Yhteystiedot

Tapio Puolimatka
Kasvatustieteiden laitos
PL 35 (RUU D435)
40014 Jyväskylän yliopisto

tapio.puolimatka (at) jyu.fi
p. (014) 2601670

Kommentteja Jyväskylän yliopistolle osoitettuun tutkimuspyyntöön

Jyväskylän yliopisto käynnisti 22.12. 2014 Joonas Mattssonin pyynnöstä esiselvityksen koskien eduskunnan lakivaliokunnalle kirjoittamani asiantuntijalausunnon lähdeviitteiden käyttöä. Tutkimuspyynnön ensimmäisessä vaiheessa Joonas Mattsson viittasi Lilja Tammisen aihetta käsittelevään blogiin. Mattsonin toisessa vaiheessa esittämät perustelut on julkaistu Henrik Rydenfeltin etiikka.fi sivustolla 23.1. 2015. Jyväskylän yliopiston rehtori Matti Manninen teki asiasta päätöksen 4.3. 2015. 

Mattsson kritisoi perusteluissaan erityisesti kolmen lähteen käyttöä. Kaikki kolme lähdettä esiintyvät samassa kappaleessa asiantuntijalausunnossani. Tästä kappaleesta hän jättää siteeraamatta ainoastaan yhden lauseen, juuri sen, missä ilmaisen asiayhteyden, sen että vertailukohteina ovat heteroperheiden eri muodot: eheät avioperheet, yksinhuoltajat, avoperheet ja uusperheet. Vastoin tekstini julkilausuttua merkitystä hän väittää minun käyttävän vertailukohtana samaa sukupuolta olevien parien perheitä. Vastineessaan Mattsson siis antaa harhaanjohtavan kuvan näiden lähteiden käyttöyhteydestä.

Mattsson ei irrota näitä lähdeviitteitä pelkästään välittömästä käyttöyhteydestään vaan myös lausuntoni laajemmasta viitekehyksestä. Lausuntoni ydinkritiikkinä on se, että sukupuolineutraali avioliitolaki sisältää perheen yhtenäisyyttä ja pysyvyyttä heikentävän viestin: lapsi ei välttämättä tarvitse biologista isäänsä ja äitiään. Tämä sukupuolineutraalin avioliittolain yhteiskunnallinen viesti heikentää sen vaikutuspiirissä sosiaalistetun uuden sukupolven sitoutumista lastensa hoitamiseen ja siten avioliiton pysyvyyteen. Näin uusi avioliittolaki sisältää viestin, joka lisää perheen atomisoitumista. Atomisoituessaan perhe ei enää pysty riittävällä tavalla turvaamaan lapsen kehitykselle vakaata kasvuympäristöä, millä on laaja-alaisia kielteisiä vaikutuksia sekä yksilöiden että koko yhteiskunnan elämään. Tässä laajemmassakaan viitekehyksessä vertailukohtana ei ole lasten hyvinvointi samaa sukupuolta olevien perheiden kodeissa vaan sukupuolineutraalin avioliittolain heteroperheitä hajottava vaikutus: kun yhä harvempi isä tai äiti sitoutuu omien lastensa hoitamiseen, yhä useampi lapsi kasvaa eheiden avioperheiden ulkopuolella.

Helsingin yliopiston kielikeskuksessa tuotettu Kielijelppi-sivusto konkretisoi periaatetta, jota Mattsson tässä yhteydessä rikkoo: "Lähdettä täytyy lainata oikein. Tietoa ei saa irrottaa asiayhteydestään niin, että se näyttäytyy alkuperäisestä poikkeavassa valossa." (Kielijelppi 2004-10)

Mattssonin väite tutkimusvilpistä perustuu hänen virheelliseen tulkintaansa. Ensin hän irrottaa viitteeni tekstiyhteydestään ja antaa niiden käytölle harhaanjohtavan tulkinnan. Tätä virheellistä tulkintaansa hän sitten käyttää perusteena syytökselle tutkimusvilpistä.

Vastineessaan Mattsson esittää neljä pääväitettä:

1.     1. Olen käyttänyt Mooren artikkelia väärässä viitekehyksessä siten, että väitän sen sisältävän vertailua lapsen hyvinvointiin samaa sukupuolta olevien parien kodeissa.

2.     2. Olen käyttänyt Furstenbergin et al artikkelia siten, että väitän sen sisältävän vertailua lapsen hyvinvointiin samaa sukupuolta olevien parien kodeissa.

3.     3. Olen käyttänyt Manning & Lamb artikkelia todistamaan kausaalisuhdetta perhemuotojen ja koulumenestyksen välillä, kun Manning ja Lamb puhuvat vain korrelaatiosta.

4.     4. Olen jättänyt viittaamatta joihinkin sellaisiin lähteisiin, joihin on viitattu psykologiliiton tieteellisen neuvottelukunnan puheenjohtajan, Jyväskylän yliopiston psykologian professorin Jarl Wahlströmin asiantuntijalausunnossa eduskunnan lakivaliokunnalle. Mattssonin mielestä minun olisi pitänyt viitata ainakin Crowl et al 2008 metatutkimukseen.

Mattssonin mukaan olen käsitellyt vain yhtä Wahlströmin seitsemästä lähteestä. Todellisuudessahan olen käsitellyt kahta niistä, Charlotte Pattersonin kirjoittamaa APA:n tutkimuskatsausta ja Stacey & Biblarz 2010 artikkelia. Kurdekin (2004; 2006) tutkimukset ovat melko vanhoja, joten niihin viittaamista ei voi pitää kovin olennaisena. Farrellin tutkimus käsittelee adoptioperheitä.  

Jäljelle jää Crowl et al 2008 metatutkimus. Kyseessä on kahden Michiganin valtionyliopiston tohtoriopiskelijan Alicia L. Crowlin ja Soyeon Ahnin ja professori Jean A. Bakerin yhteisjulkaisu, joka on jätetty arvioitavaksi tammikuussa 2007. Sen lähdeaineisto koostuu valtaosaltaan 1900-luvun lopun tutkimuksista. Siinä on 55 lähdettä, joista 40 on 1900-luvun lopulta ja vain 15 lähdettä on 2000 luvulta. Sen lähdeaineistossa ei ole yhtään 2006 uudempaa lähdettä.  Tämän metatutkimuksen lähdeaineisto on suurelta osin sama kuin APA:n tutkimuskatsauksessa: niillä on 25 yhteistä lähdettä. Ne siis käsittelevät paljolti samoja tutkimuksia. APA:n tutkimuskatsauksen lähdeperusta on kuitenkin paljon laajempi.

En sanoisi, että Crowl et al 2008 on huono tutkimus. Se varmasti puolustaa paikkaansa osana kyseisten tohtoriopiskelijoiden väitöstutkimusta. Toisaalta kyseessä ei myöskään ole kovin merkittävä tutkimus eikä siinä ole mitään sellaista uutta tietoa, jota en olisi relevanteilta osiltaan esitellyt asiantuntijalausunnossani. Siinä analysoidaan erityisesti samaa sukupuolta olevien parien perheissä kasvaneiden lasten kehitystuloksia koskevia tutkimuksia ja tuodaan esille osin samoja kriittisiä näkökohtia näiden tutkimusten rajoituksista, joita olen itsekin analysoinut asiantuntijalausunnossani. Tämän tutkimuksen lisääminen asiantuntijalausuntoni viitteisiin ei olisi lisännyt mitään lausunnon tarjoamaan informaatioarvoon. Miksi minun olisi pitänyt pitkittää jo muutenkin pitkää lausuntoani yhdellä tarpeettomalla viitteellä?

Neljännen väitteen sisältämä suositus kertoo, ettei Mattsson ole perehtynyt aihetta koskevaan tutkimuskirjallisuuteen. Mattssonin neljännessä väitteessä käyttämää päättelytapaa voi olla vaikea selittää olettamatta poliittista motivaatiota. Erityisesti Mattssonin tutkimuspyynnön poliittinen motiivi näkyy siinä, miten hän vertailee omaa lausuntoani toisen Jyväskylän yliopiston professorin Jarl Wahlströmin vastaavaan asiantuntijalausuntoon, joka voidaan tulkita myönteiseksi sukupuolineutraalille avioliittolaille. 

a) Tarkemmin asiaa perustelematta Mattsson ottaa lähteitä koskevan arviointinsa lähtökohdaksi Wahlströmin lausunnon seitsemän lähdettä. Mattssonin logiikkana näyttää olevan: koska Wahlström näiden seitsemän lähteen pohjalta päätyi lausuntoon, jonka voidaan tulkita tukevan sukupuolineutraalia avioliittolakia, niin näihin lähteisiin ei saa mitään lisätä eikä niistä saa ottaa mitään pois. Tämä herättää kysymyksen: Miksi eduskunnan pitäisi kutsua useita asiantuntijoita, jos heidän kaikkien pitäisi viitata samoihin lähteisiin ja toistaa samaa asiaa?

b) Mattsson näyttää suosivan sitä, että asiantuntijalausunnoissa käytetään mieluummin vanhentuneita metatutkimuksia kuin uudempia alkuperäisiä lähteitä. Omassa lausunnossani on Crowl et al käsittelemistä kysymyksistä uudempaa tutkimusta, joka puuttuu Wahlströmin lausunnosta.

c) Mattssonin mielestä on ilmeisesti monipuolisempaa ja tasapuolisempaa viitata harvoihin lähteisiin ja vain yhden tutkimussuunnan lähteisiin kuin useampiin ja eri tutkimussuuntausta edustaviin lähteisiin. Omassa lausunnossani on esitelty kiistan molemmat osapuolet, Wahlströmin lausunnossa vain yksi niistä. Omassa lausunnossani on 48 lähdettä ja Wahlströmin lausunnossa 7 lähdettä.

d) Ottamalla arviointinsa pohjaksi Wahlströmin lausunnon Mattsson näyttää suosivan sitä, että väitteitä ei pitäisi ollenkaan todentaa käyttäen yksilöityjä lähdeviitteitä: Wahlströmin lausunnossa ei ole yleisen kirjallisuusluettelon lisäksi yhtään yksilöityä lähdeviitettä. Mattsson siis kritisoi lähdeviitteitäni käyttäen ihanteenaan sellaista lausuntoa, josta puuttuvat yksilöidyt lähdeviitteet kokonaan.

Tämän lisäksi Mattssonilla on joitakin väitteitä lapsivaikutusten arvioimiseksi tarvittavan tutkimustiedon luonteesta. Tässäkin osiossa hän irrottaa asiantuntijalausunnon tekstejä asiayhteydestään ja antaa niille mielivaltaisia tulkintoja.

