Seksuaalikasvatus ja pedofiilien havaintoraportit

Aikamme seksologiassa ja sen mukana myös seksuaalikasvatuksessa on saanut valtaa käsitys, jonka mukaan lapset ovat seksuaalista nautintoa etsiviä olentoja syntymästään saakka. Tämän mukaan seksuaalikasvatuksen tarkoituksena on poistaa estoja ja auttaa lasta seksuaalisen nautinnon saavuttamisessa.

Maailman terveysjärjestön WHO:n seksuaaliopetuksen mallissa on seuraavia opetustavoitteita 0−4-vuotiaille: Lapselle on kerrottava "omaa kehoa kosketettaessa syntyvästä nautinnosta ja mielihyvästä, varhaislapsuuden masturbaatiosta", "oikeudesta tutustua alastomuuteen ja oman kehoon".

Sikäli kuin 0-4 vuotialle lapsille on aktiivisesti kerrottava oikeudesta varhaislapsuuden masturbaatioon, tällaisen nautinnon etsiminen on oletettavasti luontaista jo vauvoille.

Tieteellinen todistus lasten seksuaalisuudesta

Tällaista näkemystä vauvojen ja lasten seksuaalisuudesta on perusteltu esimerkiksi vetoamalla Alfred Kinseyn ja hänen työtoveriensa tutkimukseen, jossa he väittivät ensimmäistä kertaa tieteellisesti todistaneensa, että vauvojen ja lasten normaaliin elämään kuuluu orgasmiin huipentuva seksuaalisuus. Tältä pohjalta lapsilla ajatellaan olevan "oikeus" seksuaaliseen informaatioon ja käyttäytymiseen riippumatta vanhempiensa arvoista − oikeus kaikkiin seksuaalisuuden muotoihin, kunhan ne ovat vapaaehtoisia ja perustuvat yhteiseen sopimukseen.

Kinseyn lapsitutkimuksiin tukeudutaan esimerkiksi Robert Crooksin ja Karla Baurin kirjoittamassa seksologian perusteoksessa Our Sexuality.  Kirjan ensimmäisessä painoksessa (1983: 410) tekijät kirjoittivat: "Väärä olettamus, jonka mukaan lapsuus on piilevän seksuaalisuuden aikakautta, on vähitellen murenemassa Alfred Kinseyn ja muiden merkittävien tutkijoiden tutkimustulosten vaikutuksesta. Itse asiassa nykyään tunnustetaan, että molempien sukupuolien vauvoilla on jo syntyessään kyky kokea seksuaalista mielihyvää ja reagoida seksuaalisesti."

Kirjan kahdennessatoista painoksessa (2014: 344) lainataan Kinseyn kirjan kuvausta pienten lasten orgasmeista ja todetaan: "On mahdotonta määrittää, mitä tällaiset varhaiset seksuaaliset kokemukset merkitsevät vauvoille, mutta on kohtuullisen varmaa, että nämä toiminnot tuottavat tyydytystä."

Tietolähteenä pedofiilien havaintoraportit

Crooksin ja Baurin kirjassa mainitaan, että Kinseyn lapsia koskevan tutkimuksen yhtenä tietolähteenä ovat äitien havaintoraportit. Kirjassa jätetään kuitenkin mainitsematta toinen tärkeä tietolähde. Kinseyn elämänkerran kirjoittajan James Jonesin (2004) mukaan Kinseyn kuvaus lasten ja vauvojen seksuaalisuudesta ja heidän "orgasmeistaan" perustui suurelta osin pedofiilien havaintoraportteihin.

Voidaanko Jonesin väitettä pitää luotettavana? Kinsey-instituutin entinen johtaja ja Kinseyn läheinen työtoveri Paul H. Gebhard kirjoittaa Jonesin kirjan takakannessa: "Tämä teos on Alfred Kinseyn definitiivinen elämänkerta. Jonesin työtä ei luonnehdi pelkästään sen yksityiskohtaisuus vaan sen huolellinen tarkkuus."

