Huomioita Lilja Tammisen blogista "Asiantuntijalausunto homoliitoista eduskunnalle on epätieteellistä puppua"
Olen jo aikaisemmin kirjoittanut vastineen eduskunnan lakivaliokunnalle antamani asiantuntijalausuntoa vastaan esitettyyn kritiikkiin. Koska erityisesti Lilja Tammisen esittämä kritiikki on uudestaan noussut keskustelun kohteeksi, olen tähän kirjoitukseen koonnut joitakin huomioita sen osalta.
Esitän aluksi tiivistelmän ydinväitteistäni:
1. 1. Tamminen esittää harhaanjohtavan tulkinnan asiantuntijalausuntoni
sisällöstä eikä analysoi asiantuntijalausuntoni rakennetta. Hän
ehdottaa, että asiantuntijalausuntoni voidaan kiteyttää näin: "Homot ovat kyvyttömiä vanhemmuuteen, luonnottomia, saatanan luomuksia ja
kuoleman airuita." Todellisuudessa asiantuntijalausuntoni ei esitä väitteitä
homoseksuaalisuudesta tai homoseksuaalisista yksilöistä vaan lapsen oikeuksista, perherakenteista, perherakenteiden
vaikutuksesta lapsen hyvinvointiin ja sukupuolineutraalin avioliittolain
sosialisaatiovaikutuksista. Sukupuolineutraalissa avioliittolaissa ei ole kyse
siitä, miten suhtaudumme homoseksuaalisuuteen tai homoseksuaalisiin yksilöihin
vaan siitä, miten suhtaudumme lapsen yleismaailmallisesti tunnustettuun
oikeuteen tuntea isänsä ja äitinsä ja kasvaa heidän hoidossaan. Asiantuntijalausunnossani ei myöskään viitata saatanaan tai
kuoleman airueeseen. Tamminen pyrkii tukemaan epäuskottavaa tulkintaansa
herättämällä sopivia mielikuvia assosiaatioiden välityksellä. Hän kirjoittaa: "Puolimatkan professuuri on ilmeisesti myös osasyy siihen, että Jyväskylän
yliopistossa on hyväksytty kasvatustieteen
pro gradu -töiksi ainakin kaksi hämärää tekstiä saatananpalvonnasta ja
okkultismista, jotka käsittelevät nuorten uhkaa 'joutua tekemisiin
pimeiden voimien kanssa pakonomaisesti'. Opettajakoulutuksessa." (LT) En ota
kantaa kyseisiin graduihin, koska en ole niitä lukenut. Totean vain, että kyseiset
gradut on hyväksytty jo vuosina 1999 ja 2002, eli vuosia ennen kuin astuin
virkaani Jyväskylän yliopistossa 2005. Ennen vuotta 2005 toimin Helsingin
yliopistossa. Tamminen siis olettaa, että professuurini on voinut vaikuttaa
gradujen arviointiprosesseihin jo ennen kuin kyseistä professuuria oli
olemassa.
2.
2. Koska Tamminen tulkitsee väärin
asiantuntijalausuntoni sisällön, hän ei ymmärrä käyttämieni lähteiden
relevanssia. Siksi hän toistuvasti väittää, että käyttämäni lähde ei liity
käsiteltävään asiaan. Tätä väitettään hän lisäksi tukee esittämällä
harhaanjohtavia väitteitä käyttämieni lähteiden sisällöstä. Tammisella on myös vääriä
tietoja käyttämieni julkaisujen julkaisufoorumeista. Hän pitää esim. yhtä
Harvard University Pressin julkaisua Valittujen Palojen julkaisuna.
3.
3. Tamminen väittää joitakin käyttämiäni
julkaisuja "roskatutkimukseksi". Tammisen perustelu väitteelleen on
erikoislaatuinen: hän perustelee kyseisten tutkimusten olevan roskatutkimusta,
koska niitä googlatessa tulee enemmän kielteisiä kuin myönteisiä kommentteja:
"Jos niitä nimittäin googlettaa, monen kohdalla tulee melkein enemmän
debunkkauksia kuin linkkejä itse materiaaliin, ja monen viiteteoksen taso jää
self-help -kirjan tasolle." (LT) Todellisuudessa hänen roskatutkimukseksi
väittämänsä tutkimukset ovat vertaisarvioituja tieteellisiä julkaisuja.
4.
4. Yhtä käyttämääni tutkimuksellista
yhteenvetoa Tamminen nimittää "poliittiseksi manifestiksi" sillä perusteella,
että George W. Bush oli läsnä sen juhlistamistilaisuudessa. "Lähdeviite Marriage and the Public Good: Ten Principles, jota Puolimatka kehuu todelliseksi tieteentekijöiden suurkuoroksi ei ole
tieteellinen julkaisu vaan poliittinen manifesti, joka liittyy amerikkalaiseen
konservatiiviliikkeeseen. Niin sanotun 'Princeton Principles' -teoksen
julkaisujuhlien kunniavieraana oli George W. Bush." (LT) Vastoin Tammisen
oletusta tutkimuksen tieteellistä tasoa tuskin voidaan arvioida sen perusteella,
keitä on läsnä sen julkistamisjuhlassa. Tutkimuksesta ei tule poliittista
manifestia edes sillä perusteella, että se saa tukea valtiovallalta. Muutenhan
esim. Suomen yliopistoissa tehtävä tutkimus olisi suurelta osin luettava
pelkäksi poliittiseksi manifestiksi. On luonnollista, että valtiovalta on
kiinnostunut perhetutkimuksesta, koska perhe on yhteiskunnan elinvoimaisuuden
perusta. Tammisen logiikalla meidän pitäisi ilmeisesti päätellä Human Genome
-projektin loppuraportin olevan pelkkä "poliittinen manifesti", koska sen
julkistamistilaisuudessa oli läsnä presidentti Bill Clinton. Pitäisikö meidän
olettaa, että Human Genome -projektin raportti ei siis kerrokaan meille mitään
ihmisen genomin rakenteesta vaan lähinnä kyseisen presidentin poliittisista mielipiteistä?
5.
5. Tammisen blogi näyttäisi myös ilmentävän
rotuennakkoluuloja. Tamminen pitää yhtä käyttämääni lähdettä
asiaankuulumattomana, koska siinä huomion keskipisteessä on avioliiton merkitys
afrikkalais-amerikkalaisten kannalta. "Blackman & Clayton & Glenn et al (2005) analysoi
vain amerikkalaisten tummaihoisten avioitumiskäyttäytymistä; ei liity
käsiteltävään aiheeseen." (LT) Se, että Blackman et al käsittelee erityisesti
avioliiton merkitystä afrikkalais-amerikkalaisten ja mustien siirtolaisten kannalta,
ei tee siitä epärelevanttia. Suomessakin on laajoja yhteisöjä, joiden alkuperä
on Afrikassa ja avioliittolaki koskettaa myös heitä. Sitä paitsi vastoin
Tammisen oletusta kyseinen artikkeli ei käsittele pelkästään
afrikkalais-amerikkalaisten näkökulmaa vaan tekee myös vertailua avioliiton
merkityksestä valkoisille ja mustille.
6.
6. Tamminen pitää joitakin käyttämiäni
tutkimuksia asiaankuulumattomina, koska niiden kirjoittajina on teologeja eikä esimerkiksi
sosiologeja. Tamminen näyttäisi suhtautuvan kielteisesti kaikkiin sellaisiin
asiantuntijoihin, joilla on jokin kytkös teologiaan tai uskontotieteeseen. Hän
ei näytä tiedostavan, että teologit voivat käyttää yhteiskuntatieteellisiä
metodeja tutkimuksissaan. Bloginsa keskusteluosiossa hän pitää Matti Kamppista
kristillisenä apologeettana sillä perusteella, että Kamppinen on
uskontotieteilijä. Todellisuudessahan Kamppinen sijoittuu jonnekin ateismin lähimaastoon.
On muistettava, että Charles Darwinkin oli koulutukseltaan teologi. Useat
tieteen kehitykseen merkittävästi vaikuttaneet tutkijat kuten Isaac Newton ja
Michael Faraday olivat samalla amatööriteologeja. Viimeisten vuosikymmenien
aikana tieteenhistorioitsijat kuten Geoffrey Cantor (1991) ja Betty
Jo Dobbs (1988) ovat lisäksi osoittaneet, että näiden
tieteen uranuurtajien teologiset vakaumukset olivat omalta osaltaan perustana
heidän tieteellisille löydöilleen.
Tammisen blogi perustuu siis harhaiseen tulkintaan
asiantuntijalausunnon sisällöstä. Sitä täydennetään kokoelmalla asiavirheitä,
ennakkoluuloja ja googlaamalla saatuja mielikuvia käytetyistä lähteistä. Yhteenvetona
voin todeta, että en löytänyt Tammisen blogista yhtään paikkansa pitävää
väitettä, joka olisi kyseenalaistanut käyttämieni lähteiden relevanssin, asianmukaisuuden
tai tieteellisen pätevyyden. Eduskunnan lakivaliokunnalle antamani
asiantuntijalausunnon lähdeviitteet ovat kaikilta osin hyvän tieteellisen
käytännön mukaisia.
Tammisen blogi sisältää monia yksityiskohtaisia
väitteitä, joita analysoin seuraavassa. Jotta vastineen rakenteen hahmottaminen
kävisi helpommaksi, olen laatinut vastineelleni sisällysluettelon.
Sisällysluettelo:
1. Mitä asiantuntijalausunnossa väitetään ja mitä ei väitetä?
2. Ovatko lähteet
asiaankuulumattomia
2.1. Onko suurin osa lähteistä asiaankuulumattomia?
2.2. Käsitteleekö kolme
lähdettäni pakkohuostaanottoja?
2.3. Lähdeviite La Sala
(2002)
2.4. Sara McLanahanin ja Gary Sandefurin tutkimukset
2.5. Biologisen isän merkitys lapsen hyvinvoinnille
2.7. Mitä asiantuntijalausunnossa vertaillaan?
2.8. Onko yksi päälähde
peräisin Valituista Paloista?
2.9. Ovatko teologien
kirjoittamat tutkimukset arvottomia?
3. Ovatko
Sarantakosin, Regneruksen ja Allenin tutkimukset "roskatutkimusta"?
3.2. Mark Regneruksen
tutkimus
3.3. Douglas W. Allenin tutkimus
3.4. Blankenhorn (2007) ja Girgis & Anderson &
George (2012)
1. Mitä asiantuntijalausunnossa
väitetään ja mitä ei väitetä?
Tamminen olettaa, että
asiantuntijalausuntoni tarkoituksena on esittää väitteitä homoseksuaalisuudesta
tai homoseksuaalisista yksilöistä. Todellisuudessa väitteeni ei koske homoseksuaalisuutta
tai homoseksuaalisia yksilöitä vaan sukupuolineutraalin avioliittolain
vaikutusta lapsen asemaan, erityisesti lapsen mahdollisuuksiin kasvaa
biologisen isänsä ja äitinsä hoidossa.
Avioliitto on
historiallisesti ymmärretty instituutioksi, jonka julkinen tehtävä on suojella
lasta, koska eläinkuntaan verrattuna ihmislapsen hauras kehityskausi kestää
poikkeuksellisen kauan. Tätä suojelua on pyritty edistämään liittämällä mies ja
nainen yhteen mahdollisimman pysyvästi, niin että lapsella olisi läheinen
yhteys biologiseen isäänsä ja äitiinsä koko sen ajan, jonka hän on kehittymässä
aikuiseksi. Isän suhde lapseen on luonnostaan irrallisempi kuin äidin, koska
äiti synnyttäjänä on sidoksissa lapseen jo raskauden aikana ja syntymän
jälkeen. Avioliiton avulla mies pyritään sitomaan äidin tueksi ja lasta
hoitamaan vahvistamalla sosiaalisia normeja, jotka tekevät isälle vaikeaksi
jättää perheensä: sosiaalinen ympäristö paheksuu sitä, että isä laiminlyö tai
hylkää lapsensa.
Miten sitten
sukupuolineutraali avioliitto heikentäisi isän sitoutumista lapseen?
Sukupuolineutraalin avioliiton perusidea on vanhemmuuden sukupuolineutraalius,
eli isää tai äitiä ei välttämättä tarvita vaan joku toinen lapsesta
kiinnostunut aikuinen voi korvata hänet. Kun tämä sosialisaation kautta
välittyy osaksi kulttuuria, isän (ja äidin) sitoutuminen perheeseen heikkenee. Hän
voi perustella lapsensa hylkäämistä sillä, että hän on korvattavissa: joku
toinen voi ottaa hänen paikkansa eikä hänen merkityksensä lapselle ole
elintärkeä. Tämä voi johtaa lapsensa hylkäävien isien määrän nousuun.
Oma argumenttini
perustuu sen oletuksen varaan, että todellisuudessa isä tai äiti eivät ole
korvattavissa, vaan että isättömäksi tai äidittömäksi jääneen lapsen
hyvinvoinnin taso ja kehitysedellytykset laskevat. Lapsen elämän laadun
heikkeneminen on liian suuri hinta maksettavaksi aikuisen vapausoikeuksien
laajentamisesta.
Kuten jo edellä
totesin, Lilja Tammisen (LT) kritiikin retorisena huipentumana on ehdottaa,
että asiantuntijalausuntoni voidaan kiteyttää näin: "Homot ovat kyvyttömiä vanhemmuuteen, luonnottomia, saatanan luomuksia ja
kuoleman airuita." Niin paljon
kuin arvostankin värikästä kielenkäyttöä ja luovaa kekseliäisyyttä, Tammisen
lausuman retoriset ansiot ja tunnevaikutukset eivät tässä täysin korvaa
analyysin puutteita. Tammisen retorinen maalailu tekee hänelle vaikeaksi
hahmottaa, millä tavalla käyttämäni lähteet tukevat
argumenttiani.
Miten Tamminen voisi
tehdä näin äärimmäisestä kiteytyksestä uskottavan? Eihän koko asiantuntijalausunnossani
edes määritellä homoseksuaalisuutta tai oteta kantaa homoseksuaalisuuteen.
Siellä ei myöskään puhuta saatanasta tai kuoleman airuesta. Tammisen ratkaisuna
on herättää sopivia mielikuvia assosiaatioiden välityksellä.