Näin Mattssonin vastine vie lukijansa kafkamaiseen maailmaan: ensin hän määrittelee hyvän tulkinnan kriteerit ja alkaa sitten systemaattisesti rikkoa niitä: irrottaa lauseita asiayhteydestään ja projisoi tekstiin oman poliittisen agendansa motivoimia merkityksiä. Lähdeviitteiden osalta hänen ihanteenaan näyttäisi olevan, että kaikki asiantuntijat viittaavat samoihin lähteisiin ja toistavat samaa asiaa, peittävät näkyvistä tutkijayhteisön kilpailevat näkemykset eivätkä todenna yhtään väitettä yksilöityjen lähdeviitteiden avulla.

 

Sisällysluettelo

Viitteet Mooren ja Furstenbergin et al tutkimuksiin. 4

Välitön käyttöyhteys. 4

Laajempi käyttöyhteys?. 5

Muutos avioliiton merkityksessä. 7

Perhettä hajottava sosialisaatio. 8

Mooren ja Furstenbergin tutkimusviitteet osana sosialisaatioargumenttia. 9

Olenko lyhentänyt Furstenberg et al lainausta tarkoitushakuisesti väärin?. 10

Väitänkö Manning & Lamb (2003) artikkelin puhuvan kausaatiosta?. 11

Olenko jättänyt viittaamatta yhteen olennaiseen lähteeseen?. 12

Pitkittäistutkimusten merkitys. 13

Suoran ja epäsuoran päättelyn välinen ero. 14

Laadullinen tutkimus. 17

Olenko syyttänyt huonosta tutkimuksesta vailla perusteita. 17

Lopuksi 19

 

Viitteet Mooren ja Furstenbergin et al tutkimuksiin

Vastaan Moorea ja Furstenbergia koskeviin väittämiin yhdessä, koska molempiin on viitattu samassa asiantuntijalausunnon kappaleessa.

Välitön käyttöyhteys

Mattsson väittää, että viitatessani Mooren ja Furstenbergin artikkeleihin käytän vertailukohteena samaa sukupuolta olevien parien perheitä. Vastineessaan Mattsson siteeraa nämä viitteet sisältävästä kappaleesta kaiken muun paitsi juuri sen lauseen, jossa ilmaisen, että vertailukohteena ovat heteroperheiden eri muodot: eheät avioperheet ja "yksinhuoltajaperheet, uusperheet tai avosuhteet". Seuraavassa olen tummentanut tätä kappaletta kontekstualisoivan lauseen, jonka Mattsson jättää siteeraamatta. Näin Mattsson irrottaa tekstin asiayhteydestään.

Kirjoitan asiantuntijalausunnossani:

Tutkimusten mukaan biologisen isän ja äidin muodostama avioliitto on lapsen kannalta paras vaihtoehto, joten sen lainsäädännöllinen suosiminen on perusteltua lapsen oikeuksien näkökulmasta. Tutkija Frank Furstenberg (et al 2003: 48) kirjoittaa: "Lukuisat tutkimukset osoittavat, että yksilöt yleisesti ottaen voivat parhaiten sekä lapsuudessa että myöhemmin elämässä, kun he kasvavat molempien biologisten vanhempiensa kanssa. − − Yksinkertaisesti sanoen, lapset hyötyvät yhdessä jatkuvasti asuvien vanhempien taloudellisesta ja emotionaalisesta panoksesta, ja tämä panostus on yleisesti ottaen suurempaa biologisten vanhempien kuin korvaavien vanhempien kohdalla." Tällaista tutkimustietoa on olemassa paljon, kun vertailukohteina ovat yksinhuoltajaperheet, uusperheet tai avosuhteet (Brown 2004, Manning et al 2004, McLanahan & Sandefur 1994).  Näiden tutkimusten mukaan lapsen edut tulevat parhaiten huomioiduksi perhemallissa, jossa hän saa elää biologisen isänsä ja äitinsä kanssa. "Tutkimus osoittaa selvästi, että perheen rakenteella on merkitystä lapsen kannalta ja parhaiten häntä auttaa perherakenne, jota johtaa kaksi biologista vanhempaa avioliitossa, jonka konfliktitaso on alhainen. Lapsilla yksinhuoltajaperheissä, naimattomille äideille syntyneillä lapsilla, ja lapsilla kasvattiperheissä tai avoperheissä on suurempi riski kehittyä huonoon suuntaan − − Lasten kannalta on siksi arvokasta edistää vahvoja, vakaita biologisten vanhempien välisiä avioliittoja." (Moore 2002) Tutkimus julkaisussa Journal of Marriage and Family kiteyttää saman asian: "avioliiton hyöty näyttää ilmenevän erityisesti silloin, kun lapsi on molempien vanhempien biologinen jälkeläinen" (Manning & Lamb 2003: 876, 90.)

Kappaleen keskellä olevassa ja koko kappaleen viitekehyksen määrittelevässä lauseessa ilmaisen selvästi, että "vertailukohteina ovat yksinhuoltajaperheet, uusperheet tai avosuhteet". Mattsson kuitenkin väittää, että "Asiantuntijalausunnossa Moore 2002:n on esitetty sisältävän vertailukohtana myös sellaisia perheitä, joissa vanhemmat ovat samaa sukupuolta". Hän esittää saman väitteen myös Furstenberg et al artikkelista: "Edelleen on todettava, että myöskään Furstenberg et alilla ei ollut alkuperäisessä tutkimuksessa vertailukohtana samaa sukupuolta olevia pareja, eikä tutkimuksesta voi siis vetää suoria johtopäätöksiä samaa tai eri sukupuolta olevien parien lasten hyvinvoinnin suhteen. Puolimatka kuitenkin esittää artikkelin tulokset niin, että ne liittyisivät nimenomaan tähän kysymykseen." 

Kuten asiantuntijalausunnon tekstistä voidaan nähdä, olen eksplisiittisesti tuonut esille, että sekä Mooren että Furstenberg et al artikkeleissa "vertailukohtana ovat yksinhuoltajaperheet, uusperheet tai avosuhteet". En missään yhteydessä väitä tai implikoi, että kyseisten tutkimusten vertailukohtana olisi ollut samaa sukupuolta olevien parien perheitä.

Mattsson siis irrottaa siteeraamansa tekstin asiayhteydestään ja yrittää saada sen näyttäytymään alkuperäisestä poikkeavassa valossa. Tältä pohjalta hän esittää harhaanjohtavan ja ehkä jopa vilpillisen syytöksensä tutkimusvilpistä.

Laajempi käyttöyhteys?

Mutta enkö kuitenkin käytä Moorea ja Furstenbergia sellaisessa laajemmassa viitekehyksessä, jossa vertailukohtana ovat samaa sukupuolta olevat parit? Eikö tällainen vertailu ole olennaista silloin kun yritetään perustella sukupuoliperustaista (eli naisen ja miehen välistä) avioliittoa sukupuolineutraalia avioliittokäsitystä vastaan?

Oman asiantuntijalausuntoni ydinväitteenä on, että sukupuoliperustaisen avioliittokäsityksen perustelu ei keskeisesti perustu tällaiseen vertailuun. Sen sijaan perusteluna on sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen vaikutus heteroavioliiton pysyvyyteen sukupuolineutraalin avioliittolain sosialisaatiovaikutusten kautta. Oman asiantuntijalausuntoni ytimessä on väite sosialisaatiovaikutuksista.

Kirjoitan lausunnossani:

"Miten sitten sukupuolineutraali avioliittolaki estää lapsen mahdollisuuksia syntyä perheeseen, jossa hän saa elää biologisen isänsä ja äitinsä hoidossa? Tämä tapahtuu ensisijaisesti lainsäädännön sosialisaatiovaikutusten pohjalta. Lyhyesti sanottuna (Girgis et al 2012: 54):

1.     1. Lainsäädäntö muokkaa uskomuksia.

2.     2. Uskomukset muokkaavat käyttäytymistä.

3.     3. Uskomukset ja käyttäytyminen vaikuttavat ihmisten kiinnostuksen kohteisiin ja hyvinvointiin.

Blankenhorn (2007: 203 ss.) ja Girgis et al (2012) esittävät joitakin näkökohtia siitä, miten tämä tapahtuu: (a) Sukupuolineutraalin avioliiton hyväksyminen sisältää julkisen kannanoton, jonka mukaan lapsi ei tarvitse biologisen isän ja äidin toisiaan täydentävää vaikutusta. Se poistaa lainsäädännöstä ja heikentää kulttuurissa ajatusta, että lapselle ja yhteiskunnalle on keskimäärin parasta, että lapsi kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä muodostaman avioliiton sisällä. Tämän seurauksena harvemmat lapset todennäköisesti kasvavat isänsä kanssa, koska heidän isänsä eivät enää pidä tärkeänä omistautua lastensa hoitamiseen. (b) Sukupuolineutraalin avioliiton hyväksyminen merkitsee sitä, että lainsäädäntö alkaa ymmärtää avioliiton merkityksen homo- ja heteroseksuaalisen parisuhteen yhteisten nimittäjien pohjalta, jolloin heteroseksuaalisen avioliiton ominaispiirteet katoavat lainsäädännöstä.  (c) Sukupuolineutraalin avioliiton hyväksyminen merkitsee todennäköisesti sitä, että muut vaihtoehtoiset avioliittomuodot kuten esimerkiksi moniavioisuus tai ryhmäavioliitto saavat lisää sosiaalista hyväksyntää, mikä entisestään heikentää avioliiton yhtenäisyyttä ja lapsen mahdollisuuksia kasvaa alhaisen konfliktitason perheessä. (d) Sukupuolineutraalin avioliiton hyväksyminen merkitsee sitä, että heteroseksuaalisten nuorten julkinen sosiaalistaminen miehen ja naisen välisen avioliiton merkitykseen joko lakkaa tai sitä joudutaan olennaisesti heikentämään. Lastenkirjoissa ja -viihteessä, kirkon opetuksessa, koulujen opetussuunnitelmassa ja populaarikulttuurissa joudutaan välttämään antamasta mahdollisesti lainvastaista vaikutelmaa, jonka mukaan avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto, jonka luonnollisena seurauksena on lasten saaminen. (e) Sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksyminen määrittelee avioliiton uudelleen niin, ettei se enää tarkoita puolisoiden sitoutumista pysyvän perheyhteisön luomiseen siitä mahdollisesti syntyviä lapsia varten, vaan että olennaista avioliitossa on tietynlainen tunteenomainen suhde aikuisten välillä. Tämä viestii kasvavalle sukupolvelle, että tunteen kadotessa myös avioliiton perusta katoaa. Tämä on omiaan viemään pohjaa avioliiton pysyvyyden ja seksuaalisen uskollisuuden normeilta, mikä entisestään heikentää lasten mahdollisuuksia kasvaa vakaassa ja pysyvässä perheyhteisössä yhdessä biologisten vanhempiensa kanssa. (f) Avioliiton pysyvyyden, puolisouskollisuuden ja perhekeskeisyyden heikentyessä myös puolisoiden psykologinen, sosiaalinen ja aineellinen hyvinvointi heikkenee, koska pysyvän avioliiton on osoitettu edistävän puolisoiden hyvinvointia. Vanhempien hyvinvoinnin heikentyessä heidän kykynsä kasvattaa lapsia heikkenee.  (g) Sukupuolineutraalin avioliiton hyväksyminen vahvistaa käsitystä, että sukupuolten toisiaan täydentävyys ei ole tärkeää kasvatuksessa. Tämä heikentää erityisesti isän kokemusta siitä, että hänellä on erityinen panoksensa annettavana lastensa kasvatukseen." (Puolimatka, asiantuntijalausunto s. 7-8.)

