesta kertoo jotakin se, että häneltä on jäänyt huomaamatta tärkeä tosiasia: Allenin (2013) tutkimuksen tärkeimpiä empiirisiä panoksia oli kontrolloida aviollisen statuksen vaikutusta. Jos siis vanhempi oli eronnut, sen vaikutus otettiin huomioon koulusta valmistumisen astetta arvioitaessa. On totta, että erojen huomioon ottaminen vähentää eroa samaa sukupuolta ja eri sukupuolta olevien vanhempien kodeissa kasvaneiden lasten koulusta valmistumisasteessa, mutta senkin jälkeen kun vanhempien aviollinen historia on otettu huomioon, samaa sukupuolta olevien parien lapsilla on edelleen alhaisempi todennäköisyys valmistua lukiosta. Artikkelissa keskustellaan vain niistä tuloksista, jotka on saatu sen jälkeen, kun täydellinen regressioanalyysi erohistorian vaikutuksen kontrolloimiseksi on tehty. Niinpä Pattersonin väite on väärä.

Allenin tutkimusta kritisoidaan myös useilla kansainvälisillä blogisivustoilla. Joillakin näistä sivustoista esitetään akateemista kritiikkiä, jonka tekijöinä on alan asiantuntijoita. Huolimatta kritiikin akateemisuudesta, se on itse asiassa rakennettu niin, että se harhaanjohtaa maallikoita. Maallikoiden on vaikea nähdä, että kritiikki takertuu epäolennaisiin tekijöihin, joilla ei ole merkitystä tutkimustulosten luotettavuuden kannalta. Suomalaiset blogistit puolestaan ovat sinisilmäisesti luottaneet internetin skeptikkopalstoilla esitettyihin arvioihin Allenin tutkimuksista ja toistaneet niitä omilla blogisivustoillaan.

Kritiikki ilmenee kolmessa eri muodossa. (a) Tulokset heijastelevat kotitalouksien erilaista ikäjakaumaa, (b) otos ei ole suuri, ja (c) otos ei ole satunnainen, mikä merkitsee sitä, että otoksen valikoitumisessa on ongelma.

Yksi blogisti kiinnitti huomiota siihen, että homoseksuaalisten miesten kotitalouksien lasten keski-ikä on 18.96, homoseksuaalisten naisparien kotitalouksien lasten keski-ikä on 18.79, ja avioliitossa olevien parien kotitalouksien lasten keski-ikä on 19.26. Koska tutkimuksessa otettiin huomioon lapset ikähaitarilla 17−22, blogisti päätteli, että samaa sukupuolta olevien parien kotitalouksissa on enemmän 17-vuotiaita, jotka eivät vielä ole ehtineet valmistua lukiosta. Koska siis homoperheiden lasten keski-ikä on heteroaviopareja alhaisempi, kyseinen älyniekka on keksinyt Allenin tehneen alkeellisen virheen: Allen ei ole huomannut, että homoperheiden lapsista on valmistunut pienempi osa siitä yksinkertaisesta syystä, että he ovat nuorempia.

Blogisti tekee siis samantyyppisen virheen kuin minkä Patterson teki arviossaan. Kaikki Allenin tutkimuksen regressiot käyttävät "lapsen ikää" kontrolloituna muuttujana. Niinpä tuloksissa verrataan samanikäisiä lapsia. Tämä blogisti olisi saattanut huomata tekemänsä virheen, jos hän olisi huomannut, että avoparien perheissä asuvien lasten keski-ikä oli 18.91, alhaisempi kuin homoseksuaalisten miesparien lapsilla.

Tamminen on kopioinut tämän kritiikin ja katsoo sen todistavan, että Allenin tutkimus on "roskatiedettä". Hän kirjoittaa: "Lähdeviite Douglas W. Allen (2013); metodologisesti virheellinen lähde. Jälleen on esimerkki ideologisesta roskatieteestä, jossa on suuri satunnaisotanta, mutta tahallinen metodologinen virhe; se nimittäin laskee homovanhempien ei-vielä-valmistuneet lukiolaisopiskelijat koulukeskeyttäjiksi, vaikka he eivät ole vielä tarpeeksi vanhoja valmistuakseen." (LT)

Käsitellessään yhtä Allenin aikaisempaa artikkelia Tamminen toteaa: "Kyseessä on sama Douglas, joka myöhemmin loi tahallisesti vääristellyn tilaston homovanhempien lasten lukiovalmistumisasteesta." (LT) Tässä ei siis pelkästään väitetä Allenin tehneen virheen, vaan väitetään hänen tehneen sen tahallaan, harhaanjohtamistarkoituksessa. Lisäksi Tammisen täytyy olettaa, että myös kyseisen kansainvälisen tieteellisen julkaisun vertaisarvioijat ovat olleet juonessa mukana: he ovat jättäneet arviointilausunnossaan mainitsematta tämän "ilmeisen virheen", jonka jokainen itseään kunnioittava skeptikkoblogisti pystyy helposti huomaamaan.

Nämä syytökset kopioituvat blogisivulta toiselle, koska kukaan ei vaivaudu itse lukemaan Allenin tutkimusraporttia: on paljon helpompi yksinkertaisesti kopioida jonkun toisen blogisivuston kommentit. Kun kyseiset syytökset ovat kopioituneet riittävän monelle blogisivustolle, itse tämä kielteisen materiaalin määrä riittää vakuuttamaan seuraavaa googlaajaan, ettei Allenin tutkimukseen voi luottaa.

Jos joku jaksaa lukea Allenin raportin hän huomaa, että Allen tietysti vertaa kutakin ikäryhmää keskenään. Hän olettaa, että viimeistään 22-vuoden ikään mennessä lähes kaikki nuoret ovat valmistuneet lukiosta. Sitä paitsi hän vielä kontrolloi sitäkin ja tarkisti, ettei valmistuneiden suhdeluku muutu, vaikka hän ottaisi huomioon vanhempiakin ikäryhmiä.

