Yhteystiedot

Tapio Puolimatka
tapio.puolimatka (at) gmail.com


Evoluutiokeskustelun käsitteellisiä epäselvyyksiä

Tapio Puolimatka

 

Teologinen Aikakauskirja 3/2009

 

Tässä kirjoituksessa käsittelen joitakin suomalaisen evoluutiokeskustelun käsitteellisiä epäselvyyksiä. Ensinnäkin kiinnitän huomiota siihen, että keskustelussa ei aina tiedosteta tietoteoriassa ja tieteenfilosofiassa tapahtunutta murrosta, jonka mukaan tutkijat käsitteellistävät tosiasioita erilaisten perususkomusten pohjalta. Toiseksi kerron ”yhteiskuntakokeesta”, jossa pyrin selvittämään yhteiskunnallisen tietämyksen tilaa tästä filosofian ja tieteenteorian murroksesta. Kolmanneksi sovellan näiden kokemusten pohjalta syntyneitä oivalluksia kysymykseen evoluutiokeskustelun vastakkainasetteluista. On ilmeistä, että vastakkainasettelu luomisen ja evoluution välillä on liian yksinkertaistava, koska Jumala on voinut käyttää luomiaan evoluutiomekanismeja luomistyönsä välineenä. Niinpä varsinainen vastakkainasettelu ei ole luomisen ja evoluution vaan luomisen ja ohjaamattoman evoluution välillä.

 

Dialoginen pluralismi

 

Nykyistä evoluutiokeskustelua on vaikea ymmärtää, jos ei tiedosteta tieteenfilosofian kehitystä. Analyyttisessa filosofiassa on päässyt vallalle lähestymistapa, jota kutsutaan dialogiseksi pluralismiksi. Sen mukaan filosofista ja tieteellistä tutkimusta tehdään erilaisten perususkomusten pohjalta, jotka kilpailevat toistensa kanssa selitysvoiman ja johdonmukaisuuden osalta.

Kirjansa Justice (Princeton University Press 2008) alussa Yalen yliopiston professori Nicholas Wolterstorff perustelee sitä, että hän tekee filosofista tutkimustaan tietoisesti kristillisen teismin pohjalta, vaikka monien mielestä filosofien pitäisi olla ”metodologisia ateisteja”. Vaikka filosofi henkilökohtaisesti uskoo Jumalaan, tämän ei oletettavasti pitäisi millään tavalla näkyä hänen tutkimuksissaan.

Yksi tärkeimmistä perusteluista metodologisen ateismin puolesta on seuraavanlainen: Filosofin kutsumuksena on vedota ainoastaan järkeen. Mutta usko Jumalaan ei ole luonteeltaan järjellinen. Jotta usko Jumalaan olisi järjellinen, se pitäisi perustella ehdottoman varmoilla ja kiistattomilla argumenteilla. Mutta tällaisia ehdottoman varmoja ja yleisesti hyväksyttyjä jumalatodistuksia ei ole olemassa. Niinpä Jumalan tuominen filosofiaan merkitsee jonkin ei-järjellisen tuomista järjelliseen tutkimusprosessiin.

Vaikka monet tieteentekijät pitäytyvät edelleen tähän näkemykseen, vain harvat filosofit puolustavat sitä julkisesti. Tämä ei johdu siitä, että olisi kehitetty ehdottoman varmoja jumalatodistuksia, vaan siitä, että perinteistä käsitystä uskomusten järkiperäisyyden ehdoista ei enää pidetä perusteltuna. Usko Jumalaan voi olla järjellistä, vaikka uskoa ei pystytä osoittamaan oikeaksi ehdottoman varmoilla jumalatodistuksilla. Itse asiassa usko Jumalaan voi olla järjellistä, vaikka sitä ei ollenkaan perusteltaisi argumenteilla, vaan se olisi välittömän kokemuksen avulla saavutettu vakaumus. Teistiset filosofit ovat omalta osaltaan olleet vaikuttamassa prosessiin, jossa edellä kuvatusta perustusteorian klassisesta muunnelmasta on luovuttu. Tämä ei tarkoita sitä, että mikä tahansa uskonnollinen uskomus voitaisiin hyväksyä tutkimustyön perustaksi. Tarkoituksena on vain kiinnittää huomiota siihen, että uskomusten järkiperäisyys on paljon hienovaraisempi asia kuin klassisessa perustusteoriassa oletettiin.