Sosialisaatioargumenttia kutsutaan myös nimellä "viestiargumentti" (the message argument) (Corvino 2012: 53-59). Lausuntoni ydinajatuksena on kiinnittää huomiota uuden avioliittolain sosialisaatiovaikutukseen, sen yhteiskunnalliseen viestiin. Sukupuolineutraali avioliittolaki lähettää tietyn viestin: lapsi ei tarvitse isää tai äitiä. Tällä viestillä on kielteisiä vaikutuksia perheen yhtenäisyyteen.

Sen sijaan perinteinen avioliitto lähettää viestin, että isien ei tulisi hylätä lapsiaan, koska he ovat lapsilleen välttämättömiä. Avioeroon pitäisi turvautua vain viimeisenä mahdollisuutena, koska avioerossa lapsi menettää mahdollisuuden elää yhteisessä kodissa isänsä ja äitinsä kanssa, mikä voi vaurioittaa lasta. Perinteisen avioliiton sisältämän viestin heikentyminen yhteiskunnassa hajottaa perheen yhtenäisyyttä ja pysyvyyttä ja näin heikentää lapsen kehitysedellytyksiä ja hyvinvointia.

Waynen yliopiston filosofian professori John Corvino kuuluu sukupuolineutraalin avioliittoajattelun filosofisesti lahjakkaimpiin puolustajiin. Hän pitää viestiargumenttia perinteisen avioliittokäsityksen puolustajien vahvimpana perusteluna. Vaikka hän pyrkiikin torjumaan tämän argumentin, hän myöntää sen keskeisen merkityksen ja argumentatiivisen voiman perinteisen avioliittokäsityksen puolustuksessa. Hänen vasta-argumenttiensa heikkous on siinä, etteivät ne kohdistu viestiargumentin vahvimpaan muotoon.

Muutos avioliiton merkityksessä

Viestiargumentin ytimessä on väite siitä, että sukupuolineutraali avioliittolaki vaikuttaa erityisesti muuttamalla avioliittokäsitteen merkitystä. Maggie Gallagherin (2012: 99) mukaan perinteisen avioliiton merkitys voidaan tiivistää näin:

Avioliitto on muut seksuaalisuhteet poissulkeva, pysyvä seksuaalinen yhteys ja liitto aviomiehen ja vaimon välillä, jossa puolisot lupaavat huolehtia toisistaan ja niistä lapsista, jotka syntyvät heidän suhteestaan.

Sukupuolineutraali avioliittokäsitys voidaan määritellä näin:

Avioliitto on kenen tahansa kahden ihmisen välinen rakastava ja toisistaan huolehtiva yhteys ja liitto.

Sukupuolineutraali avioliittokäsitys siis muuttaa avioliiton määritelmän niin, että liitosta mahdollisesti syntyvät lapset poistuvat avioliittokäsityksen keskiöstä. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että sukupuolineutraali avioliittokäsitys joutuu määrittelemään avioliiton homo- ja heteroseksuaalisen parisuhteen yhteisten nimittäjien pohjalta. Lapset eivät kuulu homoseksuaalisen parisuhteen luonnolliseen ytimeen, koska homoseksuaalisesta parisuhteesta ei voi luonnollista tietä syntyä lapsia.

Kiista avioliiton merkityksestä on avioliittokeskustelun ydinkiista. Jos avioliiton merkitys muutetaan sukupuolineutraaliksi, se ei enää tavoita avioliiton erityisluonnetta pysyvänä ja puolisouskollisena seksuaalisuhteena, josta voi luonnollista tietä syntyä lapsia. Kun yleisestä keskustelusta sukupuolineutraalin uudelleenmäärittelyn myötä katoaa käsite, jolla voitaisiin viitata yhteen yhteiskuntaelämän keskeiseen instituutioon, miehen ja naisen väliseen pysyvään seksuaaliseen yhteyteen ja liittoon, tulee myös vaikeammaksi valmistaa uutta sukupolvea elämään tämän liiton edellyttämien periaatteiden mukaan. Kun avioliitto toimii huonosti, sen varaan rakentuvassa perheessä kasvavat lapset voivat huonosti.

Kirjoitan asiantuntijalausunnossa:

"Kukaan ei ajattele ja toimi tyhjiössä. Me kaikki saamme vaikutteita kulttuurisista normeista, joita lainsäädäntö muokkaa. Voidakseen solmia avioliiton ihmisellä täytyy olla jonkinlainen käsitys siitä, mitä se tarkoittaa. Avioliiton uusi määritelmä antaa kasvavalle sukupolvelle sellaisen käsityksen avioliitosta, joka ei ole omiaan edistämään avioliiton pysyvyyttä, koska huomion keskipisteestä siirretään aviopuolisoiden kokonaisvaltainen yhteys ja siitä syntyvien lasten hoitaminen. Kun avioliiton merkitystä on kerran muutettu, se vaikuttaa kouluissa ja muissa kasvatusinstituutiossa annettavaan sosialisaatioon. Sikäli kuin sosialisaatio siirtää avioliitosta mahdollisesti syntyvien lasten oikeuksien näkökulman sivuosaan ja asettaa avioliiton keskukseen siinä elävien aikuisten tunteet, se ei orientoi kasvavia näkemään avioliittoansa uskollisuuden, pysyvyyden ja avioliitosta syntyvien lasten näkökulmasta. Tällainen sosialisaatio on omiaan heikentämään lasten asemaa perheessä, mikä puolestaan ei voi olla heikentämättä lasten hyvinvointia. Lasten hyvinvoinnin heikentäminen lainsäädännöllisillä toimilla on lapsen ihmisoikeuksien loukkaamista. Lisäksi se on vastuutonta talouspolitiikkaa, koska lasten ja perheiden pahoinvointi tulee yhteiskunnalle kalliiksi." (Puolimatka, asiantuntijalausunto s. 8.)

Sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen kannattajien voi olla poliittisista syistä epämiellyttävää myöntää tämän argumentin olemassaoloa. Samasta syystä heidän voi olla vaikea hahmottaa sen pitkää selostusta asiantuntijalausunnostani.

Mattssonin malliesimerkkinä pitämä Wahlströmin asiantuntijalausunto ei ollenkaan käsittele parasta argumenttia perinteisen avioliittokäsityksen puolesta ja täten painavinta syytä hylätä sukupuolineutraali avioliittolaki. Mattssonin tutkimuspyynnön poliittisesta motivaatiosta kertoo se, ettei hän protestoi tätä keskeistä puutetta Wahlströmin lausunnossa, jota hän käyttää arvionsa pohjana.

Kun sukupuolineutraaliin avioliittolakiin sisältyvä yhteiskunnallinen viesti siirtyy kouluopetukseen ja yleensä kasvatukseen, se johtaa harhaanjohtavaan sosialisaatioon, jossa sekä yksilön että yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta keskeisiä normeja heikennetään. Kuten totean asiantuntijalausuntoni tiivistelmässä: "Sukupuolineutraali avioliittolaki johtaa harhaanjohtavaan sosialisaatioon, jossa nuoria estetään tiedostamasta omien sukupuolisten valintojensa merkitystä tulevien lastensa hyvinvoinnin näkökulmasta." (Puolimatka, asiantuntijalausunto, s. 15.)

Perhettä hajottava sosialisaatio

Millä tavalla sukupuolineutraaliin avioliittoajatteluun sisältyvä avioliittokäsitys voi johtaa perhettä hajottavaan sosialisaatioon? Uuden sukupuolineutraalin avioliittoajattelun myötä lapsille tullaan ennen pitkää opettamaan esikoulusta alkaen, että avioliiton tarkoituksena on vain tyydyttää aikuisten vaihteleva halu löytää itselleen kumppani. Puhe vanhempien velvollisuudesta luopua omista itsekkäistä mieltymyksistään voidakseen turvata lapsen oikeuden kasvaa isänsä ja äitinsä hoidossa voidaan tulkita syrjiväksi vihapuheeksi. Kun avioliiton tarkoitukseksi ymmärretään vain tyydyttää aikuisten vaihteleva tarve löytää itselleen seksuaalikumppani, pysyvyyden ja uskollisuuden normit katoavat avioliiton määritelmästä. Tämä myötä katoaa myös se normatiivinen viitekehys, jonka sisällä lapsille luotaisiin vakaa kasvuympäristö. 

Mattsson on toiminut Setan hallituksen jäsenenä 2012-2013, ja tässä ominaisuudessa hän on joutunut pohtimaan erilaisten avioliittokäsitysten sosialisaatiovaikutuksia. Tältä pohjalta hänen pitäisi pystyä ymmärtämään erilaisten avioliittokäsitysten sisältämät viestit ja niiden sosialisaatiovaikutukset.

1.12. 2013 hyväksytyssä Setan uudessa poliittisessa strategiassa määritellään tavoitteita koulujen seksuaaliopetusta varten. "Normikriittinen pedagogiikka ja sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden tunnustaminen on otettava osaksi kaikkia koulutusjärjestelmän ja -politiikan osia." Seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden tunnustaminen ja siihen liittyvä suvaitsevuus ovat tärkeitä perustavien ihmisoikeuksien näkökulmasta. Niiden pohjalta Seta oikeutetusti puolustaa seksuaalisten vähemmistöjen ihmisoikeuksia. Seksuaalisen moninaisuuden tunnustaminen ei kuitenkaan pitäisi vääristää relativistisen seksuaalimoraalin puolustukseksi. Tällainen relativismi olisi periaatteen väärintulkintaa, koska relativismi ei tarjoa perustaa ehdottomille ihmisoikeuksille, jota tällä periaatteella ajetaan. Seksuaalisen moninaisuuden tunnustaminen edellyttää sitä, että tunnustetaan myös puolisouskollisuuteen ja yksiavioisuuteen perustuva heteroseksuaalinen seksuaalimoraali, jonka varassa perheen yhtenäisyys paljolti lepää. Seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden tunnustamisen periaatteen kanssa olisi ollut johdonmukaisempaa, että Seta olisi puolustanut avioliiton säilyttämistä miehen ja naisen välisenä, koska näin olisi voitu tehdä paremmin oikeutta seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudelle. Kun erilaiset seksuaalisen suuntautumisen muodot pyritään kaikki sovittamaan yhden ja saman avioliittoinstituution alaisuuteen, tehdään vahinkoa jommankumman tai molempien ominaisluonteelle.