Kaikkein mielenkiintoisin blogikritiikki liittyy kysymykseen, onko otos valikoitunut niin, että se vääristää tuloksia. Allen (2013) käyttää otoksena 17−22 vuotiaita nuoria. Alle 17-vuotiaat eivät todennäköisesti olisi vielä päättäneet lukiota, niinpä he eivät olisi lisänneet testin tilastollista merkitsevyyttä. 22-vuotiaiden nuorten olisi jo voinut odottaa valmistuneen lukiosta, joten heilläkään ei olisi otosta vahvistavaa merkitystä, mutta jotkut heistä olisivat myös jo muuttaneet pois kotoa ja näin vääristäneet tutkimuksen otosta. Otos olisi voitu rajoittaa pelkästään 17- ja 18 -vuotiaisiin, mutta silloin otos olisi ollut liian pieni, jotta tulokset olisivat olleet tilastollisesti merkitseviä. Niinpä 17−22 ikäjakauman valitseminen perustuu näiden eri tekijöiden punnitsemiseen. Jotkut blogistit ovat väittäneet, että 22 vuoden ikä on liian korkea ja että otos on sikäli valikoitunut, että osa homoperheiden lapsista on jo lähtenyt kotoa. Jotta tämä argumentti selittäisi tuloksia, menestyneiden lasten samaa sukupuolta olevissa talouksissa pitäisi jättää kodit ja alkaa elää itsenäisesti aikaisemmin kuin menestyvät lapset muista kotitalouksista. Oletettavasti homoseksuaalisten miesparien kodissa asuvat tytöt kaikkein todennäköisimmin lähtevät kodista muita nuoria aikaisemmin.

Nämä blogistit jättävät ottamatta huomioon artikkelissa mainitut testit edustavuuden tarkistamiseksi. Tällaisten testien tarkoituksena on muunnella eri puolia arviointiprosessissa, jotta nähtäisiin, muuttuvatko tulokset merkittävästi. Allen teki tutkimuksissaan useita tällaisia tarkistuksia. Yksi merkittävimmistä edustavuuden arvioimiseksi käytetyistä testeistä oli sovittaa otokseen kuuluvien lasten ikää. Hän kokeili erilaisilla otoksilla: alle 30- tai 40 -vuotiaat yksilöt, tai vain alle 20- tai 17 -vuotiaat ja niin edelleen. Ikäjakautumien muuttaminen muuttaa jonkin verran arvoja, mutta ei laadullisesti (vaikka pienemmät ikähaitarit tuottivat suurempia standardivirheitä). Näiden menettelytapojen pohjalta Allen päätteli, ettei ikähaitarin laajentaminen 22 vuoteen saakka tehnyt otoksesta epäedustavaa merkitsevällä tavalla.

Philip N. Cohen väittää blogissaan Allenin tutkimuksen olevan merkityksetön, koska hänen mielestään Allenin käyttämä tosiasia-aineisto (data) ei ole sopiva pyrittäessä vastaamaan esitettyyn tutkimuskysymykseen. Cohenin kritiikki on kuitenkin vailla perusteita. Allenin tutkimuskysymys on: "Onko erilaisissa perheissä kasvaneilla lapsilla sama todennäköisyys valmistua lukiosta?" Kyseessä on poikkileikkaustutkimus, joka pystyy vastaamaan tällaiseen kysymykseen. Poikkileikkaustutkimus pystyy huonommin vastaamaan kysymykseen: "Miksi todennäköisyydet ovat erilaisia?" Mutta tätä kysymystä Allen ei esitä. Jos Cohen olisi tosissaan esittäessään väitteensä, hänen pitäisi kritisoida merkityksettömänä myös Rosenfeldin (2010) tutkimusta. Rosenfeld käytti Yhdysvaltojen väestörekisteriä esittääkseen olennaisesti samanlaisen kysymyksen: Etenevätkö lapset yhtä menestyksellisesti koulun läpi? Kuitenkaan Cohen ei ole julkisesti vastaavalla tavalla kyseenalaistanut Rosenfeldin tutkimusta ilmeisesti siksi, että sen tulokset miellyttävät häntä enemmän.

Cohen väittää, että Allenin otos oli pieni ja että hän teki huonoja ratkaisuja laajentaakseen sen kokoa. Kumpikin näistä väitteistä on harhaanjohtava: se luo vaikutelman tieteellisesti merkittävästä kritiikistä, vaikka todellisuudessa se puuttuu johonkin merkityksettömään yksityiskohtaan. Kyseessä on savusilli-argumentti.

Ensinnäkin Cohen olettaa, että 20 % otoksessa kukin henkilö edustaa viittä muuta henkilöä. Hän käyttää tätä jakaakseen arvioidut populaatiokoot saadakseen otoksen kooksi 85 miesparin ja 194 naisparin kotitaloudet. Ensimmäinen ongelma tässä kritiikissä on, että jokaisella kotitaloudella ei ole samaa todennäköisyyttä päätyä otokseen. Jokaisella ei ole samaa otospainoarvoa ja viidellä jako on virheellinen lähestymistapa. Oletetaan kuitenkin argumentin vuoksi, että hän on oikeassa. Cohenin kritiikki sivuuttaa varsinaisen kysymyksen: "olisiko tällainen otoskoko riittävä eron arvioimiseksi"? Kuten tutkimuksessa todetaan, vastaus tyttöjen osalta on myönteinen ja poikien osalta kielteinen. Samaa sukupuolta olevat kotitaloudet ovat harvinaisia ja tarvitaan noin 20 % otos Kanadan kokoisesta kansakunnasta, jotta vertailusta tulisi merkityksellistä. Tämä osoittaa useiden tähänastisten tutkimusten valtavan heikkouden. Allenin otos on riittävä kumotakseen väitteen, ettei näiden perhemuotojen välillä ole mitään eroa lasten koulusta valmistumisen suhteen. Tämä on Allenin tutkimustulos eikä hän tutkimuksessaan esitä sen pidemmälle meneviä johtopäätöksiä.