Nykyään ei pidetä itsestään selvänä, että filosofiset perustelut tulisi rakentaa varmojen järkiperusteiden varaan. Filosofi lähestyy tutkimustyötään arkikokemuksensa pohjalta. Tällöin hän huomaa uskovansa monia asioita välittömän kokemuksensa varassa. Näihin välittömällä tavalla omaksuttuihin uskomuksiin kuuluu sekä vakaumuksia ympärillä olevien esineiden ja olioiden olemassaolosta ja ominaispiirteistä että laaja-alaisia vakaumuksia todellisuuden perimmäisestä luonteesta.

Oletetaan, että filosofi tällaisella välittömällä tavalla uskoo koko todellisuuden perimmältään olevan palautettavissa fysikaalisiin tekijöihin. Nykykäsityksen mukaan hänen ei tarvitse pystyä osoittamaan tämän fysikalistisen vakaumuksensa perustuvan varmoihin järkiperusteihin. Riittää, että hän pystyy analysoimaan fysikalististen vakaumustensa seuraamuksia eri aloilla. Lisäksi hänen tulee pystyä ratkomaan perususkomuksensa kohtaamia vaikeuksia sitä sovellettaessa ja vastaamaan hänen näkemystään vastaan esitettyyn kritiikkiin. Vasta-argumentit saattavat olla niin vahvoja, että hän joutuu luopumaan fysikalistisesta perususkomuksestaan.

Niinpä klassisen perustusteorian sijasta analyyttisessa filosofiassa oletetaan maltillisempi perustusteorian muoto, jossa perususkomuksia omaksutaan välittömän kokemuksen perusteella ja jossa tutkimustyötä luonnehtii dialoginen pluralismi. Itsekriittinen tutkimustyö edellyttää dialogia niiden välillä, joilla on erilainen näkökulma asioihin. Pyrkimyksenä on edelleen saavuttaa yhteisymmärrys. Ei ole tarkoitus, että tutkija vain nousee puhujapönttöön, julistaa oman vakaumuksensa ja palaa takaisin samanuskoisten joukkoon. Vaikka yksimielisyys ei ole filosofisen tai tieteellisen tutkimuksen edellytys tai lähtökohta, se on sen päämäärä. Matkalla emme ainoastaan hyväksy tai hylkää sitä, mitä tutkijakollegamme ja edeltäjämme sanovat. Me opimme monia asioita niiltä, jotka tarkastelevat asioita aivan erilaisesta näkökulmasta ja liitämme ne uudelleen tulkittuina osaksi omaa näkemystämme. ”Kyllä, tässä näkemyksessä on joitakin virheellisiä oletuksia, mutta kun ne on otettu huomioon, tähän sisältyy hyvin mielenkiintoinen näkökohta.” Tällä tavalla eri lähtökohdista tutkimustyötään tekevät tieteentekijät toimivat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Tieteelliselle tutkimukselle on keskeistä tällainen hienovarainen näkemysten omaksuminen toisin ajattelevien tutkijoiden tutkimustuloksista. Tällainen vuorovaikutus on perustana myös teistien ja naturalistien vuorovaikutukselle.

 

Yhteiskuntakoe

 

Viime vuoden loppupuolella tein ”yhteiskuntakokeen” tarkoituksena selvittää yhteiskunnallisen tietämyksen tilaa uudesta filosofisesta ajattelusta. Kirjoitin artikkelin Helsingin Sanomiin 15.11.2008 otsikolla ”Evoluutioteoriaa on opetettava kriittisesti avoimella tavalla”. Kyseisessä artikkelissa esitin kansainvälisesti tunnetun tieteenfilosofin analyysin siitä, millä tavalla tosiasioiden tulkinta riippuu laaja-alaisista perususkomuksista. Tarkemmin sanottuna artikkelissa pohdittiin, miten evoluutioteoriaan liittyviä tosiasioita tulkitaan eri tavoin erilaisista lähtökohdista.