Aikamme seksologian käsitykseen lapsen seksuaalisuudesta on vaikuttanut Kinseyn miesten seksuaalisuutta käsittelevän kirjan viides luku otsikolla "Varhainen seksuaalinen kasvu ja aktiviteetti". Siinä Kinsey käsittelee esimurrosikäisten lasten seksuaalisuutta, jotka olivat iältään kahden kuukauden ikäisistä vauvoista viisitoista vuotiaisiin nuorukaisiin. Hän katsoo osoittaneensa, että pikkulapsilla on kyky kokea orgasmi, että seksuaalinen aktiivisuus on luonnollista ihmiselle syntymästä saakka ja ettei seksuaalinen aktiivisuus vahingoita vauvoja eikä lapsia. Kinseyn mukaan yhtenä lapsuuden kehitystavoitteena on kyky kokea seksuaalista tyydytystä.  Kinsey kertoo avoimesti kirjassaan, että aineisto on peräisin "vanhemmilta henkilöiltä, jotka ovat olleet seksuaaliyhteydessä nuorten poikien kanssa" (Kinsey ym. 1948: 160).

Luvun teksti ja siinä olevat taulukot kertovat, että alle vuoden ikäisiä lapsia oli seksuaalisesti stimuloitu (eli seksuaalisesti hyväksikäytetty) ja havainnoitu tunnin ajan kerrallaan ja yhtä nelivuotiasta jopa 24 tuntia yhtäjaksoisesti. Kinsey ilmaisee avoimesti, että yksi hänelle havaintoraportteja lähettäneistä henkilöistä oli ollut "seksuaaliyhteydessä tiettyjen poikien kanssa useiden vuosien ajan (joissakin tapauksissa jopa kuudentoista vuoden ajan), varhaisesta esimurrosiästä myöhäiseen teini-ikään ja kahdenkymmenen vuoden ikään asti." (Kinsey ym 1948: 160-161.)

Kinseyn elämänkerran kirjoittajan James Jonesin (2004: 511) mukaan tämän luvun perustana oleva aineisto on suurelta osin peräisin yhdeltä tietyltä henkilöltä, jota Jones kutsuu nimellä "herra X". Kyseinen herra X oli systemaattinen lasten seksuaalinen hyväksikäyttäjä: hän oli seksuaalisesti hyväksikäyttänyt 600 poikaa ja 200 tyttöä sekä elänyt seksuaalisuhteissa useiden eläinlajien kanssa (Jones 2004: 507). Herra X oli tehnyt perusteellisia muistiinpanoja seksuaalisista kokemuksistaan, joissa hän raportoi lapsiuhriensa reaktioita ja käyttäytymistä.

Herra X:n muistiinpanot muodostivat merkittävän osan siitä aineistosta, jonka pohjalta Kinsey muodosti käsityksensä lasten seksuaalisuudesta. Kirjeessään herra X:lle Kinsey kirjoittaa: "Onnittelen sinua tutkimusasenteesta, joka on johtanut sinut keräämään aineistoa näin monien vuosien ajan." Myöhemmin hän lisäsi: "Kaiken keräämäsi aineiston täytyy löytää tiensä tieteellisiin julkaisuihin." (Kinsey; sit. Jones 2004: 508.)

Varoittava esimerkki

James Jones (2004: 510) kuitenkin katsoo, että tieteen kannalta olisi ollut parempi, jos Kinseyn kiihkeä halua saada uutta aineistoa ei olisi hämärtänyt hänen arvostelukykyään:

"Katsottiinpa asiaa miltä kannalta tahansa, hänen suhteensa herra X:ään oli varoittava esimerkki. Olipa herra X:n kokemusten oletettu arvo tieteelle mikä tahansa, tosiasiana pysyy, että hän oli saalistava pedofiili. Pitkällä urallaan lasten hyväksikäyttäjänä hän masturboi vauvoja, harjoitti yhdyntää lasten kanssa, ja teki monenlaisia muita seksuaalisia tekoja sekä esimurrosikäisten poikien että tyttöjen kanssa. Kinseyn näkökentän valtava sokea piste ilmenee siinä, että hän otti herra X:n rikollisista teoistaan tekemät muistiinpanot ja muutti ne tieteelliseksi tosiasia-aineistoksi." (Jones 2004: 510-511.)