Cohen esittää oudon väitteen, että Allen lisää otoksen kokoa sisällyttämällä siihen 17−22 vuoden ikäiset lapset. Tämä ei ole järkevä huomautus. Jos Allen olisi halunnut lisätä otoskokoa, hän olisi sisällyttänyt otokseen kaikki lapset. Kyseessä on otoksen rajaus. Tarkoituksena oli saada otoskoko, joka sisältäisi ne lapset, joiden voidaan järkevästi olettaa valmistuneen lukiosta. 17−22 -vuotiaiden ryhmä näyttää järkevältä ikähaitarilta sitä tarkoitusta varten. Jos joku ei ole valmistunut lukiosta 22 ikävuoteen mennessä, alkaa näyttää epätodennäköiseltä, että hän koskaan valmistuisi. Teoreettiselta kannalta ikähaitarin valinnalla ei kuitenkaan ole paljoa merkitystä, koska Allen ei ole kiinnostunut siitä, kuinka moni loppujen lopuksi valmistuu, vaan siitä, eroavatko perhemuodot toisistaan sen osalta, miten hyvin lapset valmistuvat lukiosta. Allenin tutkimusraportissa todetaan, että hän kokeili erilaisia ikähaitareita, mutta niillä ei ollut suurtakaan merkitystä tulosten osalta. Lisäksi tutkimuksessa todetaan tutkimuksen kohteena olevan lapsia, jotka elävät kahden aikuisen kotitaloudessa. Allen toteaa tutkimusraportissaan, että useimmat homoseksuaalisten kotitalouksissa elävät lapset elävät yksinhuoltajavanhemman kanssa. Tämä on yksi syy siihen, miksi otos on pieni. Mutta tällä ei ole ratkaisevaa merkitystä.

Yksi Cohenin täysin harhaanjohtavista väitteistä eli savusilli-argumenteista on hänen kommenttinsa valmistumisasteesta. On totta, että Allen käyttää valmistumisasteen käsitettä eri tavalla kuin aktuaalisia valmistumisasteita tutkiva tutkimus tekisi. Valmistumisasteita tutkiva tutkimus ottaisi todennäköisesti selvää siitä, mikä osa tietyn luokan oppilaista valmistui lukiosta. Allen puolestaan kysyy, mikä osa tietyn ikäluokan lapsista valmistui lukiosta. Allen joutui tekemään näin, koska väestörekisteri ei kerro, onko lapsi koulussa vai ei ja millä luokalla he ovat. Mutta tällä ei ole merkitystä. Allenilla on tulosmittari, jolla on merkitystä ja joka vaihtelee kotitalouksien mukaan. Se on eräänlainen valmistumisaste, vaikkakaan ei tavanomainen. Tämä kritiikki Allenin tutkimusta kohtaan on yksinkertaisesti typerä.

Cohen huomauttaa myös, että Allenin tekemä testi sen varmistamiseksi, ettei otokseen ole valikoitunut lapsia epätyypillisesti koulunkäynnin osalta, ei tuo mitään lisäarvoa tutkimukseen. Tämä Cohenin huomautus ei kuitenkaan ole asiallinen. Se, ettei Allenin tekemä teksti paljasta mitään ongelmia otoksessa, ei merkitse sitä, että testi olisi pelkkä "savuverho". Se merkitsee vain sitä, ettei otoksessa ole ongelmia. Voimme kuvitella, mitä Cohen sanoisi, jos Allen ei olisi tehnyt tätä testiä: "Allenin tutkimus on täysin arvoton, koska kukaan ei tiedä, osallistuuko yhtä suuri osa näistä lapsista kouluopetukseen. Heteroparit saattavat opettaa kotona lapsiaan, joilla on vaikeuksia koulussa, kun taas homoparit lähettävät lapsensa kouluun. Tämä selittää täysin näiden kotitalouksien välisen eron." Tämä olisi Cohenin kritiikki, jos tämä testi olisi jätetty tekemättä.

Pohtiessaan kysymystä, kuka kyseisistä nuorista vielä asuu kotona, Cohen esittää ainoan järkevän kommenttinsa. Hän kuitenkin jättää mainitsematta, että Allen on käsitellyt ongelmaa tutkimusraportissaan. Jättämällä tämän mainitsematta hän luo vaikutelman, ettei Allen ole luotettava. Hän sanoo, että otoksessa saattaa olla valikoitumisen aiheuttama vääristymä. Tällainen mahdollisuus on olemassa. Allen ja hänen vertaisarvioijansa pohtivat tätä ongelmaa. Allen tutki tuloksia useilla eri ikäjakaumilla. Alun perin hän jätti tutkimusraporttinsa arvioitavaksi sellaisena, että siinä oli paljon laajempi ikäjakauma. Yksi vertaisarvioijista ehdotti, että hän käyttäisi ikäjakaumaa 1722. Allen tutki ikäjakaumia 522, 530, 540, 550, 560, 518, 1718. Näin hän sai selville, että jos ikäjakaumaa laajennetaan jakauman 1722 ulkopuolelle, tulokset muuttuvat tuskin ollenkaan sen osalta, miten eri kotitaloudet suhteutuvat toisiinsa, mikä on tulosten tilastollinen merkitsevyys, ja aktuaaliset arvot. Allenista kuitenkin tuntui järkevältä olla ottamatta lukuun 22 vuotta vanhempia lapsia. Kanadassa lukiolaisen oletetaan vielä asuvan kotona, joten tämä ikä tuntui sopivalta rajalta. Jos taas olisi otettu lukuun ainoastaan 17-vuotiaat tai 1718 -vuotiaat, silloin otoskoko olisi tullut niin pieneksi, että tulokset eivät olisi olleet tilastollisesti merkitseviä, vaikka arvot pysyivätkin aina samoina suhteessa toisiinsa. Tämän kaiken perusteella Allen päätteli, ettei tutkimuksessa ollut mitään vakavaa otoksen valikoitumisongelmaa: otos on edustava ja tyypillinen. Näin ollen se, että Cohen voi kertoa kertomuksen valintaan liittyvistä kysymyksistä, ei kumoa tutkimuksen merkitsevyyttä. Tutkimusraportissa asiaan kiinnitettiin huomiota ja lukijaa autettiin ymmärtämään, että valintakysymys ei muodosta ongelmaa.