"Puolimatkan professuuri on ilmeisesti myös osasyy siihen, että Jyväskylän
yliopistossa on hyväksytty kasvatustieteen pro gradu -töiksi
ainakin kaksi hämärää tekstiä saatananpalvonnasta ja okkultismista, jotka
käsittelevät nuorten uhkaa 'joutua tekemisiin pimeiden voimien kanssa
pakonomaisesti'. Opettajakoulutuksessa." (LT) (Lihavointi tässä kuten muissakin
lainauksissa on alkuperäisessä tekstissä.)
Tässä ei väitetä, että
olisin ohjannut kyseisiä töitä tai toiminut niiden tarkastajana. Ei edes
väitetä, että ne olisi tehty samalla yliopistolaitoksella. Eikä väitetä, että
olisin henkilökohtaisesti vaikuttanut asiaan. Syykin on ilmeinen. Kyseisiä
graduja ei ole hyväksytty sinä aikana, jona olen toiminut professorina
Jyväskylässä. Siksi Tamminen sanoo vain, että professuurini on osaltaan
vaikuttanut. Tammisen olisi vaikea perustella, että professuurini olisi vaikuttanut
tällä tavalla vuosia ennen kuin sitä oli perustettu tai kun astuin virkaani:
kyseiset gradut hyväksyttiin vuosina 1999 ja 2002, ja astuin virkaani vuonna
2005. Epäuskottavan tulkintansa tueksi Tammisen on kuitenkin kirjoitettava
ikään kuin professuurini olisi vaikuttanut tällä tavalla ennen kuin sitä oli
olemassa, koska hänen tulkintansa asiantuntijalausuntoni sisällöstä on niin
epäuskottava. Lukijalle välittyy mielikuva hämäräperäisistä yhteyksistä. Tämä mielikuva
tukee muuten epäuskottavalta tuntuvaa kiteytystä.
Tämän epäuskottavan
tulkintansa pohjalta Tamminen sitten arvioi lähteitä. Lähteiden tarkoituksena
on tietysti tukea pääargumenttia, joka on edellä jo määritelty näennäistieteelliseen
muotoon puetuksi homofobiseksi ennakkoluuloksi. Kun ilmenee, että lähteet
systemaattisesti puhuvat jostakin aivan muusta kuin näin määritellystä pääargumentista,
voidaankin virheellisesti päätellä, että lähteitä on käytetty väärin. Ne ovat
pelkkää näennäisperustelua homofobialle.
Sen lisäksi lähteitä
voidaan kyseenalaistaa toisellakin tavalla: googlaamalla ja katsomalla mitkä
sivut tulevat ensimmäisiksi. Ensimmäiset sivut ovat suosituimpia. Siispä ne
kertovat totuuden. Tamminen kirjoittaa: "Jos niitä nimittäin googlettaa, monen
kohdalla tulee melkein enemmän debunkkauksia kuin linkkejä itse materiaaliin,
ja monen viiteteoksen taso jää self-help -kirjan tasolle." (LT)
Miten Tamminen arvioi
lähteiden tieteellistä pätevyyttä? Ensin hän googlaa lähdettä. Jos googlauksen
tuloksena ei ensisijaisesti olekaan itse lähde vaan sivustoja, joissa pyritään
kumoamaan lähteen tieteellinen uskottavuus, silloin voimme päätellä, että
kyseiset lähteet ovatkin Tammisen sanoilla ilmaistuna "roskatutkimusta". Vaikka tutkimus olisi julkaistu
vertaisarvioidussa tiedejulkaisussa, vertaisarvioinnin prosessia on ilmeisesti täytynyt
näissä tapauksissa manipuloida. Internetin skeptikkopalstoilla sen sijaan kukoistaa
kriittinen ajattelu. Niinpä sieltä voidaan parhaiten löytää luotettava arvio
kyseisten tutkimusten laadusta. Jos kyseessä ei oikeasti olisi roskatutkimusta,
miten voisi olla mahdollista, että niin monella sivustolla toistetaan samoja
väitteitä niitä vastaan, ja niitä luonnehditaan adjektiiveilla kuten typerä tai
merkityksetön?
Tällä tavalla
perustelu on valmis ja "tieteellisesti todistettu" oikeaksi. Tämän jälkeen tätä
googlaamalla tehtyä lähdeanalyysia siteerataan laajalti internetissä
esimerkkinä kriittisestä lähdekritiikistä. Tuskin kenellekään tulee mieleen
avata itse ensimmäistä lähdettä tai tarkistaa ensimmäistä tosiasiaa.
Jokin tämänkaltainen tulkinta on välttämätön, jotta homofobia -mielikuvan
alle voitaisiin sijoittaa sellainen teksti, joka ei pyri ottamaan moraalista
kantaa homoseksuaalisuuteen. Samalla tällainen tulkinta kadottaa lausunnon
varsinaisen juonen ja keskeisen kysymyksen: Millä tavalla sukupuolineutraali
avioliittolaki muuttaa avioliiton merkitystä kaikille ja miten avioliiton
merkityksen muuttaminen heijastuu kaikkiin lapsiin? Hyvin konkreettisesti
ilmaistuna yksi sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen viesteistä on: ei sen
enempää biologinen äiti kuin isäkään ole välttämätön lapsen terveelle
kehitykselle. Biologinen äiti ja isä voidaan korvata, ilman että lapsi kärsii
vahinkoa. Väitteeni mukaan tällä on sosialisaatiovaikutuksia, jotka johtavat
isättömien ja äidittömien lasten määrän kasvuun. Siksi käyn alussa läpi
tutkimuksia, jotka korostavat biologisen isän ja äidin korvaamattomuutta lapsen
terveelle kehitykselle.
Pitäen tämä
kokonaiskuva mielessä voimme lähteä tarkastelemaan asiantuntijalausunnon
väitteitä yksityiskohtaisemmin.
2.
Ovatko lähteet asiaankuulumattomia
Koska Tamminen
tulkitsee väärin asiantuntijalausuntoni sisällön, hän ei ymmärrä käyttämieni
lähteiden relevanssia. Siksi hän toistuvasti väittää, että käyttämäni lähde ei
liity käsiteltävään asiaan. Tätä väitettään hän tukee esittämällä
harhaanjohtavia väitteitä käyttämieni lähteiden sisällöstä. Tammisella on myös
vääriä tietoja käyttämieni julkaisujen julkaisufoorumeista. Hän pitää esim.
yhtä Harvard University Pressin julkaisua Valittujen Palojen julkaisuna.
2.1.
Onko suurin osa
lähteistä asiaankuulumattomia?
Tammisen mukaan asiantuntijalausunnon 48 lähteestä 14
ei liity aiheeseen, vaan käsittelee jotakin aivan muuta asiaa. Mikä sitten on Tammisen
mielestä asiantuntijalausunnon aihe? Edellä jo todettiin, että Tammisen
retorisen kuvauksen mukaan asiantuntijalausunnon tarkoituksena on todistaa
seuraava väite: "Homot ovat kyvyttömiä vanhemmuuteen,
luonnottomia, saatanan luomuksia ja kuoleman airuita." Tamminen on oikeassa, ettei yksikään
käyttämistäni lähteistä tue tätä väitettä siitä yksinkertaisesta syystä, että
se ei ole väitteeni. Argumenttini ei esitä väitteitä
homoseksuaalisuudesta tai homoseksuaalisista yksilöistä vaan lapsen oikeuksista, perherakenteista, perherakenteiden
vaikutuksesta lapsen hyvinvointiin ja sukupuolineutraalin avioliittolain
sosialisaatiovaikutuksista. Sukupuolineutraalissa avioliittolaissa ei ole kyse
siitä, miten suhtaudumme homoseksuaalisuuteen tai homoseksuaalisiin yksilöihin
vaan siitä, miten suhtaudumme lapsen yleismaailmallisesti tunnustettuun
oikeuteen tuntea isänsä ja äitinsä ja kasvaa heidän hoidossaan.
Tammisen lähdekriittiset kommentit perustuvat siis hänen
oletukseensa tekstin juonesta. Sen mukaan tekstissä pyritään lähinnä argumentoimaan,
että lapset voivat huonommin homo- kuin heteroparien muodostamissa perheissä.
Näin ollen kaikki lähteet, joihin ei sisälly tätä vertailua ovat
asiaankuulumattomia.
Yritän selventää tässä alaluvussa käyttämääni
argumenttia seuraavan pelkistyksen avulla:
1. Sukupuolineutraali
avioliittolaki loukkaa lapsen oikeutta tuntea vanhempansa ja kasvaa heidän
hoidossaan, koska se muuttaa avioliiton merkitystä niin, että avioliitto ei
enää takaa lapselle syntymäoikeutta biologisten vanhempiensa muodostamaan
perheeseen. Luonnollisen vanhemman käsite korvataan laissa juridisen vanhemman
käsitteellä. Tällä on vaikutusta juridisiin kiistoihin esimerkiksi lasten
huoltajuudesta: biologisten vanhempien juridinen asema heikkenee
huoltajuuskiistoissa. Hiljalleen muuttunut avioliiton merkitys tulee
sosialisaation välityksellä osaksi yleistä ajattelua.
2. Laaja
tutkimusaineisto osoittaa, että perherakenteella on merkitystä kasvavien lasten
hyvinvoinnille.
3. Suurin
osa tästä tutkimuksesta on tehty vertailemalla eheitä biologisen isän ja äidin
perheitä yksinhuoltajaperheisiin, uusperheisiin, ja adoptioperheisiin. Näille
vaihtoehtoisille heteroseksuaalisille perhemuodoille on ominaista, että niissä
korkeintaan toinen puolisoista on lapsen biologinen vanhempi.
4. Laaja
tutkimusaineisto tukee sitä, että lapset voivat parhaiten kahden biologisen
vanhemman muodostamassa avioperheessä.
5. Koska
samaa sukupuolta olevien parien perheissä on määritelmän mukaan korkeintaan
yksi lapsen biologinen vanhempi, edellä esitettyjä tutkimuksia voidaan
epäsuorasti soveltaa myös niihin.
6. Sateenkaariperheiden
vaikutuksesta lapsen hyvinvointiin on olemassa vain vähän suoranaista
tutkimusta. Erityisesti miesparien kasvatustyötä on tutkittu tuskin ollenkaan.
Vielä vähemmän on olemassa satunnaisotantaan perustuvaa pitkittäistutkimusta. Satunnaisotantaan
perustuvat Regneruksen ja Allenin tutkimukset tukevat näkemystä, jonka mukaan
lapsella on parhaat edellytykset kehittyä tasapainoiseksi aikuiseksi eheässä
kahden biologisen vanhemman muodostamassa perheessä.
7. Avioliiton
merkityksen muuttaminen sukupuolineutraaliksi vaikuttaa sosialisaation kautta
isien ja äitien sitoutumiseen lastensa kasvattamiseen. Sukupuolineutraali
avioliiton määrittely viestii, että isä ja äiti voidaan korvata − kummankaan panos
ei ole välttämätön. Tämä tekee isille ja äideille sosiaalisesti
hyväksyttävämmäksi hylätä puolisonsa ja lapsensa. Voidaan olettaa, että tämä
uusi ajattelutapa ja siitä seuraava normisto tulee johtamaan siihen, että monet
lapset altistuvat isän ja äidin hylkäämiselle ja tulevat näin kokemaan isättömyyden
ja äidittömyyden tuskaa.
Koska Tammisen
tulkinnan mukaan asiantuntijalausunnon tarkoituksena on sanoa jotakin
kielteistä homoseksuaalisista yksilöistä, hän pitää asiaankuulumattomina
kaikkia sellaisia lähteitä joissa tarkastellaan perherakenteiden vaikutusta
lasten hyvinvointiin ja kehitysmahdollisuuksiin sellaisessa kontekstissa, jossa
vertailukohteina ei ole samaa sukupuolta olevia pareja. Lain
sosialisaatiovaikutusten ajatus näyttää jääneen hänelle hämäräksi. Hän ei
tiedosta, että tutkin lain sosialisaatiovaikutuksia myös heteroseksuaalisiin
perheisiin ja oletan, että laki lisää isättömien ja äidittömien lasten määrää.
2.2.
Käsitteleekö kolme lähdettäni pakkohuostaanottoja?
Tamminen väittää,
ettei kolme lähdettäni millään tavalla liity käsittelemääni asiaan. Vaikka
väitän kyseisten lähteiden käsittelevän lasten hyvinvointia erilaisissa
perherakenteissa, Tammisen mukaan kyseiset lähteet käsittelevät yksiselitteisesti
pakkohuostaanottoja.
Tämän väitteen voima
on sen dramaattisuudessa. Pakkohuostaanoton ajatus on niin kaukana
käsiteltävästä asiasta, että pakkohuostaanottoja käsittelevien lähteiden käyttö
kertoisi täydellisestä piittaamattomuudesta ja tietämättömyydestä.. Niiden
käyttäminen kertoisi siitä, ettei tekstin kirjoittaja ole edes avannut kyseisiä
lähteitä, tai edes kunnolla lukenut niiden otsikkoa.
"Lähdeviitteet Brown (2004), Manning et al (2004), McLanahan
& Sandefur (1994); kuten yllä, ei liity käsiteltävään aiheeseen. Liittyisi,
jos lakiesityksessä määrättäisiin lapset pakkohuostaanotettaviksi syntymästä
lähtien. Näin ei nyt satu olemaan." (LT)
Tämän dramaattisen
väitteen ongelma on siinä, ettei se pidä paikkaansa. Kyseiset lähteet eivät käsittele
pakkohuostaanottoja. Kuten asiantuntijalausunnossani totean, Brown (2004),
Manning et al (2004), McLanahan & Sandefur (1994) perustelevat kaikki
väitettä, että eheät biologisten vanhempien muodostamat perheet ovat lasten
kannalta parhaita "kun vertailukohteina ovat
yksinhuoltajaperheet, uusperheet tai avosuhteet."
Susan L. Brownin
artikkeli vuodelta 2004 "Family structure and child well-being: the
significance of parental cohabitation" Journal of Marriage and Family 66 (2),
351−367 käsittelee perherakenteen vaikutusta lapsen hyvinvointiin, ja tuo
esille sen, että lapset voivat parhaiten biologisten vanhempiensa avioliiton
sisällä. McLanahanin ja Sandefuring (1994) kirjan juonena on tarkastella
perherakenteiden vaikutusta lapsen hyvinvointiin ja käsittelen tätä lähdettä
tarkemmin myöhemmin.
2.3.
