Irina Tuokko kirjoittaa 2.8. KSML:ssa kuinka hän on joutunut pidättelemään kyyneleitään yhdellä Jyväskylän yliopiston luennolla, eikä koe yliopistoa enää turvalliseksi ympäristöksi itselleen, koska professori Tapio Puolimatka ajattelee seksuaalisuuden kehittymisestä ja lasten oikeudesta vanhempiinsa eri tavalla kuin hän.

Puolimatkan keskeinen viesti on, että lapsen paras kasvuympäristö on perhe, jossa hänestä huolehtivat turvallisesti hänen omat biologiset vanhempansa. Tämä on niin yleisesti tiedetty ja tunnustettu tosiasia, että on tarpeetonta edes viitata mihinkään tutkimuksiin.

Mutta harvoilla lapsilla ovat asiat näin optimaalisesti. Lapset ovat kuitenkin hyviä selviytyjiä ja he selviävät myös turvattomissa oloissa ja jopa ilman vanhempia. Mutta jokaiseen lapseen tällaiset olosuhteet jättävät omat jälkensä.

Minä en ole koskaan oppinut tuntemaan omaa biologista isääni, mutta olen selvinnyt siitä rakastavan äidin ja huolehtivan isäpuolen kanssa. Se ei kuitenkaan ole poistanut sitä isän ikävää ja kaipuuta, joka minulla on ollut ja on jättänyt minuun omat jälkensä. Tämä asia on ollut minulle kipeä varsinkin silloin, kun olen miettinyt kuka oikeastaan olen. Isän ikävää olen itkenyt elämässäni eniten.

Ne tiedonmurut, joita olen kuullut isästäni ovat olleet minulle kultaa kalliimpia. Ne ovat vahvistaneet identieettiäni ja uskallusta olla oma itseni.

Siksi aina, kun näen Irinan edustaman puolueen puhuvan ihmisoikeuksista, tasa-arvosta, jne., tulen surulliseksi, koska mm. vihreät ovat olleet ajamassa Suomeen lainsäädäntöä, joka joissakin olosuhteissa kieltää lapsilta oikeuden isään, äitiin tai edes mahdollisuuteen tuntea heidät.

Järkytyn ajatuksesta, että lainsäädännöllä määritellään aikuisen oikeus lapseen tärkeämmäksi kuin lapsen oikeus vanhempiinsa ja väitetään, että ei sillä ole väliä, kuka lasta hoitaa. Tiedän, että sillä on väliä.

Haluan rohkaista sinua Irina, kyllä sinä selviät yliopistosta niin kuin minä ja ne lapset, jotka syystä tai toisesta joutuvat selviämään tästä elämästä ilman isäänsä tai äitiään.

Risto Huttunen