Cohen siis hyökkää perusteettomasti henkilöä vastaan ja esittää neljä savusilli-argumenttia viedäkseen huomion pois olennaisesta asiasta. Allen käyttää kanadalaista tutkimusaineistoa ja kaikki hänen tiedostonsa on tallennettu Kanadan väestörekisterikeskukseen. Kuka tahansa voi mennä ja tehdä tällä tosiasia-aineistolla laskelmia. Kuka tahansa voi hakea oikeutta käyttää aineistoa. Tällaisessa viitekehyksessä olisi typerää yrittää vääristellä tosiasioita. Tämä avoimuus on merkittävää erityisesti kun sitä verrataan kaikkiin edeltäviin tutkimuksiin. Joe Price ja Allen ottivat yhteyttä kaikkien tämän alan merkittävien tutkimusten tekijöihin ja pyysivät oikeutta tutkia heidän aineistoaan. Kukaan ei tähän mennessä ole edes vaivautunut vastaamaan sähköpostiin.

Cohen kysyy, kuka kasvatti kyseiset lapset. Hänen kommenttinsa tässä kohdassa on harhaanjohtava tavalla, josta blogistit ovat kuuluisia ja joka antaa olemassaolon tarkoituksen akateemisille aikakausjulkaisuille. Hänen kommenttinsa johtaa helposti harhaan maallikoita. Allen tekee tutkimusraportissaan tarkasti selkoa siitä, että hän sanoi löytäneensä ainoastaan yhteyden tietynlaisissa kotitalouksissa elävien lasten välillä. Allen ei esittänyt mitään väitteitä sen osalta, kuka heidät kasvatti. Cohenin kommentti ei osu kohteeseensa. Cohen panee sanoja Allenin suuhun.

Allenin tutkimuksen yksi suuri etu kaikkiin muihin tutkimuksiin nähden on, että Allen pystyy jonkin verran kontrolloimaan perhehistorian vaikutusta. Cohen kuitenkin väittää, että perheen liikkuvuuden vaikutuksen kontrollointi ei ole riittävä. Taas voi miettiä, häiritsikö häntä se, että Rosenfeld kontrolloi ainoastaan liikkuvuuden vaikutusta. Cohen jättää ottamatta huomioon, että Allen kontrolloi myös aviohistorian vaikutusta. Allen myös osoittaa, miten tärkeää on kontrolloida perhehistorian vaikutusta, kun se otetaan mukaan regressioanalyysiin tai kun se jätetään pois.

Allenin tutkimuksen aiheuttaman kohun takia häntä on usein haastateltu joukkotiedotusvälineisiin. Hänelle esitetään jatkuvasti "miksi" kysymys. Mikä on hänen mielestään syy siihen, että erilaisissa kotitalouksissa kasvaneiden nuorten valmistumisasteissa on eroja? Cohen lainaa yhtä vastausta, jonka Allen (2013d) antoi internethaastattelussa. Hän kuitenkin ottaa vastauksen irralleen kontekstistaan. Tässä on vastauksen ensimmäinen osa, jota Cohen ei lainaa: "On tärkeää huomata, että tässä artikkelissa en esitä mitään teoreettisia väitteitä. Kiinnitän vain huomiota empiirisiin löytöihin, jotka perustuvat laajaan satunnaisotantaan, ja jotka ovat yhteensopimattomia lähes kaikkien aikaisempien tutkimusten kanssa." Taloustieteilijänä Allen kuitenkin esittää seuraavanlaisen hypoteesin: syynä eroihin erityyppisten kotitalouksien lasten koulusta valmistumisessa on "erikoistuminen", äidin ja isän lasten kasvatukseen antaman panoksen erilaisuus. "Minusta näyttää järkevältä olettaa, että isät ja äidit eivät voi täysin korvata toisiaan. Äiti saattaa tarjota joitakin sellaisia vanhemmuuden palveluksia, joita isä ei pysty tarjoamaan, ja isät saattavat tarjota vanhemmuuden palveluksia, joita äidit eivät pysty tarjoamaan." (Allen 2013d) Tämä näyttää älyllisesti rehelliseltä vastaukselta.

Nämä huomiot voi kiteyttää näin: Cohenin hyökkäys ei näytä koostuvan muusta kuin neljästä väitteestä, jotka ovat asiaankuulumattomia savusilli-väitteitä ja luovat lukijalle harhaanjohtavan vaikutelman, että tutkimus on epäluotettava. Sen lisäksi hän kommentoi, että tutkimusjoukko saattaa olla valikoitunut, vaikka todistusaineisto ei tue tätä väitettä. Lisäksi hän lainaa väärin yhtä haastattelua.

Hyvin alkeellisetkin virhetulkinnat voivat helposti ilmetä internetin blogipalstoilla, koska ne ovat sitä suositumpia, mitä raflaavampia väitteitä niissä esitetään. Siksi niihin kannattaa suhtautua kriittisesti, vaikka ne olisivat skeptikkosivuja, jotka ylpeilevät kriittisyydellään.