Lähdeviite La Sala (2002)
Tamminen väittää, että
"Lähdeviite La Sala (2002); artikkeli ei edes käsittele homomiesten
avioliittoja; ei liity käsiteltävään aiheeseen." (LT)
La Sala (2002) ei käsittele homomiesten avioliittoja, mutta se käsittelee
homomiesten epämuodollisia sitoutumismekanismeja, joita myös käsittelen
kyseisessä kohdassa. Käsittelen kyseisessä kohdassa siis kahta asiaa:
epämuodollisia sitoutumismekanismeja, joista puhutaan LaSalan artikkelissa ja
avioerotilastoja, joita käsitellään Anderssonin et al (2004) artikkelissa.
Viittaan kyseisessä kohdassa molempiin. lähteisiin. Michael C. LaSalan
artikkeli vertailee parisuhdeuskollisuuteen sitoutuneita ja seksuaalisesti
avoimia miespareja ja heidän erilaisia sitoutumismekanismejaan.: "Extradyadic
Sex and Gay Male Couples: Comparing monogamous and Nonmonogamous
Relationships." Families in Society: The Journal of Contemporary Social Sciences. 2004
ss. 405-412.
Artikkelissa tuodaan esille, että osa miespuolisista pareista sitoutuu
yksiavioiseen suhteeseen, mutta monet kehittävät seksuaalisesti avoimen
suhteen. Itse asiassa seksuaalisesti avoimen suhteen kehittäminen saattaa olla
monille miespareille edellytys parisuhteen pitkäikäisyydelle. Tässä suhteessa
homoseksuaalisten miesparien parisuhteen dynamiikka on erilainen kuin
heteroseksuaalisten parien: heteroseksuaalinen avioliitto usein hajoaa
uskottomuuden vaikutuksesta, kun taas homoseksuaalinen parisuhde saattaa olla
pitkäikäinen juuri uskottomuuden voimalla ja sen tarjoaman seksuaalisen
vaihtelun voimalla. Tämä on yksi syy siihen, miksi homoseksuaalisia ja
heteroseksuaalisia parisuhteita ei ole mielekästä yhdistää yhden ja saman
avioliittoinstituution alaisuuteen. Jos seksuaalisen avoimuuden normit saavat
lisää valtaa heteroseksuaalisissa avioliitoissa, ne heikentävät avioliiton
pysyvyyttä, tuovat ristiriitoja avioliittoihin, traumatisoivat perheriitojen
keskellä eläviä lapsia ja tuottavat lisää isiensä hylkäämiä lapsia.
2.4.
Sara McLanahanin ja Gary Sandefurin tutkimukset
Tamminen kommentoi:
"Lähdeviite McLanahan & Sandefur (1994) analysoi yksinhuoltajuuden ongelmia; ei liity käsiteltävään
aiheeseen." (LT)
Edellä Tamminen sanoi McLanahan & Sandefurin
(1994) käsittelevän pakkohuostaanottoja. Tässä hän sanoo niiden käsittelevän
yksinhuoltajuuden ongelmia. Tämä jälkimmäinen määritelmä on lähempänä totuutta.
Kyseinen tutkimus käsittelee erilaisten perherakenteiden vaikutusta lasten
hyvinvointiin ja vertailee erityisesti biologisen isän ja äidin avioperhettä
yksinhuoltajiin ja uusperheisiin.
Sara McLanahan toimii sosiologian professorina
Princetonin yliopistossa. Hän johtaa tutkimuskeskusta, jonka tutkimustyö
kohdistuu lapsen hyvinvointiin. Hän on erityisesti kiinnostunut siitä, miten
perheiden rakenne vaikuttaa yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon. Hän on myös Future of Children nimisen
aikakauskirjan toimittaja.
Aloittaessaan
tutkimustyötään Sara McLanahan oli yksinhuoltajaäiti, joka ei halunnut sulkea
silmiään niiltä ongelmilta, joita isättömät lapset kohtaavat. Hän korosti, että
vanhempien on kohdattava omien valintojensa seuraukset lapsen hyvinvoinnille,
koska muuten he eivät pysty tukemaan lapsiaan näiden kamppaillessaan esimerkiksi
isättömyyden tuskan kanssa. Lapselle on annettava tilaa prosessoida omaa
tuskaansa ja tätä tilaa ei tule, jos vanhemmat eivät itse pysty rehellisesti
kohtaamaan omien valintojensa seurauksia.
Sara McLanahanin ja
Gary Sandefurin kirja käsittelee perherakenteen merkitystä lapsen
hyvinvoinnille. Se perustuu 10 vuoden pituiseen tutkimustyöhön. Tutkijat
kumoavat näkemyksen, jonka mukaan kaikki erilaiset
perhemuodot ovat yhtä hyviä kasvuympäristöjä lapselle. He argumentoivat, että tälle
käsitykselle ei ole perusteita tieteellisessä tutkimuksessa, vaikka joskus niin
annetaan ymmärtää. Kaikkein selvimmin perherakenteen merkitys lapsen
hyvinvoinnille näkyy tutkimuksissa, jossa verrataan yksinhuoltajien (useimmiten
yksinhuoltajaäitien) kasvattamia lapsia ehjiin biologisen isän ja äidin
muodostamien perheiden lapsiin. Yksinhuoltajaperheiden lapset saavat kolme
kertaa todennäköisemmin avioliiton ulkopuolisen lapsen, he keskeyttävät
yläasteen ja lukion kaksi kertaa todennäköisemmin, he ovat 1.4. kertaa
todennäköisemmin vailla työtä tai opiskelupaikkaa ja heistä tulee 2,5 kertaa
todennäköisemmin teiniäitejä. Uusperheissä kasvavat lapset eivät voi
yksinhuoltajaperheissä kasvaneita lapsia paremmin. McLanahan ja Sandefur saivat
selville, että äidin ja isoäidin kanssa kasvavat lapset voivat huonommin kuin
nuoret, jotka elivät yksinhuoltajavanhemman kanssa.
Lanahanin ja Sandefurin
tutkimukset antavat tukea väitteelle, että biologinen isä ei ole korvattavissa.
Edes äidin uusi miespuolinen puoliso ei korvaa biologisen isän puutetta. Tältä
pohjalta ei ole luultavaa, että toinen nainen voisi korvata isän puutetta.
2.5.
Biologisen isän merkitys lapsen
hyvinvoinnille
Yksi keskeisiä
väitteitäni on, että biologisen isän puute heikentää lapsen hyvinvointia. Koska
sukupuolineutraali avioliitto välittää avioliittokäsitystä, jonka mukaan isän
panos ei ole ainutlaatuinen ja välttämätön, sen sosialisaatiovaikutuksena on
heikentää isien sitoutumista ydinperheeseen ja lastensa kasvattamiseen. Koska Tamminen
ei hahmota tätä perustelua, hän pitää asiaankuulumattomina kaikkia tutkimuksia,
joissa tuodaan esille biologisen isän merkitys lapsen hyvinvoinnille. Niiden
relevanssi tulee siitä, että sukupuolineutraalilla avioliittolailla on
pitkäaikaisvaikutuksia heteroseksuaaliseen avioliittoon ja isän ja lapsen
suhteeseen.
"Lähdeviite Frank
Furstenberg et al (2003:48); viittaus harhaanjohtava, koska viitattu
teksti ei tee vertailua samaa sukupuolta olevien avioliittojen ja eri
sukupuolta olevien avioliittojen välillä, vaan vertailee heteroavioliitossa
kasvaneita lapsia yksinhuoltajien ja kenties sosiaalihuollon kasvattamiin
lapsiin. En ota kantaa väitteeseen biologisen vanhemmuuden mahdollisesta
edusta, koska en ole evoluutiobiologian ja sosiologian tutkija. Puolimatka toki
haluaa ottaa kantaa." (LT)
Lähdeviite Furstenberg,
Frank Jr. & Heuveline,
Patrick & Timberlake, Jeffrey M. (2003)
"Shifting Childbearing to Single Mothers: Results from 17 Western Countries" liittyy keskeisesti asiantuntijalausunnon perusargumenttiin: lapsen
hyvinvoinnin kannalta on parasta, että hän saa kasvaa biologisten vanhempiensa
eheässä avioperheessä. Väite biologisten vanhempien eheän avioperheen
merkityksestä lapsen kehitykselle ja hyvinvoinnille on yksi ydinväitteistäni ja
tämä on tärkeä kysymys pohdittaessa sukupuolineutraalin avioliittolain
mielekkyyttä ja sen vaikutuksia tasa-arvoon.
Kirjoitan
asiantuntijalausunnossani:
"Tutkimusten mukaan biologisen isän ja äidin
muodostama avioliitto on lapsen kannalta paras vaihtoehto, joten sen
lainsäädännöllinen suosiminen on perusteltua lapsen oikeuksien näkökulmasta.
Tutkija Frank Furstenbergin (et al 2003: 48) mukaan lukuisat tutkimukset
osoittavat, että yksilöt yleisesti ottaen voivat parhaiten sekä lapsuudessa
että myöhemmin elämässä, kun he kasvavat molempien biologisten vanhempiensa
kanssa. "Yksinkertaisesti sanoen, lapset hyötyvät yhdessä jatkuvasti asuvien
vanhempien taloudellisesta ja emotionaalisesta panoksesta, ja tämä panostus on
yleisesti ottaen suurempaa biologisten vanhempien kuin korvaavien vanhempien
kohdalla." Tällaista tutkimustietoa on olemassa paljon, kun vertailukohteina
ovat yksinhuoltajaperheet, uusperheet tai avosuhteet (Brown 2004, Manning et al
2004, McLanahan & Sandefur 1994).
Näiden tutkimusten mukaan lapset voivat parhaiten eheissä biologisten
vanhempiensa perheissä ainakin seuraavilla ulottuvuuksilla (ks.
tutkimustulosten yhteenvetoa 70 tieteentekijän allekirjoittamassa julkaisussa Marriage and the Public Good: Ten Principles):
Koulutukselliset saavutukset:
koulutustaso. Tunne-elämän terveys:
ahdistuksen taso, masennus, aineiden väärinkäyttö ja itsemurha. Perhe-elämä ja seksuaalinen kehitys:
vahva identiteetti, teiniraskaudet ja avioliiton ulkopuoliset raskaudet,
seksuaalisen hyväksikäytön yleisyys. Käyttäytyminen
lapsena ja aikuisena: aggressiivisuuden aste, tarkkaavaisuushäiriöt,
rikollisuus, pidätykset."
Tuon selvästi esille,
että tässä vaiheessa argumenttiani vertaan eheitä biologisten vanhempien
muodostamia perheitä yksinhuoltajaperheisiin, uusperheisiin ja avosuhteisiin.
"Lähdeviite Marriage and the Public Good: Ten Principles, jota Puolimatka kehuu todelliseksi tieteentekijöiden suurkuoroksi ei ole
tieteellinen julkaisu vaan poliittinen manifesti , joka liittyy
amerikkalaiseen konservatiiviliikkeeseen. Niin sanotun 'Princeton
Principles' -teoksen julkaisujuhlien kunniavieraana oli George W. Bush."
Kyseessä on
tutkijoiden ryhmän tekemä yhteenveto yhteiskuntatieteellisistä tutkimuksista.
Sen tieteellisiä ansioita ei voida arvioida julkaisujuhlien osanottajien
perusteella, kuten jo edellä totesin.
2.6.
Mooren tutkimus
LT kritisoi sitä, että
käytän raporttia: Kristin Anderson Moore & Susan M. Jekielek & Carol
Emig (2002) "Marriage from a Child's Perspective: How Does Family Structure
Affect Children and What Can We Do about It", Child
Trends Research Brief, vaikka tekijät suoranaisesti kieltävät käyttämästä
lähdettä debatissa sukupuolineutraalista avioliittolaista.
"Moore:n ei liity aiheeseen myöskään mitenkään. Artikkeli löytyy sitäpaitsi ChildTrends:in koosteesta,
jonka ensimmäisellä sivulla lukee isoin kirjaimin: '..no conclusions can be drawn from this research about
the well-being of children raised by same-sex parents or adoptive parents.' Silti Puolimatka haluaa käyttää sitä juuri noin." (LT)
Mooren et al (2002) raportti
liittyy kysymykseen perherakenteen vaikutuksesta lasten hyvinvointiin. Tekijät
kirjoittavat: "Tutkimus osoittaa selvästi, että perheen
rakenteella on merkitystä lapsen kannalta ja parhaiten häntä auttaa
perherakenne, jota johtaa kaksi biologista vanhempaa avioliitossa, jonka
konfliktitaso on alhainen. Lapsilla yksinhuoltajaperheissä, naimattomille
äideille syntyneillä lapsilla, ja lapsilla kasvattiperheissä tai avoperheissä
on suurempi riski kehittyä huonoon suuntaan − − Lasten kannalta on siksi
arvokasta edistää vahvoja, vakaita biologisten vanhempien välisiä
avioliittoja." (Moore et al 2002) Tästä voidaan tehdä
epäsuoria päätelmiä sukupuolineutraalin avioliittolain yhteiskunnallisiin
vaikutuksiin, koska sosialisaation välityksellä avioliiton sukupuolineutraali
uudelleentulkinta heikentää isien ja äitien ymmärrystä omasta merkityksestään
lapselle ja siten vähentää heidän sitoutumistaan lasten hoitoon.
Tietyllä tavalla
maailmankatsomuksellisesti ja poliittisesti suuntautuneista tutkijoista voi
tietysti tuntua epämukavalta, jos heidän tutkimustuloksensa paljastavat
tosiasioita, jotka murentavat perustaa heidän tavoittelemiltaan poliittisilta
päämääriltä. Tosiasiat kuitenkin pysyvät tosiasioina, vaikka niihin viittaaminen
kiellettäisiin. Sen jälkeen kun tutkijat ovat tehneet löydöksensä julkisiksi,
ne ovat kaikkien käytettävissä.
2.7.
Mitä asiantuntijalausunnossa
vertaillaan?
LT kirjoittaa:
"Lähdeviitteet Moore (2004) ja Manning & Lamb (2003); McLanahan
& Donahue & Haskins (2005); Park 2003; Wilcox &
Doherty & Fisher et al (2005); kuten yllä - viite ei liity siihen,
mitä sillä yritetään todistaa, koska vertailu ei kohdistu Puolimatkan
ilmaisemalla tavalla. Manning & Lamb vertailee adoptioperheiden avo-
ja avioliittostatuksia, mikä ei taaskaan liity käsiteltävään aiheeseen (oikeus
avioliittoon). ." (LT)
Manning, Wendy
D. & Lamb, Kathleen A. (2003) "Adolescent Well-Being in Cohabiting,
Married, and Single-Parent Families", Journal of Marriage and Family 65, no. 4
(November 2003).