Artikkeli herätti voimakkaita reaktioita. Jotkut suomalaisen älymystön jäsenet kokivat artikkelin ajatukset ”kreationistisiksi” ja ”fundamentalistisiksi”. Kuitenkin kyseinen artikkeli koostui lähes pelkästään juutalaisen ateistifilosofin Thomas Nagelin ajatuksista. Ateististen ajatusten esittelyn olettaisi herättävän teistien kritiikkiä, mutta tässä tapauksessa Nagelin ateistiset ajatukset saivat suomalaisten ateistien hylkäystuomion.

Kaikkein vaikeinta ateistien oli hyväksyä Nagelin ajatusta, jonka mukaan ainoa tapa opettaa biologisia tosiasioita neutraalisti on myöntää, että empiiristä todistusaineistoa voidaan tulkita eri tavoilla ja se voi johtaa erilaisiin päätelmiin riippuen siitä, minkä uskonnollisen perususkomusten pohjalta sitä tutkitaan. Nagelin mukaan sekä hänen oma ateistinen vakaumuksensa, jonka mukaan Jumalaa ole olemassa, että teistinen usko kaikkivaltiaaseen ja kaikkitietävään Jumalaan, ovat molemmat samalla tavalla uskonnollisia perususkomuksia.

Professori Esko Valtaojan mukaan tällaiseen lähestymistapaan sisältyy vaatimus luopua koko menestyksekkäästä tieteen perusmetodista vain siksi, että ”fundamentalistissävyinen Jumala” saataisiin kaiken lähtökohdaksi. Kotimaan verkkolehdessä 18.12. 2008 Valtaoja niputtaa yhteen kirjat Usko, tiede ja Raamattu, Usko, tiede ja evoluutio ja Helsingin Sanomien Vieraskynä-artikkelin ja katsoo niiden edustavan kristillistä fundamentalismia ja kreationismia. Valtaojan mukaan Puolimatka ”sekoilee”, ”harhauttaa ala-arvoisella tavalla”, ”vaatii koko menestyksekkäästä tieteen perusmetodista luopumista vain siksi, että fundamentalistissävyinen Jumala saataisiin kaiken lähtökohdaksi”, ”on litteä maa, 6000 vuotta sitten luotu-porukkaa, jonka kanssa kukaan järkevä ihminen ei tietenkään halua olla missään tekemisissä”. Niinpä hänen kanssaan ei ole tarpeellista argumentoida.

Skepsiksen kannanotot myötäilevät Valtaojan näkemyksiä. Molemmissa kritisoidaan tieteen ja uskonnon sekoittamista tavalla, joka hämmentää aiheesta käytävää keskustelua. Skepsiksen mukaan kirjojeni tarkoituksena on ”kaikkien tieteen ja opetuksen lähtökohtien heittäminen roskakoriin vain jotta fundamentalistien Jumala saataisiin ansaitsemalleen paikalle”. Kirjoissani puolustettu dialoginen pluralismi saa Skepsiksen hallituksen jäsenet pelkäämään, että koko tiede joutuu roskakoriin ja että kaikki opetuskin kokee saman kohtalon.

 

Yhteiskuntakokeen paljastamia asiaintiloja

 

Nämä yllättävät reaktiot kertovat siitä, että monilta suomalaisen älymystön jäseniltä on jäänyt kokonaan huomaamatta viimeisen puolen vuosisadan kehitys tietoteoriassa ja tieteenfilosofiassa. Maltillisen perustusteorian mukaan väitteitä ei voida todistaa loppuun saakka. Lopulta on tukeuduttava perususkomuksiin, jotka omaksutaan välittömän kokemuksen varassa. Nagelin mukaan kysymys Jumalan olemassaolosta on yksi tällainen välittömään kokemukseen perustuva perususkomus, joka jakaa tutkijoita ja tarjoaa erilaisia lähtökohtia tosiasioiden käsitteellistämiseksi.

Perususkomukset voivat olla tiedollisesti perusteltuja, vaikka niitä ei voitaisi todistaa väitelausein ilmaistavilla argumenteilla. Perususkomukset on kuitenkin altistettava kumoajille eli vasta-argumenteille. Nagel kritisoikin sitä, että pyrkimys sulkea teistinen eli jumaluskoon perustuva lähtökohta tieteellisen keskustelun piiristä on epäkriittistä, koska sen avulla naturalistiset perususkomukset suojataan kritiikiltä ja mahdolliselta kumoutumiselta, mikä on tieteen itsekriittisyyden vastaista.