Setan strategiassa korostettuja moninaisuuden hyväksymisen ja suvaitsevuuden periaatteita olisi hyvä täsmentää, koska ne voivat väärin tulkittuina johtaa relativismiin ja sellaiseen seksuaalikasvatukseen, joka harhauttaa nuoria ja heikentää heidän mahdollisuuksiaan luoda pysyviä parisuhteita ja vakaita perheitä lastensa kasvuympäristöksi.

Mooren ja Furstenbergin tutkimusviitteet osana sosialisaatioargumenttia

Mattsson siis sijoittaa käyttämäni lähteet virheelliseen viitekehykseen, koska hän ei suhteuta niitä asiantuntijalausuntoni kokonaisrakenteeseen. Mooren ja Furstenbergin tutkimukset biologisten vanhempien ja eheiden avioperheiden merkityksestä lapsen hyvinvoinnille ja kehitysedellytyksille ovat tärkeitä arvioitaessa näitä sukupuolineutraalin avioliittolain sosialisaatiovaikutuksia, sen sisältämää yhteiskunnallista viestiä. Sukupuolineutraali avioliittolaki sisältää uudenlaisen käsityksen avioliitosta, joka vaikuttaa ennen pitkää myös siihen, miten heteroseksuaalit ymmärtävät oman avioliittonsa. Sikäli kuin sukupuolineutraalin avioliittolain sosialisaatiovaikutuksena on heikentää erityisesti isien sitoutumista lastensa kasvattamiseen, voimme olettaa lasten hyvinvoinnin heikentyvän lain kautta.

Tässä päättelyssä ei ole kyse vertailusta samaa sukupuolta ja eri sukupuolta olevien parien vanhemmuuden välillä, vaan vertailusta erilaisten heteroseksuaalisten perhemuotojen välillä (eheä avioperhe, yksinhuoltajat, uusperheet, avoperheet), mikä juuri luonnehti Mooren ja Furstenbergin tutkimuksia. Näitä perhemuotoja erottaa toisistaan se, että isät sitoutuvat lastensa hoitamiseen parhaiten silloin kun he ovat avioliitossa lapsen äidin kanssa.

Sosiologi Carle Zimmermanin (2008: 194) mukaan perhe-elämä on merkittävin yksittäinen tekijä kulttuurin eheyden ja yhteyden perustana. Sikäli kuin perhe voi hyvin, perheen hyvinvointi heijastuu koko yhteiskuntaan. Jos perhe voi huonosti, sen pahoinvointi heikentää ja rappeuttaa koko yhteiskuntaa.

Zimmermanin mukaan sekä aikuiset että lapset voivat parhaiten, kun perhe-elämä toimii familistisen perheyksikkömallin pohjalta, jossa perheen yhtenäisyys on hallitseva arvo niin, että mahdollisimman monet lapset saavat kasvaa isänsä ja äitinsä kanssa koko kehityskautensa ajan. Niin kauan kuin perheyhteys sitoo puolisot toisiinsa ja vanhemmat lapsiinsa luodaan optimaaliset edellytykset sekä aikuisten että lasten hyvinvoinnille. Perheen yhtenäisyys ja toimivuus edellyttää sitä, että yksilöt ovat valmiit tekemään uhrauksia perheyhteisön ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.

Niin kauan kuin perhe-elämä tällä tavalla muokkaa yksilöitä, familistinen lähestymistapa leimaa koko yhteiskuntaa ja sen instituutioita.  Yhteiskuntamoraali korreloi vahvasti familismin kanssa: moraali kuuluu familismin ytimeen ja familismi luo hyvän kasvualustan moraaliselle kehitykselle. Ilman moraalista perustaa demokratia ei toimi optimaalisesti, koska demokratian toiminta edellyttää perusluottamusta, jonka perusta rakennetaan perheessä.

Väitteeni mukaan sukupuolineutraali avioliittoajattelu heikentää familistista perheyksikkömallia, ja vie perheitä atomistiseen suuntaan. Sukupuolineutraalin ajattelun keskeisiä piirteitä ovat biologisen vanhemmuuden merkityksen alasajo, luonnollisen vanhemmuuden poistaminen laista ja avioliiton uudelleen määrittely aikuisten ehdoilla niin, että aikuisten oikeus toteuttaa seksuaalista suuntautumistaan kumoaa lapsen oikeuden tuntea biologinen isänsä ja äitinsä ja kasvaa heidän hoidossaan. 

 Sukupuolineutraalin avioliittolain yhteiskunnallisena vaikutuksena on näin edistää perheen atomisoitumista. Perinteisesti perhe on ymmärretty äitien ja lasten suojaksi, mutta perheyksikön heikentyessä ja atomisoituessa yhä useammat lapset joutuvat elämään irrallaan isästään. Perheen yhtenäisyyden heikentyessä tulee yhä vaikeammaksi kehittää tulevassa sukupolvessa niitä valmiuksia, tietoja ja taitoja, joita korkeakulttuuri edellyttää.

Koska pitkälle viety atomismi tuottaa kielteisiä seuraamuksia, jotka ovat ennen pitkää yhä selvemmin nähtävissä, kielteisen atomismin pitkälle viedyt muodot saattavat lopulta synnyttää yhteiskunnallisen vastareaktion, jossa perheen asemaa pyritään vahvistamaan. Muussa tapauksessa yhteiskunta heikkenee ja sen hyvinvoinnin taso laskee.

Olenko lyhentänyt Furstenberg et al lainausta tarkoitushakuisesti väärin?

Mattsson katsoo minun myös lyhentäneen Furstenberg et al lainausta tarkoitushakuisesti siten, että lyhennyksen tarkoituksena on peittää lainauksen olennainen merkitys. Mattssonin tulkinnan mukaan Furstenberg et al selittää avioliiton etuja ensisijaisesti taloudellisten tekijöiden ja pysyvyyden avulla. Mattssonin mielestä peitän tämän näkökohdan asiantuntijalausunnossani. Pois jättämässäni kohdassa Furstenberg et al kirjoittaa, että molempien vanhempiensa kanssa kasvavat lapset voivat paremmin suurelta osin siksi, että yksinhuoltajat ja eronneet äidit kärsivät taloudellisista ongelmista ja lapsuudessa koettu köyhyys on vaikutuksiltaan kielteinen. ["The reasons for this are largely related to the economic disadvantages faced by single and divorced mothers (Burkhauser et al. 1991; Duncan and Hoffman 1985; Garfinkel and McLanahan 1986; Jarvis and Jenkins 1999; Smock, Manning, and Gupta 1999) and the consequences of childhood poverty."] Mattssonin mielestä olen jättänyt tämän kohdan pois, koska tarkoituksenani on antaa väärä vaikutelma  lainauksen sisällöstä. Todellisuudessahan pois jätetyssä osassa oleva ajatus tulee esille myös siinä osassa, jonka olen lainannut: "Yksinkertaisesti sanoen, lapset hyötyvät yhdessä jatkuvasti asuvien vanhempien taloudellisesta ja emotionaalisesta panoksesta, ja tämä panostus on yleisesti ottaen suurempaa biologisten vanhempien kuin korvaavien vanhempien kohdalla." Näin ollen poistettu kohta ei mitenkään muuta lainauksen olennaista merkitystä, koska myös siteeraamani lainauksen jälkimmäinen osa puhuu samasta asiasta, vanhempien taloudellisesta ja emotionaalisesta panoksesta. Mattsson on tulkinnut väärin, mitä olen pyrkinyt kyseisellä lainauksella sanomaan.

Mattssonin väite tutkimusvilpistä perustuu siis hänen antamaansa väärään vaikutelmaan, että olisin yrittänyt peittää Furstenbergin todellisia ajatuksia. Kuten edellä osoitan, lainaukseni tuo esille Furstenbergin aidon käsityksen eikä väärennä sitä Mattssonin väittämällä tavalla. Tuon esille sen, että Furstenbergin mukaan taloudellisilla tekijöillä ja pysyvyydellä on tärkeä merkitys lapsen hyvinvoinnin ja kehitysedellytysten näkökulmasta. Furstenberg et al ei väitä taloudellisten tekijöiden ja pysyvyyden selittävän lasten hyvinvoinnin eroja kokonaisuudessaan. Edellä olevassa lainauksessa hän sanoo niiden selittävän eroja suurelta osin ("largely"). Hän selittää eroja eri perhemuotojen välillä sillä, että biologinen suhde lisää vanhemman taipumusta panostaa lapsiinsa taloudellisesti ja emotionaalisesti. Jos biologinen suhde lisää vanhemman taloudellista ja emotionaalista panostusta lapseen, silloin lapsen kannalta on tältä osin edullisinta kasvaa perheessä biologisen isänsä ja äitinsä kanssa.

Eri koulukuntien välinen kiista koskee sitä, mitä muita selittäviä tekijöitä tällä erolla on. Onko vanhempien ja lasten biologisella suhteella myös muuta kuin taloudellista ja emotionaalista merkitystä? Onko lapsen kannalta esimerkiksi merkitystä sillä, että hän saa kasvaa juuri niiden ihmisten hoidossa, joilta hänen biologinen perimänsä tulee? Onko biologisen perimän yhteydellä merkitystä sille, miten hyvin hänen vanhempansa pystyvät ymmärtämään häntä ja miten hyvin hän pystyy ymmärtämään vanhempiaan? Onko mahdollisuudella elää biologisten vanhempiensa kanssa merkitystä sairauden hoidon kannalta, koska biologisten vanhempiensa avulla hän saa tietoa suvun perinnöllisistä sairauksista, mikä saattaa vaikuttaa lääkärin diagnooseihin ja hänen antamiinsa hoitosuosituksiin.

Väitänkö Manning & Lamb (2003) artikkelin puhuvan kausaatiosta?

Mattsson väittää minun siteeranneen Manning & Lamb (2003) osoittaakseni kausaatiota perhemuotojen ja nuorten koulumenestyksen välillä. Hän kirjoittaa: "Manning & Lamb toteavat siis, että erilaisissa perhemuodoissa elävien nuorten koulumenestyksessä on eroja, joita selittävät suurelta osin perheiden sosioekonomiset erot eikä perhemuotojen muutoksien aiheuttamista muutoksista nuorten koulumenestykseen ole olemassa tutkimusta. Kuitenkin Puolimatka siteeraa asiantuntijalausunnossaan tutkimustaan osoittaakseen nimenomaan kausaatiota näiden asioiden välillä."