McLanahan, Sara
& Donahue, Elizabeth & Haskins, Ron (2005) "Introducing the Issue", The Future of Children 15.
Parke, Mary
(2003) "Are Married Parents Really Better for Children? What Research Says
about the Effects of Family Structure on Child Well-Being." CLASP Policy Brief no. 3, May 2003.
Wilcox, W. Bradford & Doherty, William J. &
Fisher, Helen et al (2005) Why Marriage
Matters: Twenty-Six Conclusions from the Social Sciences. 2nd
ed. New York: Institute for American Values.
Kaikki nämä lähteet
liittyvät argumenttini todentamiseen. Niissä kaikissa on kyse tutkimuksista,
jotka selventävät perherakenteen vaikutusta lapsen hyvinvointiin. Tämä on
asiantuntijalausuntoni ydinajatus: lainsäädännön pitäisi suosia kahden
biologisen vanhemman muodostamia perheitä, koska ne ovat parhaita lapsen
hyvinvoinnin kannalta. Yksinhuoltajaperheet, avoperheet, uusperheet ja
adoptioperheet eivät ole lapselle optimaalisia. Ne eivät kuitenkaan muuta
avioliiton tai vanhemmuuden merkitystä eivätkä siten uhkaa biologisten
vanhempien juridista asemaa. Sen sijaan samaa sukupuolta olevan perhemallin
ottaminen osaksi avioliittoa merkitsee avioliiton ja vanhemmuuden merkityksen
muuttamista niin, että se heikentää lapsen biologisten vanhempien asemaa
lainsäädännössä ja poistaa laista lapsen oikeuden syntyä molempien biologisten
vanhempiensa muodostamaan avioliittoon. Näin se heikentää lapsen suhdetta
biologisiin vanhempiinsa, mikä loukkaa lapsen perusoikeuksia.
Sosialisaatiovaikutustensa kautta tämä heikentää isien sitoutumista
avioliittoon ja siten lapsen hyvinvointia ja kehitysmahdollisuuksia, kuten
kaikki nämä tutkimukset osoittavat.
"Lähdeviite Wilcox & Doherty & Fisher et al (?); viite epätarkka;
viite ei tieteellinen. Kyseessä ei ole tieteellinen artikkeli tai tutkimus,
vaan avioerovastaisen Institute for American Values:in ideologinen
manifesti. Blackman & Clayton & Glenn et al (2005) analysoi vain amerikkalaisten tummaihoisten
avioitumiskäyttäytymistä; ei liity käsiteltävään aiheeseen."
Wilcoxin et al
kirjoittama lähde on useiden tutkijoiden yhdessä kirjoittama yhteenveto
relevanteista yhteiskuntatieteellisistä tutkimustuloksista. Se, että Blackman et al käsittelee
tummaihoisten avioitumiskäyttäytymistä, ei tee siitä epärelevanttia, kuten jo
edellä todettiin.
Kirjoitan asiantuntijalausunnossani: "On olemassa
kaksi yleistä perustetta olettaa, ettei samaa sukupuolta olevien parien
vanhemmuus yleisesti ottaen yllä myönteiseltä vaikutukseltaan avioliitossa
olevien biologisten vanhempien tasolle.
Ensinnäkin, luotettavat tutkimukset osoittavat, että äidit ja isät
tukevat − ja poissa ollessaan haittaavat − lapsen kehitystä eri tavoilla, kuten
jo edellä todettiin. Toiseksi, kaikki tähän asti korkeatasoisissa tutkimuksissa
tutkitut vaihtoehdot avioliitossa eläville biologisille vanhemmille ovat
johdonmukaisesti osoittautuneet vähemmän onnistuneiksi: tämä pätee
yksinhuoltajaperheisiin, uusperheisiin ja avoperheisiin (Brown 2004, Manning
& Smock & Majumdar 2004.) Samaa sukupuolta olevat parit sisältävät aina
korkeintaan vain toisen biologisista vanhemmista. Kuten Princetonin ja
Wisconsinin yliopistojen sosiologit Sara McLanahan ja Gary Sandefur (1997: 1)
totesivat, perustautuen neljään pitkittäistutkimukseen, joissa oli
kansallisesti edustavat 20 000 tutkittavan otokset: "Lapset, jotka
kasvavat kotitalouksissa ainoastaan yhden biologisen vanhemman kanssa voivat
keskimäärin huonommin kuin lapset, jotka kasvavat talouksissa molempien
biologisten vanhempiensa kanssa − − riippumatta siitä, meneekö lasten kanssa
asuva vanhempi uudestaan naimisiin." Tämän tosiasia-aineiston valossa on
perusteltua, että avioliittolainsäädännön ensisijaisena tavoitteena tulisi olla
tukea sellaisia avioliiton normeja, jotka pitävät biologiset vanhemmat yhdessä.
(Girgis & Anderson & George 2012: 61−62.) "
2.8.
Onko yksi päälähde peräisin Valituista Paloista?
Tamminen kirjoittaa: "Lähdeviite David Popenoe (1996); ei liity; väärinkirjoitettu
muotoon "Papenous"; ei tieteellinen artikkeli vaan kirjallisuusviitteellinen
ideologinen pohdiskeleva essee, jossa sosiologi Popenoe esittää pohdintojaan
äitien ja isien ominaisroolien hyvistä ja huonoista vaikutteista lapsen
kasvuun. Hieman mieskriittinen näkökulma. Käsittääkseni alun perin julkaistu
populaariaikakausilehti Reader's Digest:issä, jonka suomenkielinen vastine on
nimeltään Valitut Palat." (LT)
David Popenoe on maailman eturivin
perhetutkija ja perhesosiologi Rutgersin Yliopistosta Yhdysvalloista. Hänen
kirjoittamansa teos Life Without Father
("Elämä ilman isää") on lähes 300-sivuinen tieteellinen monografia, jonka
Euroopassa on julkaissut Harvard University Press. Pelkät kirjallisuusviitteet
vievät kirjasta 35 sivua. Koska teoksen on julkaissut tunnettu yliopistopaino,
se on läpikäynyt tieteellisen vertaisarvioinnin. Popenoe tekee monografiassaan
selkoa sadoista perhesosiologisista tutkimuksista neljän vuosikymmenen ajalta.
2.9.
Ovatko teologien kirjoittamat
tutkimukset arvottomia?
Tamminen suhtautuu
torjuvasti teologien ja erityisesti kristilliskonservatiivien tutkijoiden
tutkimustuloksiin:
"Lähdeviite Prof. Don Browning & Elizabeth Marquardt (2006). Viite ei liity; viittaus epätarkka; viite ei tieteellinen; viitatut
henkilöt ovat teologeja - eivät esimerkiksi sosiologeja, eikä heidän
esittämänsä näkökantoja tai asiantuntemustasoa ole perusteltu tekstissä. Kirja,
jossa tämä essee esiintyy, on eräänlainen amerikkalaisten
kristilliskonservatiivien yritys koota näennäistieteellinen tiiliskivi, jotta
voisivat (valheellisesti) väittää vastustavansa homoliittoja tiedemaailma
takanaan." (LT)
Don S. Browning (1934−2010) toimi 40 vuoden ajan
etiikan ja yhteiskuntatieteiden professorina Chicagon yliopiston teologian
laitoksella. Hän tutki psykologian, moraalifilosofian, juridiikan ja uskonnon
yhteyksiä. Yksi hänen suurista tutkimusprojekteistaan selvitti avioliiton
merkityksen heikkenemisen yhteiskunnallisia vaikutuksia. Elizabeth Marquardt on
tutkinut perherakenteiden vaikutusta lapsiin. Viittaan heidän
yhteisartikkeliinsa "What About the Children? Liberal Cautions
on Same-Sex Marriage", joka on julkaistu Princetonin yliopiston oikeustieteen
professorin Robert P. Georgen ja Chicagon yliopiston yhteiskunnallisen ja
poliittisen etiikan professorin Jean Bethke Elshtainin toimittamassa kirjassa The Meaning of Marriage. Koko teos on
akateemisesti korkeatasoinen ja ammattitaitoinen analyysi avioliiton
merkityksestä.
Kirjoitan lausunnossani: "Prof. Don Browningin ja Elizabeth Marquardtin
(2006) edustaman kriittisen familismin mukaan sukupuolineutraali avioliitto
loukkaa lapsen oikeuksia, koska se edellyttää avioliiton merkityksen
muuttamista siten, ettei avioliittoinstituution olennaisena tarkoituksena ole
avioparin kokonaisvaltainen yhteys ja heidän seksuaalisuhteestaan syntyvien
lastensa hoitaminen. Koska tutkimusten mukaan lapset voivat parhaiten
biologisen isän ja äidin vakaan, pysyvän ja liiallisista konflikteista vapaan
avioliiton sisällä, lainsäädännön tulisi pyrkiä tukemaan tällaista perhemallia
eikä muuttaa lainsäädännöllä avioliiton merkitystä niin, että lapsille jää
siinä marginaalinen asema."
Viite Browningin ja Marquardtin teokseen liittyy
siis keskeiseen argumenttiini, jonka mukaan sukupuolineutraali avioliittolaki
loukkaa lapsen oikeuksia. Kirjoittajat ovat akateemisesti ansioituneita
tutkijoita, joiden tutkimustyöstä tärkeä osa on keskittynyt perherakenteiden
vaikutukseen lapsen hyvinvoinnin kannalta. Heidän artikkelinsa on julkaistu
kirjassa, jonka toimittajat ovat johtavien amerikkalaisten yliopistojen
professoreita.
3.
Ovatko Sarantakosin, Regneruksen ja Allenin tutkimukset "roskatutkimusta"?
Tamminen kyseenalaistaa
Sarantakosin, Regneruksen ja Allanin tutkimusten tieteellisyyden nimittämällä
niitä "roskatutkimukseksi". Kaikista puutteistaan huolimatta kyseiset
tutkimukset ovat laadullisesti korkeatasoisia. Tamminen kirjoittaa: "Jos
analysoin tätä väitettä koko artikkeliin ja tämän viitteisiin nähden, yrittää
Puolimatka tällä puolustaa kolmea metodologisesti sabotoitua suuren
otannan roskatutkimusta - kyseessä ovat Sarantakos (1996), Regnerus (2012) ja
Allen (2012), joihin hän viittaa myöhemmin todisteina homojen
kelvottomuudesta." (LT)
Sarantakos, Regnerus
tai Allen eivät pyri todistamaan homojen kelvottomuutta, vaan vertailemaan
erilaisia perherakenteita lapsen hyvinvoinnin ja kehitysedellytysten
näkökulmasta.
3.1.
Sarantakosin tutkimus
Sarantakosin tutkimus
on vain mainittu APA:n tutkimusraportissa, ja Paul Amato (2012) myöntää, ettei
sille siellä annettu riittävää huomiota. Sekä Regneruksen että Allenin
tutkimukset on julkaistu korkeatasoisissa vertaisarvioiduissa tieteellisissä
aikakausjulkaisuissa.
Tamminen kuitenkin
katsoo Sarantakosin tutkimuksen taustalta löytyvän homofobiaa:
"Lähdeviite Sarantakos (1996) on yksin vastaan huomattavasti suurempaa tutkimusten joukkoa,
ja on tunnettu sen vakavista metodologisista puutteista, jotka
ennustettavalla tavalla johtavat tulosten vääristymään. Esimerkiksi se, ettei
siinä ollut minkäänlaista sokkoutusta ja aineisto perustuu
epäneutraalien osapuolten subjektiivisiin raportteihin homovastaisessa
ympäristössä, jolloin sosiaalinen stigma pääsee vaikuttamaan tutkimusta
harhaanjohtavalla tavalla. Se, että Puolimatka haluaa siteerata
Sarantakosta kertoo jotain."
Sarantakosin tutkimus
on tutkimusasetelmaltaan ja otokseltaan luotettavampi kuin useimmat vastaavat
tutkimukset. Kritiikki epäneutraalien osapuolten subjektiivista raporteista
sopii Sarantakosiin huonommin kuin useimpiin vastaaviin tutkimuksiin. Sarantakos
eroaa muista APA:n viittaamista tutkimuksista sikäli, että siinä on käytetty
vanhempien itsearviointien lisäksi myös opettajien arviointeja lasten
koulumenestyksestä ja sosiaalisuudesta.
Tamminen väittää, että
koulut ovat "homovastaisia ympäristöjä". Näin yleistävä väite tuskin pitää paikkansa. On
muistettava, että kaikki ympäristöt ovat jollakin tavalla ennakkoluuloisia. Ei liene perusteltua pitää opettajien arviointeja
sen puolueellisempina kuin vanhempien arviointeja. Vanhempien arviointeja
saattaa leimata toiveajattelu, koska he tunnesyistä haluavat nähdä lastensa
tilanteen myönteisessä valossa. Vanhempien ajattelua saattaa ohjailla myös tietty
poliittinen pyrkimys. Sarantakosin tutkimuksen opettajat saattavat olla toiseen
suuntaan kallellaan tai sitten ei. Sitä emme tiedä. Emme löydä mistään
neutraaleja haastateltavia. Opettajat
pystyvät ottaman vanhempia enemmän etäisyyttä lapsiin, vaikka toisaalta heidän
kaukaisempi suhteensa lapsiin voi johtaa virheellisiin arviointeihin.
3.2.
Mark Regneruksen tutkimus
Vain 10 niistä noin 60
tutkimuksesta, joissa on vuosien 1995−2013 välillä tutkittu samaa sukupuolta olevia pareja suhteessa lapsen
kehitykseen ja hyvinvointiin ovat kovaan aineistoon perustuvia tilastollisia
tutkimuksia. Kaikki muut 50 tutkimusta perustuvat enimmäkseen noin 30−60 lumipallo-otannalla hankitun haastateltavan itsearviointeihin. Lisäksi
tutkimukset tekijät ovat yleensä ihmisiä, jotka pyrkivät myös poliittisella
tasolla vaikuttamaan lainsäädäntöön sukupuolineutraalin avioliittolain
puolesta.
Yksi mainituista 10 satunnaisotantaan perustuvista
tutkimuksista on Texasin yliopiston (Austin) sosiologian professorin Mark
Regneruksen tutkimus. Regnerus oli tutustunut samaa
sukupuolta olevien parien lapsivaikutusta tutkivaan kirjallisuuteen ja niiden
puutteisiin ja päätti välttää aikaisemmissa tutkimuksissa ilmenneitä ongelmia.
