Lapsen ihmisoikeus uhattuna
Tapio Puolimatka
Ihminen haluaa luonnostaan ajatella itsestään hyvää ja mieltää itsensä suvaitsevaiseksi. Suvaitsevuuden nimissä monet pitävät oikeana hyväksyä sukupuolineutraalin avioliittolain. He saattavat olettaa, että uuden avioliittolain ainoa vaikutus on se, että myös samaa sukupuolta olevat parit voivat solmia avioliiton. Tämän ajattelun mukaan jotkut parit hyötyvät, mutta kukaan ei menetä mitään. Niinpä tuntuisi perusteettomalta rajoittaa avioliitto pelkästään naisen ja miehen väliseksi.
Tällainen ajattelu jättää kuitenkin kokonaan huomiotta uuden avioliittolain vaikutuksen lapsen asemaan. Sukupuolineutraali avioliittonäkemys laajentaa aikuisten oikeuksia lapsen oikeuksien kustannuksella.
Lapsen oikeus isään ja äitiin
Avioliittolaki määrittelee normin, säännön, tai ihanteen, jota yhteiskunnassa tavoitellaan. Kun avioliitto määritellään sukupuolineutraalisti niin, että myös samaa sukupuolta olevat parit voivat solmia avioliiton, yksi tärkeä lapsen oikeuksia koskeva periaate täytyy poistaa laista: lapsen oikeus isään ja äitiin.
Kansalaisaloitetta sukupuolineutraalista avioliittolaista käsitellään eduskunnan täysistunnossa todennäköisesti marraskuussa. Marraskuun 20. päivänä 2014 juhlitaan myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 25. juhlavuotta. Lapsen oikeuksien sopimuksen 7. artiklan mukaan lapsella on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen "sekä mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja elää heidän hoidossaan". Artiklan muotoilu viittaa vahvasti biologisiin vanhempiin, koska sosiaaliset vanhempansa lapsi tietysti tuntee aina.
Tämä lapsen oikeus on poistettava laista sukupuolineutraalin avioliittolain myötä, koska samaa sukupuolta olevien parien kodeissa kasvavat lapset erotetaan syntymästään saakka joko biologisesta isästään tai äidistään.
Kun lapsi menettää yhteyden biologiseen vanhempaansa hänen ulottumattomiinsa siirtyy paljon sellaista tietoa, mitä hän tarvitsisi oman identiteettinsä perustaksi ja jopa oman terveytensä hoitamiseksi.
Muutos kouluopetuksessa
Koska avioliittolaki määrittelee avioliittokäsityksen, uuden lain myötä koulujen seksuaaliopetus täytyy muuttaa niin, että se on sopusoinnussa uuden avioliittolain kanssa. Tästä seuraa, että päiväkodeissa ja kouluissa ei voida enää opettaa miehen ja naisen välistä avioliittokäsitystä, vaan samanarvoisena vaihtoehtona on esiteltävä myös avioliitto samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Tämä voi hämmentää kehitysiässä olevaa nuorta ja johtaa hänet seksuaalisiin kokeiluihin, jotka ovat hänen seksuaalisen identiteettinsä kannalta hajottavia.
Sukupuolineutraalissa seksuaaliopetuksessa nuorelle ei kerrota, että valitessaan kumppanikseen samaa sukupuolta olevan henkilön hän samalla riistää tulevilta lapsiltaan mahdollisuuden kasvaa oman biologisen isänsä ja äitinsä kodissa. Koulujen seksuaaliopetuksessa on isättömyys ja äidittömyys esitettävä lapsen normaalitilana, mikä ei voi olla vaikuttamatta näin kasvatettujen nuorten sitoutumiseen omien lastensa hoitamiseen.
Yhteiskuntaelämän perusta murenee
Kun lapselta on syntymästään saakka riistetty äidin rakkaus tai isän läheisyys siksi, että aikuiset voisivat toteuttaa omia mieltymyksiään, lasten moraalitajua loukataan. Tämä loukkaus kärjistyy, jos lainsäädäntö määrittelee tämän riiston lapsen normaalitilaksi. Tilanne pahenee entisestään, jos sille annetaan kirkon siunaus. Tällä tavalla riistettyjen lasten voi olla vaikea motivoitua taistelemaan yhteiskunnallisen tasapainon ja hyvinvoinnin puolesta, koska yhteiskunta on vienyt heiltä jotakin niin olennaista ja tärkeää kuin isän ja äidin.
Sukupuolineutraali lainsäädäntö poistaa luonnollisen vanhemmuuden laista ja käsittelee biologista vanhempaa ja hänen lastaan irrallisina toisistaan. Tällainen lainsäädäntö on omiaan lisäämään perheen atomisoitumista. Koska vanhemman ja lapsen välinen suhde on lapsen perusluottamuksen perusta, tämän suhteen heikentyminen murentaa yhteiskuntaelämän pohjana olevaa perusluottamusta, jota ilman mikään korkeakulttuuri ei historiassa ole pystynyt menestymään. Korkeakulttuurien romahduksen voidaan historiassa osoittaa ajoittuvan yhteen perheen heikkenemisen ja hajoamisen kanssa.
Tällainen lasten oikeuksien loukkaus heikentää tietoisuutta lapsen itseisarvosta. Kun lainsäädäntö käsittelee lasta yhä enemmän hyödykkeenä, jonka tarkoituksena on palvella aikuisten hyvinvointia ja tunnetarpeita, lapsen vammaisuus on yhä lisääntyvässä määrin peruste lapsen eliminoimiselle. Vain jos lapsi käsitetään rakkauden hedelmäksi, jolla on itseisarvo, saa lapsi ehdottomat ihmisoikeudet riippumatta ominaisuuksistaan.
Lasta haavoittava esineellistäminen
Kun lasta kohdellaan hyödykkeenä eikä itseisarvollisena olentona, lapsi haavoittuu emotionaalisesti. Ihmisen perustarve on kokea olevansa rakkauden hedelmä. Rakkauden hedelmänä lapsi voi säilyä vain, jos avioliitto määritellään naisen ja miehen väliseksi, koska ainoastaan naisen ja miehen yhteydestä voi luonnollista tietä syntyä lapsia.
Tästä syystä jotkut ranskalaiset homoseksuaalitkin vastustavat sukupuolineutraalia avioliittolakia. Jean-Marc Veyron la Croix toteaa: "Se, että minulta puuttuu lapsi ja että kaipaan lasta, ei anna minulle oikeutta viedä lapselta äidin rakkautta." Hervé Jourdan on samaa mieltä: "Lapsi on rakkauden hedelmä ja lapsen täytyy säilyä rakkauden hedelmänä."
Kun lasta ei enää ymmärretä rakkauden hedelmäksi, rakkauden ja luonnollisten suhteiden paikan ihmisten välisten suhteiden ihanteena ottavat hyötyajattelu ja esineellistäminen. Tällainen yhteiskuntadynamiikan muutos on omiaan viemään yhteiskuntaa totalitaristiseen suuntaan, jossa yksilön merkitys vähenee ja kollektiivinen vallankäyttö toimi yhä enemmän ilman perustavien ihmisoikeuksien asettamia rajoja. Emme voi rikkoa lapsen ihmisoikeuksia murentamatta samalla omia ihmisoikeuksiamme.
Avainsanat: tasa-arvoinen avioliittolaki, sukupuolineutraali avioliittolaki, lapsen oikeudet