Allen itse ajattelee, että hänen tutkimustulostensa merkitys nähdään selvemmin 20 vuoden päästä, jolloin sukupuolineutraali avioliittolaki on Kanadassa ehtinyt vaikuttaa jo 30 vuoden ajan. "Luulen, että 20 vuoden kuluttua kysymme 'kuinka päädyimme tähän tilanteeseen ja miten pystymme siivoamaan tämän sotkun' - samalla tavalla kuin nyt ihmettelemme, miten ihmeessä päädyimme tilanteeseen, jossa niin monet lapset kasvatetaan yksinhuoltajaperheissä" (Allen 2013d).

Tamminen kritisoi myös toista Allenin tutkimusta "Who should be allowed into the marriage franchise?" Drake Law Review 2010, vol 58, ss. 1043-1075.

Tammisen mukaan "Lähdeviite Allen, Douglas (2010); viittaus epäselvä; ei-tieteellinen lähde. Puolimatka ei täsmennä mihin kohtaan viittaa. Kyseessä on pitkä julistuksellinen kirjallisuusviitteellinen essee, jossa Douglas vastustaa homoavioliittoja. Kyseessä on sama Douglas, joka myöhemmin loi tahallisesti vääristellyn tilaston homovanhempien lasten lukiovalmistumisasteesta."

Allenin artikkeli on julkaistu oikeustieteellisessä julkaisussa Drake Law Review. Se on terävästi argumentoitu ja huolellisesti dokumentoitu tutkimus. Artikkeli muodostaa yhden eheän argumentin, joten on perusteltua viitata siihen kokonaisuudessaan.

Sen mukaan homoseksuaalinen ja heteroseksuaalinen parisuhde ovat normatiiviselta rakenteeltaan erilaisia erityisesti puolisouskollisuuden ja pysyvyyden normien osalta. Heteroseksuaalisen avioliiton keskeisiin periaatteisiin kuuluu uskollisuus puolisolle ja liiton elinikäisyys, koska molemmat ovat edellytyksiä sille, että lapsi saa kasvaa isänsä ja äitinsä hoidossa koko lapsuutensa ja nuoruutensa ajan. Puolisouskollisuus on tärkeää, koska muuten avioliittoon syntyvät lapset eivät välttämättä olekaan perheenisän lapsia tai perheenisä saa lapsia jonkun toisen naisen kanssa, jolloin nämä lapset joutuvat kasvamaan ilman isää.

Homoseksuaalisten suhteiden dynamiikka on erilainen. Miesten väliset homoseksuaaliset suhteet menestyvät usein hyvin avoimina seksuaalisina suhteina ja erityisesti pitkäkestoiset miesparien suhteet ovat seksuaalisesti avoimia. Sen sijaan heteroparien suhteet usein johtavat eroon tai voimakkaisiin konflikteihin, jos niissä on ulkopuolisia seksikumppaneita. Tämä on yksi syy siihen, ettei ole mielekästä yhdistää niitä molempia saman avioliittoinstituution alaiseksi, koska se merkitsisi avioliiton merkityksen muuttamista tavalla, joka on haitallista molemmille. Allen argumentoi, että sukupuolineutraali avioliitto haittaa sekä samaa sukupuolta olevien parisuhteiden että miehen ja naisen välisen avioliiton juridisen kehikon kehittämistä.

3.4.                 Blankenhorn (2007) ja Girgis & Anderson & George (2012)

 

LT:n mukaan "Blankenhorn (2007); ei ole tutkimus tai artikkeli vaan vapaamuotoinen essee, joka julistaa amerikkalaiskonservatiivista avioliittokäsitystä. Kuulemma mies on sittemmin muuttanut mieltään (2012). Samoin Girgis et al (2012); teosnimi on "What is marriage? Man and Woman: A Defence".

David Blankenhorn: The Future of Marriage. Kirja on analyysi avioliiton historiasta ja perusteellisesti dokumentoitu dokumentti, jonka mukaan avioliittoinstituutio on yksi inhimillisen hyvinvoinnin perusta. Blankenhorn viittaa kulttuuriantropologi Pierre L. van den Berghen lausumaan: "Kaikki tunnetut ihmisyhteisöt tunnustavat seksuaalisen parisiteen olemassaolon ja antavat tälle parisuhteelle muodollisen oikeutuksen avioliiton muodossa." Aviopuolisoiden odotetaan tekevän yhteistyötä jälkeläisten kasvattamiseksi. Avioliittoinstituutio on rakennettu yhteiskunnan kaikkein hauraimpien ja haavoittuvimpien jäsenten eli lasten suojaksi ja sen rakenteen kehittämistä tulisi aina ohjata ensisijaisesti lasten etu. Vaikka Blankenhorn on muuttanut poliittisia kannanottojaan, hän korostaa sitä, että hän seisoo kaiken sen takana mitä hän kirjoitti kirjassaan The Future of Marriage.  

Sherif Girgis & Ryan T. Anderson & Robert P. George: What is Marriage? Man and Woman: A Defence. Kyseessä on terävä filosofinen analyysi avioliiton merkityksestä ja sen sisäisestä dynamiikasta perustautuen niin sanottuun luonnonoikeuden perinteeseen.  Teoksessa argumentoidaan, että sukupuolineutraali avioliittolaki muuttaa avioliiton merkitystä tavalla, joka on haitallinen avioliittoinstituutiolle. He korostavat sitä, että tällainen argumentti voidaan rakentaa tekemättä minkäänlaisia arvoarvostelmia homoseksuaalisuudesta tai ottamatta yleensä kantaa homoseksuaalisuuteen.

4.     Loppupäätelmä

 

Yhteenvetona voin todeta, että en löytänyt Tammisen blogista yhtään paikkansa pitävää väitettä, joka olisi kyseenalaistanut käyttämieni lähteiden relevanssin, asianmukaisuuden tai tieteellisen pätevyyden. Paitsi että Tammisen blogi tulkitsee asiantuntijalausuntoni sisällön väärin, hänellä on myös monilta osin väärä käsitys siitä, mitä käytetyissä lähteissä käsitellään. Hän myös arvioi lähteiden tieteellistä relevanssia ennakkoluulojensa ja googlaamalla saatujen vaikutelmien pohjalta sen sijaan, että hän käyttäisi tieteellisiä arviointikriteereitä niiden arvioinnissa.