Aikaisemmissa tutkimuksissa oli käytetty pieniä otoksia, joten hän päätti
hankkia ison otoksen. Aikaisemmissa tutkimuksissa otos valikoitui ja vääristyi
niin, että ennakkoluulot pääsivät vaikuttamaan. Regnerus käytti
satunnaisotantaa. Aikaisemmissa tutkimuksissa käytettiin huonosti todennettavia
pehmeitä kysymyksenasetteluja. Regnerus tutki mitattavia ja julkisesti
todennettavia asioita. Regnerus pyrki siis nostamaan tutkimuksen tasoa.
Regneruksen tutkimuksen varsinainen ongelma oli
siinä, että hänen tutkimuksensa tuotti "vääriä tuloksia", eli sellaisia
tuloksia, jotka eivät sopineet valtaeliitin poliittisiin pyrkimyksiin. Hänen
tutkimuksensa aiheutti voimakkaita kielteisiä reaktioita erityisesti
sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajien parissa, vaikka he olivat
ilolla hyväksyneet aikaisemmat, metodologisesti paljon huonommat tutkimukset.
Jos Regnerus olisi saanut toisenlaisia tuloksia, hänen tutkimustaan olisi
ylistetty uraauurtavaksi edistykseksi tutkimusalalla, jota se todellisuudessa
oli.
Regnerus julkaisi tieteellisesti vertaisarvioidun
artikkelinsa perherakenteiden vaikutuksesta lapsiin yhdessä sosiologian
huippujulkaisussa Social Science Research.
Regneruksen (2012a) tekemä tutkimus perustui laajaan, satunnaisotannalla
hankittuun kansallisesti edustavaan otokseen. Siinä seulottiin 15 000
amerikkalaista nuorta aikuista, jotka olivat iältään 18−39 vuotiaita, joista
3000 haastateltiin.
Regneruksen
otos on vielä liian pieni, jotta hän olisi voinut saada riittävän suuren
otoksen homoseksuaalisista parisuhteista muodostuvia kotitalouksia, joten hän
laajensi ryhmää ottamalla mukaan kaikki ne kotitaloudet, joiden aikuisista
jompikumpi oli joskus ollut homoseksuaalisessa suhteessa. Siksi
hän voi sanoa jotakin tilastollisesti merkitsevää vain siitä ryhmästä, joka oli
kasvanut sellaisessa kotitaloudessa, jonka toinen vanhempi oli joskus ollut
homoseksuaalisessa suhteessa. Tämä tietysti rajaa sitä, mitä Regneruksen
tutkimuksesta voidaan päätellä ja Regnerus tekee tämän rajoituksen selväksi
tutkimusraportissaan. Tämä
merkitsee sitä, että Regneruksen tutkimuksesta ei suoranaisesti voida tehdä
tilastollisesti merkitseviä päätelmiä homoseksuaalisten parien muodostamien
kotitalouksien vaikutuksesta lasten koulumenestykseen ja hyvinvointiin.
Regnerus on tästä tietoinen ja hän tekee sen selväksi tutkimusraportissaan.
Hänen tutkimuksensa kuitenkin kyseenalaistaa aikaisemman 50 paljon pienempiin
aineistoihin perustuvan tutkimuksen päätelmän, että voimme tutkimuksen
perusteella katsoa osoitetuksi, ettei homoseksuaalisten ja heteroseksuaalisten
kotitalouksien lasten kehityksessä ja hyvinvoinnissa ole eroja. Saamansa
palautteen pohjalta Regnerus (2012b) teki toisen tutkimuksen ja täsmensi
käyttämäänsä terminologiaa ja saamiensa tutkimustulosten merkitystä.
Tamminen kirjoittaa: "Puolimatkan
ylpeästi siteeraama Regnerus, Mark (2012) on tunnettu
roskatiede-esimerkki, jossa toteutettiin suuri kyselytutkimus,
jonka viattomaksi puetut ainoat vastausvaihtoehdot kysymykseen vanhempien
parisuhdekäyttäytymisestä tarkoittivat Regnerus:in mielestä: A: Olen
rikkinäisestä perheestä koska äitini on joskus rakastunut naiseen. B:
Olen rikkinäisestä perheestä koska isäni on joskus rakastunut mieheen. C: Olen
terveestä heteroavioperheestä. Tästä ilmiselvästä ansasta huolimatta sukupuolineutraalin
avioliiton vastustajat linkittelevät tutkimusta innoissaan minkä ehtivät tueksi
huuhaalleen."
Tammisen kuvaus Regneruksen kysymyksistä on
retorisen värittävä. Yksi Regneruksen haastateltavilleen esittämä kysymys oli,
onko jompikumpi heidän vanhemmistaan joskus ollut homoseksuaalisessa suhteessa.
Tämä tietysti rajaa sitä, mitä Regneruksen tutkimuksesta voidaan päätellä ja
Regnerus tekee tämän rajoituksen selväksi tutkimusraportissaan. Samalla on
kuitenkin huomattava, että merkittävä osa samaa sukupuolta olevien parien
lapsista on peräisin aikaisemmista heteroseksuaalisista suhteista.
Pennsylvanian valtionyliopiston sosiologian
professori Paul Amato, joka itse on ideologisesti samalla puolella kuin Tamminen,
arvioi Regneruksen tutkimusta yhdeksi parhaimmista, mitä aiheesta on
tehty. Artikkelissaan "The well-being of
children with gay and lesbian parents" Social
Science Research 41 (2012) ss. 771−774 Amato toteaa, että Regneruksen
tutkimus "on todennäköisesti parasta mitä voimme odottaa, ainakin
lähitulevaisuudessa" (s. 772). Myöhemmin artikkelissa hän kirjoittaa:
"Regneruksen tutkimus antaa tärkeän panoksen ymmärrykseemme siitä, miten
erilaiset lapsuuden perheympäristöt suhteutuvat tuloksiin nuorissa aikuisissa
jälkeläisissä" (s. 774).
3.3.
Douglas W. Allenin tutkimus
Kolmas tutkimus, jonka Tamminen leimaa roskatutkimukseksi
on Douglas W. Allenin vuonna 2013 julkaistu tutkimus "High school graduation
rates among children of same-sex household". Review of Economics and Household, 11(4), 635−658. Douglas Allen on taloustieteen professori
Simon Fraser yliopistossa Kanadassa.
Allen (2013) teki Kanadassa laajalla otannalla (20 %
väestöstä) tutkimuksen, jossa vertailtiin eri perhemuodoissa kasvaneiden
lukiolaisten valmistumisasteita. Allenin tutkimuksen mukaan samaa sukupuolta
olevien parien perheissä kasvaneiden lasten valmistumisaste on heteroseksuaalisten
perheiden lasten valmistumisastetta alhaisempi. Samaa sukupuolta olevien
vanhempien lapset valmistuivat 65 % todennäköisyydellä verrattuna eri
sukupuolta olevien avioparien lapsiin. Samaa sukupuolta olevien perheiden
tyttäret menestyvät poikia huonommin. Niinpä Allenin tutkimus haastaa väitteen,
ettei perheen rakenteella ole merkitystä lapsen hyvinvoinnin ja
kehitysmahdollisuuksien kannalta.
Vaikka tutkimus mittaa ainoastaan koulusta
valmistumisen astetta eri perhemuodoissa, tämä antaa viitteen siitä, että
kyseinen perhemuoto ei tarjoa sellaista tukea, mikä mahdollistaisi lapsen
kehityspotentiaalin optimaalisen avautumisen. Jatkotutkimusta tarvitaan, jotta
päästäisiin selville niistä monimutkaisista tekijöistä, jotka näissä
perhemuodoissa vaikuttavat.
Kun Allenin (2013) tutkimus julkaistiin syksyllä 2013, siihen tuli heti
useita reaktioita. Professori Charlotte Patterson kritisoi sitä oikeudelle
antamassaan asiantuntijalausunnossa oikeustapauksessa Kitchen v. Herbert
seuraavasti: "Allenin uusi tutkimus − −
esittää tosiasia-aineistoa, joka väittää kumoavansa vallitsevan käsityksen,
mutta ei onnistu tekemään sitä. Tämä tutkimus tutki lukion valmistumisasteita
kanadalaisten nuorten parissa. Tutkimuksen mukaan lukiosta valmistui vähemmän
niitä nuoria, jotka kuvasivat ainakin yhden vanhempansa olevan
homoseksuaalinen, kuin samanikäisiä nuoria, joilla oli eheässä avioliitossa
elävät heteroseksuaaliset vanhemmat. Tämä vertailu ei kuitenkaan ole
asianmukainen, koska melkein kaikki homoseksuaalisiksi luonnehditut vanhemmat
olivat myös kokeneet avioeron tai eron avopuolisosta, jonka tiedetään
korreloivan kouluongelmien kanssa, kun taas muut vanhemmat olivat
todennäköisemmin jatkuvasti naimisissa. Niinpä Allenin tutkimuksesta tehtävä
pääasiallinen johtopäätös on, että nuoret, joiden biologiset vanhemmat eroavat,
raportoivat todennäköisesti myös alhaisempia koulutuksellisia saavutuksia kuin
samanikäiset nuoret perheissä, jotka pysyvät avioliitossa. Tämä päätelmä on
osoitettu oikeaksi jo aikaisemmissa tutkimuksissa eikä sillä ole mitään
tekemistä seksuaalisen orientaation kanssa. [s. 11, 2013]"
Pattersonin
lausumassa on useita virheitä. Ensinnäkin Allenin käyttämät kanadalaiset
tilastot identifioivat parin seksuaalisen suuntautumisen perusteella, ei sen
perusteella, onko "ainakin toinen vanhempi homoseksuaalinen". Toiseksi vuoden
2006 väestörekisterin kirjaamista samaa sukupuolta olevista pareista ei pidä
paikkaansa, että "lähes kaikki homoseksuaalisiksi luonnehditut vanhemmat ovat
myös läpikäyneet eron". Monet heistä olivat, mutta ei "lähes kaikki".
Kolmanneksi, ja
mikä kaikkein tärkeintä, Pattersonin johtopäätös on virheellinen. Hän väittää,
että alhainen valmistumisaste samaa sukupuolta olevien parien kotitalouksissa
olleiden nuorten parissa johtuu vanhempien aikaisemmasta aviollisesta
epävakaudesta. Pattersonin arvion ylimalkaisuudesta kertoo jotakin se, että
häneltä on jäänyt huomaamatta tärkeä tosiasia: Allenin (2013) tutkimuksen
tärkeimpiä empiirisiä panoksia oli kontrolloida aviollisen statuksen
vaikutusta. Jos siis vanhempi oli eronnut, sen vaikutus otettiin huomioon
koulusta valmistumisen astetta arvioitaessa. On totta, että erojen huomioon
ottaminen vähentää eroa samaa sukupuolta ja eri sukupuolta olevien vanhempien
kodeissa kasvaneiden lasten koulusta valmistumisasteessa, mutta senkin jälkeen
kun vanhempien aviollinen historia on otettu huomioon, samaa sukupuolta olevien
parien lapsilla on edelleen alhaisempi todennäköisyys valmistua lukiosta.
Artikkelissa keskustellaan vain niistä tuloksista, jotka on saatu sen jälkeen,
kun täydellinen regressioanalyysi erohistorian vaikutuksen kontrolloimiseksi on
tehty. Niinpä Pattersonin väite on väärä.
Allenin tutkimusta kritisoidaan myös useilla
kansainvälisillä blogisivustoilla. Joillakin näistä sivustoista esitetään
akateemista kritiikkiä, jonka tekijöinä on alan asiantuntijoita. Huolimatta
kritiikin akateemisuudesta, se on itse asiassa rakennettu niin, että se
harhaanjohtaa maallikoita. Maallikoiden on vaikea nähdä, että kritiikki
takertuu epäolennaisiin tekijöihin, joilla ei ole merkitystä tutkimustulosten
luotettavuuden kannalta. Suomalaiset blogistit puolestaan ovat sinisilmäisesti
luottaneet internetin skeptikkopalstoilla esitettyihin arvioihin Allenin
tutkimuksista ja toistaneet niitä omilla blogisivustoillaan.
Kritiikki
ilmenee kolmessa eri muodossa. (a) Tulokset heijastelevat kotitalouksien
erilaista ikäjakaumaa, (b) otos ei ole suuri, ja (c) otos ei ole satunnainen,
mikä merkitsee sitä, että otoksen valikoitumisessa on ongelma.
Yksi blogisti
kiinnitti huomiota siihen, että homoseksuaalisten miesten kotitalouksien lasten
keski-ikä on 18.96, homoseksuaalisten naisparien kotitalouksien lasten
keski-ikä on 18.79, ja avioliitossa olevien parien kotitalouksien lasten
keski-ikä on 19.26. Koska tutkimuksessa otettiin huomioon lapset ikähaitarilla
17−22, blogisti päätteli, että samaa sukupuolta olevien parien kotitalouksissa
on enemmän 17-vuotiaita, jotka eivät vielä ole ehtineet valmistua lukiosta. Koska siis homoperheiden lasten
keski-ikä on heteroaviopareja alhaisempi, kyseinen älyniekka on keksinyt
Allenin tehneen alkeellisen virheen: Allen ei ole huomannut, että homoperheiden
lapsista on valmistunut pienempi osa siitä yksinkertaisesta syystä, että he
ovat nuorempia.
Blogisti tekee
siis samantyyppisen virheen kuin minkä Patterson teki arviossaan. Kaikki
Allenin tutkimuksen regressiot käyttävät "lapsen ikää" kontrolloituna
muuttujana. Niinpä tuloksissa verrataan samanikäisiä lapsia. Tämä blogisti
olisi saattanut huomata tekemänsä virheen, jos hän olisi huomannut, että
avoparien perheissä asuvien lasten keski-ikä oli 18.91, alhaisempi kuin
homoseksuaalisten miesparien lapsilla.