Ensinnäkin on huomattava, että viittaan Manning & Lamb (2003) artikkeliin asiantuntijalausuntoni kappaleessa, jonka kontekstualisoiva lause on: "Tällaista tutkimustietoa on paljon, kun vertailukohtana ovat yksinhuoltajaperheet, uusperheet ja avosuhteet." Tämänkään artikkelin kohdalla ei siis ole kyse vertailusta samaa sukupuolta oleviin pareihin.

Siteeraan Manning & Lamb tutkimuksen sanatarkasti juuri siinä muodossa kuin he itse sen esittävät: "avioliiton hyöty näyttää ilmenevän erityisesti silloin, kun lapsi on molempien vanhempien biologinen jälkeläinen". En siis väitä Manning & Lamb artikkelin osoittavan mitään kausaatiota perhemuotojen muutoksien aiheuttamista muutoksista nuorten koulumenestykseen. Esitän vain Manning & Lamb artikkelista suoran lainauksen, jossa he sanovat avioliiton hyödyn ilmenevän, kun vanhempien ja lasten välillä on biologinen suhde. Tämä on asiantuntijalausuntoni ainoa väite, jossa viittaan Manning & Lamb 2003 artikkeliin.

Tässä yhteydessä Mattsson kiinnittää huomiota siihen, että suurin osa eroista eri perhetaustaisten nuorten koulumenestyksessä selittyy sosioekonomisilla tekijöillä. Tämä on yleisesti tunnettu tosiasia ja sisältyy yleensä perusoletuksena tämän tyyppisiin tutkimuksiin. Yleensä niissä rutiininomaisesti käytetään sosioekonomisia tekijöitä kontrolloituina muuttujina, koska muuten ei ole mahdollista saada esille perherakenteen vaikutusta.

Olenko jättänyt viittaamatta yhteen olennaiseen lähteeseen?

Mattsonin neljäntenä argumenttina on, että syyllistyn tutkimusvilppiin, koska olen jättänyt tuomatta esille oman kantani kanssa ristiriitaisia näkemyksiä. Tästä todisteena hän käyttää sitä, että olen jättänyt viittaamatta joihinkin niistä lähteistä, joihin on viitattu psykologiliiton tieteellisen valtuuskunnan puheenjohtajan Jarl Wahlströmin lausunnossa. Erityisesti hänen mielestään minun olisi pitänyt viitata artikkeliin Crowl, A. L., Ahn, S., & Baker, J. (2008). A meta-analysis of developmental outcomes for children of same-sex and heterosexual parents. Journal of GLBT Family Studies, 4, 385 - 407.

Ensinnäkin tämän metatutkimuksen ongelma on siinä, että se on vanhentunut. Siihen ei viitata enää edes Oxford University Pressin vuonna 2012 julkaisemassa Point/Counterpoint sarjaan kuuluvassa teoksessa Debating Same-Sex Marriage, jossa ovat edustettuina molempien kiistan osapuolten parhaat argumentit.

Wahlstsrömin lausunnossa viitataan tähän vanhentuneeseen metatutkimukseen. Sen sijaan siitä puuttuvat uudet tutkimukset tai tutkimuskatsaukset kuten Rosenfeld (2010), Allen (2010, 2013), Amato (2012), Marks (2012), Regnerus (2012a; 2012b), joihin olen viitannut omassa lausunnossani. Mattssonin ehdotus herättää kysymyksen: Miksi pitäisi viitata vanhentuneeseen metatutkimukseen tämän uudemman tutkimuksen sijasta? Itse asiassa tuon vanhentuneen metatutkimuksen nostaminen keskeiseksi lähteeksi on kyseenalaista, koska tähän uudempaan tutkimukseen perustuva kritiikki jää sen ulkopuolelle.

Olennainen asia on se, että vaikka olenkin jättänyt viittaamatta tähän vanhentuneeseen lähteeseen, en ole jättänyt käsittelemättä sitä tutkimushaaraa, jota tässä metatutkimuksessa analysoidaan. Olen viitannut joihinkin tutkimuksiin, jotka ovat tämän meta-analyysin pohjana sekä Staceyn ja Biblarzin (2010) artikkeliin. Lisäksi kiinnitin erityistä huomiota Tytti Solantauksen (2003) tutkimuskatsaukseen, jossa käsitellään kyseistä tulkinnallista lähestymistapaa, koska siihen oli nimenomaisesti vedottu kansalaisaloitteessa. Se on tietysti vielä vanhempi ja puutteellisempi kuin Crowl et al metatutkimus, mutta kansalaisaloitteessa siihen ilmeisesti vedottiin siksi, että se on julkaistu suomen kielellä. Otan myös kantaa laajempaan Charlotte Patterssonin kirjoittamaan APA:n tutkimuskatsaukseen, joka on myös yksi Wahlströmin käyttämistä lähteistä. Patterssonin tutkimuskatsaus on laajempi ja kattavampi kuin Crow et al metatutkimus.

Toiseksi on huomattava, että Wahlströmin lausunnon painopiste on erilainen kuin oman artikkelini. Oman artikkelini keskeinen argumentti koskee sukupuolineutraalin avioliittolain sosialisaatiovaikutuksia heteroperheisiin, kuten edellä esitin. Wahlströmin lausunto perustuu kokonaan vertailuun eri ja samaa sukupuolta olevien perheiden välillä. Sen yhtenä pääasiallisena tarkoituksena on osoittaa, että homoseksuaalit voivat olla yhtä hyviä vanhempia kuin heterotkin. Tästä asiasta olen samaa mieltä, kuten sanon asiantuntijalausunnossani.

Wahlströmin lausunnossa ei siis ollenkaan keskustella siitä, mikä on oman lausuntoni keskeisenä aiheena: Minkälainen sosialisaatiovaikutus sukupuolineutraalilla avioliittolailla on ja miten sen voi olettaa heikentävän heteroperheiden pysyvyyttä ja lisäävän perheen atomisoitumista? Sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksymisen myötä laista poistuu lapsen oikeus isään ja äitiin, mikä olettaa näkemyksen, ettei lapsi välttämättä tarvitse isää ja äitiä. Yleistyessään kulttuurissa tämän käsityksen sosialisaatiovaikutuksena on heikentää isän sitoutumista lastensa hoitamiseen. Tutkimus osoittaa, että biologisen isän poissaolo vaikuttaa kielteisesti lapsen elämään.

Wahlströmin lausunnossa on 7 lähdettä. Omassani on 48. Wahlströmin lausunnossa esitellään vain yksi kahdesta kiistelevästä koulukunnasta. Omassa lausunnossani esitellään molemmat koulukunnat ja käsitellään niiden välistä kiistaa. Wahlströmin lausunnon etuna Mattssonin näkökulmasta on ilmeisesti se, että sen voidaan tulkita tukevan sukupuolineutraalia avioliittolakia.

Mattsson käyttää Wahlströmin lausuntoa malliesimerkkinä siitä, millainen lausunnon pitäisi olla. Sen pohjalta hän kritisoi lähdeviitteiden käyttöä omassa lausunnossani. Tämä on sikäli outoa, että Wahlströmin lausunnossa ei ole ainoatakaan yksilöityä lähdeviitettä. Lopussa on tosin seitsemän lähteen kirjallisuusluettelo, kuten edellä totesin, mutta yhtään sen väitteistä ei ole todennettu yksilöidyn lähdeviitteen avulla. Ilman yksilöityjä lähdeviitteitä ei tietenkään ole mahdollista väittää, että lähdeviitteitä olisi käytetty väärin. Mutta silloin lukijan ei myöskään ole yhtä helppoa todentaa esitettyjen väitteiden tutkimuksellista perustaa ja paikkansapitävyyttä. Onko Mattssonin tarkoitus siis suositella lähdeviitteistä luopumista? Parantaako tämä jotenkin tiedonvälityksen luotettavuutta ja välitetyn informaation kriittistä arviointia?

Wahlström oli antamassa suullista lausuntoaan samassa lakivaliokunnan istunnossa 23.4. 2014, jossa annoin myös oman lausuntoni.  Saimme kutsun lakivaliokuntaan 27.3. 2014 ja kirjallinen lausunto pyydettiin pääsiäisloman takia jättämään kahden viikon kuluttua kutsusta eli 11.4. 2014.

Näin lakivaliokunnalla oli mahdollista yhdessä ja samassa istunnossa tutustua molempiin lähestymistapoihin. Saimme myös mahdollisuuden väitellä kiistanalaisista kysymyksistä lakivaliokunnan kysymysten pohjalta. Lakivaliokunnan jäsenet antoivat myönteistä palautetta siitä, että he saivat näin kuulla kahden kilpailevan kannan välistä tieteellistä väittelyä asiasta. Lainvalmistelun pohjaksi tarkoitettujen asiantuntijalausuntojen on tarkoitus juuri tällä tavalla tuoda esiin erilaisia näkökohtia, jotta lainvalmistelu perustuisi mahdollisimman monipuoliseen ja laaja-alaiseen informaatioon

Olemmeko sukupuolineutraalin avioliittolain myötä luomassa aivan uudenlaisen keskustelukulttuurin, jossa on ainoastaan yksi sallittu näkemys ja kriittinen keskustelu tukahdutetaan?  Väitteitä ei enää tarvitse todentaa tutkimustiedon avulla, koska tärkeintä on toistaa samaa oikeaa oppia. Onko tarkoituksena rajoittaa lainvalmistelun pohjaksi tarjottavaa informaatiota ja estää lainvalmistelijoita saamasta tietoa vaihtoehtoisista näkemyksistä?

Mikään yksittäinen lausunto ei pysty antamaan tyhjentävää selontekoa aiheesta. Kansanedustajien käytössä oleva rajallinen aika vaatii asioiden tiivistämistä. Kullakin asiantuntijalla on viisi minuuttia aikaa esittää suullinen kantansa lakivaliokunnalle. Sen lisäksi asiantuntijat vastaavat lakivaliokunnan esittämiin kysymyksiin. Kirjallisen tekstin on tarkoitus tukea tätä viiden minuutin esitystä.

Pitkittäistutkimusten merkitys

Mattsson myöntää, ettei meillä ole vielä satunnaisotantaan perustuvaa ja laajoihin otoksiin perustuvaa pitkittäistutkimusta sukupuolineutraalin avioliittolain lapsivaikutuksista. Simon Fraser yliopiston professorin Douglas Allenin mukaan meillä voi olla tällaista tietoa aikaisintaan noin 30 vuoden kuluttua sukupuolineutraalin avioliittolain säätämisestä, koska esimerkiksi avioerojen kielteiset vaikutukset lapsiin näkyvät selvimmin siinä vaiheessa, kun nuoret itse alkavat perustaa perhettä. Tähän on viitannut erityisesti Judith Wallerstein (2007), joka on tehnyt 25 vuoden pitkittäistutkimuksen avioeroperheistä.

