Uusi avioliittolaki määrittelee juurettomuuden lapsen normaalitilaksi
Tapio Puolimatka
Monet ajattelevat, että sukupuolineutraali avioliittolaki on tasa-arvoinen pyrkimyksessään ulottaa avioliitto myös samaa sukupuolta oleviin pareihin. Harva tiedostaa, että aikuisten "tasa-arvon" kääntöpuolena on lasten juurettomuus: uusi avioliittolaki määrittelisi juurettomuuden lapsen normaalitilaksi.
Jotta samaa sukupuolta oleva pari voisi solmia avioliiton, avioliitto on määriteltävä uudella tavalla. Niin kauan kuin avioliitto määritellään miehen ja naisen väliseksi, säilytetään YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen määrittelemä lapsen ihmisoikeus tuntea biologiset vanhempansa ja kasvaa heidän hoidossaan. Mutta kun avioliitoksi määritellään myös samaa sukupuolta olevan parin suhde, tämä lapsen oikeus täytyy poistaa avioliittolaista, sillä samaa sukupuolta olevan parin kodissa elävä lapsi on aina erotettu joko biologisesta isästään tai äidistään.
Monet lapset kokevat tämän erottamisen traumaattisena hylkäämiskokemuksena. Lapselle herää kysymys, miksi oma äiti tai isä alun perin hylkäsi hänet. Isänsä tai äitinsä kadottaneiden ihmisten kaipuu päästä omille juurilleen on tullut kouriintuntuvasti esiin esimerkiksi Kadonneen jäljillä -televisio-ohjelmassa. Onko perusteltua lisätä aikuisten valinnanvapautta normalisoimalla lasten juurettomuus?
Perinteisessä avioliittokäsityksessä lapsi on rakkauden hedelmä, jota kohdellaan itseisarvoisena olentona. Sukupuolineutraali avioliittoajattelu muuttaa lapsen keinotekoiseksi tuotteeksi, jonka arvon määrää hänen kykynsä palvella aikuisten tarpeita. Sukupuolineutraalin lainsäädännön omaksuminen eri maissa on lisännyt kaupallistettua kohdunvuokrausta ja siihen liittyvää kansainvälistä lapsikauppaa. Lapsesta on yhä enemmän tulossa aikuisen tarpeita palveleva hyödyke, sen sijaan että lasta kohdeltaisiin päämääränä itsessään.
Sukupuolineutraali avioliittolaki poistaa lapsen oikeuden kasvaa isänsä ja äitinsä kodissa tehdäkseen tilaan aikuisen vapaudelle määritellä avioliitto omia tarpeitaan palvelevaksi instituutioksi. Näin vahvemman oikeus alkaa hallita avioliittoinstituutiota, joka on suurissa maailmankulttuureissa aina ymmärretty yhteiskunnan haurainta jäsentä eli lasta suojelevaksi instituutioksi. Avioliitto muutetaan heikomman (eli lapsen) oikeuksia suojelevasta instituutiosta vahvemman (eli aikuisen) mieltymyksiä suojelevaksi instituutioksi.
Kun samaa sukupuolta olevan parin suhde määritellään avioliitoksi, koulun seksuaaliopetus muuttuu. Sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen mukaisesti nuorille opetetaan, että on samanarvoista mennä naimisiin samaa sukupuolta kuin eri sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Näin nuoria estetään tiedostamasta, että suuntautuessaan parisuhteeseen samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa he vievät tulevilta lapsiltaan kodin, jossa lapsella on sekä isä että äiti.
Koska sukupuolineutraali avioliittolaki määrittelee isättömyyden tai äidittömyyden lapsen normaalitilaksi, koulujen opetuksessa ja julkisessa viestinnässä ei voida korostaa biologisen isän ja äidin erityismerkitystä lapselle. Tuleva sukupolvi on sukupuolineutraalin ajattelun mukaisesti kasvatettava pitämään isättömyyttä tai äidittömyyttä lapsen normaalitilana. Jos nuorelle on päiväkodista asti opetettu, ettei lapsi välttämättä tarvitse isää tai äitiä, hänen on helpompi myöhemmin isäksi tai äidiksi tultuaan hylätä lapsensa perhe-elämän paineissa.
Samaa sukupuolta olevan parin koti ei tarjoa lapselle sekä omaa sukupuolta olevaa samaistumiskohdetta, vastakkaisen sukupuolen antamaa kannustetta että käsitystä sukupuolten välisestä dynamiikasta. Tämä heikentää lapsen mahdollisuuksia kehittää identiteettiään ja sosiaalisia taitojaan.
Jos aikuisten valinnanvapaus tulee avioliittolain korkeimmaksi arvoksi, ei voida tehdä oikeutta lapsen kehitysedellytyksille. Puuntaimi kasvaa helposti vinoon, jos sen juurista on puolet revitty pois.