Tamminen on
kopioinut tämän kritiikin ja katsoo sen todistavan, että Allenin tutkimus on
"roskatiedettä". Hän kirjoittaa: "Lähdeviite Douglas W. Allen (2013); metodologisesti
virheellinen lähde. Jälleen on esimerkki ideologisesta roskatieteestä, jossa on
suuri satunnaisotanta, mutta tahallinen metodologinen virhe; se nimittäin
laskee homovanhempien ei-vielä-valmistuneet lukiolaisopiskelijat koulukeskeyttäjiksi,
vaikka he eivät ole vielä tarpeeksi vanhoja valmistuakseen." (LT)
Käsitellessään yhtä Allenin aikaisempaa artikkelia Tamminen
toteaa: "Kyseessä on sama Douglas, joka myöhemmin loi tahallisesti vääristellyn
tilaston homovanhempien lasten lukiovalmistumisasteesta." (LT) Tässä ei siis pelkästään väitetä Allenin
tehneen virheen, vaan väitetään hänen tehneen sen tahallaan,
harhaanjohtamistarkoituksessa. Lisäksi Tammisen täytyy olettaa, että myös
kyseisen kansainvälisen tieteellisen julkaisun vertaisarvioijat ovat olleet
juonessa mukana: he ovat jättäneet arviointilausunnossaan mainitsematta tämän
"ilmeisen virheen", jonka jokainen itseään kunnioittava skeptikkoblogisti
pystyy helposti huomaamaan.
Nämä syytökset kopioituvat blogisivulta toiselle,
koska kukaan ei vaivaudu itse lukemaan Allenin tutkimusraporttia: on paljon
helpompi yksinkertaisesti kopioida jonkun toisen blogisivuston kommentit. Kun
kyseiset syytökset ovat kopioituneet riittävän monelle blogisivustolle, itse
tämä kielteisen materiaalin määrä riittää vakuuttamaan seuraavaa googlaajaan,
ettei Allenin tutkimukseen voi luottaa.
Jos joku jaksaa lukea Allenin raportin hän huomaa,
että Allen tietysti vertaa kutakin ikäryhmää keskenään. Hän olettaa, että
viimeistään 22-vuoden ikään mennessä lähes kaikki nuoret ovat valmistuneet
lukiosta. Sitä paitsi hän vielä kontrolloi sitäkin ja tarkisti, ettei
valmistuneiden suhdeluku muutu, vaikka hän ottaisi huomioon vanhempiakin
ikäryhmiä.
Kaikkein mielenkiintoisin blogikritiikki liittyy kysymykseen, onko otos
valikoitunut niin, että se vääristää tuloksia. Allen (2013) käyttää otoksena
17−22 vuotiaita nuoria. Alle 17-vuotiaat eivät todennäköisesti olisi vielä
päättäneet lukiota, niinpä he eivät olisi lisänneet testin tilastollista
merkitsevyyttä. 22-vuotiaiden nuorten olisi jo voinut odottaa valmistuneen
lukiosta, joten heilläkään ei olisi otosta vahvistavaa merkitystä, mutta jotkut
heistä olisivat myös jo muuttaneet pois kotoa ja näin vääristäneet tutkimuksen
otosta. Otos olisi voitu rajoittaa pelkästään 17- ja 18 -vuotiaisiin, mutta
silloin otos olisi ollut liian pieni, jotta tulokset olisivat olleet
tilastollisesti merkitseviä. Niinpä 17−22 ikäjakauman valitseminen perustuu
näiden eri tekijöiden punnitsemiseen. Jotkut blogistit ovat väittäneet, että 22
vuoden ikä on liian korkea ja että otos on sikäli valikoitunut, että osa
homoperheiden lapsista on jo lähtenyt kotoa. Jotta tämä argumentti selittäisi
tuloksia, menestyneiden lasten samaa sukupuolta olevissa talouksissa pitäisi
jättää kodit ja alkaa elää itsenäisesti aikaisemmin kuin menestyvät lapset
muista kotitalouksista. Oletettavasti homoseksuaalisten miesparien kodissa
asuvat tytöt kaikkein todennäköisimmin lähtevät kodista muita nuoria
aikaisemmin.
Nämä blogistit
jättävät ottamatta huomioon artikkelissa mainitut testit edustavuuden
tarkistamiseksi. Tällaisten testien tarkoituksena on muunnella eri puolia
arviointiprosessissa, jotta nähtäisiin, muuttuvatko tulokset merkittävästi.
Allen teki tutkimuksissaan useita tällaisia tarkistuksia. Yksi merkittävimmistä
edustavuuden arvioimiseksi käytetyistä testeistä oli sovittaa otokseen
kuuluvien lasten ikää. Hän kokeili erilaisilla otoksilla: alle 30- tai 40
-vuotiaat yksilöt, tai vain alle 20- tai 17 -vuotiaat ja niin edelleen.
Ikäjakautumien muuttaminen muuttaa jonkin verran arvoja, mutta ei laadullisesti
(vaikka pienemmät ikähaitarit tuottivat suurempia standardivirheitä). Näiden
menettelytapojen pohjalta Allen päätteli, ettei ikähaitarin laajentaminen 22
vuoteen saakka tehnyt otoksesta epäedustavaa merkitsevällä tavalla.
Philip N. Cohen väittää blogissaan Allenin
tutkimuksen olevan merkityksetön, koska hänen mielestään Allenin käyttämä
tosiasia-aineisto (data) ei ole sopiva pyrittäessä vastaamaan esitettyyn
tutkimuskysymykseen. Cohenin kritiikki on kuitenkin vailla perusteita. Allenin
tutkimuskysymys on: "Onko erilaisissa perheissä kasvaneilla lapsilla sama
todennäköisyys valmistua lukiosta?" Kyseessä on poikkileikkaustutkimus, joka
pystyy vastaamaan tällaiseen kysymykseen. Poikkileikkaustutkimus pystyy
huonommin vastaamaan kysymykseen: "Miksi todennäköisyydet ovat erilaisia?"
Mutta tätä kysymystä Allen ei esitä. Jos Cohen olisi tosissaan esittäessään
väitteensä, hänen pitäisi kritisoida merkityksettömänä myös Rosenfeldin (2010)
tutkimusta. Rosenfeld käytti Yhdysvaltojen väestörekisteriä esittääkseen
olennaisesti samanlaisen kysymyksen: Etenevätkö lapset yhtä menestyksellisesti
koulun läpi? Kuitenkaan Cohen ei ole julkisesti vastaavalla tavalla
kyseenalaistanut Rosenfeldin tutkimusta ilmeisesti siksi, että sen tulokset
miellyttävät häntä enemmän.
Cohen väittää, että Allenin otos oli pieni ja että
hän teki huonoja ratkaisuja laajentaakseen sen kokoa. Kumpikin näistä
väitteistä on harhaanjohtava: se luo vaikutelman tieteellisesti merkittävästä
kritiikistä, vaikka todellisuudessa se puuttuu johonkin merkityksettömään
yksityiskohtaan. Kyseessä on savusilli-argumentti.
Ensinnäkin Cohen olettaa, että 20 % otoksessa kukin
henkilö edustaa viittä muuta henkilöä. Hän käyttää tätä jakaakseen arvioidut
populaatiokoot saadakseen otoksen kooksi 85 miesparin ja 194 naisparin
kotitaloudet. Ensimmäinen
ongelma tässä kritiikissä on, että jokaisella kotitaloudella ei ole samaa
todennäköisyyttä päätyä otokseen. Jokaisella ei ole samaa otospainoarvoa ja
viidellä jako on virheellinen lähestymistapa. Oletetaan
kuitenkin argumentin vuoksi, että hän on oikeassa. Cohenin kritiikki sivuuttaa varsinaisen
kysymyksen: "olisiko tällainen otoskoko riittävä eron arvioimiseksi"? Kuten
tutkimuksessa todetaan, vastaus tyttöjen osalta on myönteinen ja poikien osalta
kielteinen. Samaa sukupuolta olevat kotitaloudet ovat
harvinaisia ja tarvitaan noin 20 % otos Kanadan kokoisesta kansakunnasta, jotta
vertailusta tulisi merkityksellistä. Tämä osoittaa useiden tähänastisten
tutkimusten valtavan heikkouden. Allenin otos on riittävä kumotakseen väitteen,
ettei näiden perhemuotojen välillä ole mitään eroa lasten koulusta
valmistumisen suhteen. Tämä on Allenin tutkimustulos eikä hän tutkimuksessaan
esitä sen pidemmälle meneviä johtopäätöksiä.
Cohen esittää oudon väitteen, että Allen lisää
otoksen kokoa sisällyttämällä siihen 17−22 vuoden ikäiset lapset. Tämä ei ole
järkevä huomautus. Jos Allen olisi halunnut lisätä otoskokoa, hän olisi
sisällyttänyt otokseen kaikki lapset. Kyseessä on otoksen rajaus. Tarkoituksena
oli saada otoskoko, joka sisältäisi ne lapset, joiden voidaan järkevästi
olettaa valmistuneen lukiosta. 17−22 -vuotiaiden ryhmä näyttää järkevältä
ikähaitarilta sitä tarkoitusta varten. Jos joku ei ole valmistunut lukiosta 22
ikävuoteen mennessä, alkaa näyttää epätodennäköiseltä, että hän koskaan
valmistuisi. Teoreettiselta kannalta ikähaitarin valinnalla ei kuitenkaan ole
paljoa merkitystä, koska Allen ei ole kiinnostunut siitä, kuinka moni loppujen
lopuksi valmistuu, vaan siitä, eroavatko perhemuodot toisistaan sen osalta,
miten hyvin lapset valmistuvat lukiosta. Allenin tutkimusraportissa todetaan,
että hän kokeili erilaisia ikähaitareita, mutta niillä ei ollut suurtakaan
merkitystä tulosten osalta. Lisäksi tutkimuksessa todetaan tutkimuksen kohteena
olevan lapsia, jotka elävät kahden aikuisen kotitaloudessa. Allen toteaa
tutkimusraportissaan, että useimmat homoseksuaalisten kotitalouksissa elävät
lapset elävät yksinhuoltajavanhemman kanssa. Tämä on yksi syy siihen, miksi
otos on pieni. Mutta tällä ei ole ratkaisevaa merkitystä.
Yksi Cohenin täysin harhaanjohtavista väitteistä eli
savusilli-argumenteista on hänen kommenttinsa valmistumisasteesta. On totta,
että Allen käyttää valmistumisasteen käsitettä eri tavalla kuin aktuaalisia
valmistumisasteita tutkiva tutkimus tekisi. Valmistumisasteita tutkiva tutkimus
ottaisi todennäköisesti selvää siitä, mikä osa tietyn luokan oppilaista
valmistui lukiosta. Allen puolestaan kysyy, mikä osa tietyn ikäluokan lapsista
valmistui lukiosta. Allen joutui tekemään näin, koska väestörekisteri ei kerro,
onko lapsi koulussa vai ei ja millä luokalla he ovat. Mutta tällä ei ole
merkitystä. Allenilla on tulosmittari, jolla on merkitystä ja joka vaihtelee
kotitalouksien mukaan. Se on eräänlainen valmistumisaste, vaikkakaan ei tavanomainen.
Tämä kritiikki Allenin tutkimusta kohtaan on yksinkertaisesti typerä.
Cohen huomauttaa myös, että Allenin tekemä testi sen
varmistamiseksi, ettei otokseen ole valikoitunut lapsia epätyypillisesti
koulunkäynnin osalta, ei tuo mitään lisäarvoa tutkimukseen. Tämä Cohenin
huomautus ei kuitenkaan ole asiallinen. Se, ettei Allenin tekemä teksti
paljasta mitään ongelmia otoksessa, ei merkitse sitä, että testi olisi pelkkä
"savuverho". Se merkitsee vain sitä, ettei otoksessa ole ongelmia. Voimme
kuvitella, mitä Cohen sanoisi, jos Allen ei olisi tehnyt tätä testiä: "Allenin
tutkimus on täysin arvoton, koska kukaan ei tiedä, osallistuuko yhtä suuri osa
näistä lapsista kouluopetukseen. Heteroparit saattavat opettaa kotona lapsiaan,
joilla on vaikeuksia koulussa, kun taas homoparit lähettävät lapsensa kouluun.
Tämä selittää täysin näiden kotitalouksien välisen eron." Tämä olisi Cohenin
kritiikki, jos tämä testi olisi jätetty tekemättä.
Pohtiessaan kysymystä, kuka kyseisistä nuorista
vielä asuu kotona, Cohen esittää ainoan järkevän kommenttinsa. Hän kuitenkin
jättää mainitsematta, että Allen on käsitellyt ongelmaa tutkimusraportissaan.
Jättämällä tämän mainitsematta hän luo vaikutelman, ettei Allen ole luotettava.
Hän sanoo, että otoksessa saattaa olla valikoitumisen aiheuttama vääristymä.
Tällainen mahdollisuus on olemassa. Allen ja hänen vertaisarvioijansa pohtivat
tätä ongelmaa. Allen tutki tuloksia useilla eri ikäjakaumilla. Alun perin hän
jätti tutkimusraporttinsa arvioitavaksi sellaisena, että siinä oli paljon laajempi
ikäjakauma. Yksi vertaisarvioijista ehdotti, että hän käyttäisi ikäjakaumaa 17−22. Allen tutki
ikäjakaumia 5−22,
5−30, 5−40, 5−50, 5−60, 5−18, 17−18. Näin hän sai
selville, että jos ikäjakaumaa laajennetaan jakauman 17−22 ulkopuolelle,
tulokset muuttuvat tuskin ollenkaan sen osalta, miten eri kotitaloudet
suhteutuvat toisiinsa, mikä on tulosten tilastollinen merkitsevyys, ja
aktuaaliset arvot. Allenista kuitenkin tuntui järkevältä olla ottamatta lukuun
22 vuotta vanhempia lapsia. Kanadassa lukiolaisen oletetaan vielä asuvan
kotona, joten tämä ikä tuntui sopivalta rajalta. Jos taas olisi otettu lukuun
ainoastaan 17-vuotiaat tai 17−18
-vuotiaat, silloin otoskoko olisi tullut niin pieneksi, että tulokset eivät
olisi olleet tilastollisesti merkitseviä, vaikka arvot pysyivätkin aina samoina
suhteessa toisiinsa. Tämän kaiken perusteella Allen päätteli, ettei
tutkimuksessa ollut mitään vakavaa otoksen valikoitumisongelmaa: otos on
edustava ja tyypillinen. Näin ollen se, että Cohen voi kertoa kertomuksen valintaan
liittyvistä kysymyksistä, ei kumoa tutkimuksen merkitsevyyttä.
Tutkimusraportissa asiaan kiinnitettiin huomiota ja lukijaa autettiin
ymmärtämään, että valintakysymys ei muodosta ongelmaa.