 

Kirjallisuus

 

Allen, Douglas W. (2010) "Who Should Be Allowed into the Marriage Franchise?" 58 Drake Law Review 1043.

Allen, Douglas W. (2013a) "High school graduation rates among children of same-sex households." Review of Economics of the Household. 11(4), 635−658.

Allen, Douglas W. (2013c) "More Heat than Light". Unpublished manuscript.

Allen, Douglas W. (2013d) "Does same-sex parenting really make 'no difference'?" Mercatornet, 10 October 2013. www.mercatornet.com/articles/view/does_same_sex_parenting_really_make_no_difference.

Allen, D.W & Pakaluk, C. & Price, J. (2013) "Non-traditional families and childhood progress through school: a comment on Rosenfeld." Demography 50(3), 955−961.

Allen, Douglas W. & Pakaluk, Catherine R. & Price, Joseph (2014) "Normal Progress Through School: Further Results." Unpublished manuscript.

Amato, Paul R. (2005) "The Impact of Family Formation Change on the Cognitive, Social, and Emotional Well-Being of the Next Generation." The Future of Children 15 (2005): 75−96.

Amato, Paul R. (2012) "The Well-Being of Children with Gay and lesbian Parents", Social Science Research 41 (2012): 771−774.

Andersson, Gunnar, et al. (2004) "Divorce-Risk Patterns in Same-Sex Marriages in Norway and Sweden", paper presented at the 2004 Annual Meeting of the Population Association of America, april 3, 2004, http://paa2004.princeton.edu/download.asp?submissionId=40208.

Andersson, G. & Noack, T. & Seierstad, A. & Weedon-Fekjaer, H. (2006) "The demographics of same-sex marriage in Norway and Sweden." Demography 43(1), 79−98.

Angel, Ronald J. & Angel, Jacqueline L. (1993) Painful Inheritance: Health and the New Generation of Fatherless Families. Madison, WI: University of Wisconsin Press.

Arkes, Hadley (2006) "The Family and the Laws", teoksessa Robert P. George & Jean Bethke Elshtain (toim.) The Meaning of Marriage: Family, State, Market & Morals. Dallas: Spence Publishing Company.

Balsam, Kimberly F. & Beauchaine, Theodore P & Rothblum, Esther & Solomon, Sondra E. (2008) Three-Year Follow-Up of Same-Sex couples Who Had Civil Unions in Vermont, Same-Sex Couples Not in Civil Unions, and Heterosexual married Coupldes", 44 Developmenetal Psychology 201, 110−11, 2008 http://ts-si.org/files/Same-SexCouplesFollowupdev441102.pdf.

Baumrind, D. (1991) "The Influence of Parenting Style on Adolescent Competence and Substance Use", Journal of Adolescence 11 (11), 59-95.

Bernstein, Mary & Reimann, Renate (2001) "Queer Families and the Politics of Visibility", teoksessa Mary Bernstein & Renate Reimann (toim.) Queer Families, Queer Politics. New York: Columbia University Press, 1−17.

Biblarz, Timothy & Savci, E. (2010) "Lesbian, gay, bisexual, and transgender families." Journal of Marriage and Family 72: 480-497.

Biblarz, Timothy J. & Stacey, Judith (2010) "How Does the Gender of Parents Matter?" Journal of Marriage and Family 72: 3-22.

Biller, H. (1993) Fathers and Families: Paternal Factors in Child Development. Westport CT: Auburn House.

Blackman, Lorraine & Clayton, Obie & Glenn, Norval et al (2005) The Consequences of Marriage for African Americans: A Comprehensive Literature Review. New York: Institute for American Values.

Blankenhorn, David (2007) The Future of Marriage. New York: Encounter Books.

Bos, Henny M. W. & Van Balen, F. & van den Boom, D. (2007) "Child Adjustment and Parenting in Planned Lesbian parent Families", American Journal of Orthopsychiatry 77(2007): 38−48.

Broughton, A. E. (2002) "U. Study Says Dads Are Important, Too", Salt Lake Tribune, April 5, A1.

Brown, Susan L. (2004) "Family structure and child well-being: the significance of parental cohabitation." Journal of Marriage and Family 66 (2), 351−367.

Browning, Dan & Marquardt, Elizabeth (2006) "What About the Children? Liberal Cautions on Same-Sex Marriage", teoksessa Robert P. George & Jean Bethke Elshtain (toim.) The Meaning of Marriage: Family, State, Market & Morals. Dallas: Spence Publishing Company

Butler, Judith (2004) "Is Kinship Always Heterosexual?", teoksessa Judith Butler (2004) Undoing Gender. London and New York: Routledge.

Byrd, Dean & Byrd, Kristen M. (2005) "Dual-Gender parenting: A Social Science Perspective for Optimal Child Rearing." Draft Paper.

Cantor, Geoffrey (1991) Michael Faraday: Sandemanian and Scientist. A Study of Science and Religion in the Nineteenth Century. New York: St. Martin's Press.

Chrisp, J. (2001) "That four letter word - sons: lesbian mothers and adolescent sons", Journal of Lesbian Studies 5 (1-2), 195-209.

Clarke, V. & Kitzinger, C. & Potter, J. (2004) "Kids are just cruel anyway: lesbian and gay parents talk about homophobic bullying", British Journal of Social Psychology 43: 531-550.

Clarke-Stewart, K. A. (1980) "The Father's Contribution to Children's Cognitive and Social Developmetn in Early Childhood", teoksessa F. A. Pedersen (toim.) The Father-Infant Relationship: Observational Studies in the Family Setting. New York. Prager.

Cromwell, N. A. & Leper, E. M. (toim.) (1994) American Fathers and Public Policy. Washington, D. C.: National Academy Press.