Judith Wallerstein alkoi aikoinaan tutkia avioeron lapsivaikutuksia optimistisen asenteen pohjalta olettaen lasten helposti mukautuvan uusiin perhemuotoihin ja toipuvan nopeasti avioerosta. Tehtyään 25 vuoden pitkittäistutkimuksen avioerolapsista hän päätyi tutkimustensa tuloksena kuitenkin muuttamaan mielensä: tutkimus paljasti avioerojen kielteisen vaikutuksen, joka ei rajoittunut lapsuuteen ja nuoruuteen, vaan tuli kaikkein selvimmin ilmi vasta aikuisuudessa. "Toisin kuin olemme pitkään saaneet kuulla, eron pääasiallinen vaikutus ei ajoitu varhaislapsuuteen tai teini-ikään. Sen sijaan se nousee esiin aikuisuudessa vakavien romanttisten ihmissuhteiden siirtyessä keskeiseen rooliin. Kun tulee aika valita elämänkumppani ja perustaa uusi perhe, eron vaikutukset kasvavat." (Wallerstein et al 2007: xxxi.)

Sikäli kuin sukupuolineutraalin avioliittolain sosialisaatiovaikutuksena on avioerojen määrän kasvu, kuten lausunnossani argumentoin, se lisää niiden lasten määrää, jotka vaurioituvat perheen hajotessa. Tällä on laajemminkin kielteisiä seurauksia yhteiskuntaelämään, koska vaurioitunut lapsi vaatii hoitotoimenpiteitä ja hänen tuleva panoksensa yhteiskunnan rakentamiseksi heikkenee.

Näiden väitteiden empiirinen todentaminen vaatii laajoihin aineistoihin ja satunnaisotantaan perustuvaa pitkittäistutkimusta. Tällaisen pitkittäistutkimuksen puute merkitsee, ettei meillä ole riittävää tietoa sukupuolineutraalin avioliittolain lapsivaikutuksista. Tämä on yksi syy siirtää lain säätämistä. Esimerkiksi Kanadassa laki on ollut voimassa jo yli 10 vuotta ja sieltä tulee ennen pitkää tällaista pitkittäistutkimuksiin perustuvaa tutkimustietoa asiasta. Sen perusteella voimme sitten luoda lain lapsivaikutuksista luotettavan analyysin. Ei ole syytä altistaa lapsia yhteiskuntakokeilulle, josta meillä ei edes lain puolustajien mielestä ole vielä tietoa.

Tästä syystä pidin tärkeänä korostaa satunnaisotantaan ja laajoihin otoksiin perustuvan pitkittäistutkimuksen merkitystä lakivaliokunnalle antamassani lausunnossa. Halusin korostaa sitä, että kansanedustajat ovat nyt tekemässä päätöstä, jonka kauaskantoisista lapsivaikutuksista ei ole satunnaisotantaan ja laajoihin otoksiin perustuvaa pitkittäistutkimuksilla saatua suoranaista tietoa. Tällä perusteella asiaa koskevaa päätöstä olisi ollut mielekästä siirtää.

Suoran ja epäsuoran päättelyn välinen ero

Mattsson väittää, etten tuo selvästi esille suoran ja epäsuoran päättelyn välistä eroa. Tämä ero on kuitenkin ilmaistu lausunnossani. Yhteiskuntatieteessä joudumme tekemään hypoteeseja tuntemattomista ilmiöistä nojautumalla sellaiseen aikaisempaan tutkimukseen, jonka tutkimuskohteella on joitakin yhtymäkohtia tuntemattomaan ilmiöön. Meillä ei ole satunnaisotantaan ja laajoihin aineistoihin perustuvaa pitkittäistutkimusta sukupuolineutraalin avioliittolain lapsivaikutuksista, koska sukupuolineutraali avioliittolaki ei ole missään ollut voimassa 30 vuotta, joka vähintään tarvitaan sen lapsivaikutusten arvioimiseksi. Kuitenkin voimme epäsuoran päättelyn pohjalta olettaa lapsivaikutusten olevan kielteisiä niiden tutkimusten perusteella, jotka vertailevat biologisten vanhempien eheitä avioperheitä yksinhuoltajaperheisiin, uusperheisiin ja avosuhteisiin. Nämä tutkimukset osoittavat lasten voivan parhaiten biologisten vanhempiensa eheissä avioperheissä. Koska sukupuolineutraalin avioliittolain sosialisaatiovaikutuksena on heikentää erityisesti isien sitoutumista lapsiin, voimme tästä tehdä päätelmiä sukupuolineutraalin avioliittolain lapsivaikutuksista. Tässä päättelyssä ei siis käytetä vertailukohtana samaa sukupuolta olevien parien perheitä vaan heteroseksuaalisten perheiden eri muotoja: eheitä avioperheitä, yksinhuoltajaperheitä, avoperheitä ja uusperheitä.

Voimme perustellusti olettaa sukupuolineutraalin avioliittolain sosialisaatiovaikutustensa kautta lisäävän avioerojen määrää heteroperheissä, koska sukupuolineutraalin avioliittolain peruslähtökohtana on, ettei lapsi välttämättä tarvitse biologista isää tai äitiä. Tämän voi olettaa heikentävän isien ja äitien sitoutumista lastensa hoitamiseen ja sen myötä myös aviosuhteeseen sitoutumiseen. Avioerojen kielteisistä vaikutuksista lapsiin meillä on laajoihin aineistoihin ja satunnaisotantaan perustuvaa pitkittäistutkimusta, kuten edellä kävi ilmi.

Tämä epäsuora päättely ei todista asiaa, mutta se antaa syyn varovaisuuteen. Siksi ehdotin suullisessa lausunnossani päätöksen siirtämistä siihen vaiheeseen, jossa meillä olisi satunnaisotantaan ja laajoihin aineistoihin perustuvaa pitkittäistutkimusta, jossa vertailukohtana olisivat myös samaa sukupuolta olevat parit.

Näin ollen puhtaasti inhimilliset syyt vaativat päätöksen siirtämistä siihen asti, että näemme, minkälaisia seurauksia laki tuottaa niissä maissa, jossa laki on jo hyväksytty.

Lakivaliokunnan enemmistö päätyikin tältä pohjalta kielteiseen päätökseen. Kielteisessä päätöksessään he toteavat: "ennen näin merkittävien perheoikeudellisten lainsäädäntömuutosten toteuttamista tulisi laatia lapsivaikutusten arviointi", mikä "perustuu lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaiseen vaatimukseen asettaa lapsen etu ensisijaiseksi kaikessa lapsiin kohdistuvassa päätöksenteossa".

Mattsonin vastine tuo esille sukupuolineutraalia avioliittolakia ajavan aktivistiryhmän keskeisen eettisen ongelman. He ovat altistamassa lapsia yhteiskuntakokeeseen, jonka vaikutuksista meillä ei ole suoranaista tutkimustietoa, mutta jonka lapsivaikutusten voimme aikaisemman luotettavan tutkimuksen pohjalta olettaa olevan pääsääntöisesti kielteisiä. He sivuuttavat sen luotettavan tutkimuksen, joka osoittaa biologisten vanhempien eheän avioliiton myönteisen merkityksen lapselle, kun vertailukohtana ovat yksinhuoltajaperheet, uusperheet ja avoperheet. Johtuuko tämä tutkimustiedon sivuuttaminen siitä, että tämä tieto haittaa heidän poliittisten päämääriensä saavuttamista?

Paitsi että Mattsson syyllistyy huolimattomuuteen tai mahdollisesti jopa vilppiin asettaessaan tekstini väärään asiayhteyteen, hän on omalta osaltaan puolustamassa ja edistämässä sitä laajempaa ja yhteiskunnallisesti merkittävämpää tietämättömyyttä, huolimattomuutta tai vilppiä, johon useat tiedotusvälineet ovat syyllistyneet: lain laajempia sosialisaatiovaikutuksia ei ole haluttu pohtia. Monien valtamedioiden välittämän propagandan hämääminä kansanedustajat ovat altistamassa lapsia potentiaalisesti katastrofaaliseen yhteiskuntakokeeseen.

Millä perusteella olen valinnut lähteitäni?

Mattssonin mukaan olen valinnut lähteitäni käyttäen kriteerinä sitä, että korkeatasoinen yhteiskunnallinen tutkimus olisi aina pitkittäistutkimusta. Hän perustelee väitettään irrottamalla yhden lausumistani tekstiyhteydestään ja tulkitsemalla sen merkitsemään jotakin aivan muuta kuin mitä se tarkoittaa. Hän kirjoittaa: 

Puolimatka pyrkii perustelemaan käyttämiensä lähteiden valikointia asiantuntijalausunnossaan seuraavasti: "Yksikään APA:n tai Solantauksen viittaamista samaa sukupuolta olevien parien vanhemmuutta koskevista tutkimuksista ei täytä korkeatasoisen yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen vaatimuksia: joukossa ei ole yhtään pitkittäistutkimusta, jossa olisi käytetty suurta, edustavaa satunnaisotantaa." (Puolimatka 2014)

Tässä yhteydessä en kuitenkaan perustele lähteideni valintaa. Mattson ei näytä itse huomaavan oman väitteensä järjenvastaisuutta. Käsittelen tässä kahta metatutkimusta, joissa on viitattu paljolti samoihin tutkimuksiin kuin Crowl et al metatutkimuksessa, jota minun Mattssonin mielestä olisi ehdottomasti viitata. APA:n raportissa on viitattu 25 samaan tutkimukseen ja Solantauksen tutkimuskatsauksessa 17 samaan tutkimukseen kuin Crown et al metatutkimuksessa. Miten voisin tässä perustella sitä, että en käsittele kyseisiä tutkimuksia, kun juuri käsittelen niitä. Miten Mattsson voi väittää minun mielivaltaisesti sulkevan pois nämä laadulliset tutkimukset juuri puhuessani niistä ja analysoidessani niiden heikkouksia?

Olen lausunnossani viitannut moniin tutkimuksiin, sekä laadullisiin että määrällisiin, jotka eivät ole luonteeltaan pitkittäistutkimuksia. Tuon tässä esille sen, että sukupuolineutraalia avioliittolain lapsivaikutuksia ei voida perustella Solantauksen ja APA:n käyttämillä tutkimuksilla, koska laadulliset tutkimukset eivät paljasta syiden ja seurausten suhteita. Sama päätelmä koskee myös Crowl et al metatutkimusta, joka käsittelee paljolti samoja lähteitä.