Cohen siis hyökkää perusteettomasti henkilöä vastaan
ja esittää neljä savusilli-argumenttia viedäkseen huomion pois olennaisesta
asiasta. Allen käyttää kanadalaista tutkimusaineistoa ja kaikki hänen
tiedostonsa on tallennettu Kanadan väestörekisterikeskukseen. Kuka tahansa voi
mennä ja tehdä tällä tosiasia-aineistolla laskelmia. Kuka tahansa voi hakea
oikeutta käyttää aineistoa. Tällaisessa viitekehyksessä olisi typerää yrittää
vääristellä tosiasioita. Tämä avoimuus on merkittävää erityisesti kun sitä
verrataan kaikkiin edeltäviin tutkimuksiin. Joe Price ja Allen ottivat yhteyttä
kaikkien tämän alan merkittävien tutkimusten tekijöihin ja pyysivät oikeutta
tutkia heidän aineistoaan. Kukaan ei tähän mennessä ole edes vaivautunut
vastaamaan sähköpostiin.
Cohen kysyy, kuka kasvatti kyseiset lapset. Hänen
kommenttinsa tässä kohdassa on harhaanjohtava tavalla, josta blogistit ovat
kuuluisia ja joka antaa olemassaolon tarkoituksen akateemisille
aikakausjulkaisuille. Hänen kommenttinsa johtaa helposti harhaan maallikoita.
Allen tekee tutkimusraportissaan tarkasti selkoa siitä, että hän sanoi
löytäneensä ainoastaan yhteyden tietynlaisissa kotitalouksissa elävien lasten
välillä. Allen ei esittänyt mitään väitteitä sen osalta, kuka heidät kasvatti.
Cohenin kommentti ei osu kohteeseensa. Cohen panee sanoja Allenin suuhun.
Allenin tutkimuksen yksi suuri etu kaikkiin muihin
tutkimuksiin nähden on, että Allen pystyy jonkin verran kontrolloimaan
perhehistorian vaikutusta. Cohen kuitenkin väittää, että perheen liikkuvuuden
vaikutuksen kontrollointi ei ole riittävä. Taas voi miettiä, häiritsikö häntä
se, että Rosenfeld kontrolloi ainoastaan liikkuvuuden vaikutusta. Cohen jättää
ottamatta huomioon, että Allen kontrolloi myös aviohistorian vaikutusta. Allen
myös osoittaa, miten tärkeää on kontrolloida perhehistorian vaikutusta, kun se
otetaan mukaan regressioanalyysiin tai kun se jätetään pois.
Allenin tutkimuksen aiheuttaman kohun takia häntä on usein haastateltu
joukkotiedotusvälineisiin. Hänelle esitetään jatkuvasti "miksi" kysymys. Mikä
on hänen mielestään syy siihen, että erilaisissa kotitalouksissa kasvaneiden
nuorten valmistumisasteissa on eroja? Cohen lainaa yhtä vastausta, jonka Allen (2013d) antoi
internethaastattelussa. Hän kuitenkin ottaa vastauksen irralleen
kontekstistaan. Tässä on vastauksen ensimmäinen osa, jota Cohen ei lainaa: "On
tärkeää huomata, että tässä artikkelissa en esitä mitään teoreettisia
väitteitä. Kiinnitän vain huomiota empiirisiin löytöihin, jotka perustuvat
laajaan satunnaisotantaan, ja jotka ovat yhteensopimattomia lähes kaikkien
aikaisempien tutkimusten kanssa." Taloustieteilijänä Allen kuitenkin esittää
seuraavanlaisen hypoteesin: syynä eroihin erityyppisten kotitalouksien lasten
koulusta valmistumisessa on "erikoistuminen", äidin ja isän lasten kasvatukseen
antaman panoksen erilaisuus. "Minusta näyttää järkevältä olettaa, että isät ja
äidit eivät voi täysin korvata toisiaan. Äiti saattaa tarjota joitakin
sellaisia vanhemmuuden palveluksia, joita isä ei pysty tarjoamaan, ja isät
saattavat tarjota vanhemmuuden palveluksia, joita äidit eivät pysty
tarjoamaan." (Allen 2013d) Tämä näyttää älyllisesti rehelliseltä vastaukselta.
Nämä huomiot voi
kiteyttää näin: Cohenin hyökkäys ei näytä koostuvan muusta kuin neljästä
väitteestä, jotka ovat asiaankuulumattomia savusilli-väitteitä ja luovat
lukijalle harhaanjohtavan vaikutelman, että tutkimus on epäluotettava. Sen
lisäksi hän kommentoi, että tutkimusjoukko saattaa olla valikoitunut, vaikka
todistusaineisto ei tue tätä väitettä. Lisäksi hän lainaa väärin yhtä
haastattelua.
Hyvin alkeellisetkin
virhetulkinnat voivat helposti ilmetä internetin blogipalstoilla, koska ne ovat
sitä suositumpia, mitä raflaavampia väitteitä niissä esitetään. Siksi niihin
kannattaa suhtautua kriittisesti, vaikka ne olisivat skeptikkosivuja, jotka
ylpeilevät kriittisyydellään.
Allen itse ajattelee,
että hänen tutkimustulostensa merkitys nähdään selvemmin 20 vuoden päästä,
jolloin sukupuolineutraali avioliittolaki on Kanadassa ehtinyt vaikuttaa jo 30
vuoden ajan. "Luulen, että 20 vuoden kuluttua kysymme 'kuinka päädyimme tähän
tilanteeseen ja miten pystymme siivoamaan tämän sotkun' - samalla tavalla kuin
nyt ihmettelemme, miten ihmeessä päädyimme tilanteeseen, jossa niin monet
lapset kasvatetaan yksinhuoltajaperheissä" (Allen 2013d).
Tamminen kritisoi myös toista Allenin tutkimusta "Who
should be allowed into the marriage franchise?" Drake Law Review 2010, vol 58, ss. 1043-1075.
Tammisen mukaan
"Lähdeviite Allen, Douglas (2010); viittaus epäselvä; ei-tieteellinen
lähde. Puolimatka ei täsmennä mihin kohtaan viittaa. Kyseessä on pitkä
julistuksellinen kirjallisuusviitteellinen essee, jossa Douglas vastustaa
homoavioliittoja. Kyseessä on sama Douglas, joka myöhemmin loi tahallisesti
vääristellyn tilaston homovanhempien lasten lukiovalmistumisasteesta."
Allenin artikkeli on
julkaistu oikeustieteellisessä julkaisussa Drake
Law Review. Se on terävästi argumentoitu ja huolellisesti dokumentoitu
tutkimus. Artikkeli muodostaa yhden eheän argumentin, joten on perusteltua
viitata siihen kokonaisuudessaan.
Sen mukaan
homoseksuaalinen ja heteroseksuaalinen parisuhde ovat normatiiviselta
rakenteeltaan erilaisia erityisesti puolisouskollisuuden ja pysyvyyden normien
osalta. Heteroseksuaalisen avioliiton keskeisiin periaatteisiin kuuluu
uskollisuus puolisolle ja liiton elinikäisyys, koska molemmat ovat edellytyksiä
sille, että lapsi saa kasvaa isänsä ja äitinsä hoidossa koko lapsuutensa ja
nuoruutensa ajan. Puolisouskollisuus on tärkeää, koska muuten avioliittoon
syntyvät lapset eivät välttämättä olekaan perheenisän lapsia tai perheenisä saa
lapsia jonkun toisen naisen kanssa, jolloin nämä lapset joutuvat kasvamaan
ilman isää.
Homoseksuaalisten
suhteiden dynamiikka on erilainen. Miesten väliset homoseksuaaliset suhteet
menestyvät usein hyvin avoimina seksuaalisina suhteina ja erityisesti
pitkäkestoiset miesparien suhteet ovat seksuaalisesti avoimia. Sen sijaan
heteroparien suhteet usein johtavat eroon tai voimakkaisiin konflikteihin, jos
niissä on ulkopuolisia seksikumppaneita. Tämä on yksi syy siihen, ettei ole mielekästä
yhdistää niitä molempia saman avioliittoinstituution alaiseksi, koska se
merkitsisi avioliiton merkityksen muuttamista tavalla, joka on haitallista
molemmille. Allen argumentoi, että sukupuolineutraali avioliitto haittaa sekä
samaa sukupuolta olevien parisuhteiden että miehen ja naisen välisen avioliiton
juridisen kehikon kehittämistä.
3.4.
Blankenhorn (2007) ja Girgis & Anderson
& George (2012)
LT:n mukaan "Blankenhorn (2007); ei ole
tutkimus tai artikkeli vaan vapaamuotoinen essee, joka julistaa
amerikkalaiskonservatiivista avioliittokäsitystä. Kuulemma mies on sittemmin
muuttanut mieltään (2012). Samoin Girgis et al (2012); teosnimi on "What
is marriage? Man and Woman: A
Defence".
David Blankenhorn: The Future of Marriage. Kirja on analyysi avioliiton historiasta ja perusteellisesti dokumentoitu dokumentti,
jonka mukaan avioliittoinstituutio on yksi inhimillisen hyvinvoinnin perusta. Blankenhorn
viittaa kulttuuriantropologi Pierre L. van den Berghen lausumaan: "Kaikki
tunnetut ihmisyhteisöt tunnustavat seksuaalisen parisiteen olemassaolon ja antavat
tälle parisuhteelle muodollisen oikeutuksen avioliiton muodossa."
Aviopuolisoiden odotetaan tekevän yhteistyötä jälkeläisten kasvattamiseksi. Avioliittoinstituutio
on rakennettu yhteiskunnan kaikkein hauraimpien ja haavoittuvimpien jäsenten
eli lasten suojaksi ja sen rakenteen kehittämistä tulisi aina ohjata
ensisijaisesti lasten etu. Vaikka Blankenhorn on muuttanut poliittisia
kannanottojaan, hän korostaa sitä, että hän seisoo kaiken sen takana mitä hän
kirjoitti kirjassaan The Future of
Marriage.
Sherif Girgis & Ryan T. Anderson & Robert P.
George: What is Marriage? Man and Woman: A Defence. Kyseessä on terävä filosofinen analyysi avioliiton merkityksestä ja sen
sisäisestä dynamiikasta perustautuen niin sanottuun luonnonoikeuden
perinteeseen. Teoksessa argumentoidaan,
että sukupuolineutraali avioliittolaki muuttaa avioliiton merkitystä tavalla,
joka on haitallinen avioliittoinstituutiolle. He korostavat sitä, että
tällainen argumentti voidaan rakentaa tekemättä minkäänlaisia arvoarvostelmia
homoseksuaalisuudesta tai ottamatta yleensä kantaa homoseksuaalisuuteen.
4.
Loppupäätelmä
Yhteenvetona voin todeta, että en löytänyt Tammisen
blogista yhtään paikkansa pitävää väitettä, joka olisi kyseenalaistanut
käyttämieni lähteiden relevanssin, asianmukaisuuden tai tieteellisen
pätevyyden. Paitsi että Tammisen blogi tulkitsee asiantuntijalausuntoni
sisällön väärin, hänellä on myös monilta osin väärä käsitys siitä, mitä
käytetyissä lähteissä käsitellään. Hän myös arvioi lähteiden tieteellistä
relevanssia ennakkoluulojensa ja googlaamalla saatujen vaikutelmien pohjalta
sen sijaan, että hän käyttäisi tieteellisiä arviointikriteereitä niiden
arvioinnissa.
Kirjallisuus
Allen, Douglas
W. (2010) "Who Should Be Allowed into the Marriage Franchise?" 58 Drake Law
Review 1043.
Allen, Douglas
W. (2013a) "High school graduation rates among children of same-sex
households." Review of Economics of the
Household. 11(4), 635−658.
Allen, Douglas
W. (2013c) "More Heat than Light". Unpublished manuscript.
Allen, Douglas
W. (2013d) "Does same-sex parenting really make 'no difference'?" Mercatornet,
10 October 2013. www.mercatornet.com/articles/view/does_same_sex_parenting_really_make_no_difference.
Allen, D.W &
Pakaluk, C. & Price, J. (2013) "Non-traditional families and childhood
progress through school: a comment on Rosenfeld." Demography 50(3), 955−961.
Allen, Douglas
W. & Pakaluk, Catherine R. & Price, Joseph (2014) "Normal Progress
Through School: Further Results." Unpublished manuscript.
Amato, Paul R.
(2005) "The Impact of Family Formation Change on the Cognitive, Social, and
Emotional Well-Being of the Next Generation." The Future of Children 15 (2005): 75−96.
Amato, Paul R.
(2012) "The Well-Being of Children with Gay and lesbian Parents", Social Science Research 41 (2012):
771−774.
Andersson,
Gunnar, et al. (2004) "Divorce-Risk Patterns in Same-Sex Marriages in Norway
and Sweden", paper presented at the 2004 Annual Meeting of the Population Association
of America, april 3, 2004, http://paa2004.princeton.edu/download.asp?submissionId=40208.
Andersson, G.
& Noack, T. & Seierstad, A. & Weedon-Fekjaer, H. (2006) "The demographics
of same-sex marriage in Norway and Sweden." Demography
43(1), 79−98.
Angel, Ronald J.
& Angel, Jacqueline L. (1993) Painful
Inheritance: Health and the New Generation of Fatherless Families. Madison,
WI: University of Wisconsin Press.
Arkes, Hadley
(2006) "The Family and the Laws", teoksessa Robert P. George & Jean Bethke
Elshtain (toim.) The Meaning of Marriage: Family, State, Market & Morals.
Dallas: Spence Publishing Company.
Balsam, Kimberly
F. & Beauchaine, Theodore P & Rothblum, Esther & Solomon, Sondra E.
(2008) Three-Year Follow-Up of Same-Sex couples Who Had Civil Unions in
Vermont, Same-Sex Couples Not in Civil Unions, and Heterosexual married
Coupldes", 44 Developmenetal Psychology 201, 110−11, 2008 http://ts-si.org/files/Same-SexCouplesFollowupdev441102.pdf.
Baumrind, D.
(1991) "The Influence of Parenting Style on Adolescent Competence and Substance
Use", Journal of Adolescence 11 (11),
59-95.
Bernstein, Mary
& Reimann, Renate (2001) "Queer Families and the Politics of Visibility",
teoksessa Mary Bernstein & Renate Reimann (toim.) Queer Families, Queer Politics. New York: Columbia University
Press, 1−17.
Biblarz, Timothy
& Savci, E. (2010) "Lesbian, gay, bisexual, and transgender families." Journal of Marriage and Family 72:
480-497.