Diener, M. L. & Mangelsdorf, S. C. & McHale, J. L. & Frosch, C. A. (2002) Infancy 3 (2), 253-174.

Dobbs, B. J. T. (1988) "Newton's Rejection of a Mechanical Aether for Gravitation: Empirical Difficulties and Guiding Assumptions", teoksessa A. Donovan & L. Laudan & R. Laudan (toim.) Scrutinizing Science: Empirical Studies of Scientific Change. Synthese Library Studies in Epistemology, Logic, Methodology, and Philosophy of Science, vol. 193. Dordrecht: Kluwer Academic Publishers.

Duncan, William C. (2011) "The Tenth Anniversary of Dutch Same-Sex Marriage: How is Marriage Doing in the Netherlands?" iMAPP Research Brief, May 2011, http://www. marriagedebatre.com/pdf/iMAPP.May2011-rev.pdf.

Ellis, Bruce (2002) "Timing of Pubertal Maturation in Girls: An Integrated Life History Approach", Psychology Bulletin 130: 920-958.

Ellis, Bruce J. & Bates, John E. & Dodge, Kenneth A. et al (2003) "Does Father Absence Place Daughters at special Risk for Early Sexual Activity and Teenage Pregnancy?" Child Development 74 (2003): 801−821.

Freedman, D. (2010) Wrong: why experts keep failing us. New York: Little, Crown and Company.

Furstenberg, Frank Jr. & Heuveline, Patrick & Timberlake, Jeffrey M.  (2003) "Shifting Childbearing to Single Mothers: Results from 17 Western Countries. " Population and Development Review 29, no 1 March 2003.

Gallagher, Maggie (2012) "The Case Against Same-Sex Marriage", teoksessa John Corvino & Maggie Gallagher: Debating Same-Sex Marriage. Oxford: Oxford University Press.

Gilligan, C. (1994) In a Different Voice. Cambridge, MA: Harvard University Press.

Girgis, Sherif & George, Robert P. & Anderson, Ryan T. (2010) "What is Marriage?" Harvard Journal of Law & Public Policy vol. 34, no. 1, ss. 245−287.

Girgis, Sherif & George, Robert P. & Anderson, Ryan T. (2012) What is Marriage? Man and Woman: A Defence. New York: Encounter Books.

Goldberg, Abbie (2010) Lesbian and gay parents and their children: research on the family life cycle. Washington D. C.: American Psychological Association.

Golombok, S. & Spencer, A. & Rutter, M. (1983) "Children in Lesbian and Single-Parent Households: Psychosexual and psychiatric appraisal", Journal of Child Psychology and Psychiatry 24: 551-572.

Golombok, S. & Tasker, F. (1996) "Do parents influence the sexual orientation of their children? Finding from a longitudinal study of lesbian families." Developmental Psychology 32(1), 3-11.

Guénois, Jean-Marc (2013) "J'ai été élevé par deux femmes", Le Figaro 1.10. 2013.

Harper, Cynthia & McLanahan, Sara (2004) "Father Absence and Youth Incarceration", Journal of Research on Adolescence 14 (2004): 369−97.

Hoff, Colleen C. at al (2010) "Relationship Characteristics and Motivations Behind Agreements Among Gay Male Couples: Difference by Agreement Type and Couple Serostatus", 22AIDS Care 827, July 2010, http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2906147/

Huggins, S. (1989) "A Comparative Study of Self-Esteem of Adolescent Children of Divorced Lesbian Mothers and Divorced Heterosexual Mothers", teoksessa F. W. Bozett (toim.) Homosexuality and the Family. New York: Haworth.

Lewis, K. (1992) "Children of Lesbians: Their Point of View", teoksessa D. J. Maggiore (toim.) Lesbians and Child Custody: A Casebook, 85-98. New York: Routledge.

MacCallum, F. & Golombok, S. (2004) "Children raised in fatherless families from infancy: a follow-up of children of lesbian and single heterosexual mothers at early adolescence", Journal of Child psychology and Psychiatry 45 (8), 1407-1419.

Manning, Wendy D. & Lamb, Kathleen A. (2003) "Adolescent Well-Being in Cohabiting, Married, and Single-Parent Families", Journal of Marriage and Family 65, no. 4 (November 2003).

Manning, Wendy D. & Smock, Pamela J. & Majumdar, Debarun (2004) "The relative stability of cohabiting and marital unions for children." Population Research and Policy Review 23, 135−159.

Marks, Loren (2012) "Same-sex Parenting and Children's Outcomes: A Closer Examination of the American Psychological Association's Brief on Lesbian and Gay Parenting", Social Science Research 41 (2012): 735−751.

Marquardt, Elizabeth (2005) Family Structure and Children's Educational Outcomes. New York: Institute for American Values.

Marriage and the Public Good. Princeton, NJ. The Witherspoon Institute, 2008, 9−19, http://www.winst.org/faily_marriage_and_democracy/WI_Marriage.pdf. Tämän raportin on allekirjoittanut 70 tutkijaa ja siinä on laajasti dokumentoitu yhteiskuntatieteiden tutkimustuloksia lasten ja aikuisten hyvinvoinnista.

McLanahan, Sara & Sandefur, Gary (1994) Growing Up with a Single Parent: What Hurts, What Helps. Cambridge: Harvard University Press.

McLanahan, Sara & Donahue, Elizabeth & Haskins, Ron (2005) "Introducing the Issue", The Future of Children 15.

Meezan, William & Rauch, Jonathan (2005) "Gay Marriage Same Sex Parenting, and America's Children", Future of Children 15 (2005): 97−115.

Miller, Bradley W.  "Same-sex marriage ten years: lessons from Canada. Why not ask Canadians what happens when same-sex marriage is legalized."

Mitchell, Jason W. (2010) Examining the Role of Relationship Characteristics and dynamics on Sexual Risk Behavior Among Gay Male Couples. PhD diss., Oregon State University, http://ir.library.oregonstate,edu/xmlui/bitstream/handle/1957/16379/MitchellJasonW2010.pdf?sequence=1.