Nauttivatko lapset "orgasmeista"?

Herra X:n aineistoon tukeutuen Kinsey kuvasi lasten orgasmeja. Jotkut pojat "pidättävät hengitystään tai haukkovat henkeään, silmät tuijottavat tai ovat tiukasti suljettuina, kädet puristavat, suu vääristyy, joskus kieli tulee ulos; koko ruumis tai sen osat kouristuksenomaisesti nytkähtelevät." Kinsey jatkaa, että nämä samat pojat kokevat "asteittaisen, ja joskus pitkittyneen, kehityksen orgasmiin, johon sisältyy vielä rajumpia koko ruumiin kouristuksia; voimakasta hengitystä, vaikeroimista, voihkimista, nyyhkytystä, tai vielä rajumpia huutoja, joskus runsaasti kyyneliä (erityisesti nuoremmilla lapsilla)." Toinen ryhmä ilmensi "hysteeristä naurua, puhetta, sadistisia tai masokistisia reaktioita, nopeita liikkeitä (joko masturbaatiossa tai yhdynnässä), huipentuen enemmän tai vähemmän raivokkaisiin liikkeisiin, jotka jatkuvat läpi orgasmin." Toisilla yksilöillä oli orgasmeja, jotka "huipentuivat äärimmäiseen vapinaan, romahdukseen, värin katoamiseen ja joskus henkilön tajunnan menetykseen." Jotkut pojat kärsivät "sietämätöntä kipua ja saattavat huutaa, jos liikettä jatketaan tai penistä edes kosketetaan." Viime mainitun ryhmän jäsenet "rimpuilevat päästäkseen eroon kumppanistaan ja saattavat tehdä vielä rajumpia yrityksiä välttääkseen huippukohdan, vaikka he saavat selvästi nautintoa tilanteesta." (Kinsey ym. 1948: 161.)

Herra X:n kaltaiset seksuaalirikolliset saivat Kinseyn vakuuttuneeksi siitä, että "lapset saavat selvästi nautintoa tilanteesta", vaikka he rimpuilevat päästäkseen irti, haukkovat henkeään, huutavat kivusta tai jopa menettävät tajuntansa. .

Kinseyn orgasmiksi määrittelemässä kokemuksessa oli Kinseyn elämänkerran kirjoittajan James Jonesin (2004: 512) mukaan kyse lasten äärimmäisestä kipureaktiosta heihin kohdistetun seksuaalisen kidutuksen aikana. Jones kyseenalaistaa sen, että voisimme pitää luotettavana pedofiilien todistusta heidän seksuaalisesti kiduttamiensa lasten saamasta seksuaalisesta nautinnosta. Lasten seksuaalisuutta koskevan informaation hankkiminen lasten hyväksikäyttäjiltä on sama kuin tehdä päätelmiä aikuisten naisten seksuaalisuudesta raiskaajien kertomusten pohjalta

Intercollegiate Review niminen julkaisu kommentoi Kinseyn tutkimuksia vuonna 1999: "Amerikkalaiset olivat niin Tieteen lumoamia (isolla T-kirjaimella), että meni 40 vuotta ennen kuin kukaan alkoi ihmetellä, miten viisivuotiaan lapsen seksuaalisia reaktioita koskeva tieto on kerätty."

Aihetta on käsitelty tarkemmin kirjassa Seksuaalivallankumous (Perussanoma 2017).

https://apowiki.fi/wiki/Seksuaalivallankumous:_perheen_ja_kulttuurin_romahdus_(kirja)

 

Kirjallisuus

 

Jones, James H. (2004) Alfred C. Kinsey: A Life. Norton.

Kinsey, Alfred & Pomeroy, Wardell & Martin, Claude & Gebhard, Paul (1948) Sexual Behavior on the Human Male. Philadelphia: Saunders..