Nagelin ajattelun taustalla on osaltaan myös murros, joka tapahtui tieteenfilosofiassa viime vuosisadan puolivälissä. Aikaisemmin oletettiin, että tieteellinen tutkimus rakennetaan tulkitsemattomien tosiasioiden varaan, niin ettei laaja-alaisten oletusten pohtimista tarvita tieteen piirissä. Tieteenfilosofinen kritiikki asetti tämän positivistisen näkemyksen kyseenalaiseksi. Havaintoja ei voida hyödyntää tieteellisessä teorianmuodostuksessa, ennen kuin ne on tulkittu. Tulkinta puolestaan edellyttää laaja-alaisia oletuksia todellisuuden perimmäisestä luonteesta, sen alkuperästä ja sen yhtenäisyyden perustasta.

Tieteenfilosofinen murros on asettanut kyseenalaiseksi metodologisen naturalismin tai metodologisen ateismin nimellä kutsutun lähestymistavan, jonka mukaan tiede toimii yksiulotteisesti naturalistisen (ateistisen/agnostisen) todellisuuskäsityksen pohjalta. Filosofian piirissä on vallannut alaa näkemys, jonka mukaan tutkijan esiymmärrys vaikuttaa hänen tapaansa tulkita tosiasioita. Esiymmärrys on ilmaistava avoimesti, jotta tulkintoja voidaan arvioida esiymmärryksen valossa.

 

Evoluutiokeskustelun vääriä vastakkainasetteluja

 

Paljon hämmennystä keskustelussa on aiheuttanut myös kysymys evoluutioteorian opettamisesta. Valtaojan ja Skepsiksen kaltaisia suomalaisia ateisteja ja agnostikkoja on pelottanut se, että tarkoituksena olisi korvata evoluutioteorian opettaminen koulussa opilla, jonka mukaan maailmankaikkeus on luotu 6000 vuotta sitten kuudessa päivässä. He ovat rakentaneet mielikuvituskertomuksen maailmanlaajuisesta kreationistisesta salaliitosta, jossa tämä ajatus on verhottu puheeseen kriittisestä ajattelusta ja älykkäästä suunnittelusta. He ilmeisesti olettavat, että myös Nagelin kaltaiset ateistit ovat joko osa tätä salaliittoa tai ovat ainakin tulleet sen hämäämiksi. Koska Skepsiksen kirjoilleni antama huomio on ratkaisevasti edistänyt niiden myyntiä, jotkut ovat jopa epäilleet, että Skepsiskin on kreationistien soluttama.

Pertti Töttö liittyy aiheesta käytyyn keskusteluun käsittelemällä kirjaani Usko, tiede ja evoluutio Helsingin Sanomien kolumnissaan ”Juhlavuoden lukupaketti” 10.2. 2009. Hän ei käsittele kirjani filosofisia perusargumentteja. Hän ainoastaan siteeraa (usein epätarkasti) joitakin kirjassa esiteltyjä keskusteluja ja rakentaa niistä omatekoisia argumentteja. Vaikka Töttö väittää lukeneena koko ”kuusisataasivuisen teoksen tukka pystyssä” (ilmeisesti kirjani eivät ole puuduttavan tylsiä), hän rakentaa omat kommenttinsa muutamilla sivuilla esiteltyjen asiaa koskevaa tieteellistä ja filosofista keskustelua raportoivien selontekojen varaan, tulkiten niitä irrallaan tekstiyhteydestään.

Töttön mukaan vastakkain ovat kreationistinen ”tiede” ja evoluutioteoria. Hänen mielestään olen kirjassani vaatinut kreationismin opettamista koulussa evoluutioteorialle vaihtoehtoisena tieteenä. ”Kreationistit … haluavat iskeä koulujen biologian opetukseen ja laittaa lapset ratkaisemaan evoluutioteorian ja luomisopin ristiriidan. Tällaista lasten hyväksikäyttöä vastaan Euroopan neuvosto otti kantaa.”