Vastoin Mattssonin väitettä en tässä anna lukijan ymmärtää, että korkeatasoisen yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen tulisi olla pitkittäistutkimusta, jossa on käytetty suurta, edustavaa satunnaisotantaa. Tuon vain esille sen, että lapsivaikutusten todentamiseksi tarvitsemme tällaista tutkimusta. Pitkittäistutkimus on edellytys tieteen korkealle tasolle, kun pyritään pääsemään selville vaikutussuhteista, syiden ja seurausten ketjuista. Otannan satunnaisuus ja sitä myötä edustavuus on tärkeää, jotta voisimme yleistää löydöt koko populaatioon. Muussa tapauksessa saamme tietoa vain siitä populaation osasta, jota otos edustaa. Ne siis liittyvät tehtävien johtopäätösten yleistämiseen.

Mattsson väittää, ettei meillä ole suurten aineistojen pitkittäistutkimusta relevanttien tutkimuskysymysten osalta. Taaskin hänen virheenään on olettaa, että relevantin tutkimuksen pitäisi sisältää vertailukohtana saamaa sukupuolta olevia pareja. Näinhän ei ole asianlaita, kun pohdimme asiaa sosialisaatioargumentin näkökulmasta, jolloin olemme kiinnostuneet sukupuolineutraalin avioliittolain vaikutuksesta heteroseksuaalisiin avioliittoihin. Koska meillä on laajoihin aineistoihin perustuvia pitkittäistutkimuksia esimerkiksi avioerojen vaikutuksesta lasten hyvinvointiin, ja koska voimme olettaa sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen lisäävän avioerojen määrää, voimme päätellä sukupuolineutraalilla avioliittolailla olevan kielteisiä lapsivaikutuksia.

Laadullinen tutkimus

 

Mattsson kritisoi minua siitä, että en hyväksy laadullista tutkimusta riittäväksi perusteluksi muodostaa käsitystä sukupuolineutraalin avioliittolain lapsivaikutuksista. Näkemykseni perustuu kuitenkin laadullisen tutkimuksen luonteeseen: laadullinen tutkimus ei tutki vaikutussuhteita, syiden ja seurausten ketjuja. Korkeatasoinenkaan laadullinen tutkimus ei voi sanoa mitään vaikutussuhteista. Lainatakseni Mattssonin omaa termiä, laadullinen tutkimus ei anna tietoa kausaatiosta eli vaikutuksista, syiden ja seurauksien ketjuista. Laadullinen tutkimus ei myöskään mahdollista yleistyksiä, kuten asiantuntijalausunnossa siteeraamani Loren Marks toteaa:  "Käytettävissä oleva todistusaineisto, joka on hankittu pienistä otoksista, on riittämätön vahvojen yleistävien väitteiden tueksi − − Tällaiset väitteet eivät perustu tieteeseen. Yleistävää väitettä varten tarvitsemme laajan edustavan otoksen − monia sellaisia." (Marks 2012: 748.)

Kun aktivistitutkijat ovat yrittäneet rauhoittaa lainsäätäjiä väittämällä, että eri perhemuotojen välillä ei heidän tutkimustensa mukaan ole eroa, he saattavat joskus luoda harhaanjohtavan vaikutelman, että he olisivat tutkimuksillaan onnistuneet saamaan tietoa vaikutussuhteista. Laadullinen tutkimus voi antaa meille tietoa ihmisten käsityksistä, kokemuksista ja tuntemuksista, mutta se ei voi antaa tietoa vaikutuksista, syiden ja seurausten suhteista.

Tämän periaatteellisen rajoituksen lisäksi kyseenä olevissa tutkimuksissa on muitakin puutteita, joita tarkastelen seuraavassa alaluvussa.

Olenko syyttänyt huonosta tutkimuksesta vailla perusteita

Mattsson väittää, että olen syyttänyt joitakin tutkimuksia huonoiksi vailla perusteita. Todellisuudessa asiantuntijalausunnossani on useita tärkeitä perusteluja väitteeni tueksi. Lainaan tähän muutamia: "otokset ovat pieniä eikä niitä ole hankittu satunnaisotannalla vaan haastattelemalla helposti saatavilla olevia ihmisiä, jolloin meillä ei ole tietoa otoksen edustavuudesta" (s. 3), "Tarkastelun kohteena olleiden tutkimusten perusteella saamme lähinnä tietoa tietyn valikoidun haastateltavien ryhmän käsityksistä, ilman että pystymme todentamaan näiden käsitysten suhdetta todellisuuteen. Lisäksi tutkimuksissa keskitytään pieneen määrään ulottuvuuksia lasten kehityksessä ja hyvinvoinnissa ja monet keskeiset yhteiskunnan kannalta keskeiset vaikutukset jäävät analyysin ulkopuolelle siitä yksinkertaisesta syystä, ettei niistä tuossa vaiheessa ollut tutkimustietoa." (s. 3) "Harvat tutkimukset testaavat enempää kuin yhtä tai kahta hyvinvoinnin indikaattoria. Useimmat turvautuvat "lumipallo-otantaan", jossa haastateltavat värväävät ystäviään ja tuttujaan mukaan tutkimukseen (Bos & Balen & Van den Boom 2007; Sirota 2009). Tällaisessa tutkimuksessa tulevat yliedustetuiksi ne, joilla on laaja ystäväverkosto. (Girgis et al 2012.) Tästä syystä samaa sukupuolta olevien parien vanhemmuutta koskevat tutkimukset ovat kohdistuneet verrattain hyväosaiseen väestönosaan. Kuitenkin niitä verrataan väestöainekseltaan monipuolisempiin eri sukupuolta oleviin pareihin." (Puolimatka, asiantuntijalausunto, s.3-4.)

Mattssonilta on ilmeisesti jäänyt lukematta Crow et al metatutkimusartikkeli, koska hän ei huomaa, että he esittävät samansuuntaisia kriittisiä huomioita näistä tutkimuksista (Crow et al 2008: 387-388; 399-402). Nämä kriittiset huomiot eivät näy Wahlströmin lausunnossa.

Olen systematisoinut tätä kritiikkiä edelleen kirjassani Lapsen ihmisoikeus (2014). Tätä kritiikkiä on systemaattisessa muodossa kehitelty Douglas W. Allenin laajassa metatutkimuksessa "More Heat than Light: A Critical Assessment of the Same-Sex Parenting Literature 1995-2013.". Ensinnäkin tutkittavat värvätään usein tavoilla, jotka johtavat siihen, että tutkittavat ovat tietoisia tutkimusten poliittisesta merkityksestä. Vaarana on tällöin, että tietyt poliittisesti motivoidut kannanotot tulevat yliedustetuiksi itse tutkimusaineistoon.

Tässä tutkimuskirjallisuudessa kiinnitetään huomio lapsen ja perheen suoriutumisen "pehmeisiin" mittareihin, joiden julkinen todentaminen on vaikeaa tai mahdotonta. Tällaisia pehmeitä mittareita ovat tutkittavien omat kertomukset asenteistaan, tietoisuudestaan, psykologisesta hyvinvoinnistaan, suhteestaan lapsiinsa, kokemastaan leimaamisesta ja itsearvostuksesta. Nämä kaikki ovat asioita, joita toisten tutkijoiden on vaikea todentaa toistamalla tutkimus, mitä tutkimuksen luotettavuuden tarkistaminen edellyttäisi. Lisäksi eri aikoina tehdyissä tutkimuksissa on käytetty erilaisia mittareita ja myöhemmät tutkimukset harvoin testaavat aikaisempien tutkimusten käyttämiä mittareita. Nämä mittarit eroavat olennaisesti perinteisemmissä perhetutkimuksissa käytetyistä mittareista, jotka ovat ulkopuolisen tarkkailijan todennettavissa. Useimmat samaa sukupuolta olevien parien perheisiin kohdistuvat tutkimukset ovat tutkimusasetelmaltaan heikkoja, niiden otokset ovat vinoutuneita ja niissä käytetyt testit eivät ole tilastollisesti merkitseviä.

Niinpä tämä tutkimuskirjallisuus on alustavaa ja jää paljon jälkeen normaalin yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen laatuvaatimuksista. Parhaimmillaan tämä tutkimus tarjoaa joitakin mielenkiintoisia ideoita, joita voidaan käyttää tulevien tutkimusten perustana. Pahimmillaan kyse on puolueellisesta yrityksestä muokata yleistä mielipidettä ja vaikuttaa lainsäätäjiin ja tuomareihin. Viime mainittu syy voisi selittää sen, että huolimatta heikosta tieteellisestä laatutasostaan, kyseinen tutkimuskirjallisuus sisältää voimakkaita toimenpidesuosituksia ja ehdotuksia perhe-elämää säätelevien lakin muuttamiseksi. Julkisuudessa tämä tutkimuskirjallisuus esitetään usein lähes vastaansanomattomana todisteena tiettyjen poliittisten toimintasuositusten oikeutuksesta.

Tämä ideologinen pyrkimys määritellä alustava tutkimusaines selväksi todisteeksi tietyn poliittisen toimintasuosituksen puolesta näkyy myös suomalaisessa kansalaisaloitteessa sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksymiseksi, jossa vedottiin lastenpsykiatri Tytti Solantauksen (2003) tekemään tutkimuskatsaukseen sateenkaariperheissä elävien lasten kehityksestä ja hyvinvoinnista. Solantaus esittelee joukon pieneen valikoituneeseen näytteeseen perustuvia tutkimuksia ja tekee niistä yleistyksiä ja toimintasuosituksia. Tällaisen päättelyn pohjalta Solantauksen tutkimuskatsaus väittää, ettei sukupuolten toisiaan täydentävyydellä ole merkitystä lapsen kehityksen kannalta.

Solantauksen tutkimuskatsaus on sikäli harhaanjohtava, että siinä tehdään laajamittaisia yleistyksiä tutkimuksista, jotka luonteensa puolesta eivät mahdollista yleistyksiä: otokset ovat pieniä eikä niitä ole hankittu satunnaisotannalla vaan haastattelemalla helposti saatavilla olevia ihmisiä, jolloin meillä ei ole tietoa otoksen edustavuudesta. Voidaksemme tehdä yleistyksiä tarvitsisimme laajaan satunnaisotantaan perustuvia tutkimuksia. Tarkastelun kohteena olleiden tutkimusten perusteella saamme lähinnä tietoa tietyn valikoidun haastateltavien ryhmän käsityksistä, ilman että pystymme todentamaan näiden käsitysten suhdetta todellisuuteen. Lisäksi tutkimuksissa keskitytään pieneen määrään ulottuvuuksia lasten kehityksessä ja hyvinvoinnissa ja monet keskeiset yhteiskunnan kannalta keskeiset vaikutukset jäävät analyysin ulkopuolelle siitä yksinkertaisesta syystä, ettei niistä tuossa vaiheessa ollut tutkimustietoa. Monet tutkituista ulottuvuuksista perustuvat tutkittavien subjektiivisiin itsearviointeihin, joiden julkinen todentaminen on vaikeaa tai mahdotonta.

