Sexpon pedofiliaohjelma

Aamulehden toimittaja Mikko Pulliainen (5.9) kommentoi Sexpon kantaa, jonka mukaan "mikään seksuaalinen taipumus ei ole sellaisenaan väärä tai sairas, ei edes pedofilia". Pulliainen kirjoittaa: "Se, mitä ihmisen päässä liikkuu, on vähän niin kuin eri asia kuin se, mitä ihminen tekee. Tunteet ja ajatukset vahingoittavat korkeintaan ihmistä itseään."

Pulliainen on osittain oikeassa siinä, että tunteet ja ajatukset vahingoittavat lähinnä vain henkilöä itseään niin kauan kuin ne pysyvät vain ihmisen sisäisinä kokemuksina. Toinen ihminen, esimerkiksi lapsi, voi kuitenkin vaistota pedofiliahalun olemassaolon, mikä voi hämmentää lasta. Jos ihminen pitää pedofiliataipumustaan oikeana ja hyväksyttävänä, hänellä on myös suurempi todennäköisyys toteuttaa sitä käytännössä.

Sexpo on väärässä oletuksessaan, että pedofiilihenkilön hyväksyminen ihmisenä ja potilaana ja hänen auttamisensa empaattisesti edellyttäisi pedofiliataipumuksen hyväksymistä. On selvää, että henkilö ei useinkaan ole itse syyllinen kyseisen epäterveen halun syntyyn. Sen taustalla on ehkä joitakin traumatisoivia lapsuuden kokemuksia: monet pedofiileistä ovat itse kokeneet lapsuudessaan seksuaalista hyväksikäyttöä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö pedofiliahaluun itseensä pitäisi ottaa kielteisesti arvottava näkökulma. Henkilön itseymmärryksen kannalta on tärkeää tiedostaa, että kyseinen halu on epäterve. Kielteisesti arvottamalla henkilö voi vähitellen heikentää taipumuksen vaikutusta elämässään ja avata itselleen uusia tunnemahdollisuuksia.

Sexpon pyrkimys alentaa suojaikärajoja altistaa aina uusia ikäluokkia hyväksikäytölle. Englannissa äskettäin paljastunut laajamittainen lasten seksuaalinen hyväksikäyttö mahdollistui, koska sosiaaliviranomaiset ja terveydenhoitohenkilökunta pitivät alaikäisten lasten seksuaalisuhteita osana normaalia kehitystä ja suhtautuivat välinpitämättömästi suojaikärajoihin. Tutkimuksen mukaan hyväksikäyttö voi olla lasta vakavasti traumatisoiva kokemus.  

Tapio Puolimatka

professori

Jyväskylä