Biblarz, Timothy
J. & Stacey, Judith (2010) "How Does the Gender of Parents Matter?" Journal of Marriage and Family 72: 3-22.
Biller, H.
(1993) Fathers and Families: Paternal
Factors in Child Development. Westport CT: Auburn House.
Blackman,
Lorraine & Clayton, Obie & Glenn, Norval et al (2005) The Consequences of Marriage for African
Americans: A Comprehensive Literature Review. New York: Institute for
American Values.
Blankenhorn,
David (2007) The Future of Marriage.
New York: Encounter Books.
Bos, Henny M. W.
& Van Balen, F. & van den Boom, D. (2007) "Child Adjustment and
Parenting in Planned Lesbian parent Families", American Journal of Orthopsychiatry 77(2007): 38−48.
Broughton, A. E.
(2002) "U. Study Says Dads Are Important, Too", Salt Lake Tribune, April 5, A1.
Brown, Susan L.
(2004) "Family structure and child well-being: the significance of parental
cohabitation." Journal of Marriage and Family
66 (2), 351−367.
Browning, Dan
& Marquardt, Elizabeth (2006) "What About the Children? Liberal Cautions on
Same-Sex Marriage", teoksessa Robert P. George & Jean Bethke Elshtain
(toim.) The Meaning of Marriage: Family,
State, Market & Morals. Dallas: Spence Publishing Company
Butler, Judith
(2004) "Is Kinship Always Heterosexual?", teoksessa Judith Butler (2004) Undoing Gender. London and New York:
Routledge.
Byrd, Dean &
Byrd, Kristen M. (2005) "Dual-Gender parenting: A Social Science Perspective
for Optimal Child Rearing." Draft Paper.
Cantor, Geoffrey (1991) Michael Faraday: Sandemanian and Scientist. A Study of Science and
Religion in the Nineteenth Century. New York: St. Martin's Press.
Chrisp, J.
(2001) "That four letter word - sons: lesbian mothers and adolescent sons", Journal of Lesbian Studies 5 (1-2),
195-209.
Clarke, V. &
Kitzinger, C. & Potter, J. (2004) "Kids are just cruel anyway: lesbian and
gay parents talk about homophobic bullying", British Journal of Social Psychology 43: 531-550.
Clarke-Stewart,
K. A. (1980) "The Father's Contribution to Children's Cognitive and Social
Developmetn in Early Childhood", teoksessa F. A. Pedersen (toim.) The Father-Infant Relationship:
Observational Studies in the Family Setting. New York. Prager.
Cromwell, N. A.
& Leper, E. M. (toim.) (1994) American
Fathers and Public Policy. Washington, D. C.: National Academy Press.
Diener, M. L.
& Mangelsdorf, S. C. & McHale, J. L. & Frosch, C. A. (2002) Infancy 3 (2), 253-174.
Dobbs, B. J. T.
(1988) "Newton's Rejection of a Mechanical Aether for Gravitation: Empirical
Difficulties and Guiding Assumptions", teoksessa A. Donovan & L. Laudan
& R. Laudan (toim.) Scrutinizing
Science: Empirical Studies of Scientific Change. Synthese Library Studies
in Epistemology, Logic, Methodology, and Philosophy of Science, vol. 193.
Dordrecht: Kluwer Academic Publishers.
Duncan, William
C. (2011) "The Tenth Anniversary of Dutch Same-Sex Marriage: How is Marriage
Doing in the Netherlands?" iMAPP Research Brief, May 2011, http://www. marriagedebatre.com/pdf/iMAPP.May2011-rev.pdf.
Ellis, Bruce
(2002) "Timing of Pubertal Maturation in Girls: An Integrated Life History
Approach", Psychology Bulletin 130:
920-958.
Ellis, Bruce J.
& Bates, John E. & Dodge, Kenneth A. et al (2003) "Does Father Absence
Place Daughters at special Risk for Early Sexual Activity and Teenage
Pregnancy?" Child Development 74
(2003): 801−821.
Freedman, D.
(2010) Wrong: why experts keep failing us.
New York: Little, Crown and Company.
Furstenberg,
Frank Jr. & Heuveline, Patrick & Timberlake, Jeffrey M. (2003) "Shifting Childbearing to Single
Mothers: Results from 17 Western Countries. " Population and Development Review 29, no 1 March 2003.
Gallagher,
Maggie (2012) "The Case Against Same-Sex Marriage", teoksessa John Corvino
& Maggie Gallagher: Debating Same-Sex
Marriage. Oxford: Oxford University Press.
Gilligan, C.
(1994) In a Different Voice.
Cambridge, MA: Harvard University Press.
Girgis, Sherif
& George, Robert P. & Anderson, Ryan T. (2010) "What is Marriage?" Harvard Journal of Law & Public Policy
vol. 34, no. 1, ss. 245−287.
Girgis, Sherif
& George, Robert P. & Anderson, Ryan T. (2012) What is Marriage? Man and Woman: A Defence. New York: Encounter
Books.
Goldberg, Abbie
(2010) Lesbian and gay parents and their
children: research on the family life cycle. Washington D. C.: American
Psychological Association.
Golombok, S.
& Spencer, A. & Rutter, M. (1983) "Children in Lesbian and Single-Parent
Households: Psychosexual and psychiatric appraisal", Journal of Child Psychology and Psychiatry 24: 551-572.
Golombok, S.
& Tasker, F. (1996) "Do parents influence the sexual orientation of their
children? Finding from a longitudinal study of lesbian families." Developmental Psychology 32(1), 3-11.
Guénois,
Jean-Marc (2013) "J'ai été élevé par deux femmes", Le Figaro 1.10. 2013.
Harper, Cynthia
& McLanahan, Sara (2004) "Father Absence and Youth Incarceration", Journal of Research on Adolescence 14
(2004): 369−97.
Hoff, Colleen C.
at al (2010) "Relationship Characteristics and Motivations Behind Agreements
Among Gay Male Couples: Difference by Agreement Type and Couple Serostatus",
22AIDS Care 827, July 2010, http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2906147/
Huggins, S.
(1989) "A Comparative Study of Self-Esteem of Adolescent Children of Divorced
Lesbian Mothers and Divorced Heterosexual Mothers", teoksessa F. W. Bozett
(toim.) Homosexuality and the Family.
New York: Haworth.
Lewis, K. (1992)
"Children of Lesbians: Their Point of View", teoksessa D. J. Maggiore (toim.) Lesbians and Child Custody: A Casebook,
85-98. New York: Routledge.
MacCallum, F.
& Golombok, S. (2004) "Children raised in fatherless families from infancy:
a follow-up of children of lesbian and single heterosexual mothers at early
adolescence", Journal of Child psychology
and Psychiatry 45 (8), 1407-1419.
Manning, Wendy
D. & Lamb, Kathleen A. (2003) "Adolescent Well-Being in Cohabiting,
Married, and Single-Parent Families", Journal of Marriage and Family 65, no. 4
(November 2003).
Manning, Wendy
D. & Smock, Pamela J. & Majumdar, Debarun (2004) "The relative
stability of cohabiting and marital unions for children." Population Research
and Policy Review 23, 135−159.
Marks, Loren
(2012) "Same-sex Parenting and Children's Outcomes: A Closer Examination of the
American Psychological Association's Brief on Lesbian and Gay Parenting",
Social Science Research 41 (2012): 735−751.
Marquardt,
Elizabeth (2005) Family Structure and
Children's Educational Outcomes. New York: Institute for American Values.
Marriage and the
Public Good. Princeton, NJ. The Witherspoon Institute, 2008, 9−19, http://www.winst.org/faily_marriage_and_democracy/WI_Marriage.pdf. Tämän raportin on allekirjoittanut
70 tutkijaa ja siinä on laajasti dokumentoitu yhteiskuntatieteiden
tutkimustuloksia lasten ja aikuisten hyvinvoinnista.
McLanahan, Sara
& Sandefur, Gary (1994) Growing Up
with a Single Parent: What Hurts, What Helps. Cambridge: Harvard University
Press.
McLanahan, Sara
& Donahue, Elizabeth & Haskins, Ron (2005) "Introducing the Issue", The Future of Children 15.
Meezan, William
& Rauch, Jonathan (2005) "Gay Marriage Same Sex Parenting, and America's
Children", Future of Children 15
(2005): 97−115.
Miller, Bradley
W. "Same-sex marriage ten years: lessons
from Canada. Why not ask Canadians what happens when same-sex marriage is
legalized."
Mitchell, Jason
W. (2010) Examining the Role of Relationship Characteristics and dynamics on
Sexual Risk Behavior Among Gay Male Couples. PhD diss., Oregon State
University, http://ir.library.oregonstate,edu/xmlui/bitstream/handle/1957/16379/MitchellJasonW2010.pdf?sequence=1.
Moore, Kristin
Anderson et al., "Marriage from a Child's Perspective: How Does Family
Structure Affect Children and What Can We do About It?" Child Trends Research
Brief, Child Trends, June 2002, at http://www.childtrends.org&/files/marriagerb602.pdf.)
Parke, J. (1981)
Fathers. Cambridge, MA: Harvard University Press.
Parke, Mary
(2003) "Are Married Parents Really Better for Children? What Research Says
about the Effects of Family Structure on Child Well-Being." CLASP Policy Brief no. 3, May 2003.
Patterson,
Charlotte J. (1997) "Children of Lesbian and Gay Parents", Advances in Clinical Child Psychology, vol. 19, toim. Thomas Hl.
Ollendick & Ronald J. Prinz, 235−282. New York: Plenum.
Popenoe, David
(1996) Life without Father: Compelling
New Evidence That Fatherhood and Marriage Are Indispensable for the Good of
Children and Society. New York: Free Press.
Potter, Daniel (2012) "Same-Sex
Parent Families and Children's Academic Achievement", Journal of Marriage and Family 74: 556−571.
Pruett, Kyle (1987) The Nurturing Father. New York: Warner
Books.
Pruett, Kyle (2000) Fatherneed. New York: Broadway.
Ramirez, Oscar Modesto & Brown,
Jac (2010) "Attachment Styles, Rules Regarding Sex, and Couple Satisfaction: A
Study of Gay Couples", 31 Australian and New Zealand Journal of Family Therapy
202, June 2010.
Regnerus, Mark (2012a) "How different
are adult children of parents who have same-sex relationships? Findings from
the New Family Structure Study." Social
Science Research 41 (2012) 752−770.
Regnerus, Mark
(2012b) "Parental same-sex relationships, family instability, and subsequent
life outcomes for adult children: Answering critics of the new family
structures study with additional analyses." Social Science Research 41, (6),
1367−1377.
Ringback
Weithoft, Gunilla & Hjern, Anders & Haglund, Bengt & Rosen, Mans
(2003) "Mortality, Severe Morbidity, and Injury in Children Living with Single
Parents in Sweden: A Population-Based Study", The Lancet 361: 289-295.
Rosenfeld,
Michael J. (2010) "Nontraditional Families and Childhood Progress through
School", Demography 47 (2010):
755−775.
Rothblum Esther
D. & Balsam, Kimberly F. & Solomon, Sondra E. (2008) "Comparison of
Same-Sex Couples Who Were Married in Massachusettts, Had Domestic Partnerships
in California, or Had Civil Union in Vermont," 29 Journal of Family Issues 48,
2008, http://www.queerty.com/wp/docs/2008/p5/rothblum-comparisno-of-same-sec-couples.pdf.
Sarantakos, S.
(1996) "Children in Three Contexts: Family, Education and Social Development". Children Australia 21, 23−31.
Sarantakos, S.
(2000) Same-Sex Couples. Sydney:
Harvard Press.
Schilt, Paige (2014) "Sociologist Judith Stacey: Get
Rid of Marital Privilege." The Bilerico Project. Daily Experiments in LGBTQ.
Schumm, W. (2005) "Empirical and theoretical
perspectives from social science on gay marriage and child custody issues", St. Thomas Law Review 18: 425-471.
Schumm, W. (2011) "Are two lesbian parents better than
a mom and dad? Logical and methodological flaws in recent studies affirming the
superiority of lesbian parenthood", Ave
Maria Law Review 10(1): 79-119.
Schumm, W. (2012) "Reassessing Sarantako's research on
traditional and non-traditional families from Australia and New Zealand",
Kansas State University Working Paper.
Scott, S. & Krapp, M. & Henderson, J. &
Maughan, B. (2001) "Financial cost of social exclusion: follow up study of
antisocial children into adulthood", The
British Medical Journal 323: 1-5.
Scruton, Roger (2006) "Sacrilege and Sacrament",
teoksessa Robert P. George & Jean Bethke Elshtain (toim.) The Meaning of Marriage: Family, State,
Market & Morals. Dallas: Spence Publishing Company.
Silverstein,
Louise B. & Auerbach, Carl F. (1999) "Deconstructing the Essential Father",
American Psychologist 54 (6), June
1999, 397-407.
Sirota, Theodora
(2009) "Adult Attachment Style Dimension in Women Who Have Gay or Bisexual
Fathers", Archives of Psychiatric Nursing
20, no. 4(2009): 289−297.
Shapiro, J. L.
(1994) "Letting Dads Be Dad", Parents,
June 1994.
Solantaus, Tytti (2003) Tutkimuskatsaus
Sateenkaariperheissä elävien lasten kehityksestä ja hyvinvoinnista. STM Julkaisu 2003: 10.
Stacey, Judith & Biblarz, Timothy (2001) "(How)
does the sexual orientation of parents matter?" American Sociological Review 66: 159-183.
Stanton, Glenn T. & Maier, Bill (2004) Marriage on Trial: The Case against Same-Sex
Marriage and Parenting. Downers Grove, Ill.: InterVarsity Press.
Tasker, Fiona
(2005) "Lesbian Mothers, Gay Fathers, and Their Children: A Review" Developmental and Behavioral Pediatrics
26, no 3 (2005): 224−240.
Tasker, Fiona L.
& Golombok, Susan (1997) Growing Up
in a Lesbian Family. New York: Guilford.
Weeks, Jeffrey
& Heaphy, Brian & Donovan, Catherine (2001) Same-Sex Intimacies. Families of choice and other life experiments.
London: Routledge.
Wilcox, W.
Bradford & Doherty, William J. & Fisher, Helen et al (2005) Why Marriage Matters: Twenty-Six
Conclusions.
Williams, R.
(2000) "A Critique of the Research on Same-Sex Parenting", teoksessa D. C.
Dollahite (toim.) Strengthening Our
Families, 352-355. Salt Lake City, Utah: Bookcraft.