Moore, Kristin Anderson et al., "Marriage from a Child's Perspective: How Does Family Structure Affect Children and What Can We do About It?" Child Trends Research Brief, Child Trends, June 2002, at http://www.childtrends.org&/files/marriagerb602.pdf.)

Parke, J. (1981) Fathers. Cambridge, MA: Harvard University Press.

Parke, Mary (2003) "Are Married Parents Really Better for Children? What Research Says about the Effects of Family Structure on Child Well-Being." CLASP Policy Brief no. 3, May 2003.

Patterson, Charlotte J. (1997) "Children of Lesbian and Gay Parents", Advances in Clinical Child Psychology, vol. 19, toim. Thomas Hl. Ollendick & Ronald J. Prinz, 235−282. New York: Plenum.

Popenoe, David (1996) Life without Father: Compelling New Evidence That Fatherhood and Marriage Are Indispensable for the Good of Children and Society. New York: Free Press.

Potter, Daniel (2012) "Same-Sex Parent Families and Children's Academic Achievement", Journal of Marriage and Family 74: 556−571.

Pruett, Kyle (1987) The Nurturing Father. New York: Warner Books.

Pruett, Kyle (2000) Fatherneed. New York: Broadway.

Ramirez, Oscar Modesto & Brown, Jac (2010) "Attachment Styles, Rules Regarding Sex, and Couple Satisfaction: A Study of Gay Couples", 31 Australian and New Zealand Journal of Family Therapy 202, June 2010.

Regnerus, Mark (2012a) "How different are adult children of parents who have same-sex relationships? Findings from the New Family Structure Study." Social Science Research 41 (2012) 752−770.

Regnerus, Mark (2012b) "Parental same-sex relationships, family instability, and subsequent life outcomes for adult children: Answering critics of the new family structures study with additional analyses." Social Science Research 41, (6), 1367−1377. 

Ringback Weithoft, Gunilla & Hjern, Anders & Haglund, Bengt & Rosen, Mans (2003) "Mortality, Severe Morbidity, and Injury in Children Living with Single Parents in Sweden: A Population-Based Study", The Lancet 361: 289-295.

Rosenfeld, Michael J. (2010) "Nontraditional Families and Childhood Progress through School", Demography 47 (2010): 755−775.

Rothblum Esther D. & Balsam, Kimberly F. & Solomon, Sondra E. (2008) "Comparison of Same-Sex Couples Who Were Married in Massachusettts, Had Domestic Partnerships in California, or Had Civil Union in Vermont," 29 Journal of Family Issues 48, 2008, http://www.queerty.com/wp/docs/2008/p5/rothblum-comparisno-of-same-sec-couples.pdf.

Sarantakos, S. (1996) "Children in Three Contexts: Family, Education and Social Development". Children Australia 21, 23−31.

Sarantakos, S. (2000) Same-Sex Couples. Sydney: Harvard Press.

Schilt, Paige (2014) "Sociologist Judith Stacey: Get Rid of Marital Privilege." The Bilerico Project. Daily Experiments in LGBTQ.

Schumm, W. (2005) "Empirical and theoretical perspectives from social science on gay marriage and child custody issues", St. Thomas Law Review 18: 425-471.

Schumm, W. (2011) "Are two lesbian parents better than a mom and dad? Logical and methodological flaws in recent studies affirming the superiority of lesbian parenthood", Ave Maria Law Review 10(1): 79-119.

Schumm, W. (2012) "Reassessing Sarantako's research on traditional and non-traditional families from Australia and New Zealand", Kansas State University Working Paper.

Scott, S. & Krapp, M. & Henderson, J. & Maughan, B. (2001) "Financial cost of social exclusion: follow up study of antisocial children into adulthood", The British Medical Journal 323: 1-5.

Scruton, Roger (2006) "Sacrilege and Sacrament", teoksessa Robert P. George & Jean Bethke Elshtain (toim.) The Meaning of Marriage: Family, State, Market & Morals. Dallas: Spence Publishing Company.

Silverstein, Louise B. & Auerbach, Carl F. (1999) "Deconstructing the Essential Father", American Psychologist 54 (6), June 1999, 397-407.

Sirota, Theodora (2009) "Adult Attachment Style Dimension in Women Who Have Gay or Bisexual Fathers", Archives of Psychiatric Nursing 20, no. 4(2009): 289−297.

Shapiro, J. L. (1994) "Letting Dads Be Dad", Parents, June 1994.

Solantaus, Tytti (2003) Tutkimuskatsaus Sateenkaariperheissä elävien lasten kehityksestä ja hyvinvoinnista. STM Julkaisu 2003: 10.

Stacey, Judith & Biblarz, Timothy (2001) "(How) does the sexual orientation of parents matter?" American Sociological Review 66: 159-183.

Stanton, Glenn T. & Maier, Bill (2004) Marriage on Trial: The Case against Same-Sex Marriage and Parenting. Downers Grove, Ill.: InterVarsity Press.

Tasker, Fiona (2005) "Lesbian Mothers, Gay Fathers, and Their Children: A Review" Developmental and Behavioral Pediatrics 26, no 3 (2005): 224−240.

Tasker, Fiona L. & Golombok, Susan (1997) Growing Up in a Lesbian Family. New York: Guilford.  

Weeks, Jeffrey & Heaphy, Brian & Donovan, Catherine (2001) Same-Sex Intimacies. Families of choice and other life experiments. London: Routledge.

Wilcox, W. Bradford & Doherty, William J. & Fisher, Helen et al (2005) Why Marriage Matters: Twenty-Six Conclusions.

Williams, R. (2000) "A Critique of the Research on Same-Sex Parenting", teoksessa D. C. Dollahite (toim.) Strengthening Our Families, 352-355. Salt Lake City, Utah: Bookcraft.