Mattsson väittää, että "tutkittaessa sellaista verrattain pientä kansanosaa kuin samaa sukupuolta olevat parit, joilla on lapsia, ei voida koskaan päästä suureen otokseen". Tämä ei pidä paikkaansa. Allen et al (2013, 2014) tutkimukset ovat päässeet edustavaan otokseen samaa sukupuolta olevista pareista käyttäessään hyväksi kanadalaisia väestörekisteritietoja. Mutta Allen et al tutkimukset ovat poikkileikkaustutkimuksia, ei pitkittäistutkimuksia, joten ne eivät pysty paljastamaan vaikutussuhteita.

Lopuksi

 

Rehtori Matti Mannisen 2.2. 2015 päivätyssä vastinepyynnössä minua pyydetään vastaamaan erityisesti kahteen kysymykseen:

1.     Oletteko noudattaneet hyvää tieteellistä käytäntöä Mattsonin esille nostamien kolmen tieteellisen artikkelin kohdalla?

2.     Oletteko ohittaneet asiantuntijalausuntoa antaessanne johtopäätöksiänne tukemattomia tutkimustuloksia ja siten mahdollisesti syyllistynyt hyvän tieteellisen käytännön loukkaukseen?

Edellä esitetyn perusteella voin perustellusti todeta noudattaneeni hyvää tieteellistä käytäntöä Mattssonin esille nostamien tieteellisten artikkelien kohdalla. Olen julkilausutusti määritellyt tekstissäni, että näissä tutkimuksissa "vertailukohtana ovat yksinhuoltajat, avoperheet ja uusperheet". Asiantuntijalausuntoni laajemmassakaan viitekehyksessä näitä artikkeleita ei käytetä vertailussa samaa sukupuolta olevien parien perheisiin. Ne ovat osa ns. sosialisaatio- eli viestiargumenttia, jonka mukaan sukupuolineutraalin avioliittolain yhteiskunnallinen viesti vaikuttaa heteroperheiden yhtenäisyyteen, koska sen sisältämä viesti heikentää isien sitoutumista omien biologisten lastensa hoitamiseen ja vähentää siten eheiden avioperheiden määrää.

Toiseen kysymykseen liittyen voin todeta, että olen käyttänyt useita sivuja lausunnostani käsitellessäni johtopäätöksiäni tukemattomia tutkimustuloksia. Olen tuonut esille näkökohdat, joita käsitellään Crowl et al metatutkimuksessa käsitellessäni Solantauksen ja APA:n tutkimuskatsauksia, joiden pohjana ovat paljolti samat lähteet kuin Crowl et alissa. APA:n tutkimuskatsaus on paljon Crowl et alia kattavampi ja siksi siihen yleisesti viitataan sukupuolineutraalia avioliittolakia koskevassa keskustelussa. Solantauksen tutkimuskatsaukseen puolestaan viitattiin Kansalaisaloitteessa, joten sen käsittely on siltä osin perusteltua.

Mattsson esitti yksityiskohtaisen kritiikkinsä vasta toisella kierroksella. Mattsson esittelee vastineensa aluksi viestinnän periaatteita, joita hän rikkoo omassa vastineessaan: irrottaa käsiteltävät kohdat asiayhteydestään ja tulkitsee ne vastoin tekstissä eksplisiittisesti lausuttua kontekstia. Hän kritisoi sitä, ettei yhtä vanhentunutta metatutkimusta ole lähdeluettelossa ja jättää mainitsematta, että olen lausunnossani viitannut joihinkin samoihin alkuperäistutkimuksiin kuin tässä metatutkimuksessa ja että olen lausunnossani käsitellyt kahta samoja tutkimuksia analysoivaa tutkimuskatsausta ja useita uudempia alkuperäistutkimuksia. Mattssonin lähdeviitteitä koskeva kritiikki saa hivenen eriskummallisen viitekehyksen, koska hän ottaa tarkastelunsa pohjaksi professori Jarl Wahlströmin lausunnon, jossa ei ole ollenkaan käytetty yksilöityjä lähdeviitteitä.

Mattsson pitää vilpillisenä ja mielivaltaisena sitä, että minulta puuttuu muutamia Wahlströmin lausunnon lähteistä, mutta hän ei pidä vastaavasti ongelmallisena sitä, että Wahlströmiltä puuttuu kymmeniä oman lausuntoni lähteistä ja että Wahlström jättää käsittelemättä omaa johtopäätöstään tukemattomia tutkimuksia. (Wahlströmin käytössä oli kaksi viikkoa lausunnon kirjoittamiseen ja tämä tietysti asetti rajoituksia sille, mitä hän lausuntoon ehti sisällyttää.) Tämä kertoo Mattssonin tutkimuspyynnön poliittisesta motivaatiosta. Hänen poliittiseen agendaansa sopii paremmin Wahlströmin lausunto, jossa jätetään kokonaan käsittelyn ulkopuolelle sosialisaatioargumentti. Jotkut sukupuolineutraalin avioliittoajattelun nimekkäimmät puolustajat pitävät sosialisaatioargumenttia kaikkein vahvimpana argumenttina sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan.

Tutkimuspyynnössä ei analysoida eikä ymmärretä lausunnon keskeistä argumentaatiota, joka perustuu lain sosialisaatiovaikutuksiin. Sukupuolineutraalin avioliittoajattelun kannattajien poliittiseen agendaan ei sovi tämän argumentin tiedostaminen ja käsittely, koska se osoittaisi heidän asettavan aikuisten mieltymykset lasten etujen edelle. Sosialisaatiovaikutustensa kautta sukupuolineutraali avioliittolaki on omiaan viemään perhettä atomistiseen suuntaan, jolla on potentiaalisesti lasten kehitysedellytyksiä ja yhteiskunnan hyvinvointia heikentävä vaikutus. Perheen atomisoitumisella on yhteiskunnallisen elämän laatua ja korkeakulttuurin jatkuvuutta heikentävä vaikutus. Sukupuolineutraalin avioliittolain atomisoiva vaikutus on perussyy hylätä se ja pitäytyä perinteiseen avioliittomalliin.

 

Liitteet

Liite 1:

Puolimatka, Tapio (2014) Asiantuntijalausunto sukupuolineutraalista avioliittolaista

Liite 2:

Wahlström, Jarl (2014) Asiantuntijalausunto, Lakivaliokunta 23.4. 2014

http://www.psyli.fi/files/1591/Lausunto_eduskunnalle_avioliittolaista_tieteellisen_neuvottelukunnan_puheenjohtaja_Wahlstro_m

 

Kirjallisuus:

Allen, Douglas W. (2010) "Who Should Be Allowed into the Marriage Franchise?" 58 Drake Law Review 1043.

Allen, Douglas W. (2013)"High school graduation rates among children of same-sex households." Review of Economics of the Household. Advance online publication. Doi: 10.007/s11150−013−9220−6.

Allen, D.W & Pakaluk, C. & Price, J. (2013) "Non-traditional families and childhood progress through school: a comment on Rosenfeld." Demography 50(3), 955−961.

Allen, Douglas W. & Pakaluk, Catherine R. & Price, Joseph (2014) "Normal Progress Through School: Further Results." Julkaisematon käsikirjoitus.

Allen, Douglas W. (painossa) "More Heat than Light: A Critical Assessment of the Same-Sex Parenting Literature 1995-2013." Review of Marriage & Family.

Amato, Paul R. (2012) "The Well-Being of Children with Gay and lesbian Parents", Social Science Research 41 (2012): 771−774.

Biblarz, Timothy J. & Stacey, Judith (2010) "How Does the Gender of Parents Matter?" Journal of Marriage and Family 72 (2010).

Blankenhorn, David (2007) The Future of Marriage. New York: Encounter Books.

Corvino, John (2012) "The Case for Same-Sex Marriage", teoksessa John Corvino & Maggie Gallagher: Debating Same-Sex Marriage. Oxford: Oxford University Press.

Crowl, A. L., Ahn, S., & Baker, J. (2008). A meta-analysis of developmental outcomes for children of same-sex and heterosexual parents. Journal of GLBT Family Studies, 4, 385 - 407.

Furstenberg, Frank Jr. & Heuveline, Patrick & Timberlake, Jeffrey M.  (2003) "Shifting Childbearing to Single Mothers: Results from 17 Western Countries. " Population and Development Review 29, no 1 March 2003.

Gallagher, Maggie (2012) "The Case Against Same-Sex Marriage", teoksessa John Corvino & Maggie Gallagher: Debating Same-Sex Marriage. Oxford: Oxford University Press.

Girgis, Sherif & George, Robert P. & Anderson, Ryan T. (2010) "What is Marriage?" Harvard Journal of Law & Public Policy vol. 34, no. 1, ss. 245-287.

Girgis, Sherif & George, Robert P. & Anderson, Ryan T. (2012) What is Marriage? Man and Woman: A Defence. New York: Encounter Books.

Manning, Wendy D. & Lamb, Kathleen A. (2003) "Adolescent Well-Being in Cohabiting, Married, and Single-Parent Families", Journal of Marriage and Family 65, no. 4 (November 2003).

Manning, Wendy D. & Smock, Pamela J. & Majumdar, Debarun (2004) "The relative stability of cohabiting and marital unions for children." Population Research and Policy Review 23, 135−159.

Moore, Kristin Anderson et al., "Marriage from a Child's Perspective: How Does Family Structure Affect Children and What Can We do About It?" Child Trends Research Brief, Child Trends, June 2002, at http://www.childtrends.org&/files/marriagerb602.pdf.)

Marks, Loren (2012) "Same-sex Parenting and Children's Outcomes: A Closer Examination of the American Psychological Association's Brief on Lesbian and Gay Parenting", Social Science Research 41 (2012): 735−751.

Pattersson, Charlotte J. (2005) Lesbian & Gay Parents & Their Children: Summary of Research Findings. American Psychological Association.   

Regnerus, Mark (2012a) "How different are adult children of parents who have same-sex relationships? Findings from the New Family Structure Study." Social Science Research 41 (2012) 752−770.

Regnerus, Mark (2012b) "Parental same-sex relationships, family instability, and subsequent life outcomes for adult children: Answering critics of the new family structures study with additional analyses." Social Science Research 41, (6), 1367−1377. 

Rosenfeld, Michael J. (2010) "Nontraditional Families and Childhood Progress through School", Demography 47 (2010): 755−775.

Solantaus, Tytti (2003) Tutkimuskatsaus Sateenkaariperheissä elävien lasten kehityksestä ja hyvinvoinnista. STM Julkaisu 2003: 10.

Wallerstein, Judith & Lewis, Julia & Blakeslee, Sandra (2007) Avioeron perintö. Eron lapset aikuisina. Suom. Joel Sammallahti. Helsinki: Therapeia-säätiö.