Töttön yksinkertaistava käsitteellinen asetelma ei tee oikeutta sille, mitä olen kirjassani puolustanut. Puolustamani teistinen näkemys mahdollistaa monia vaihtoehtoisia tapoja ymmärtää suhde Jumalan luomistyön ja biologisen evoluutioteorian välillä mukaan luettuna teistinen evoluutioteoria. Filosofina en näe tarpeelliseksi ottaa ehdotonta kantaa yhden teistisen tulkinnan puolesta toista vastaan. Olen ensisijaisesti kiinnostunut kiistasta teistisen ja ateistisen/agnostisen näkemyksen välillä ja argumenttini kohdistuvat lähinnä pyrkimykseen esittää ateistis-uskonnollisia päätelmiä tieteen nimissä. Tästä näkökulmasta esittelen aihetta koskevaa keskustelua ja argumentteja puolesta ja vastaan. Keskustelun esittely on välttämätöntä asiaa koskevien väitteiden selventämiseksi. Töttö pitää yhtenä kirjani ongelmana, että olen ”markkinoinut kreationistien argumentteja evoluutioteoriaa vastaan”. Paitsi että tämä vastakkainasettelu kreationismi - evoluutioteoria on käsitteellisesti liian primitiivinen, on myös erikoista vaatia tieteen itsekriittisyyden nimissä sitä, että jonkin keskusteluosapuolen argumentteja ei saisi esitellä.

Töttö jättää kertomatta, että Euroopan neuvoston julkilausuma kieltää opettamasta myös niin sanottua ”ohjatun evoluution” ajatusta, eli käsitystä, jonka mukaan Jumala on luonut maailman käyttäen evoluutiota työkalunaan. Neuvosto mieltää tämänkin käsityksen ei-hyväksyttäväksi kreationismiksi.  Toisin sanoen ainoastaan evoluution ateistinen tulkinta on sallittu. Tällainen lähestymistapa merkitsee sitä, että ateismia opetetaan kouluissa tieteen nimissä.

Kuten edellä totesin, perimmäinen vastakkainasettelu ei ole luomisen ja evoluution välillä, vaan sen välillä, ohjaako Jumala kaikkia fysikaalisia ja biologisia prosesseja vai ei. Käytän usein kirjassani vastakkainasettelua luominen – ohjaamaton evoluutio, jolloin luomisen alle sijoittuu myös evoluutiomekanismien luominen. Teistin kannalta on ilmeinen tosiasia, että Jumala käyttää evoluutiomekanismeja, sillä on ilmeistä, että lapset eroavat vanhemmistaan. Kysymys on lähinnä siitä, missä määrin Jumala on käyttänyt näitä mekanismeja luodessaan eläinmaailman moninaisuutta. Luominen – evoluutio vastakkainasettelu on tässä suhteessa harhaanjohtava.

 

Lopuksi

 

Evoluutiota ja luomista koskevaa keskustelua vaivaavat monet hämmentävät käsitesekaannukset. Keskustelua hallitsee vastakkainasettelu luomisen ja evoluution välillä, vaikka todellinen vastakkainasettelu on luomisen ja ohjaamattoman evoluution välillä. Keskustelussa ei useinkaan tiedosteta tietoteorian ja tieteenfilosofian murrosta, jonka mukaan tieteentekijät käsitteellistävät tosiasioita eri tavoilla riippuen perususkomuksistaan. Kilpailevien lähestymistapojen paremmuutta ei voida ratkaista keinotekoisesti sulkemalla yksi vaihtoehto tieteellisen keskustelun ulkopuolelle. Kilpailevia lähestymistapoja tulisi arvioida niiden selitysvoiman ja johdonmukaisuuden perusteella.

Käsitteelliset epäselvyydet johtuvat osittain siitä, että vastapuolen näkemys pyritään torjumaan esittämällä se mahdollisimman heikossa muodossa. Yksi akateemisen keskustelun periaatteista on kuitenkin se, että vastustajan argumentit tulee esittää niiden vahvimmassa muodossa. Muussa tapauksessa vastustajan näkemyksestä rakennetaan irvikuva, ”olkinukke”, joka on helppo osoittaa epätodeksi. Haluttomuus esittää vastustajan argumentti sen vahvimmassa muodossa kielii siitä, ettei vilpittömänä tarkoituksena olekaan totuuden löytäminen vaan pelkästään omien näkemysten julistaminen. Totuutta ei ole mahdollista löytää, jos vaihtoehtoja ei arvioida avoimesti ja kriittisesti.